SlideShare a Scribd company logo
1910-2010 -luvut
1910-1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010
1910
 Ensimmäiset iskelmiksi luettavat laulut levytti J. Alfred Tanner 1911.
 Alun perin Argentiinassa syntynyt tangomusiikki ja tanssityyli esiteltiin
suomalaisille 1913.
1920
 Yleisradio perustetaan 1926.
 Ensimmäinen suomalainen tangolevytys. Suomalaiset muokkaavat
tangosta oman versionsa ja siitä tulee yksi suosituimmista iskelmämusiikin
tyyleistä.
 Georg Malmstén ja Vili Vesterinen aloittavat uransa.
Tangotanssi on hyvin dramaattista ja näyttävää.
1930
 Lauantain toivotut levyt –ohjelma alkaa Yleisradiossa 1935 ja sitä lähetetään
edelleen.
 Toivo Kärki aloittaa säveltäjän uransa ja voittaa 1939 kansainvälisen iskelmäkilpailun.
Hänestä tulee yksi merkittävimmistä kotimaisista iskelmäsäveltäjistä.
 Olavi Virran ensilevytys.
Toivo Kärki vuonna 1935.
Hänen sävellyksiään on levytetty n. 1400 kappaletta.
1940
 Sotavuosina iskelmämusiikki tulee tärkeäksi.
 Harmony Sisters ja Metro-tytöt ovat ensimmäisiä naispuolisia
iskelmämuusiikkoja.
Metro-tytöt oli laulutrio, jonka muodostivat kiteeläiset
sisarukset. He lauloivat aluksi kansanmusiikkia mutta
siirtyivät sitten iskelmiin.
 Jazz ja iskelmä ovat ajan suosituinta musiikkia, jota kuuntelivat niin aikuiset kuin nuoretkin. Aikuisten ja
nuorten musiikkimaku ei eronnut toisistaan.
 Tanssilavakulttuuri syntyi ja tanssilavoja rakennettiin runsaasti ympäri Suomen.
 Suosittuja tanssi- ja iskelmäyhtyeitä olivat Humppa-veikot ja Kipparikvartetti, jotka esittivät ns. rillumareitä
eli humoristista, iloista ja reipasta iskelmää.Tehtiin myös rillumarei-elokuvia.
 Ulkomaiset ja kotimaiset musiikkielokuvat olivat suosittuja. Ulkomaisia tähtiä palvottiin mutta Tapio
Rautavaara, laulavakulkuri, oli kotimaisen elokuvan kirkkaimpia tähtiä ja hän esiintyi laulajanakin.
 Ulkomaisia lauluja käännetään ja äänitetään uudelleen
suomeksi. Nämä käännösiskelmät ovat hyvin suosittuja.
 Vuosikymmenen alussa säännöllisesti ilmestyvä Toivelaulu –
vihkonen sisältää suosittujen kappaleiden sanoituksia.
 Olavi Virta on ajan suosituin miesartisti ja iskelmän kuningas.
 Vuosikymmenen lopulla Yhdysvalloissa syntynyt
nuorisokulttuuri ja rock´n roll musiikki leviää
Suomeen ”Blackboard jungle” –nimisen
amerikkalaisen musiikkielokuvan myötä. Samalla
alkaa nuorison ja aikuisten musiikkimakujen
eriytyminen.
 Ensimmäiset vinyylilevyt eli LP-levyt (long play)
ilmestyvät yleiseen myyntiin. Annikki Tähden
listaykkösestä ”Muistatko Monrepos´n” tulee
ensimmäinen kotimainen kultalevy.
 Naislaulajien esiinmarssi alkaa. Laila Kinnunen on heistä suosituin.
 Iskelmälaulukilpailuja järjestetään ja uusien kykyjen etsijöitä kiertelee
maakunnissa. Näiden kautta nousee esiin ensimmäinen suomalainen teini-
idoli Lasse Liemola.
 Ulkomainen popmusiikki leviää Suomeen. Englantilainen The Beatles on erittäin suosittu.
 Nuoriso saa oman kevyen musiikin radio-ohjelman nimeltään Kaleidoskooppi.
 Letkajenkka on uusi suosikkitanssi, jota tanssitaan Katri Helenan ”Puhelinlangat laulaa”
tahtiin. Myös Paula Koivuniemi aloittaa pitkän ja menestyksekkään uransa. Samalla
kuitenkin perinteisten tanssilavojen suosio alkaa laskea.
 Miespuoliset iskelmäartistit, kuten Eino Grön ja Tapani Kansa ovat myös
suosittuja.
 Kotimaista rockia ja poppia tekevät esim. Kirka ja Eero, Jussi & The Boys.
 Kansanmusiikkia ja iskelmiä sovitetaan sähkökitarayhtyeille (= rummut, basso,
komppikitara ja soolokitara). Syntyy suosittu rautalankamusiikki, joka oli instrumentaalia
eli siinä ei laulettu. Rautalankaa soitti muun muassa The Sounds.
Katri Helena
 Yhteiskunnallisiin ongelmiin ja epäkohtiin sanoituksilla kantaaottavat
