SlideShare a Scribd company logo
1 of 15
Kohti lapsiystävällistä maakuntaa
Ira Custódio, Suomen UNICEF, helmikuu 2018
YK:n lapsen oikeuksien sopimus
Valtion velvollisuus turvata
jokaisen lapsen oikeus hyvään
elämään ja kasvuun, lasten
näkemykset iän ja kehitystason
mukaan huomioiden.
YK:n lapsen oikeuksien sopimus
Suomessa voimaan 1991.
Juridisesti velvoittava.
Alle 18-vuotias on lapsi.
Videotallenne: Miksi lapsen oikeuksien sopimus on
olemassa ja miksi lapsen oikeudet on huomioitava myös
maakunnissa.
YK:n lapsen oikeuksien sopimus
• Syrjimättömyys
• Lapsen edun ensisijainen harkinta
• Oikeus elämään ja kehittymiseen
• Lapsen näkemyksen kunnioittaminen
UNICEFin blogissa: Mitä jokaisen päättäjän ja
viranhaltijan tulee ymmärtää lapsen oikeuksista.
Neljä läpileikkaavaa yleisperiaatetta
Lapsiystävällinen hallinto ja päätöksenteko
Jotta jokaisen lapsen oikeudet toteutuisivat, tarvitaan lainsäädännön lisäksi
lapsiystävällistä hallintoa ja päätöksentekoa kaikilla hallinnon tasoilla:
valtionhallinnossa, kunnissa ja tulevissa maakunnissa.
Lapsiystävällisessä hallinnossa on pitkälti kyse hyvän hallinnon
periaatteista ja tietoon perustuvasta päätöksenteosta. Maakunnissa sen
avulla varmistetaan, että kuntien ja maakunnan ja toiminta edistävät
johdonmukaisena kokonaisuutena lapsen oikeuksien toteutumista.
Lapsiystävällinen hallinto ja päätöksenteko
• Suomi saanut YK:n lapsen oikeuksien
komitealta huomautuksia liittyen
hallinnon lapsiystävällisyyteen.
• Riittämätön lapsiasioiden koordinointi;
pirstaloituneet toimintapolitiikat ja -
suunnitelmat.
• Alueellinen eriarvoisuus
resursoinnissa; puutteellinen seuranta
(lapsibudjetoinnin tarve).
• Riittämätön tiedonkeruu
haavoittuvassa asemassa olevien
lasten elinoloista.
• Riittämätön lapsen edun huomiointi
päätöksenteossa (lapsivaikutusten
arvioinnin tarve).
Suomi ja lapsiystävällinen hallinto
Kohti lapsiystävällistä maakuntaa
• Lapsiystävällinen maakunta -
pilottihankkeessa UNICEF laatii ohjeen
lapsenoikeusnäkökulman huomioimisesta
tulevien maakuntien toiminnassa.
• ”Mitä tämä tarkoittaa meillä? Mikä jo
toimii? Mitä on kehitettävä? Mitä tehdään
nyt, mikä jätetään tuonnemmaksi?”
• Ohjeistuksen laajempaan versioon
kootaan käytännön esimerkkejä
lapsiystävällisestä hallinnosta. Ei ”one
size fits all” -ratkaisuja.
• www.unicef.fi/lastenmaakunta
Kohti lapsiystävällistä maakuntaa
Maakuntastrategia luo perustan
• Hallintoa ja päätöksentekoa lapsia koskevissa asioissa ohjaa YK:n
lapsen oikeuksien sopimus. Palveluiden suunnittelun, arvioinnin ja
kehittämisen lähtökohtana on yhdenvertaisuuden toteutuminen.
Päätösten valmistelussa arvioidaan vaikutuksia lasten ja perheiden
hyvinvointiin.
• Strategiassa huomioidaan ja yhteensovitetaan maakunnan sote- ja
kuntien sivistyspalvelut.
• Maakunta ja kunnat tarkastelevat lapsi- ja perhepalveluiden
kustannuksia yhtenä kokonaisuutena. Tätä kutsutaan
lapsibudjetoinniksi.
• Lapsenoikeusperustaiset toimintatavat sisältyvät palvelulupaukseen ja
hankintasopimuksiin niin, että ne velvoittavat kaikkia palveluntuottajia.
• Kansalaisjärjestöjen kanssa tehtävä yhteistyö lasten ja perheiden
hyvinvoinnin ja oikeuksien edistämisessä kirjataan strategiaan.
Lapsinäkökulma strategiassa
Lasten ja perheiden yhdenvertaisuus
• Maakunnassa kerätään tietoa alueen eri lapsiryhmien ja
