SlideShare a Scribd company logo
1 of 66
Euroopan Komissio kertoo verkkokauppaan liittyvässä
lehdistötiedotteessaan (2012) seuraavaa:
”Alhaisemmista hinnoista ja tuotteiden ja palvelujen
suuremmasta valikoimasta koituvan hyödyn arvioidaan
olevan 11,7 miljardia euroa, mikä vastaa 0,12:ta
prosenttia EU:n BKT:stä. Jos sähköisen kaupan osuus
olisi 15 prosenttia vähittäiskaupasta (nyt 3,4%) ja jos
sisämarkkinoiden esteitä ei enää olisi, kuluttajille
koituva hyöty voisi olla jopa 204 miljardia euroa eli 1,7
prosenttia EU:n BKT:sta.”
AFP:n mukaan maailmanlaajuinen
verkkokauppa ylitti tuhannen miljardin rajan
vuonna 2012. Kasvua tapahtui 21 prosenttia
ja vuodelle 2013 on odotettavissa toinen
mokoma.
Tilastokeskuksen mukaan verkkokaupan
asiakkaiden määrä Suomessa kasvaa edelleen
nopeasti – vuoden aikana kaksi kolmasosaa
väestöstä on ostanut jotain netistä.
Suosituimpia verkosta ostettuja tuotteita ovat
majoituspalvelut, matkaliput ja muut matkailuun
liittyvät palvelut.
Matkailupalveluyritysten tulokset tulevat suurilta osin kuljetusyhtiöiden ja hotelliketjujen tiedoista.
Kirsi Mikkola – Sähköinen Liiketoiminta Suomi
LÄNSI-UUSIMAA
Nykytilanne
TULOS
• Verkkokaupassa noin 7/48
• Nyt jos koskaan on mahdollisuus ottaa iso harppaus yhdessä
• Pian kaikki eri järjestelmissä
• Kaikki maksaa ison rahan
• Pieniä maaseudun toimijoita
• Tarvitsee apua
Dynaaminen paketointi
RUKA
Go! -rekrypalvelut
GO- Länsi-Uudenmaan yritysten työvoiman
rekrytoinnin tukihanke
1.8.2012-31.12.2014
Novago Yrityskehitys Oy
7.11.2013
Tukea rekrytointiin sekä työnhakuun
Yrittäjä kokee uuden työntekijän rekrytoinnin usein
työläänä prosessina ja työvoiman tarve ilmenee juuri
silloin, kun on muutenkin kädet täynnä työtä.
Go! -rekrypalvelut auttaa Länsi-Uudenmaan alueella
yrittäjiä rekrytoinnissa ja palkkatukien haussa.
Asiakkaille lyhytkoulutuksia (mm. hygieniapasseja)
työllistymisen tukemiseen.
Toiminta-alue: Hanko • Inkoo • Lohja • Raasepori •
Siuntio
Projektista lisätietoja:

Go! –rekrypalveluiden kautta sijoittunut jo yli
130 työntekijää yrityksiin. Noin 90 yritysasiakasta
ottanut työntekijöitä!
Lisätietoja: www.gorekrypalvelut.fi
Hyvä jäsenyrittäjä, tervetuloa aamukahveille !

Torstaina 7.11.2013 klo: 08:30 - 10:00 Nuorisotyöpaja Via, Esplanadi 77.
Tutustumme Nuorisotyöpaja Via:an joka on Hangon kaupungin ylläpitämä kaksikielinen työpaja
16-28-vuotiaille nuorille.
Ritva Minkkilä Työ- ja elinkeinotoimistosta kertoo mahdollisuuksista nuorten palkkaamiseen
”Sanssi-kortilla”.
Lisätietoja liitteenä sekä Hangon kaupungin internetsivuilla:
http://www.hanko.fi/palvelut/nuoriso/nuorisotyopaja

More Related Content

Viewers also liked

Insurers warned about merely ‘playing’ with digital in ey report insurance ...
Insurers warned about merely ‘playing’ with digital in ey report   insurance ...Insurers warned about merely ‘playing’ with digital in ey report   insurance ...
Insurers warned about merely ‘playing’ with digital in ey report insurance ...Digital Insurance News
 