protestilaulut ja folkmusiikki nousevat pinnalle. Artistit, kuten Irwin ja Hector
ovat suosittuja.
 Television yleistyminen tuo mukanaan TV-musiikkiohjelmia ja –kilpailuja,
kuten Euroviisut, Syksyn sävel ja Levyraati. Syksyn sävelestä tulee Suomen
suosituin ja pitkäikäisin iskelmäkilpailu.
Irwin Goodman oli oikealta nimeltään Antti
Hammarberg. Hänen musiikkityylinsä vaihteli
akustisesta folkista sähköiseen rockiin ja hän oli
ensimmäisiä iskelmäartisteja, joka sävelsi
kappaleensa itse.
 Suomi osallistuu ensimmäisen kerran Eurovision laulukilpailuihin
vuonna 1961 Laila Kinnusen kappaleella ”Valoa ikkunassa”.
 Ensimmäiset kasettinauhurit tulevat markkinoille. Aluksi oli
saatavana tyhjiä kasetteja, joihin pystyi äänittämään itse radiosta
musiikkia.
 Suomirock alkaa syntyä. Rauli ”Badding” Somerjoki
ja Danny menestyvät hyvin.
 Myöhemmin sanoituksillaan mainetta saanut Juice
Leskinen lyö itsensä läpi.
 Suomalainen perusiskelmä jatkaa suosiotaan rockin
vastapainona. Vanhojen suosikkien rinnalle ilmestyvät
muun muassa Fredi sekä Matti ja Teppo.
 Ensimmäinen rockfestivaali, Ruisrock, järjestetään Turussa 1970.
 Suosituin yhtye on kotimainen, englanniksi laulava Hurriganes.
Juice Leskinen
Dannyn kiersi Suomea ”Danny show´n” kanssa, joka oli
Suomen mittakaavassa iso ja näyttävä tuotanto. Showssa
oli vaihtuva teema, puvustus, koreografia ja musiikki.
 Kitarayhtyeiden taidon kasvaessa syntyy proge eli progressiivinen rock (progressiivinen
= edistyksellinen), joka korostaa muusikoiden soittotaitoa ja monimutkaisia sävellyksiä.
Kotimaista progea edustivat Tasavallan Presidentti ja Wigwam.
 Ensimmäiset valmiiksi äänitetyt C-kasetit moninkertaistavat äänitteiden myynnin
ja pian joka toisella suomalaisella on kasettinauhuri ja joka kolmannella
levysoitin.
 Taitavan ja taiteellisen progen vastapainona
oli sanoituksia ja sanomaa korostavat punk ja
uusi aalto, jotka ”raivosivat” kaupallisuutta
vastaan. Syntyy bändejä, kuten Hassisen
Kone ja Pelle Miljoona sekä Eppu
Normaali ja Popeda, jotka myöhemmin
muuttivat tyyliään rauhallisempaan
suomirockiin.
Jukka Tolonen on kotimainen
kitaravirtuoosi, jonka taitoa
arvostetaan kansainvälisestikin.
Hän soitti kitaraa niin Wigwamissa
kuin Tasavallan Presidentissäkin.
Hassisen Kone oli raivokas livebändi, joka teki
tunnetuksi laulajansa Ismo Alangon.
 Valtakunnallinen Rockradio aloittaa lähetyksensä ja siitä tulee nuorisolle
merkittävä kanava uuden musiikin löytämiseen. Paikallisradiot aloittavat
toimintansa ja soittavat myös amatööribändien musiikkia.
 Rockyhtyeille järjestetään SM-kilpailuja.
 Dingo villitsee etenkin nuoret tytöt bändipalvontaan ja aiheuttaa ennen
näkemätöntä hysteriaa. Myös muut popbändit, kuten Sig ja Bogart Company
ovat suosittuja.
 Suomirock elää kulta-aikaa. J. Karjalainen lyö itsensä läpi ja aiemmin
aloittaneet Eppu Normaali ja Popeda nauttivat huippumenestyksestä.
 Hanoi Rocks on ensimmäinen merkittävästi kansainvälisillä markkinoilla
menestynyt suomalainen bändi.
Dingo
Bogart Co.
Hanoi Rocks
 Kotimaista rockia yritetään viedä ulkomaille: esim. Peer Gynt ja
Boycott solmivat levytyssopimukset Euroopassa ja Amerikassa.
 Sky-channel eli kansainväliset satelliitti tv-lähetykset ja musiikkivideot
alkavat näkyä Suomessa. Hiphop saapuu Suomeen. Pääkköset ja
Raptori ovat ensimmäisiä suomenkielellä räppääviä bändejä.
 Myös rockin uudet tyylit saapuva Suomeen. Stone on ensimmäisiä
kotimaisia speed metal yhtyeitä.
 Tangomarkkinat alkavat Seinäjoella ja tuottaa vuosittain uusia
iskelmäartisteja. Arja Koriseva kruunattiin tangokuningattareksi.
Tanssilavakulttuuri alkaa elpyä.
 Korvalappustereot eli walkmanit c-kasetteineen, ilmestyvät katukuvaan.