monimuotoisten perheiden elinolosuhteista.
• Lasten ja nuorten moninaisuus ja perheiden monimuotoisuus on
palveluiden suunnittelun, arvioinnin ja kehittämisen lähtökohta.
• Katso video.
Jokaiselle lapselle, monimuotoisille perheille
Lapsiasioiden kokonaiskoordinaatio
• Maakuntastrategian pohjalta laaditaan lapsenoikeusperustainen, sektorirajat
ylittävä tavoite- ja toimenpideohjelma (voi sisältyä maakunnan
hyvinvointiohjelmaan).
• Lapsivaikutusten arvioinnilla varmistetaan lapsen oikeuksien toteutuminen sekä
se, että päätökset ja toimenpiteet ovat johdonmukaisesti strategian ja
hyvinvointiohjelman tavoitteiden mukaisia.
• Lapsibudjetoinnilla varmistetaan, että resurssit käytetään oikeudenmukaisesti ja
vaikuttavasti. Lapsibudjetoinnin ensimmäinen askel on kehittää ja ottaa käyttöön
lapsilähtöinen budjettianalyysi.
• Lapsen oikeuksista tiedottamalla ja kouluttamalla varmistetaan, että
luottamushenkilöt, viranhaltijat sekä lasten ja perheiden parissa toimivat
ymmärtävät lapsen oikeuksiin liittyvät velvoitteet omassa tehtävässään.
• Lasten ja lapsiryhmien oikeuksien toteutumista koskevaa säännöllistä
seurantatietoa hyödynnetään palveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.
• Katso video.
Yhteiset tavoitteet, johdonmukaiset
toimenpiteet
Osallisuus ja vaikuttaminen
• Lasten ja nuorten osallisuutta tuetaan
ja heitä kuullaan lapsia ja nuoria
yleisesti koskevissa asioissa. Useita eri
menetelmiä käyttämällä varmistetaan
erityisesti haavoittuvassa asemassa
olevien lasten ja nuorten osallisuus ja
kuulluksi tuleminen.
• Lasten ja nuorten osallisuutta tuetaan
ja heitä kuullaan palveluiden käyttäjinä.
• Katso video.
Jokaisella lapsella on mahdollisuus
osallistua ja vaikuttaa
Lasten oikeusturva
• Lapset tuntevat omat oikeutensa maakunnan järjestämisvastuulla
olevien palveluiden käyttäjinä.
• Lasten ja nuorten käytettävissä olevista oikeusturvakeinoista
tiedotetaan heille ymmärrettävällä tavalla. Seurannalla varmistetaan,
että lapset, nuoret ja perheet tietävät, mihin olla yhteydessä, jos
kokevat oikeuksiaan loukatun.
• Varmistetaan esimerkiksi täydennyskoulutuksella, että potilas- ja
sosiaaliasiamiehet tuntevat lapsen oikeudet ja osaavat ottaa ne
työssään huomioon.
• Katso video.
Lasten ja nuorten oikeusturvakeinot ovat
saavutettavia ja tehokkaita
Mistä löytyy lisätietoa?
• UNICEF: Kohti lapsiystävällistä maakuntaa -ohjeistus (huoneentauluversio)
• Kohti lapsiystävällistä maakuntaa -seminaaritallenne.
• UNICEF: Julkinen talous ja lapsen oikeudet
• UNICEF: Lapsivaikutusten arviointi pähkinänkuoressa
• THL: Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi IVA
• Sirpa Taskinen: Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioiminen (2006)
• Jyväskylässä tehty lapsivaikutusten arviointi
• THL: Lapsivaikutusten arviointi (paljon linkkejä lisätietoon)
• MLL: Johdatus lapsivaikutusten arviointiin
• VM: Avoimen hallinnon tietokortit
• Ira Custódio: Lapsivaikutusten arviointi – hyvistä aikeista toiminnaksi
• UNICEF: Mitä vaikeampi taloustilanne, sitä tärkeämpää on lapsivaikutusten
arviointi (uutinen)
Ira Custódio
ira.custodio@unicef.fi
p. 050 591 8525
Twitter: @CustodioIra
LinkedIn: linkedin.com/in/iracustodio/
unicef.fi/lastenmaakunta
© Suomen UNICEF ry
2/2018
Kuvat ©UNICEF/Hanna-Kaisa Hämäläinen