Linea del tiempo
Linea del tiempoLinea del tiempo
Linea del tiempoemilimoo
 
Diapositiva trabajo 1 rosa olivia arresondo bernal
Diapositiva trabajo 1 rosa olivia arresondo bernalDiapositiva trabajo 1 rosa olivia arresondo bernal
Diapositiva trabajo 1 rosa olivia arresondo bernalrossyol
 
diapositivas de auditoria operativa y de servicios
diapositivas de auditoria operativa y de servicios diapositivas de auditoria operativa y de servicios
diapositivas de auditoria operativa y de servicios z099514
 
Bootstrap Air Refrigeration Cycle Presentation
Bootstrap Air Refrigeration Cycle PresentationBootstrap Air Refrigeration Cycle Presentation
Bootstrap Air Refrigeration Cycle PresentationSiddharth Bhatnagar
 
Deploying All-Flash Cloud Infrastructure without Breaking the Bank
Deploying All-Flash Cloud Infrastructure without Breaking the BankDeploying All-Flash Cloud Infrastructure without Breaking the Bank
Deploying All-Flash Cloud Infrastructure without Breaking the BankWestern Digital
 
dave_peters_CV1_2015 (2)
dave_peters_CV1_2015 (2)dave_peters_CV1_2015 (2)
dave_peters_CV1_2015 (2)David Peters
 
Critical thinking pp ci 350
Critical thinking pp ci 350 Critical thinking pp ci 350
Critical thinking pp ci 350 smith2118
 
Huge Celibration - Amira Nature Foods
Huge Celibration - Amira Nature FoodsHuge Celibration - Amira Nature Foods
Huge Celibration - Amira Nature Foodsamira basmati
 
Tcs digital insurance agent offers enriched one stop mobile solution for insu...
Tcs digital insurance agent offers enriched one stop mobile solution for insu...Tcs digital insurance agent offers enriched one stop mobile solution for insu...
Tcs digital insurance agent offers enriched one stop mobile solution for insu...Digital Insurance News
 

Viewers also liked (11)

Insurers warned about merely ‘playing’ with digital in ey report insurance ...
Insurers warned about merely ‘playing’ with digital in ey report   insurance ...Insurers warned about merely ‘playing’ with digital in ey report   insurance ...
Insurers warned about merely ‘playing’ with digital in ey report insurance ...
 
Linea del tiempo
Linea del tiempoLinea del tiempo
Linea del tiempo
 
Diapositiva trabajo 1 rosa olivia arresondo bernal
Diapositiva trabajo 1 rosa olivia arresondo bernalDiapositiva trabajo 1 rosa olivia arresondo bernal
Diapositiva trabajo 1 rosa olivia arresondo bernal
 
Theory Analysis
Theory AnalysisTheory Analysis
Theory Analysis
 
diapositivas de auditoria operativa y de servicios
diapositivas de auditoria operativa y de servicios diapositivas de auditoria operativa y de servicios
diapositivas de auditoria operativa y de servicios
 
Bootstrap Air Refrigeration Cycle Presentation
Bootstrap Air Refrigeration Cycle PresentationBootstrap Air Refrigeration Cycle Presentation
Bootstrap Air Refrigeration Cycle Presentation
 
Deploying All-Flash Cloud Infrastructure without Breaking the Bank
Deploying All-Flash Cloud Infrastructure without Breaking the BankDeploying All-Flash Cloud Infrastructure without Breaking the Bank
Deploying All-Flash Cloud Infrastructure without Breaking the Bank
 
dave_peters_CV1_2015 (2)
dave_peters_CV1_2015 (2)dave_peters_CV1_2015 (2)
dave_peters_CV1_2015 (2)
 
Critical thinking pp ci 350
Critical thinking pp ci 350 Critical thinking pp ci 350
Critical thinking pp ci 350
 
Huge Celibration - Amira Nature Foods
Huge Celibration - Amira Nature FoodsHuge Celibration - Amira Nature Foods
Huge Celibration - Amira Nature Foods
 
Tcs digital insurance agent offers enriched one stop mobile solution for insu...
Tcs digital insurance agent offers enriched one stop mobile solution for insu...Tcs digital insurance agent offers enriched one stop mobile solution for insu...
Tcs digital insurance agent offers enriched one stop mobile solution for insu...
 