 Ensimmäinen suomalainen cd-levy, Riki Sorsan ”Kellot ja peilit”,
ilmestyy 1985.
Stone
Arja Koriseva
 Kevyen musiikin koulutus hyväksytään klassisen musiikin
opinahjoissa. Rockmusiikkiin suuntautuneille soitonharrastajille
perustetaan pop ja rock opintolinjoja.
 Englannin kielinen metallimusiikki on erittäin suosittua.
 Levyjen miljoonamyyntiin pääsee ensimmäisenä HIM vuonna 1999.
Myös Nightwish nousee maailmanmaineeseen sinfonisella
heavyllaan ja Stratovarius powermetallillaan.
 Utajärveläinen 22-Pistepirkko voittaa MTV –musiikkikanavan
musiikkivideosarjan kappaleella ”Birdy”.
HIMin Ville Valo.
Nightwish
Nylon Beat
Jari Sillanpää
 Pienet kotistudiot tietokoneineen tuottavat uutta tanssimusiikkia. Elektroniset
musiikkityylit, kuten tekno, dancepop ja hiphop nousevat rapin ohella yhä
suositummiksi musiikkityyleiksi. Uutta kotimaista elektronista
tanssimusiikkia edustavat muun muassa Nylon Beat ja Movetron.
 Tangomarkkinoilta kuuluisaksi tulleet
iskelmäartistit, kuten Jari Sillanpää ja Marita
Taavitsainen nauttivat suurta suosiota.
 Karaoke tuo iskelmän esittämisen kaikkien ulottuville.
 Iskelmä uudistuu ja ottaa vaikutteita rockista ja popista mutta
myös toisinpäin. Syntyy iskelmäpoppia ja rockiskelmää, jota
edustavat muun muassa LauraVoutilainen ja Kaija Koo.
Kaija Koo
 Omaperäinen CMX tuo suomalaisiin rocksanoituksiin
uuden, taiteellisesti korkeatasoisen lähestymistavan.
 Uusi punk-sukupolvi Apulannan johdolla ravistelee
kotimaista musiikkibisnestä. Protestilauluista innoitusta
ammentava Ultra Bra myös haastaa laskelmoivien levy-
yhtiöiden käsityksiä suositusta musiikista.
 Cd-levyjä myydään Suomessa vinyylilevyjä enemmän.
Minidisc korvasi C-kasetit musiikin tallentamisessa.
Apulannan Toni Wirtanen.
Ultra Bra oli suuri kokoonpano: bändisoittimien lisäksi siinä oli
neljä laulajaa, kolme puhaltajaa ja lyömäsoittaja.
Minidisc on kooltaan puolet CD-levystä.
 Artisteista tulee yhä selkeämmin tuotteita ja uusia tuotteita yritetään luoda tosi-tv –
laulukilpailujen, kuten Popstars ja Idols, avulla.
 Suomenkielinen musiikki kokee uuden tulemisen. Suosittuja ovat erityisesti
naisrokkarit, kuten Jonna Tervomaa, Maija Vilkkumaa ja Tik Tak. Miesartisteista
Anssi Kela on hyvin suosittu.
 Suomalainen tekno saavuttaa kansainvälisen suosion Daruden biisillä
”Sandstorm”. Myös Bomfunk MC´sin ”Freestyler” menestyy.
 Suomi voittaa Euroviisut vuonna 2006 Lordin kappaleella ”Hard rock
hallelujah”.
Lordi on Suomen ensimmäinen ja
toistaiseksi ainoa Euroviisuvoittaja.
 Suomeksi laulettu metallimusiikki nousee esiin. Tätä edustaa Timo Rautiainen
ja Niskalaukaus sekä myöhemmin Kotiteollisuus.
Maija Vilkkumaa
 Iskelmäpop ja –rock jatkavat suosiotaan artistien, kuten Juha Tapio ja Anna Eriksson, toimesta.
 Aiemmin vähemmän suositut suomenkieliset musiikkityylit saavuttavat suuren suosion.
Paleface ja Fintelligence tekevät suomenkielisen rapin ja hiphopin tunnetuksi
suuremmalle yleisölle. Jukka Poika ja Raappana ovat kotimaisen reggaen edustajia.
 Levy-yhtiöt tuotteistavat artisteja monimediallisesti: lehdet, radio,TV, internet, sosiaalinen media.
 Kotistudioiden kehittymisen ja internetin vuoksi amatööriyhtyeiden ja artistien on entistä helpompi tuoda
musiikkiaan esiin.
 Musiikin kuuntelukanavat monipuolistuvat, kun musiikki siirtyy levysoittimista tietokoneille ja mobiililaitteille
mp3 –tiedostojen ja musiikin suoratoiston muodossa. Samalla levymyynti vähenee.
Paleface on tehnyt pitkän uran
kantaaottavan rapin parissa.
Fintelligens muodostui rappareista Iso-H ja
Elastinen. Elastinen on jatkanut suosittua soolouraa.
Jukka-Poika oli ennen soolouraansa
Soul Captain Bandin solisti.