More Related Content

What's hot

UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Varkaus Ritva Kupiainen ja Arja Taskinen
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Varkaus Ritva Kupiainen ja Arja TaskinenUNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Varkaus Ritva Kupiainen ja Arja Taskinen
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Varkaus Ritva Kupiainen ja Arja TaskinenSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ajankohtaista Marja-Riitta Ketola
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ajankohtaista Marja-Riitta KetolaUNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ajankohtaista Marja-Riitta Ketola
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ajankohtaista Marja-Riitta KetolaSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Kohti lapsiystävällistä maakuntaa, syksy 2017 - Ira Custódio
Kohti lapsiystävällistä maakuntaa, syksy 2017 - Ira CustódioKohti lapsiystävällistä maakuntaa, syksy 2017 - Ira Custódio
Kohti lapsiystävällistä maakuntaa, syksy 2017 - Ira CustódioSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ihmisoikeus- ja globaalikasvatus Annika Jun...
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ihmisoikeus- ja globaalikasvatus Annika Jun...UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ihmisoikeus- ja globaalikasvatus Annika Jun...
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ihmisoikeus- ja globaalikasvatus Annika Jun...Suomen UNICEF - UNICEF Finland
 
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Lapsiystävällinen kunta Sanna KoskinenUNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Lapsiystävällinen kunta Sanna KoskinenSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi Virkki
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi VirkkiLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi Virkki
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi VirkkiSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi Tuukkanen
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi TuukkanenLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi Tuukkanen
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi TuukkanenSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Lapsen oikeudet: johdanto mediakasvatuksen tehtävien laatimiseen
Lapsen oikeudet: johdanto mediakasvatuksen tehtävien laatimiseenLapsen oikeudet: johdanto mediakasvatuksen tehtävien laatimiseen
Lapsen oikeudet: johdanto mediakasvatuksen tehtävien laatimiseenLastensuojelun Keskusliitto
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi KiilakoskiLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi KiilakoskiSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki
Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki
Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki Suomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...
Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...
Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...THL
 
Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksia
Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiaLapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksia
Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiaTHL
 

What's hot (14)

UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Varkaus Ritva Kupiainen ja Arja Taskinen
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Varkaus Ritva Kupiainen ja Arja TaskinenUNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Varkaus Ritva Kupiainen ja Arja Taskinen
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Varkaus Ritva Kupiainen ja Arja Taskinen
 
Lapsivaikutusten arviointi -koulutusmateriaali 2018
Lapsivaikutusten arviointi -koulutusmateriaali 2018Lapsivaikutusten arviointi -koulutusmateriaali 2018
Lapsivaikutusten arviointi -koulutusmateriaali 2018
 
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ajankohtaista Marja-Riitta Ketola
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ajankohtaista Marja-Riitta KetolaUNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ajankohtaista Marja-Riitta Ketola
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ajankohtaista Marja-Riitta Ketola
 
Kohti lapsiystävällistä maakuntaa, syksy 2017 - Ira Custódio
Kohti lapsiystävällistä maakuntaa, syksy 2017 - Ira CustódioKohti lapsiystävällistä maakuntaa, syksy 2017 - Ira Custódio
Kohti lapsiystävällistä maakuntaa, syksy 2017 - Ira Custódio
 
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ihmisoikeus- ja globaalikasvatus Annika Jun...
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ihmisoikeus- ja globaalikasvatus Annika Jun...UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ihmisoikeus- ja globaalikasvatus Annika Jun...
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ihmisoikeus- ja globaalikasvatus Annika Jun...
 
