Kempiläinen

961 views

Published on

1400-luvun suomennettu kokokansan oppikirja: 'kuinka seuraat Kristusta'. Paljastuukin Äitikirkkoon johdattelevaksi Breiviik-kristityn vaellukseksi piiloinsestin kautta kadotukseen.

Mita muuta kauhistavaa sen kätköista löytyikään...

Itse teksti on suurimmaksi osaksi syvällistä ja oikein ymmärrettynä hyväksi kenelle tahansa. Mutta itseään paremmaksi kehittävän yrittäjän uupuessa, ei hyvissä töissä vastausta enää olekaan:

Armahdus ilman töitä - tärkein ja ainoa pelastustie uupuu.

Tämän kirjan sivuihin sisäänleivottu taiteentaikuuden juoni on kuvattuna Apostolien Teoissa, 19:19; ote neljästä eri käännösversiosta:
... "olivat taikuutta harjoittaneet KR-38
... "hempeitä juonia harjoitelleet olivat Biblia 1776
... "used curious arts KJV (käyttäneet menoissaan eriskummallista taidetta)
... "practised magical arts AStd (harjoittaneet taikuutta taiteen keinoin)


Wain Wanhaa historiaako? Ei suinkaan: kuinka kaikki maailman valtakuntain johto onkaan paavin maltaristijohtoisen tieteen nimessä johdateltu uskomaan että pedofilia kuuluu asiaan:

The Daily Telegraph kertoo 05.Kesäkuuta.2014 9:10 "Jotkut yliopistojen akateemikot rakentavat pedofiileille - lastenraiskaajille - virallista statusta: "pedofilia on miehille normaalia" väittää eräs keskeinen akateeminen esitys Cambridgen (jesuiitta) yliopistossa. by Andrew Gilligan.

Lue Telegraphista kuinka BBC 'Beatles juontaja' Jimmy Savile raiskaili jopa 2 vuotiaita Brittiparlamentin pedofiilirenkaan seurassa, terveydenhuollon johdon ja poliisijohdon mukana, avustamana ... 'tieteen huippua'?

--> ilman näiden oppien omaksumista, naamasi ei pääse Suomenkaan poliittisviihde telkkariin.
--> nämät oppineet ovat kyykäärmeen sikiöitä, roomalaisia messumurhaajia, raatelevia susia lampaiden tiedevaatteissa
--> henkesi on vaarassa näitä YLEn saastaopettajia kuunnellessa, sieluasi viihdytellessä

Published in: Entertainment & Humor
0 Comments
0 Likes
Statistics
Notes
  • Be the first to comment

  • Be the first to like this

No Downloads
Views
Total views
961
On SlideShare
0
From Embeds
0
Number of Embeds
270
Actions
Shares
0
Downloads
8
Comments
0
Likes
0
Embeds 0
No embeds