More Related Content

What's hot

Taidemusiikin historia 2
Taidemusiikin historia 2Taidemusiikin historia 2
Taidemusiikin historia 2
pekkaryhanen
 
Proyecto Power Point La MúSica
Proyecto Power Point La MúSicaProyecto Power Point La MúSica
Proyecto Power Point La MúSica
09170217
 
Session Musicians
Session MusiciansSession Musicians
Session Musicians
Christopher Baker
 
History of the Pop Genre
History of the Pop GenreHistory of the Pop Genre
History of the Pop Genre
Hollie Pearson
 
Väli ja etelä-amerikan musiikkia
Väli  ja etelä-amerikan musiikkiaVäli  ja etelä-amerikan musiikkia
Väli ja etelä-amerikan musiikkia
pekkaryhanen
 
Muzyka rozrywkowa II połowy XX w.
Muzyka rozrywkowa II połowy  XX w.Muzyka rozrywkowa II połowy  XX w.
Muzyka rozrywkowa II połowy XX w.
gblonska
 
Rock e pop trabalho 7ºano
Rock e pop trabalho  7ºanoRock e pop trabalho  7ºano
Rock e pop trabalho 7ºano
Hus Juky
 
Música electrónica Power Point
Música electrónica Power PointMúsica electrónica Power Point
Música electrónica Power Point
Alessandro Espinoza Lanza
 
The Beatles
The  BeatlesThe  Beatles
The Beatles
Renato Cardoso
 
Brief History of Rock music
Brief History of Rock musicBrief History of Rock music
Brief History of Rock music
Silvia Gualy しるびあ
 
Philip Glass: Group 9- Pascal
Philip Glass: Group 9- PascalPhilip Glass: Group 9- Pascal
Philip Glass: Group 9- Pascal
kathweenmeh
 
Music Terminology
Music TerminologyMusic Terminology
Music Terminology
Madeline Clybourn
 
Antonio vivaldi power point
Antonio  vivaldi power pointAntonio  vivaldi power point
Antonio vivaldi power point
goyewole
 
Rock music
Rock musicRock music
Rock music
Adrian Corduneanu
 
History of Classical Music Eras (thanks, Naxos)
History of Classical Music Eras (thanks, Naxos)History of Classical Music Eras (thanks, Naxos)
History of Classical Music Eras (thanks, Naxos)
Chris Kozak
 
Runon solmujen avaamisen avuksi
Runon solmujen avaamisen avuksiRunon solmujen avaamisen avuksi
Runon solmujen avaamisen avuksi
Inka Ope
 