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Lapsiystävällinen kunta Sanna KoskinenUNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen
 
Uusia voimia ryhmäämme - Lena Jolkkonen
Uusia voimia ryhmäämme - Lena Jolkkonen Uusia voimia ryhmäämme - Lena Jolkkonen
Uusia voimia ryhmäämme - Lena Jolkkonen
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi Virkki
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi VirkkiLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi Virkki
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi Virkki
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi Tuukkanen
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi TuukkanenLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi Tuukkanen
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi Tuukkanen
 
Lapsen oikeudet: johdanto mediakasvatuksen tehtävien laatimiseen
Lapsen oikeudet: johdanto mediakasvatuksen tehtävien laatimiseenLapsen oikeudet: johdanto mediakasvatuksen tehtävien laatimiseen
Lapsen oikeudet: johdanto mediakasvatuksen tehtävien laatimiseen
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi KiilakoskiLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
 
Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki
Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki
Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki
 
Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...
Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...
Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...
 
Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksia
Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiaLapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksia
Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksia
 

Similar to Lapsiystävällinen maakunta -ohjeistus 2/2018 - Ira Custódio

Lapsivaikutusten arviointi - esimerkkinä sote-uudistus
Lapsivaikutusten arviointi - esimerkkinä sote-uudistusLapsivaikutusten arviointi - esimerkkinä sote-uudistus
Lapsivaikutusten arviointi - esimerkkinä sote-uudistusLastensuojelun Keskusliitto
 
Rimpela lasten forssa 31.10.2017
Rimpela lasten forssa 31.10.2017Rimpela lasten forssa 31.10.2017
Rimpela lasten forssa 31.10.2017Matti Rimpelä
 
Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...
Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...
Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...Tilastokeskus
 
Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessa
Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessaLasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessa
Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessaTHL
 
Lapsiperheiden hyvinvointi indikaattoritiedon valossa, Asiantuntijalakimies E...
Lapsiperheiden hyvinvointi	indikaattoritiedon valossa, Asiantuntijalakimies E...Lapsiperheiden hyvinvointi	indikaattoritiedon valossa, Asiantuntijalakimies E...
Lapsiperheiden hyvinvointi indikaattoritiedon valossa, Asiantuntijalakimies E...Kai Kortelainen
 
Miten käytän indikaattoreita työssäni? lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen,...
Miten käytän indikaattoreita työssäni? lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen,...Miten käytän indikaattoreita työssäni? lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen,...
Miten käytän indikaattoreita työssäni? lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen,...Tilastokeskus
 
Sijaishuollon ohjaus ja valvonta
Sijaishuollon ohjaus ja valvontaSijaishuollon ohjaus ja valvonta
Sijaishuollon ohjaus ja valvontaTHL
 
Säästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esity...
Säästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esity...Säästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esity...
Säästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esity...Säästöpankki Sparbanken
 
Lasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEF
Lasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEFLasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEF
Lasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEFSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Mistä puhumme kun puhumme Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman LAPE kokon...
Mistä puhumme kun puhumme Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman LAPE kokon...Mistä puhumme kun puhumme Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman LAPE kokon...
Mistä puhumme kun puhumme Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman LAPE kokon...THL
 
Säästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esitys
Säästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esitysSäästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esitys
Säästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esitysSäästöpankki Sparbanken
 
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloistaLeimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloistaTHL
 
Nuorten osallistuminen ja vaikuttaminen
Nuorten osallistuminen ja vaikuttaminenNuorten osallistuminen ja vaikuttaminen
Nuorten osallistuminen ja vaikuttaminenKoordinaatti
 
Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...
Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...
Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...Family Federation of Finland
 

Similar to Lapsiystävällinen maakunta -ohjeistus 2/2018 - Ira Custódio (20)

Lapsivaikutusten arviointi - esimerkkinä sote-uudistus
Lapsivaikutusten arviointi - esimerkkinä sote-uudistusLapsivaikutusten arviointi - esimerkkinä sote-uudistus
Lapsivaikutusten arviointi - esimerkkinä sote-uudistus
 
Rimpela lasten forssa 31.10.2017
Rimpela lasten forssa 31.10.2017Rimpela lasten forssa 31.10.2017
Rimpela lasten forssa 31.10.2017
 
Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...
Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...
Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...
 
