Submit Search
Upload
AOS Seal Alternate-r
•
0 likes
•
76 views
A
Anna Waclawiczek
Follow
Report
Share
Report
Share
1 of 1
Download now
Download to read offline
Recommended
Bfma
Bfma
Bfma
Byron Morales Aguilar
Euroalue vajosi viime vuonna taantumaan, joka vain syveni vuoden loppua kohti. Tämä ei voinut olla heijastumatta Suomeen, vaikka tärkeimmissä eurooppalaisissa vientimaissamme, kuten Saksassa, Ruotsissa ja Venäjällä taloustilanne pysyi selvästi parempana kuin euroalueella keskimäärin. Investointitavarapainotteisen vientimme ongelmia kasvatti nimenomaan investointien tuntuva supistuminen ei vain Euroopan kriisimaissa vaan laajemminkin koko EU-alueella, jopa Saksassa. Suomen osalta talouskasvua supisti myös asuinrakentamisen kääntyminen laskuun ja kotimaisen kysynnän heikentyminen muiltakin osin loppuvuotta kohti. Tämän vuoden tuotantolukua supistaa pelkästään se huono lähtökohta, johon kansantalous vajosi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Taloustilanteemme on kuitenkin paranemassa jo tämän vuoden kuluessa. Euroopan velkakriisi on lieventynyt, mikä vilkastuttaa investointeja niissä Euroopan maissa, joissa finanssipolitiikka ei ole äärimmäisen kireää. Euroopan ja Suomen viennin voimistumiseen perustuvaa käännettä parempaan tukee ennen kaikkea se, että talouskasvu jatkuu kohtuullisena EU-alueen ulkopuolella. Euroopan ja Suomenkin kasvua kuitenkin jarruttaa edelleen Euroopan kriisimaiden kireä finanssipolitiikka. Suomen kokonaistuotanto kasvaa tänä vuonna vain 0,6 prosenttia. Ensi vuonna Euroopan talouksien toipuminen ja investointien vilkastuminen Suomessakin kasvattaa bruttokansantuotettamme jo 2,5 prosenttia.
Suomen talouskasvu jää tänä vuonna 0,6 prosenttiin – ensi vuonna jo parempaa

Palkansaajien tutkimuslaitos
Tutorial Pembelajaran - sesuai untuk PdP Bahasa Melayu
Tutorial Pembelajaran Bahasa Melayu Sekolah Rendah

Avralinetine Epin
Are you Still Stuck with Old E-Commerce Shopping Experience

Preksh Innovations Pvt Ltd
Проект представляет собой образовательный комплекс реализующий игру в футбол антропоморфных роботов малых габаритов. Основная его идея создать комплекс из достаточно дешевых комплектующих, с обширной образовательной программой, включающей в себя не только конструкторскую составляющую, но и разработку собственного ПО для роботов, а так же предоставить возможность работы в команде.
Программно-аппаратный комплекс для игры в футбол антропоморфных роботов

Dmitry Rimer
TradeReview_2012_1
TradeReview_2012_1
Noopur Schutz Dingar
Do lado dos negócios, temos algumas estatísticas interessantes: em 2009, 90 trilhões de e-mails foram enviados no mundo (80% eram SPAM). 4 milhões de Registros de Exportações foram gerados no Brasil. Já em TI, podemos dizer que um supercomputador processa um cálculo em um quatrilionésimo de segundo. Como usar tecnologia para superar as expectativas de gestão, sob uma perspectiva de comércio exterior?
Gestão de Comércio Exterior na Velocidade da Internet

Andre Barros
Tv interativa se faz com Ginga
Tv interativa se faz com Ginga
labmidiaufmg

Sumula
Sumula
272517
Após anos de dedicação a Gestão & Governança de TI através da prestação de serviços em Consultoria & Treinamento, a CompanyWeb tem um portfólio de Serviços de TI dedicado a fornecer Governança de TI como Serviço. Este pacote de serviço é inédido no mercado brasileiro exclusivo para PME - Pequenas e Médias Empresas, onde nossa missão é entregar serviços de TI com toda a diretriz que norteam os princípios da Governança de TI através das Melhores Práticas e Frameworks como COBIT, ITIL, BSC - Balanced Scorecard, KPI & Dashboads e outros para levar as PME - Pequenas e Médias Empresas o melhor da Governança no tamalho e cenários deste porte de empresas no Brasil. Agenda uma reunião para detalharmos melhor nossa proposta. Nossos serviços: Projeto e Execução de Nuvem Privada Projeto e Execução de Nuvem Pública Projeto e Execução de Nuvem Híbrida Monitoramento (Data Center) com Service Desk Remoto Service Desk na Nuvem SaaS - Software como serviço Service Desk Gestão de Projetos IaaS - Infra-estrutura como serviço PaaS - Plataforma como Serviço windows, linux. Consultoria Capacity Plan Governança Segurança da Informação Instalação infra-estrutura básica de networking
Governança de TI como Serviço para PME- Pequenas e Médias Empresas