History of pop music
History of pop musicHistory of pop music
History of pop music
Bethany_1998_stacey
 
Alternative Music
Alternative Music Alternative Music
Alternative Music
abbiehallam
 
El jazz power point
El jazz power pointEl jazz power point
El jazz power point
María Valdés
 

What's hot (20)

Taidemusiikin historia 2
Taidemusiikin historia 2Taidemusiikin historia 2
Taidemusiikin historia 2
 
Proyecto Power Point La MúSica
Proyecto Power Point La MúSicaProyecto Power Point La MúSica
Proyecto Power Point La MúSica
 
Session Musicians
Session MusiciansSession Musicians
Session Musicians
 
History of the Pop Genre
History of the Pop GenreHistory of the Pop Genre
History of the Pop Genre
 
Väli ja etelä-amerikan musiikkia
Väli  ja etelä-amerikan musiikkiaVäli  ja etelä-amerikan musiikkia
Väli ja etelä-amerikan musiikkia
 
Muzyka rozrywkowa II połowy XX w.
Muzyka rozrywkowa II połowy  XX w.Muzyka rozrywkowa II połowy  XX w.
Muzyka rozrywkowa II połowy XX w.
 
Rock e pop trabalho 7ºano
Rock e pop trabalho  7ºanoRock e pop trabalho  7ºano
Rock e pop trabalho 7ºano
 
Música electrónica Power Point
Música electrónica Power PointMúsica electrónica Power Point
Música electrónica Power Point
 
Soitinopas
SoitinopasSoitinopas
Soitinopas
 
The Beatles
The  BeatlesThe  Beatles
The Beatles
 
Brief History of Rock music
Brief History of Rock musicBrief History of Rock music
Brief History of Rock music
 
Philip Glass: Group 9- Pascal
Philip Glass: Group 9- PascalPhilip Glass: Group 9- Pascal
Philip Glass: Group 9- Pascal
 
Music Terminology
Music TerminologyMusic Terminology
Music Terminology
 
Antonio vivaldi power point
Antonio  vivaldi power pointAntonio  vivaldi power point
Antonio vivaldi power point
 
Rock music
Rock musicRock music
Rock music
 
History of Classical Music Eras (thanks, Naxos)
History of Classical Music Eras (thanks, Naxos)History of Classical Music Eras (thanks, Naxos)
History of Classical Music Eras (thanks, Naxos)
 
Runon solmujen avaamisen avuksi
Runon solmujen avaamisen avuksiRunon solmujen avaamisen avuksi
Runon solmujen avaamisen avuksi
 
History of pop music
History of pop musicHistory of pop music
History of pop music
 