No notes for slide

Kempiläinen

  1. 1. 5.5.2014 b Tämäkin sivusto on tehty kopioitavaksi. Talleta. Lähetä eteenpäin... Huom. Scribd.com muutti sivustonsa maksulliseksi - yhtäkkiä 12/2013 (salaa ilmoittamatta) . Enää et voi ladata koneellesi ilmaisia juttujani - ellet maksa scribdille. Hauskaa häirintää eikövaikka? Tästedes löydät ne ilmaiseksi w w w. slideshare .n e t /syottovasikka -tililtä ... kunnes sekin tietty suljetaan. Toimi nopiasti -
  2. 2. Katsaus 1400-luvun 'Kristuksen Seuraamisesta' - teokseen, Suomalaisille Kristityille Elämänohjeeksi tarjotun kirjan Taustoihin. Katsauksen Valtuutus: "Jokainen istutus, jota Minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois." Matt.15 Ei, tässä 1900 luvun alkupuolen suomennetussa kirjassa ei näy julkaisjaa, ISBN numeroa tahi muuta paavilaista copyright direktiiviä. Alkuperäinen kirja julkaistiin 1400-luvulla. P.S. Tervetuloa EUkkulan tähtilipun valtapiiriin, ajanlaskumme alun Rooman keksintöön: "Ja kaikki maaila oli verolle pantava..."
  3. 3. Tätä 'Kempiläisen' kirjaa suositellaan suomalaiselle, Rooman Lutter-sumuttamalle ristirahvaalle, oppaaksi kristilliseen vaellukseen. Tutustuttuaan allaolevaan liturgiat juurineen repivään analyysiini, lukija näkee itse minkälaiseen Breiviik kristityn Äitikirkon syleilyyn häntä kutsutaan. Itse tekstiin en viitsinyt syventyä nähtyäni Roomalaiskultin oksettavia riittejä tirisevät kuvat. Kuvien ajankohdastakaan ei voi olla täysin vakuuttunut - ovatko ne jo 1400-luvun laitoksessa? Kirja herättääkin enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. "Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjan-oppineet ja fariseukset. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee." Matt.23 Näyte, aivan pikkuinen näyte - jäävuoriston, YHDEN Rooman saastevuoren huipusta. Vuosisataisista Katolisluostarien teoista - Alankomaissa. Luostareista, joihin EUpresidenttisi Rumpuy menee oman biographinsa mukaan kerran kuussa 'mietiskelemään'. Hollanti: Roomalaiskatolinen kirkko jäi kiinni pikkupoikain kastraatiosta. Näiltä leikattiin sukuelimet jotta 'päästäisiin eroon homoseksuaalisuudesta'. Tämänpäivän tapahtumat pidetään visusti piilossa, nyt kerrotaan vain yli 50v vanhoista jutuista joissa asianosaiset ovat lähes kaikki kuolleet. Esim. 1956 Mr Heithuis jota pidettiin väkisin katolisessa sisäoppilaitoksessa, valitti ritaripoliisille hyväksikäytöstä, siksi vietiin 'psykiatriseen' hoitoon (ah, sekin tietenkin Katolinen) siellä kastroitiin väkisin ja kas kummaa kuoli 'auto-onnettomuudessa' jo 1958... Asiat "paljastuivat" viimeaikaisten (tietenkin salaisia) Roomalaiskatolisten hyväksikäyttö tutkimusten ohessa; uusimmat ilmeiseti jatkuvat eikä niitä ainakaan julkaista ennen uusia 'auto onnettomuuksia'. Maanantaina ilmaantui uutta näyttöä siitä että hallituksen tarkastajat tietävät että katoliskirkon psykiatrisissa laitoksissa kastroidaan poikia. Dutch Roman Catholic Church 'castrated at least 10 boys'. At least 10 teenage boys castrated "to get rid of homosexuality" in care of the Dutch Roman Catholic Church in the 1950s... By Bruno Waterfield 5:31PM GMT 19 Mar 2012 telegraph.co.uk Katolisen munkin epäillään tappaneen liki 40 poikaa Hollannissa sairaalassa 1950- luvulla. Sairaala toimi Heelissä Kaakkois-Hollannissa ja kuului Roermondin hiippakuntaan - joka ei tehnyt ilmoitusta viranomaisille. Aiemmin komissio on saanut selville, että jopa 20 000 alaikäistä joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi Hollannin katolisen kirkon orpokodeissa ja kouluissa vuosina 1945-1981. IL Torstai 28.6.2012 klo 21.28