Lanuosa1 johdanto
Lanuosa1 johdantoLanuosa1 johdanto
Lanuosa1 johdanto
 
Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessa
Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessaLasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessa
Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessa
 
Lapsiperheiden hyvinvointi indikaattoritiedon valossa, Asiantuntijalakimies E...
Lapsiperheiden hyvinvointi	indikaattoritiedon valossa, Asiantuntijalakimies E...Lapsiperheiden hyvinvointi	indikaattoritiedon valossa, Asiantuntijalakimies E...
Lapsiperheiden hyvinvointi indikaattoritiedon valossa, Asiantuntijalakimies E...
 
Miten käytän indikaattoreita työssäni? lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen,...
Miten käytän indikaattoreita työssäni? lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen,...Miten käytän indikaattoreita työssäni? lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen,...
Miten käytän indikaattoreita työssäni? lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen,...
 
Sijaishuollon ohjaus ja valvonta
Sijaishuollon ohjaus ja valvontaSijaishuollon ohjaus ja valvonta
Sijaishuollon ohjaus ja valvonta
 
Säästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esity...
Säästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esity...Säästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esity...
Säästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esity...
 
Koordinaatti.fi - Humak: nuorten tieto- ja neuvontatyön päämäärät / JF 16.9.13
Koordinaatti.fi - Humak: nuorten tieto- ja neuvontatyön päämäärät / JF 16.9.13Koordinaatti.fi - Humak: nuorten tieto- ja neuvontatyön päämäärät / JF 16.9.13
Koordinaatti.fi - Humak: nuorten tieto- ja neuvontatyön päämäärät / JF 16.9.13
 
Lasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEF
Lasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEFLasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEF
Lasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEF
 
LOS_esitys
LOS_esitysLOS_esitys
LOS_esitys
 
Mistä puhumme kun puhumme Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman LAPE kokon...
Mistä puhumme kun puhumme Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman LAPE kokon...Mistä puhumme kun puhumme Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman LAPE kokon...
Mistä puhumme kun puhumme Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman LAPE kokon...
 
Stm LAPE muutosohjelma-perusesitys-verkkoon
Stm LAPE muutosohjelma-perusesitys-verkkoonStm LAPE muutosohjelma-perusesitys-verkkoon
Stm LAPE muutosohjelma-perusesitys-verkkoon
 
Säästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esitys
Säästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esitysSäästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esitys
Säästöpankki vaikuttaa vastuullisesti sosiaalisessa mediassa PowerPoint_esitys
 
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloistaLeimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
 
Nuorten osallistuminen ja vaikuttaminen
Nuorten osallistuminen ja vaikuttaminenNuorten osallistuminen ja vaikuttaminen
Nuorten osallistuminen ja vaikuttaminen
 
Lape esittely lyhyt
Lape esittely lyhytLape esittely lyhyt
Lape esittely lyhyt
 
Timo hamalainen paneeli
Timo hamalainen   paneeliTimo hamalainen   paneeli
Timo hamalainen paneeli
 
Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...
Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...
Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...
 

More from Suomen UNICEF - UNICEF Finland

UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in Mosambique
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in MosambiqueUNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in Mosambique
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in MosambiqueSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele
UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele  UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele
UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele Suomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Ajankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-Salmi
Ajankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-SalmiAjankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-Salmi
Ajankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-SalmiSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala
Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala  Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala
Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala Suomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Ajankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-Granda
Ajankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-GrandaAjankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-Granda
Ajankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-GrandaSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael Malkamäki
UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael MalkamäkiUNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael Malkamäki
UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael MalkamäkiSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Testamenttiesite: tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019
Testamenttiesite:  tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019Testamenttiesite:  tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019
Testamenttiesite: tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019Suomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Mitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajia
Mitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajiaMitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajia
Mitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajiaSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 