Verkkokauppaesitys Hangon matkailuseminaarissa 6.11.2013

  • 1.
  • 2. Euroopan Komissio kertoo verkkokauppaan liittyvässä lehdistötiedotteessaan (2012) seuraavaa: ”Alhaisemmista hinnoista ja tuotteiden ja palvelujen suuremmasta valikoimasta koituvan hyödyn arvioidaan olevan 11,7 miljardia euroa, mikä vastaa 0,12:ta prosenttia EU:n BKT:stä. Jos sähköisen kaupan osuus olisi 15 prosenttia vähittäiskaupasta (nyt 3,4%) ja jos sisämarkkinoiden esteitä ei enää olisi, kuluttajille koituva hyöty voisi olla jopa 204 miljardia euroa eli 1,7 prosenttia EU:n BKT:sta.”
  • 3. AFP:n mukaan maailmanlaajuinen verkkokauppa ylitti tuhannen miljardin rajan vuonna 2012. Kasvua tapahtui 21 prosenttia ja vuodelle 2013 on odotettavissa toinen mokoma.
  • 4. Tilastokeskuksen mukaan verkkokaupan asiakkaiden määrä Suomessa kasvaa edelleen nopeasti – vuoden aikana kaksi kolmasosaa väestöstä on ostanut jotain netistä. Suosituimpia verkosta ostettuja tuotteita ovat majoituspalvelut, matkaliput ja muut matkailuun liittyvät palvelut.
  • 5. Matkailupalveluyritysten tulokset tulevat suurilta osin kuljetusyhtiöiden ja hotelliketjujen tiedoista. Kirsi Mikkola – Sähköinen Liiketoiminta Suomi
  • 7.
  • 8.
  • 9.
  • 10.
  • 11.
  • 12.
  • 13.
  • 14.
  • 15.
  • 16.
  • 17.
  • 18.
  • 19.
  • 20.
  • 21.
  • 22.
  • 23.
  • 24.
  • 25.
  • 26.
  • 27.
  • 28.
  • 29.
  • 30.
  • 31.
  • 32.
  • 33.
  • 34.
  • 35.
  • 36.
  • 37.
  • 38.
  • 39.
  • 40.
  • 41.
  • 42.
  • 43.
  • 44.
  • 45.
  • 46. TULOS • Verkkokaupassa noin 7/48 • Nyt jos koskaan on mahdollisuus ottaa iso harppaus yhdessä • Pian kaikki eri järjestelmissä • Kaikki maksaa ison rahan • Pieniä maaseudun toimijoita • Tarvitsee apua
  • 47.
  • 48.
  • 50.
  • 51.
  • 52.
  • 53.
  • 54.
  • 55.
  • 56.
  • 57.
  • 58.
  • 59. RUKA
  • 60.
  • 61.
  • 62.
  • 63. Go! -rekrypalvelut GO- Länsi-Uudenmaan yritysten työvoiman rekrytoinnin tukihanke 1.8.2012-31.12.2014 Novago Yrityskehitys Oy 7.11.2013
  • 64. Tukea rekrytointiin sekä työnhakuun Yrittäjä kokee uuden työntekijän rekrytoinnin usein työläänä prosessina ja työvoiman tarve ilmenee juuri silloin, kun on muutenkin kädet täynnä työtä. Go! -rekrypalvelut auttaa Länsi-Uudenmaan alueella yrittäjiä rekrytoinnissa ja palkkatukien haussa. Asiakkaille lyhytkoulutuksia (mm. hygieniapasseja) työllistymisen tukemiseen. Toiminta-alue: Hanko • Inkoo • Lohja • Raasepori • Siuntio
  • 65. Projektista lisätietoja: Go! –rekrypalveluiden kautta sijoittunut jo yli 130 työntekijää yrityksiin. Noin 90 yritysasiakasta ottanut työntekijöitä! Lisätietoja: www.gorekrypalvelut.fi
  • 66. Hyvä jäsenyrittäjä, tervetuloa aamukahveille ! Torstaina 7.11.2013 klo: 08:30 - 10:00 Nuorisotyöpaja Via, Esplanadi 77. Tutustumme Nuorisotyöpaja Via:an joka on Hangon kaupungin ylläpitämä kaksikielinen työpaja 16-28-vuotiaille nuorille. Ritva Minkkilä Työ- ja elinkeinotoimistosta kertoo mahdollisuuksista nuorten palkkaamiseen ”Sanssi-kortilla”. Lisätietoja liitteenä sekä Hangon kaupungin internetsivuilla: http://www.hanko.fi/palvelut/nuoriso/nuorisotyopaja