  4. 4. Tuo ylläoleva on todellakin vain pieni vilahdus. Vastikään Telegraphin kuvaama jäävuoren huippu näkyi BBC-skandaalissa. Sen tähtiesiintyjää, 1960 alkaneen Top of the Pops -iskelmäsarjan sankaria kuvataan nyt vuosisadan pahimpana pedofiilina. Katolisena, Kuningattarensa Roomalais-ritariksi lyömänä... Joka vietti aikaa Margaret Thatcherin kanssa, sai £500milj. lastensairaaloihinsa - joissa häikäilemättä kavereidensa kera raiskasi avuttomia. 'Kavereihinsa' kuuluu koko yhteiskunnan kerma, hallituksesta poliiseihin sairaanhoitoon jnejne. ... Taustalla tietenkin - no sehän selviää pian. Lue Lisää: www.slideshare.net/syottovasikka/suomi-orwellin-valtakunta Kirja sisältää mahtavat määrät nöyriä opetuksia kuinka vaeltaa elämäsi, kuinka käyttää se oikein. Tätä kirjan taustalla vilkkuva jesuiittajärjestö onkin: äärimmäisen älykäs ja nöyristelevä - salattujen murhanhimojensa orja. Suurimmaksi osaksi ne ovat totta ja hyviä - päämäärä mihin kokonaisuus ujuttaa lukijan on hirvittävä. Samalla kirjan kuvitus sallii ja kehottaa - koko maailmankattavan Roomalais Vatikaani katoliskultin harjoittaman lasten hyväksikäyttöön. Moni tätä pahaa aavistamaton lukija onkin saattanut sanoa Aamen - tietämättä mitä luki, tietämättä mikä koukku kirjasta jäi sisälle - petaamaan oppineiden valhekynän liturgisten valheiden hyväksymistä. Jo Jeremia huusi tämän viestin kansalle - joka ei silloinkaan halunnut kuulla: "Haikarakin taivaalla tietää aikansa; metsäkyyhkynen, pääskynen ja kurki pitävät vaarin tuloajastansa, mutta minun kansani ei tunne Herran oikeutta. Kuinka saatatte sanoa: 'Me olemme viisaita, ja meillä on Herran laki'? Totisesti! Katso, valheen työtä on tehnyt kirjanoppineiden valhekynä." Jer.8 Valhe alkaakin jo heti tässä, tunteiden malta-Konstantinus -aivopesulla:
  5. 5. Vilpittömän kaunis avaus Kempiläiseen luolastoon:
  6. 6. Seuraavaksi käsittelen vain kirjasta sen kuvasatoa. Lukija tehköön itse matkan sen tekstien anteihin, josko opuksen käsiinsä saa. Kuvat eivät ole kirjan järjestyksessä. Niissä olevista symboleista selitän vain osan; aihe on laajempi kuin vuoden 2013 paavimedia-lehdistömme otsikoita hallinnut Rooman operaatio nimeltä 'Egyptin arabikevät' tai sen muut EU-huijaukset. Aluksi Jumalanäidin päänsekoittaja - EU Tähtilippumme sikermä - 1400 luvun 'näky'. Ylimpänä Paavin Vatikaanin Pietarin Basilikan valtaistuimen yläpuolella liihotteleva rauhanveljesten kyyhkynen ja osiris. Kuvatarinassa voisi olla ehken myös opetuslapsi on yksi tähti - selite.
  7. 7. Edellisen selittämiseksi joudun poikkeamaan aiheesta. Alla Paavin valtaistuin Vatikaanissa, Pietarin Basilicassa. Sinne mahtuu kerrallaan yli 20.000 aivopestyä. Tätä valtaistuin hökötystä kutsutaan Balacchinoksi. Päällä katos jossa em. symboliikka on runsasta. Tutustupa aiheeseen tarkemmin www.scribd.com/doc/85508748/Pahan-Pietarin-Basilli Kultaa ja Norsunluuta ilman määrää - sitä on tänne kansoilta direktiivein kerätty taukoamatta jo 2500 vuotta. Niinpä vatikaani onkin maailman suurin osakkeenomistaja: Ensimmäinen verollepano direktiivin antoi Rooman KeisariPaavi Augustus, ajanlaskumme alussa. Nyt meille köyhinä pidetyille noita direktiivejään on kavallusten kautta laskettu jo 120.000 kpl. Lue Lisää: www.slideshare.net/syottovasikka/hyvn-ja-pahan-evankeliumi