More from Suomen UNICEF - UNICEF Finland (19)

Lapsen oikeudet – perustiedot tavutettuna
Lapsen oikeudet – perustiedot tavutettunaLapsen oikeudet – perustiedot tavutettuna
Lapsen oikeudet – perustiedot tavutettuna
 
Lapsen oikeudet – perustiedot alakoululaisille
Lapsen oikeudet – perustiedot alakoululaisilleLapsen oikeudet – perustiedot alakoululaisille
Lapsen oikeudet – perustiedot alakoululaisille
 
Lukemisen ilot ja hyödyt
Lukemisen ilot ja hyödytLukemisen ilot ja hyödyt
Lukemisen ilot ja hyödyt
 
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in Mosambique
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in MosambiqueUNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in Mosambique
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in Mosambique
 
UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele
UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele  UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele
UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele
 
Lapsen oikeudet 30 vuotta - Minna Suihkonen
Lapsen oikeudet 30 vuotta - Minna Suihkonen Lapsen oikeudet 30 vuotta - Minna Suihkonen
Lapsen oikeudet 30 vuotta - Minna Suihkonen
 
Ajankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-Salmi
Ajankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-SalmiAjankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-Salmi
Ajankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-Salmi
 
Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala
Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala  Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala
Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala
 
Ajankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-Granda
Ajankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-GrandaAjankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-Granda
Ajankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-Granda
 
UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael Malkamäki
UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael MalkamäkiUNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael Malkamäki
UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael Malkamäki
 
Testamenttiesite: tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019
Testamenttiesite:  tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019Testamenttiesite:  tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019
Testamenttiesite: tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019
 
Tervetuloa UNICEFin vapaaehtoisten kevätkoulutukseen
Tervetuloa UNICEFin vapaaehtoisten kevätkoulutukseenTervetuloa UNICEFin vapaaehtoisten kevätkoulutukseen
Tervetuloa UNICEFin vapaaehtoisten kevätkoulutukseen
 
UNICEFin vapaaehtoiset - Ohjausryhmän puheenvuoro
UNICEFin vapaaehtoiset - Ohjausryhmän puheenvuoroUNICEFin vapaaehtoiset - Ohjausryhmän puheenvuoro
UNICEFin vapaaehtoiset - Ohjausryhmän puheenvuoro
 
Jano2019-kampanja esittelyssä
Jano2019-kampanja esittelyssäJano2019-kampanja esittelyssä
Jano2019-kampanja esittelyssä
 
10 syytä laatia testamentti
10 syytä laatia testamentti10 syytä laatia testamentti
10 syytä laatia testamentti
 
Suurlahjoittajat - isoja askelia lasten hyväksi
Suurlahjoittajat - isoja askelia lasten hyväksiSuurlahjoittajat - isoja askelia lasten hyväksi
Suurlahjoittajat - isoja askelia lasten hyväksi
 
Virtaa vapaaehtoistoimintaan
Virtaa vapaaehtoistoimintaanVirtaa vapaaehtoistoimintaan
Virtaa vapaaehtoistoimintaan
 
Mitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajia
Mitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajiaMitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajia
Mitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajia
 
Valmistaudumme joulumyyntiin 2018: Suomen UNICEF
Valmistaudumme joulumyyntiin 2018: Suomen UNICEFValmistaudumme joulumyyntiin 2018: Suomen UNICEF
Valmistaudumme joulumyyntiin 2018: Suomen UNICEF
 

