2. Näyttötutkinnon arviointi
Arviointi on systemaattista aineiston keräämistä
ja käsittelyä ja päätöksentekoa tutkinnon
suorittajalla olevista ammatillisista valmiuksista
suhteessa tutkinnon perusteissa määriteltyihin
tavoitteisiin.
3. Mitä arvioijalta vaaditaan?
• Oman alansa asiantuntijuutta
• Hyvää perehtyneisyyttä tutkinnon perusteissa
oleviin ammattitaitovaatimuksiin
• Kunnioittavaa suhtautumista tutkinnon
suorittajaa kohtaan
• Kykyä ja uskallusta sanoa ne asiat, jotka pitää
sanoa, myös vaikeat.
4. Tutkintotilaisuudet arvioidaan
aina kolmikantaisesti
Työntekijä- Työnantajan
edustaja edustaja
Tutkinnon
suorittaja
Opetuksen
edustaja
HUOM! Arvioijien jääviyskysymykset (sukulainen tai läheinen ystävä ei
voi toimia arvioijana)
5. Näyttötutkinnon arvioiminen
• Arviointi tapahtuu suhteessa tutkinnon
perusteissa ilmaistuihin arvioinnin kohteisiin ja
arviointikriteereihin. ”Onko riittävästä
osaamista?”
• Tutkinnon suorittaja toimittaa arvioijille
henkilökohtaisen tutkinnon suorittamisen
suunnitelman ennen tutkintotilaisuutta.
• Kolmikannan ei tarvitse olla koko ajan paikalla
yhtä aikaa.
6. Ydinosaaminen /
reunaosaaminen
• Kaikki arviointilomakkeeseen kirjatut
arvioinnin kohteet arvioidaan.
• Ydinosaamisen alueiden tulee tulla selkeästi
näkyviin tutkinnon suorittajan toiminnassa.
• Reunaosaamisen alueiden arvioiminen
haastaa mm. arvioijan ja tutkinnon suorittajan
välisiin keskusteluihin, jotta niitä päästää
arvioimaan.
7. Arviointiin valmistautuminen
• Tutustu arviointitehtävääsi kuuluvan tutkinnon
osan/osien arviointikriteereihin.
• Pohdi:
– Mikä on ko. tutkinnon osan ydinosaamista?
– Millaisten asioiden tulisi olla näkyvissä tutkinnon
suorittajan toiminnassa?
– Millaisten työtehtävien kautta tutkinnon suorittaja
pystyy osoittamaan näitä ydinosaamisen osa-
alueita käytännössä?
8. Arviointimenetelmiä
• Havainnointi / käytännön työskentely
• Keskustelut ja haastattelut / mm. motivaatioon,
arvoihin ja teorioihin liittyvät arvioinnin kohteet.
Myös ne arvioinnin kohteet, jotka eivät muuten
kyseisessä näyttöympäristössä tule näkyviin.
• Kirjalliset tehtävät
• HUOM! Muistiinpanot tutkintotilaisuuden ajalta.
Opetuksen edustaja kerää työelämän arvioijien
muistiinpanot arvioinnista arviointikeskustelun
yhteydessä.
9. Arviointi erityistilanteissa
Ammattitaidon osoittamista vaikeuttavat ominaisuudet tulee
huomioida tutkintotilaisuuden toteutuksessa.
• Tuen tarve tulee tunnistaa ennen tutkintotilaisuuksia
• Esim. lukemisen / kirjoittamisen vaikeus, maahanmuuttajat
• Erityisjärjestelyt eivät saa vaikuttaa arviointitulokseen
– Suullinen suoritus kirjallisen sijaan?
– Lisäaika suoritukseen
• Kielitaidon tulee olla riittävä ymmärtämään ohjeet ja
määräykset
– Selkokieli
– Tukimateriaali: Kuvat, kaaviot, mallit…
• Ammattitaitovaatimukset ovat kaikille samat.
10. Arvioinnissa on positiivinen
lataus
EI NÄIN: TÄHÄN SUUNTAAN:
- Virheiden etsiminen - Vahvuuksien etsiminen
- Epäileminen - Mahdollisuuksien osoittaminen
- Paljastaminen - Kehitystarpeen selvittäminen
- Syyttäminen - Rohkaiseminen
11. Arviointiin kuuluu palautteen
antaminen
• Anna tutkinnon suorittajalle mahdollisuus kertoa
oma näkemyksensä.
• Anna perustelut palautteelle
– Positiiviselle ja negatiiviselle
– Kerro mahdollisimman selviä esimerkkejä
• Anna palaute loogisessa järjestyksessä
– Tosiasiat, seuraukset, seuraavat toimenpiteet
• Varmista, että viestisi on ymmärretty.
• Negatiivisenkin palautteen tavoitteena on auttaa
parantamaan toimintaa ja siten myös oppimista!
12. Arviointi
Tutkintotilaisuuden päätteeksi järjestetään
arviointikeskustelu, jossa tutkinnon suorittaja
esittää itsearviointinsa.
Arviointikeskustelun jälkeen pidetään
arviointikokous, jossa tehdään arviointiesitys
tutkintotoimikunnalle kolmikantaisesti.
Varsinaisen arviointipäätöksen tekee
tutkintotoimikunta.
13. Arvioinnin oikaisu
Tutkinnon suorittajalla on oikeus pyytää arvioinnin
oikaisua 14 vrk sisällä siitä ajankohdasta, kun hän
on saanut tutkintotoimikunnalta tiedon
arviointipäätöksestä.
HUOM! Tämä voi joskus tarkoittaa useaa vuottakin
ensimmäisen arvioinnin jälkeen!
Kaikki arviointiin olennaisesti liittyvät dokumentit
on säilytettävä tämän oikaisuajan yli. Opetuksen
edustaja kokoaa ja säilyttää ne.