  8. 8. Lähikuva Pylväästä: Monta kymmentä tonnia painavat kultapylväät on tietenkin koristeltu... Katoksen alla näkyykin jo Rauhan kyyhkysemme. Se on eräs parhaista kansojen messumurha ryöstö-eläimistään. Sen pesä on on Egyptinkultin Osiris-auringon sisällä - joka taas sijaitsee maltan ristinsä keskellä. Tämän Maltan ristin avulla hallitaan kaikki, myös Suomen satatuhatta, maapallosen kymmenet miljoonat vapaamuurarit. Tuonne jumalansa kultataivaaseen siis tähyää kirjassammekin runsaasti esiintyvä jumalanäiti... No niin, palatkaamme nöyrään Kempiläiseen jesuiitta-vaatimattomuuteen...
  9. 9. Hassuako? Kristityn omat Horoskoopit, päätaikurin tarjoamana. Ylimpänä -taas- Vatikaanin Valtaistuin Osiristeineen, alimpana Rooman inkvisitio-messumurhissa aina mukana kulkeva pääkallonpalvonta... Tervetuloa pohjolan Lutter-lampolaan - okkultistinen Ignazius-messumietiskely. Samat löytyvät tietenkin Balacchinon ympäriltä - ryöstämiensä pääkalloistakaan puutetta ei ole.
  10. 10. Ketä vaiko mitä sinä etsit? Mikkihiiren korviako? Näillä molemmilla on 1400 luvun ritarien tositarinatausta... DeMolay'n omilta .org -nettisivuilta voit lukea ritari DeMolayn hartaista messumurhamatkoista joilla hän teki paljon päättömiä uskovia ja siten lahjoitti mittaamattomat omaisuudet köyhälle 'koti seurakunnalleen' ... sekä ritarikunnan nykyajan vaikuttajajäsenistä, Clintonista, John Waynestä jnejne... Aivan. Ihan mieletöntä: kummankin korvat ovat irrallaan - ROOMAssa... Ja molemmat täynnä Konstantinus-Osiris Maltanristisymboliikkaa.
  11. 11. Alla vasemmalla Demo-ritarimme kuolee kentälle ansiokkaan messumurhaesityksensä jälkeen... Lue linkistä loput. www.slideshare.net/syottovasikka/evakkotie s.40
  12. 12. Alkuperäinen, Konstantinus ristillä neljään osaan jaettu kuva.
  13. 13. Ja taas Paavin oma rauhankyyhky - suoraan La Paz -brotherhoodin Espanjan kidutuskellaristako? 'Onneksi vasemmalla' näkyy Pyramidinsa silmineen - tuttu rappariemme kotilooshien seiniltä. Kotikirjallisuudeksi Breiviik kristityillemme tarjotaan tietenkin okkultismia - LIBER SAPIENTIA.
  14. 14. Välillä Isä Insesti tarjoaa omille homppareilleen pylväittensä pikkulapsia iloisiin lukuhetkiin. Kyllä tämmöisen maltan värityskirjan kanssa kelpaisi EUpresidentti Rumppymme ignatiaanis-mietiskellä luostarissaan. Pedofiilisten alle jää okkultistikerhojen pöllö - vatikaanin koristekirjon 'vakiovieras'. Joku näkee Messiaansa, Isän oppeihin pitkälle perehtynyt 'oppinut' jotain aivan muuta.
  15. 15. Mitä tulit katsomaan? Jeesustako? Hauska paavin oma sivunkoriste eikövaikka. Maltan Messumurhaajain tunnusmerkeistä tärkeimpiä...
  16. 16. MiehittäjäRooman Verimessujen Pilatus ja... kuvien keskelle OBELISKin päähän piilotettu ...tietenkin, 'Maailman Valkeutena - Obeliskin nokassa - Lutter lampolan orjalan seiniltä ah niin tuttu IHS - Egyptin kauhujumalat Isis Horus Seth "Ristiinnaulitse" ... huutaa rapparimme työkalut vyöllä..
  17. 17. Oih, ihana Jeesuksen kuva. Viaton ja pyhä. Niinpä kädessään onkin jotain ylipyhää... Kyseessä onkin eräs tämän saatanallisen Katoliskultin pahimpia atraimia: Tuomasristi öylätti. Palanen Jeesuksen omaa ruumista - ellet tätä usko olet kerettiläinen kirkonkirouksen ansainnut.