Lapsiystävällinen maakunta -ohjeistus 2/2018 - Ira Custódio

  • 1. Kohti lapsiystävällistä maakuntaa Ira Custódio, Suomen UNICEF, helmikuu 2018
  • 2. YK:n lapsen oikeuksien sopimus Valtion velvollisuus turvata jokaisen lapsen oikeus hyvään elämään ja kasvuun, lasten näkemykset iän ja kehitystason mukaan huomioiden.
  • 3. YK:n lapsen oikeuksien sopimus Suomessa voimaan 1991. Juridisesti velvoittava. Alle 18-vuotias on lapsi. Videotallenne: Miksi lapsen oikeuksien sopimus on olemassa ja miksi lapsen oikeudet on huomioitava myös maakunnissa.
  • 4. YK:n lapsen oikeuksien sopimus • Syrjimättömyys • Lapsen edun ensisijainen harkinta • Oikeus elämään ja kehittymiseen • Lapsen näkemyksen kunnioittaminen UNICEFin blogissa: Mitä jokaisen päättäjän ja viranhaltijan tulee ymmärtää lapsen oikeuksista. Neljä läpileikkaavaa yleisperiaatetta
  • 5. Lapsiystävällinen hallinto ja päätöksenteko Jotta jokaisen lapsen oikeudet toteutuisivat, tarvitaan lainsäädännön lisäksi lapsiystävällistä hallintoa ja päätöksentekoa kaikilla hallinnon tasoilla: valtionhallinnossa, kunnissa ja tulevissa maakunnissa. Lapsiystävällisessä hallinnossa on pitkälti kyse hyvän hallinnon periaatteista ja tietoon perustuvasta päätöksenteosta. Maakunnissa sen avulla varmistetaan, että kuntien ja maakunnan ja toiminta edistävät johdonmukaisena kokonaisuutena lapsen oikeuksien toteutumista.
  • 6. Lapsiystävällinen hallinto ja päätöksenteko • Suomi saanut YK:n lapsen oikeuksien komitealta huomautuksia liittyen hallinnon lapsiystävällisyyteen. • Riittämätön lapsiasioiden koordinointi; pirstaloituneet toimintapolitiikat ja - suunnitelmat. • Alueellinen eriarvoisuus resursoinnissa; puutteellinen seuranta (lapsibudjetoinnin tarve). • Riittämätön tiedonkeruu haavoittuvassa asemassa olevien lasten elinoloista. • Riittämätön lapsen edun huomiointi päätöksenteossa (lapsivaikutusten arvioinnin tarve). Suomi ja lapsiystävällinen hallinto
  • 7. Kohti lapsiystävällistä maakuntaa • Lapsiystävällinen maakunta - pilottihankkeessa UNICEF laatii ohjeen lapsenoikeusnäkökulman huomioimisesta tulevien maakuntien toiminnassa. • ”Mitä tämä tarkoittaa meillä? Mikä jo toimii? Mitä on kehitettävä? Mitä tehdään nyt, mikä jätetään tuonnemmaksi?” • Ohjeistuksen laajempaan versioon kootaan käytännön esimerkkejä lapsiystävällisestä hallinnosta. Ei ”one size fits all” -ratkaisuja. • www.unicef.fi/lastenmaakunta
  • 9. Maakuntastrategia luo perustan • Hallintoa ja päätöksentekoa lapsia koskevissa asioissa ohjaa YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Palveluiden suunnittelun, arvioinnin ja kehittämisen lähtökohtana on yhdenvertaisuuden toteutuminen. Päätösten valmistelussa arvioidaan vaikutuksia lasten ja perheiden hyvinvointiin. • Strategiassa huomioidaan ja yhteensovitetaan maakunnan sote- ja kuntien sivistyspalvelut. • Maakunta ja kunnat tarkastelevat lapsi- ja perhepalveluiden kustannuksia yhtenä kokonaisuutena. Tätä kutsutaan lapsibudjetoinniksi. • Lapsenoikeusperustaiset toimintatavat sisältyvät palvelulupaukseen ja hankintasopimuksiin niin, että ne velvoittavat kaikkia palveluntuottajia. • Kansalaisjärjestöjen kanssa tehtävä yhteistyö lasten ja perheiden hyvinvoinnin ja oikeuksien edistämisessä kirjataan strategiaan. Lapsinäkökulma strategiassa