Alternative Music
Alternative Music Alternative Music
Alternative Music
 
El jazz power point
El jazz power pointEl jazz power point
El jazz power point
 

Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä 1910-2010

  • 2. 1910-1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010
  • 3. 1910  Ensimmäiset iskelmiksi luettavat laulut levytti J. Alfred Tanner 1911.  Alun perin Argentiinassa syntynyt tangomusiikki ja tanssityyli esiteltiin suomalaisille 1913. 1920  Yleisradio perustetaan 1926.  Ensimmäinen suomalainen tangolevytys. Suomalaiset muokkaavat tangosta oman versionsa ja siitä tulee yksi suosituimmista iskelmämusiikin tyyleistä.  Georg Malmstén ja Vili Vesterinen aloittavat uransa. Tangotanssi on hyvin dramaattista ja näyttävää.
  • 4. 1930  Lauantain toivotut levyt –ohjelma alkaa Yleisradiossa 1935 ja sitä lähetetään edelleen.  Toivo Kärki aloittaa säveltäjän uransa ja voittaa 1939 kansainvälisen iskelmäkilpailun. Hänestä tulee yksi merkittävimmistä kotimaisista iskelmäsäveltäjistä.  Olavi Virran ensilevytys. Toivo Kärki vuonna 1935. Hänen sävellyksiään on levytetty n. 1400 kappaletta. 1940  Sotavuosina iskelmämusiikki tulee tärkeäksi.  Harmony Sisters ja Metro-tytöt ovat ensimmäisiä naispuolisia iskelmämuusiikkoja. Metro-tytöt oli laulutrio, jonka muodostivat kiteeläiset sisarukset. He lauloivat aluksi kansanmusiikkia mutta siirtyivät sitten iskelmiin.
  • 5.  Jazz ja iskelmä ovat ajan suosituinta musiikkia, jota kuuntelivat niin aikuiset kuin nuoretkin. Aikuisten ja nuorten musiikkimaku ei eronnut toisistaan.  Tanssilavakulttuuri syntyi ja tanssilavoja rakennettiin runsaasti ympäri Suomen.  Suosittuja tanssi- ja iskelmäyhtyeitä olivat Humppa-veikot ja Kipparikvartetti, jotka esittivät ns. rillumareitä eli humoristista, iloista ja reipasta iskelmää.Tehtiin myös rillumarei-elokuvia.  Ulkomaiset ja kotimaiset musiikkielokuvat olivat suosittuja. Ulkomaisia tähtiä palvottiin mutta Tapio Rautavaara, laulavakulkuri, oli kotimaisen elokuvan kirkkaimpia tähtiä ja hän esiintyi laulajanakin.  Ulkomaisia lauluja käännetään ja äänitetään uudelleen suomeksi. Nämä käännösiskelmät ovat hyvin suosittuja.  Vuosikymmenen alussa säännöllisesti ilmestyvä Toivelaulu – vihkonen sisältää suosittujen kappaleiden sanoituksia.  Olavi Virta on ajan suosituin miesartisti ja iskelmän kuningas.
  • 6.  Vuosikymmenen lopulla Yhdysvalloissa syntynyt nuorisokulttuuri ja rock´n roll musiikki leviää Suomeen ”Blackboard jungle” –nimisen amerikkalaisen musiikkielokuvan myötä. Samalla alkaa nuorison ja aikuisten musiikkimakujen eriytyminen.  Ensimmäiset vinyylilevyt eli LP-levyt (long play) ilmestyvät yleiseen myyntiin. Annikki Tähden listaykkösestä ”Muistatko Monrepos´n” tulee ensimmäinen kotimainen kultalevy.  Naislaulajien esiinmarssi alkaa. Laila Kinnunen on heistä suosituin.  Iskelmälaulukilpailuja järjestetään ja uusien kykyjen etsijöitä kiertelee maakunnissa. Näiden kautta nousee esiin ensimmäinen suomalainen teini- idoli Lasse Liemola.
  • 7.  Ulkomainen popmusiikki leviää Suomeen. Englantilainen The Beatles on erittäin suosittu.  Nuoriso saa oman kevyen musiikin radio-ohjelman nimeltään Kaleidoskooppi.  Letkajenkka on uusi suosikkitanssi, jota tanssitaan Katri Helenan ”Puhelinlangat laulaa” tahtiin. Myös Paula Koivuniemi aloittaa pitkän ja menestyksekkään uransa. Samalla kuitenkin perinteisten tanssilavojen suosio alkaa laskea.  Miespuoliset iskelmäartistit, kuten Eino Grön ja Tapani Kansa ovat myös suosittuja.  Kotimaista rockia ja poppia tekevät esim. Kirka ja Eero, Jussi & The Boys.  Kansanmusiikkia ja iskelmiä sovitetaan sähkökitarayhtyeille (= rummut, basso, komppikitara ja soolokitara). Syntyy suosittu rautalankamusiikki, joka oli instrumentaalia eli siinä ei laulettu. Rautalankaa soitti muun muassa The Sounds. Katri Helena