  18. 18. Rooman kultti perustuu aina salaliittoon. Sellaiseen mitä Vanha Testamentti kuvaa 'joka aukeamalla' alkaen ensimmäiseltä sivulta. Jonka takia lampaita kehotetaankin välttämään sitä, ja keskittymään 'parempaan' uuteen testamenttiin... Alkuperäinen kuva piilotteli Jumalanäiti -tekstiä - se näkyy horoskoopin yms (buddha?) Inkaranaatio-oppiensa kera tässä paremmin. Tämäkin kuva on lähes täydellinen Rooman insestikeliumi: jumalanäiti esittelee teille avutonta alastonta pikkupoikaa sylissään. La-Paz rauhanyyhkystänä ja islam kuukulttia unhoittamatta...
  19. 19. Kas tässä syy miksi sinun pitää pitäytyä vain evankeliumin teksteissä (=pois paha Paavali). "Olemmehan ne itse ne täällä Roomassa uudelleenkirjoittaneet sinulle jo ajanlaskumme alussa, 100- luvulla. (vrt Ensyclopedia Britannica /'lähetyskäsky'.). Parasta toki olisi jos pitäytyisit vain kempiläis veljiemme väärennöksissä." Yst. Kultaterv. Paavi. Piiloviestien piiloviestejä. Näyttää aivan siltä kuin Luostari-oppineet suitsuttaisivat evankeliumien kirjoittajille: Matteus, Johannes, Markus, Luukas... Näille tulee siis suitsuttaa. Mutta miksi? Siksi koska nämä 4 Rooman aurinkokuningas-Keisarin valitsemaa kirjoitusta 400:sta - Kreikan kielestä käännetyt - ovat olleet sisältöineen kovan muokkauksen alla. Lopulta Nikean eli Rooman sensuurin läpäisivät 300-luvulla vain nuo neljä - siitä Rooman coctail eli Uusi Testamentti sai nykymuotonsa. Miksi näin, jos kerran useimpien tekstien alkukieli ei ole ollut Kreikka. Odotas, löytyy jotain vielä parempaa...
  20. 20. Näetsen, jos seuraamme kirkkautensa säteitä - säteiden lähde, kuvan keskispiste, onkin taas IHS! IHS -palvontaansa polvistuneina kolme päälean ympäriltä kerittyä: "Älkää keritkö tukkaanne päälaen ympäriltä..." 3Moos. ja "...Minä rankaisen ... kaikkia päälaen ympäriltä kerittyjä" Jer. Konstantinus risti, osiris, liekit, ruusut - kuin suoraan Porvoosta Lutterlampaiden kulttikirkkon katolta!
  21. 21. Konstantinus, Rooman verimessujen Keisari julisti itse itsensä Paaviksi 300-luvulla, kasasi oppiensa takeeksi virittämänsä Uuden Testamentin kirjoitukset. Tämän samaisen Keisarin riittipuvuissa kokoontui Suomen kerma 3-päiväisiin menoihin 7.7.2011 - Porvoon kirkkoon. Siellä vannottiin valat - jonka perusteella Niinistöstä tuli Paavin järjestykselle kelvollinen... Jätänpä jotain pureskeltavaa sinullekin: Montako ristiä tähän on piilotettuna? Mihin paavin ritarikerhoihin, messumurhiinsa, kukin risti viittaa?
  22. 22. "...silmä ei suutu näkemästä" ... minun silmäni kylläkin suuttuvat tämmöisen kirjan insesti-annista. Samalla kun otetaan otteita Raamatusta, lukijalle tarjotaan 'ratkaisuna syntiin' alastoman pojan saksia - jolla tavoin käärme tulee tapettua. Poikkeanpa taas hieman aiheesta. Eräs Rooman Katolliskultin merkkejä on ristillä riippuva raato. Tällä ei ole Raamatullista pohjaa, sillä Raamatun tekstien mukaan Jeesus nousi ylös, ja otettiin taivaaseen 700 todistajan katsellessa tätä tapahtumaa. Hän, ihmiskunnan ainoa pelastus ei riipukaan enää ristillä, vaan voitti kuolemalla, syytön sijaiskärsijä meidän syntisten puolesta - antamalla henkensä sinunkin syntiesi sovituksena. Kultin eräs oppi on rakkausjumala - mitä ei Raamattu myöskään tunnista. Tarkoituksellisesti oppi sotkee rakkaudenjumalattarensa - Mariakultti - Jumalan rakkauteen. Jumalan Rakkaus ilmestyi meille siinä, että Hän luovutti oman Poikansa meidän edestämme. Saimme armahduksen, ilman työtä ja ansiotta, siitä tuomiosta joka odottaa