  • 10. Lasten ja perheiden yhdenvertaisuus • Maakunnassa kerätään tietoa alueen eri lapsiryhmien ja monimuotoisten perheiden elinolosuhteista. • Lasten ja nuorten moninaisuus ja perheiden monimuotoisuus on palveluiden suunnittelun, arvioinnin ja kehittämisen lähtökohta. • Katso video. Jokaiselle lapselle, monimuotoisille perheille
  • 11. Lapsiasioiden kokonaiskoordinaatio • Maakuntastrategian pohjalta laaditaan lapsenoikeusperustainen, sektorirajat ylittävä tavoite- ja toimenpideohjelma (voi sisältyä maakunnan hyvinvointiohjelmaan). • Lapsivaikutusten arvioinnilla varmistetaan lapsen oikeuksien toteutuminen sekä se, että päätökset ja toimenpiteet ovat johdonmukaisesti strategian ja hyvinvointiohjelman tavoitteiden mukaisia. • Lapsibudjetoinnilla varmistetaan, että resurssit käytetään oikeudenmukaisesti ja vaikuttavasti. Lapsibudjetoinnin ensimmäinen askel on kehittää ja ottaa käyttöön lapsilähtöinen budjettianalyysi. • Lapsen oikeuksista tiedottamalla ja kouluttamalla varmistetaan, että luottamushenkilöt, viranhaltijat sekä lasten ja perheiden parissa toimivat ymmärtävät lapsen oikeuksiin liittyvät velvoitteet omassa tehtävässään. • Lasten ja lapsiryhmien oikeuksien toteutumista koskevaa säännöllistä seurantatietoa hyödynnetään palveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. • Katso video. Yhteiset tavoitteet, johdonmukaiset toimenpiteet
  • 12. Osallisuus ja vaikuttaminen • Lasten ja nuorten osallisuutta tuetaan ja heitä kuullaan lapsia ja nuoria yleisesti koskevissa asioissa. Useita eri menetelmiä käyttämällä varmistetaan erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten osallisuus ja kuulluksi tuleminen. • Lasten ja nuorten osallisuutta tuetaan ja heitä kuullaan palveluiden käyttäjinä. • Katso video. Jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa
  • 13. Lasten oikeusturva • Lapset tuntevat omat oikeutensa maakunnan järjestämisvastuulla olevien palveluiden käyttäjinä. • Lasten ja nuorten käytettävissä olevista oikeusturvakeinoista tiedotetaan heille ymmärrettävällä tavalla. Seurannalla varmistetaan, että lapset, nuoret ja perheet tietävät, mihin olla yhteydessä, jos kokevat oikeuksiaan loukatun. • Varmistetaan esimerkiksi täydennyskoulutuksella, että potilas- ja sosiaaliasiamiehet tuntevat lapsen oikeudet ja osaavat ottaa ne työssään huomioon. • Katso video. Lasten ja nuorten oikeusturvakeinot ovat saavutettavia ja tehokkaita
  • 14. Mistä löytyy lisätietoa? • UNICEF: Kohti lapsiystävällistä maakuntaa -ohjeistus (huoneentauluversio) • Kohti lapsiystävällistä maakuntaa -seminaaritallenne. • UNICEF: Julkinen talous ja lapsen oikeudet • UNICEF: Lapsivaikutusten arviointi pähkinänkuoressa • THL: Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi IVA • Sirpa Taskinen: Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioiminen (2006) • Jyväskylässä tehty lapsivaikutusten arviointi • THL: Lapsivaikutusten arviointi (paljon linkkejä lisätietoon) • MLL: Johdatus lapsivaikutusten arviointiin • VM: Avoimen hallinnon tietokortit • Ira Custódio: Lapsivaikutusten arviointi – hyvistä aikeista toiminnaksi • UNICEF: Mitä vaikeampi taloustilanne, sitä tärkeämpää on lapsivaikutusten arviointi (uutinen)
  • 15. Ira Custódio ira.custodio@unicef.fi p. 050 591 8525 Twitter: @CustodioIra LinkedIn: linkedin.com/in/iracustodio/ unicef.fi/lastenmaakunta © Suomen UNICEF ry 2/2018 Kuvat ©UNICEF/Hanna-Kaisa Hämäläinen