  • 8.  Yhteiskunnallisiin ongelmiin ja epäkohtiin sanoituksilla kantaaottavat protestilaulut ja folkmusiikki nousevat pinnalle. Artistit, kuten Irwin ja Hector ovat suosittuja.  Television yleistyminen tuo mukanaan TV-musiikkiohjelmia ja –kilpailuja, kuten Euroviisut, Syksyn sävel ja Levyraati. Syksyn sävelestä tulee Suomen suosituin ja pitkäikäisin iskelmäkilpailu. Irwin Goodman oli oikealta nimeltään Antti Hammarberg. Hänen musiikkityylinsä vaihteli akustisesta folkista sähköiseen rockiin ja hän oli ensimmäisiä iskelmäartisteja, joka sävelsi kappaleensa itse.  Suomi osallistuu ensimmäisen kerran Eurovision laulukilpailuihin vuonna 1961 Laila Kinnusen kappaleella ”Valoa ikkunassa”.  Ensimmäiset kasettinauhurit tulevat markkinoille. Aluksi oli saatavana tyhjiä kasetteja, joihin pystyi äänittämään itse radiosta musiikkia.
  • 9.  Suomirock alkaa syntyä. Rauli ”Badding” Somerjoki ja Danny menestyvät hyvin.  Myöhemmin sanoituksillaan mainetta saanut Juice Leskinen lyö itsensä läpi.  Suomalainen perusiskelmä jatkaa suosiotaan rockin vastapainona. Vanhojen suosikkien rinnalle ilmestyvät muun muassa Fredi sekä Matti ja Teppo.  Ensimmäinen rockfestivaali, Ruisrock, järjestetään Turussa 1970.  Suosituin yhtye on kotimainen, englanniksi laulava Hurriganes. Juice Leskinen Dannyn kiersi Suomea ”Danny show´n” kanssa, joka oli Suomen mittakaavassa iso ja näyttävä tuotanto. Showssa oli vaihtuva teema, puvustus, koreografia ja musiikki.
  • 10.  Kitarayhtyeiden taidon kasvaessa syntyy proge eli progressiivinen rock (progressiivinen = edistyksellinen), joka korostaa muusikoiden soittotaitoa ja monimutkaisia sävellyksiä. Kotimaista progea edustivat Tasavallan Presidentti ja Wigwam.  Ensimmäiset valmiiksi äänitetyt C-kasetit moninkertaistavat äänitteiden myynnin ja pian joka toisella suomalaisella on kasettinauhuri ja joka kolmannella levysoitin.  Taitavan ja taiteellisen progen vastapainona oli sanoituksia ja sanomaa korostavat punk ja uusi aalto, jotka ”raivosivat” kaupallisuutta vastaan. Syntyy bändejä, kuten Hassisen Kone ja Pelle Miljoona sekä Eppu Normaali ja Popeda, jotka myöhemmin muuttivat tyyliään rauhallisempaan suomirockiin. Jukka Tolonen on kotimainen kitaravirtuoosi, jonka taitoa arvostetaan kansainvälisestikin. Hän soitti kitaraa niin Wigwamissa kuin Tasavallan Presidentissäkin. Hassisen Kone oli raivokas livebändi, joka teki tunnetuksi laulajansa Ismo Alangon.
  • 11.  Valtakunnallinen Rockradio aloittaa lähetyksensä ja siitä tulee nuorisolle merkittävä kanava uuden musiikin löytämiseen. Paikallisradiot aloittavat toimintansa ja soittavat myös amatööribändien musiikkia.  Rockyhtyeille järjestetään SM-kilpailuja.  Dingo villitsee etenkin nuoret tytöt bändipalvontaan ja aiheuttaa ennen näkemätöntä hysteriaa. Myös muut popbändit, kuten Sig ja Bogart Company ovat suosittuja.  Suomirock elää kulta-aikaa. J. Karjalainen lyö itsensä läpi ja aiemmin aloittaneet Eppu Normaali ja Popeda nauttivat huippumenestyksestä.  Hanoi Rocks on ensimmäinen merkittävästi kansainvälisillä markkinoilla menestynyt suomalainen bändi. Dingo Bogart Co. Hanoi Rocks
  • 12.  Kotimaista rockia yritetään viedä ulkomaille: esim. Peer Gynt ja Boycott solmivat levytyssopimukset Euroopassa ja Amerikassa.  Sky-channel eli kansainväliset satelliitti tv-lähetykset ja musiikkivideot alkavat näkyä Suomessa. Hiphop saapuu Suomeen. Pääkköset ja Raptori ovat ensimmäisiä suomenkielellä räppääviä bändejä.  Myös rockin uudet tyylit saapuva Suomeen. Stone on ensimmäisiä kotimaisia speed metal yhtyeitä.  Tangomarkkinat alkavat Seinäjoella ja tuottaa vuosittain uusia iskelmäartisteja. Arja Koriseva kruunattiin tangokuningattareksi. Tanssilavakulttuuri alkaa elpyä.  Korvalappustereot eli walkmanit c-kasetteineen, ilmestyvät katukuvaan.  Ensimmäinen suomalainen cd-levy, Riki Sorsan ”Kellot ja peilit”, ilmestyy 1985. Stone Arja Koriseva