jokaista maan päällä elävää. Ei ole kysymys mitä olet tehnyt, vaiko ollut tekemättä - Laki tuomitsee jokaisen helvetintuleen, ikuiseen... Paitsi ne, jotka vastaanottavat Lain funktiona olevan armahduksen. Sen voit ottaa vastaan nyt ja siinä kertomalla sen Luojallesi. Ryöväri pelastui ristillä huokaamalla Jeesukselle: "muista minua kun tulet valtakuntaasi..." Tässä ryöväri 'täytti Armonanomus -kaavakkeensa'! ... ja pelastui. Ei toki pelastunut rooman inkvisitiosta, mutta iankaikkisesta kadotuksesta. Riippuva RAATO. Sen löydät sieltä sun täältä - karta opetusta sen alta kuin ruttoa.
  23. 23. Tässä eräs näyte uudesta Rooman uskonpuhdistuksesta jota ei tullutkaan. Kuten aikoinaan Lutter-jesuiitan pohjolaan tarjoama väärennös: Nettisivullansa näkyy Tuplaraadot. Lisänä vilkkuu kuvottava Pyhän Lampaan/Karitsan Ritarikunnan merkki - joka jonkin onnistuneen 'operaation' tunnustuksena lienee kaikilla Rooman Lutterkavaltajapiispoilla... sarvipäälammas? Tässä ritarikuntansa vaakuna - johon tyypillisesti ei rahvaalle selvitystä anneta. Oikealle 'avasin' ritarivaakunan pohjalla näkyvän 'kukkasen'. Vielä en ole löytänyt sille vastinetta, mutta aika lähellä liippaa tämän kirjan sivujen symboliikka. Näet tuon killuvan paavinraadon taakse kätkettynä voi olla 'mitä tahansa', esim punaisen 'lehden' ruoto. Hassu nyanssi miten herra Lutherus aikoinaan kielsi nimensä käyttämisen missään kultissa... Kaikki ylläoleva sopii hyvin säätiönjohtajansa keikarointi aivopesumediamme lehtien sivulla, Dagon kalanpääjumalan mitra päässään, kuin Paavilla ikään. Säätiön sivulla ei pysytäkään enää Raamatun Sanassa joka kertoo kaikkien haureudentekijöiden joutuvan ikuiseen kadotukseen - elleivät käänny ja tee parannusta. Samalla kun tikku kurkussa nieleskelen ja selvitän näitä uusimpia ikäviä asioita, tulee muistaa että 'koko suomen siion on saman pimeyden vallassa': Lars Levi Laestadius - Rooman Ritari siinä missä kaikki Lutterin seuraajapapit ja piispatkin... jnejne.
  24. 24. No palataanpa lopuksi vielä valhekynän sivuille. Tässä vielä eräs bongaamani kuva kirkkonatsistamme: Ignazius Loyola, harvinaisessa kuvassa - ilman pääkalloa! Mikä tyylivirhe: tämä 1500-luvulla jesuiittajärjestön perustaja olikin Leninin, stalinin, Himmlerin - ja nyttemmin Niinistö yms innoituksen lähde, Katolisen kirkon pääpyhimyksiä. Kirkkomme nettisivuilta evl.fi löydät linkit kuinka rukoilla häntä ja hänen pääkallojansa. ne on kätketty retriitti, messu, tuomasmessu, taizehymni, Ignatsius-mietiskely yms ignatiaanis-savuverhojen alle.
  25. 25. Mikä kuuluu aiheeseen, mikä ei? Kaikki toki kuuluu - kun kyseessä ovat Isä Insestin palvontamenot. Ja Obeliski pääsi taas mukaan. Liekö tässä Paavin uuden pelastussäätiön ritarivaakunan suunnittelijan innoittaja?
  26. 26. Verimessujen risti-expertti, Herodes. Uudelleenkirjoitetut Rooman evankeliumit vaikenevat verisen Rooman miehitysvallasta, alati toistuvista juutalais-messumurhistaan. Sen jouluevankelimi sisältää ensimmäisen maailmanverodirektiivin - kiertäen Rooma-sanan. Me olemme on nyt 120.000 Rooman direktiiviä myöhemmin yhä saman kullanhimoisen kultin hampaissa.