CompanyWeb
Vonpar_2010
Vonpar_2010
karolfallavena
Passarinhos e a gripe suina
Passarinhos e a gripe suina
leoaguiar46
Energia- Vanessa e Ana Maria
Energia- Vanessa e Ana Maria
Bruna Evelin
Ficha de sintesis
Ficha de sintesis
LuisGalicia92
Suomen bruttokansantuote supistui viime vuonna 0,1 prosenttia, kun euroalue kasvoi samaan aikaan 0,9 prosenttia. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä bkt supistui edellisestä neljänneksestä 0,4 prosenttia. Talouden taantuma heikensi julkisen talouden rahoitusasemaa edelleen. Julkisyhteisöjen alijäämä nousi alustavan arvion mukaan 3,4 prosenttiin suhteessa bkt:en ja enimmäistä kertaa sitten vuoden 1996 yli Euroopan vakaus- ja kasvusopimuksen 3 prosentin kynnysarvon. Tarve tasapainottaa julkinen talous on nousemassa tärkeimmäksi lähiajan tavoitteeksi. Suurin riski näissä pyrkimyksissä on liiallinen äkkijarrutus. Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennusteessa arvioidaan, että julkiset menot – mukaan lukien sosiaalimenot – kasvavat ensi vuonna reaalisesti 0,7 prosenttia. Julkiset kulutusmenot kasvaisivat vain 0,1 prosenttia. Kokonaisveroasteen arvioimme nousevan vuoden 2015 44,2 prosentista 44,4 prosenttiin vuonna 2016. Oletettu kireähkö finanssipolitiikka ja talouskasvun voimistuminen painaisivat julkisen talouden alijäämän tänä vuonna 2,8 prosenttiin suhteessa bkt:en viime vuoden 3,4 prosentista. Ensi vuonna alijäämän bkt-suhde alenisi 2,2 prosenttiin. Jos julkisia menoja leikattaisiin ensi vuonna lisää 2,1 miljardia euroa, noin yksi prosentti bkt:sta, bkt:n arvioitu kasvuvauhti alenisi 1,6 prosentista 0,6 prosenttiin (laskelman perustana olevasta kerroinoletuksesta ks. Liite 1). Kyseinen politiikan kiristys heijastuisi myös työmarkkinoille. Luonnehdittu leikkaus vähentäisi työllisten määrää arviolta noin 24 000 henkilöllä jo ensimmäisenä vuonna. Menojen 2,1 miljardin leikkaus vähentäisi kerroinvaikutusten jälkeen veroja niin, että julkiseen talouteen kertyisi enintään 1,3 miljardin säästöt. Tämän seurauksena julkisen alijäämän suhde bkt:en supistuisi 0,6 prosenttiyksikköä. Tällaista lisäkiristystä voidaan pitää ylireaktiona. Toimenpiteen hinta työllisyyden heikkenemisen muodossa olisi liian suuri.
Suomen julkisen talouden alijäämä alle kolmeen prosenttiin ilman uusia menole...

Trabalho Realizado na informática Educativa /POIE Leonice EMEF. Plinio Ayrosa / DRE - FÓ / SME SP EJA na Inclusão Digital Prof. José Carlos
Receitas suplencia na inclusão digital prof.j.carlos

Buscai ao senhor enquanto se pode achar.

Joselito Machado
Samuli Marjamäki
Käyttöliittymästä kilpailuetua
Käyttöliittymästä kilpailuetua
Poutapilvi Web Design
Apresenta os fatos históricos de Curitibanos - Santa Catarina - Brasil.
História de curitibanos
História de curitibanos
Sebastião Luiz Alves
Deseos de Padres Inicio Lectivo 2011
Deseos de Padres Inicio Lectivo 2011
Campus Virtual ORT
대신리포트_모닝미팅_151001
대신리포트_모닝미팅_151001
대신리포트_모닝미팅_151001
DaishinSecurities
He Had Such Quiet Eyes - Form 4 Literature notes.
He Had Such Quiet Eyes - Lit Toon
He Had Such Quiet Eyes - Lit Toon
Wan Hasniza Othman
More Related Content
Viewers also liked

(14)