  • 13.  Kevyen musiikin koulutus hyväksytään klassisen musiikin opinahjoissa. Rockmusiikkiin suuntautuneille soitonharrastajille perustetaan pop ja rock opintolinjoja.  Englannin kielinen metallimusiikki on erittäin suosittua.  Levyjen miljoonamyyntiin pääsee ensimmäisenä HIM vuonna 1999. Myös Nightwish nousee maailmanmaineeseen sinfonisella heavyllaan ja Stratovarius powermetallillaan.  Utajärveläinen 22-Pistepirkko voittaa MTV –musiikkikanavan musiikkivideosarjan kappaleella ”Birdy”. HIMin Ville Valo. Nightwish
  • 14. Nylon Beat Jari Sillanpää  Pienet kotistudiot tietokoneineen tuottavat uutta tanssimusiikkia. Elektroniset musiikkityylit, kuten tekno, dancepop ja hiphop nousevat rapin ohella yhä suositummiksi musiikkityyleiksi. Uutta kotimaista elektronista tanssimusiikkia edustavat muun muassa Nylon Beat ja Movetron.  Tangomarkkinoilta kuuluisaksi tulleet iskelmäartistit, kuten Jari Sillanpää ja Marita Taavitsainen nauttivat suurta suosiota.  Karaoke tuo iskelmän esittämisen kaikkien ulottuville.  Iskelmä uudistuu ja ottaa vaikutteita rockista ja popista mutta myös toisinpäin. Syntyy iskelmäpoppia ja rockiskelmää, jota edustavat muun muassa LauraVoutilainen ja Kaija Koo. Kaija Koo
  • 15.  Omaperäinen CMX tuo suomalaisiin rocksanoituksiin uuden, taiteellisesti korkeatasoisen lähestymistavan.  Uusi punk-sukupolvi Apulannan johdolla ravistelee kotimaista musiikkibisnestä. Protestilauluista innoitusta ammentava Ultra Bra myös haastaa laskelmoivien levy- yhtiöiden käsityksiä suositusta musiikista.  Cd-levyjä myydään Suomessa vinyylilevyjä enemmän. Minidisc korvasi C-kasetit musiikin tallentamisessa. Apulannan Toni Wirtanen. Ultra Bra oli suuri kokoonpano: bändisoittimien lisäksi siinä oli neljä laulajaa, kolme puhaltajaa ja lyömäsoittaja. Minidisc on kooltaan puolet CD-levystä.
  • 16.  Artisteista tulee yhä selkeämmin tuotteita ja uusia tuotteita yritetään luoda tosi-tv – laulukilpailujen, kuten Popstars ja Idols, avulla.  Suomenkielinen musiikki kokee uuden tulemisen. Suosittuja ovat erityisesti naisrokkarit, kuten Jonna Tervomaa, Maija Vilkkumaa ja Tik Tak. Miesartisteista Anssi Kela on hyvin suosittu.  Suomalainen tekno saavuttaa kansainvälisen suosion Daruden biisillä ”Sandstorm”. Myös Bomfunk MC´sin ”Freestyler” menestyy.  Suomi voittaa Euroviisut vuonna 2006 Lordin kappaleella ”Hard rock hallelujah”. Lordi on Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Euroviisuvoittaja.  Suomeksi laulettu metallimusiikki nousee esiin. Tätä edustaa Timo Rautiainen ja Niskalaukaus sekä myöhemmin Kotiteollisuus. Maija Vilkkumaa  Iskelmäpop ja –rock jatkavat suosiotaan artistien, kuten Juha Tapio ja Anna Eriksson, toimesta.
  • 17.  Aiemmin vähemmän suositut suomenkieliset musiikkityylit saavuttavat suuren suosion. Paleface ja Fintelligence tekevät suomenkielisen rapin ja hiphopin tunnetuksi suuremmalle yleisölle. Jukka Poika ja Raappana ovat kotimaisen reggaen edustajia.  Levy-yhtiöt tuotteistavat artisteja monimediallisesti: lehdet, radio,TV, internet, sosiaalinen media.  Kotistudioiden kehittymisen ja internetin vuoksi amatööriyhtyeiden ja artistien on entistä helpompi tuoda musiikkiaan esiin.  Musiikin kuuntelukanavat monipuolistuvat, kun musiikki siirtyy levysoittimista tietokoneille ja mobiililaitteille mp3 –tiedostojen ja musiikin suoratoiston muodossa. Samalla levymyynti vähenee. Paleface on tehnyt pitkän uran kantaaottavan rapin parissa. Fintelligens muodostui rappareista Iso-H ja Elastinen. Elastinen on jatkanut suosittua soolouraa. Jukka-Poika oli ennen soolouraansa Soul Captain Bandin solisti.