  27. 27. Tutustupa minkälainen 'pyhimys' on tehty erityisen ansioituneesti juutalaisia messumurhanneesta, noin sata vuotta tuon jälkeen eläneestä Rooman omasta Epiphanus-prinssistä: Roomalaiskatolinen maailma juhlii vuosittain tätä(kin) sankaria - piilottaen pyhimyksen 'ansiot'. Maapallon hallinta - Maltan Ritarien avulla, osiriksen valossa. Alastomain pikkupoikain Katoliskirkkokuoro-säestyksellä. Tämän pallon löydät niin Vatikaanin valtaistuimen päältä suurimpana, pienennettynä kotikirkkosi = jokakirkon ja moskeijainsa kupolien päältä.
  28. 28. Liekö ainoaksi kuvaksi ilman salaisia merkityksiä jäänyt tämä 12v. Jeesus poikaa (huom. Tässä pukeutuneena) esittävä kuva Temppelin oppineiden kanssa keskustelussa. Mitä jää käteen tästä jesuiittain luomuksesta? Kehoitus hävittää tämä okkultismin syöpäläinen kirjahyllystä - muiden samanlaisten ohella.
  29. 29. Jokainen, joka kaatuu siihen kiveen, ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa." Vaikkakin on aivan selvä että erityisesti Evankeliumit on käsitelty 300-luvun Roomalaiskatolis kultin messumurhaajain käsissä, BIBLIA on ainoa teos maan päällä joka kestää koettelemuksen. Koettelemuksen joka jokaisen on tehtävä itse, silliparven liturgian taakse ei voi paeta. Biblia, maailman luetuin opus. Tänäänkin miljoonat opiskelevat sitä kokopäivätoimisesti, sadat miljoonat saavat siitä lohdun. Ota sinäkin se jokapäiväiseksi ruoaksesi valhekynän tuhkan sijaan! Tämän kirjan nykyinen osoite http://www.slideshare.net/syottovasikka/kempilainen-10 Aiheesta lisää, erityisesti Rooman taustaa selvittää: www.scribd.com/doc/85508748/Pahan-Pietarin-Basilli jo Sensuroitu! Vielä tänään täältä www.slideshare.net/syottovasikka/pahan-pietarin-basilli Katso myös: www.slideshare.net/syottovasikka/porttokirkko-29382289 www.slideshare.net/syottovasikka (Kopioi osoite ja lisää selaimesi osoitekenttään.)
  30. 30. P.S. 'Kempiläis' Jesuiitta-Luostareista Kuvakollaashi ...eimutta jätä tämä katsomatta. Saatat vihastua... ja sehän on EU:ssa viharikos! Kuvia Roomalaiskatolisen jesuiitta Kempiläisen kollegojen aikaansaannoksista samoilta aikakausilta puolen vuosituhannen takaa, silloin kun inkvisitiolaitos kidustuskoneet pyörivät kuumimmillaan... tokihan vielä tänäänkin.
  31. 31. Rooman Kristitty 'marttyyri' pakeni katakombeihin? Vaiko messumurha jesuiitat jotka ajettiin pakoon - ja saivat nimensä teloitusvälineestään, rististä... Kuva kertoo että nämä Rooman Katolis raadot löytyivät Roomasta 1578 (vrt Turun Tuomiokirkon sadat palvonta-luurangot) , kiikutettiin katetdraaleihin ympäri eurooppaa ja täytettiin näillä 'kaunistuksilla' katolis riittimenoja varten.
  32. 32. Tässä yllä evlut.fi ignatiaanisen mietiskelyn rukouskohde, Ignazius Loyola (oik) pääkallojensa ja alastomain pikkukuorolaistensa kera. Purista rukouksesi mahdollismman lujaa: ehkä kempiläis kidutetun kallo vastaa? Rooman Osiriksen Kutsu: satanistiveliseni, seuraa minua, menestys on taattu...
  33. 33. "Aaamen!" ...Kiihottaa verisen sortovalta-rooman kotka - Maltan Ritaripiispa Dolanin Daagon-kalanpääjumalan suulla. Dolan, syntyperältään juutalainen. Ja kaikki veljet toistavat kuorossa: "AAAAAAAAAAAmen!"
  34. 34. Ritaripiispa Glemp: "Tervetuloa kaikki Lapset kirkkokuoroomme. Heippa!"
  35. 35. Meidän kirkossamme viihdyt! Tuhannet pääkallomme siellä tuijottavat lempeästi harrasta ignatiaanisen mietiskelijän ... (lompakkoa). Loppuiko kallojen keräys? eihän toki... "Ruumiit vetivät Heurekaan - suurin kävijämäärä sitten avajaisvuoden; Body Worlds -näyttely veti Heurekaan väkeä. IS Markku Ulander Julkaistu: 3.1.2014 21:17" Jännittävää eikö totta? Tämä myyntikikka onkin yhtä vanha kuin presidenttimme pikkupoikaluostarit; luostareissa lisä-jännitys-aromina on tietty pieni ylläkuvattu kultainen mahdollisuus itse joutua näyttely-esineeksi.
  36. 36. Huom. Tämä n. 40 dokumentin sarja joka löytyy Scribd.com/syottovasikka, muutti sivustonsa yhtäkkiä 12/2013 (ja salaa ilmoittamatta) maksulliseksi. Enää et voi ladata omalle koneellesi ilmaisia juttujani Download -painikkeesta - ellet maksa scribdille. Hauskaa häirintää eikövaikka? Mutta ... tästedes kaikki löydät ilmaiseksi w w w. slideshare .n e t /syottovasikka -tililtä ... kunnes sekin tietty suljetaan. Toimi nopiasti - Tältä slideshare sivustolta voit kopioida haluamasi sivun, liittää sen sähköpostiisi ja lähettää. Voit myös ladata koko dokumentin koneellesi, varmistat siten että sitä ei sinulta sensuroida. Klikkaa - Valitse listasta oikealta esim. rokotehuijaus -paljastus - kansa uniapnea potilaaksi! www.slideshare.net/syottovasikka/tyttojenjuttu-70 Tallenna ja levitä. NYT. Huomenna tämä asiakirja voi olla jo kadonnut 'Chernobylin kitaan'... Seuraavat dokumentit täältä myös suomeksi, tai niistä löytyy suomenkielinen versio. Slideshare - sivusto ei tue klikattavia linkkejä, ne on itse editoitava selaimeen. Klikattava lista löytyy oikealta:
  37. 37. Klikattava lista oikealta - 'More': PyrΔmid PlΔgue Pyongjang, Pohjois-Korea. Ennen näkemättömiä kuvia jesuiittain orjalasta. Vasemmalla maailman suurin hotelli - Ryonguong. www.slideshare.net/syottovasikka/pyramid-pla (copypastea linkki selaimeesi) Sky Sky Sky – Cry Cry Cry Satelliittikuvia, Chemtrailit. Mitä nämä ovat? www.slideshare.net/syottovasikka/saatila-mani-pulaatiot Ydinvoima - säteilyttäjäsi Eräs vuoden 1955 ydinräjäytyksistä, tällä kertaa Kiina: Yhteismäärä on jo 12.000 – ja jatkuu. (2700 atmospheric nuclear blasts) www.slideshare.net/syottovasikka/ydin-voiman-murhaava-totuus
  38. 38. NRC Kokouspöytäkirja 512 – Plutonium tehtaiden viritellyt reaktorit NRC 512th Meeting – Public discussion archive revealed with illustrations. - taustat Fukushimalle - suomennettuna NRC Nuclear Regulatory Commission http://www.nrc.gov/ www.slideshare.net/syottovasikka/nrc-512-kokouspytkirja-02 PAHAN PIETARIN BASILLI Vatikaanin salat julki: Pietarin 'kirkko' Kultahammaslastissa oleva oksettava porttokirkko. IHS = Isis Horus Seth paljastus. www.slideshare.net/syottovasikka/pahan-pietarin-basilli . Jesuiitta Albert0 R i v e r a n elämänkerta Lue kuinka Lutterkirkko kumartaa Rooman Osirista, on salaa myynyt sielusi Vatikaaniin. www.slideshare.net/syottovasikka/porttokirkko-29382289
  39. 39. History revealed via Finnish Army Photos. Helsinki-Viipuri-Moskova www.slideshare.net/syottovasikka/helsinki-viipuri-moskova Tätä et olekaan ennen nähnyt. Evakkotie. SA-kuvadokumentti sorretuista. www.slideshare.net/syottovasikka/evakkotie Surmattuna Summa Mutikassa Mikä pyhiinvaelluskulttien patsas löytyy keskeltä karjalaa? Miksi siniverinen siemens - ja prinssi kustaa ja EU rapparit kävivät Summan soilla pyhiinvaelluksella? www.slideshare.net/syottovasikka/saint-summa-02- 29709981 Berijan Tarhat, Unto Parvilahti ... niin harvinainen kirja ettei ols ISBN numeroa! However, English translation did exist in 1980's Unto Parvilahti vietiin yöllä CCCP vankiloihin. Karjala. www.slideshare.net/syottovasikka/berijan-tarhat Kopioi, talleta levitä - nyt. Huomisen sensuurista et vielä tiedä. Helpoiten klikkaat nämä sivun oikeasta reunasta.

×