SlideShare a Scribd company logo
EU-rahoitusta
suomalaisten yritysten
kasvuun
Jan Sasse
CEO, Tesi
Mitä uusi rahoitusmuoto tarjoaa
yrityksille?
 Täydentää ja samalla monipuolistaa voimakkaaseen
kansainväliseen kasvuun tähtäävien yritysten
rahoitustarjontaa
 Mahdollistaa suuremmat rahoituskierrokset ja lisää
riskinottokykyä
 nuorille kasvuyrityksille kansainvälisen kokoluokan rahoitusta
 vakiintuneille pk-yrityksille ja pienemmille suuryrityksille
rahoitusta kunnianhimoisiin kasvuloikkiin
 Vahvistaa yrityksen tasetta ja mahdollistaa siten
tasapainoisemmat rahoitusratkaisut
 Käytettävissä on 100 milj. euroa arviolta 5 – 7 yrityksen
rahoitukseen seuraavan kahdeksan vuoden aikana
16.8.2018 2
16.8.2018 3
Millaisille yrityksille rahoitus on
tarkoitettu?
 Pk– ja innovatiiviset midcap-yritykset
 Alle 3 000 työntekijää
 Liikevaihto alle 300 milj. euroa
 Pääomasijoituksen kokonaistarve vähintään 30 milj. euroa
 Rahoituksen tulee kohdistua esimerkiksi kansainväliseen
kasvuun, tuotekehitykseen, investointeihin tai liiketoiminnan
kehittämiseen
Rahoitus toteutetaan Tesin tavanomaisen pääomasijoituksen
tapaan:
 Tesi tekee sijoituspäätökset ja toimii kohdeyhtiöiden
kehittämisessä aktiivisena omistajana yhdessä yksityisten
sijoittajien kanssa
59 89
94
156 208
15 13 27 28 5624 33 37 53 2687 74
87 81 59
0
50
100
150
200
250
300
350
400
2013 2014 2015 2016 2017
M€
Suomalaisten aikaisen vaiheen
kasvuyritysten rahoitus
Kansainväliset sijoittajat
Kotimaiset pääomasijoitusyhtiöt
Kotimaiset bisnesenkelit
Muut (mm. joukkorahoitus ja kiihdyttämöt)
541
530
845
670
438
44
44 82 70 72142
29 1 1 30
200
400
600
800
1 000
2013 2014 2015 2016 2017
M€
Kotimaiset ja kansainväliset
kypsemmän vaiheen sijoitukset
suomalaisiin yhtiöihin
Yritysostot
Kasvu
Muut (mm. jälkirahoitus)
Sijoitukset kohdistetaan isompiin venture-kierroksiin sekä
kypsemmän vaiheen kasvuyhtiöihin
4
Venture n. 300 M€ / vuosi
Buyout n. 700 M€
/ vuosi
Lähde: Pääomasijoittajat
16.8.2018
Tesin suora sijoitustoiminta on yhdessä yksityisten sijoittajien
kanssa kanavoinut 1,2 miljardia euroa suomalaisille
kasvuyrityksille viimeisen 5,5 vuoden aikana
16.8.2018 5
Kpl
Ensisijoituksia 8 6 4 7 3 9
Jatkosijoituksia 12 16 10 18 14 16
Yhteensä 20 22 14 25 17 25
37 38 26
62
29 48
65 56
147
207
89
97
28
69
20
130
45
43
0
50
100
150
200
250
300
350
400
450
2013 2014 2015 2016 2017 H1-2018
M€
Tesin suorien sijoitusten rahoituskierrosten
volyymit ja kohdeyhtiöiden kpl-määrät
Kansainvälinen pääoma
Muu kotimainen pääoma
Tesi
Tesin ja EIP:n yhteistyö täydentää ja
monipuolistaa kasvuyritysten
rahoitustarjontaa
 Suomen pääomasijoitusmarkkinan vuosittainen volyymi on
tällä hetkellä noin 1 mrd. euroa
 Tesi tekee vuosittain suoria sijoituksia noin 50 milj. eurolla
 Tesin suora sijoitustoiminta on kanavoinut yhdessä yksityisten
sijoittajien kanssa 1,2 mrd. euroa suomalaisille kasvuyrityksille
viimeisen 5,5 vuoden aikana
 Suomessa on tehty 25 kpl kookkaita, yli 10 milj. euron
rahoituskierroksia vuodesta 2013 lähtien pääosin
kansainvälisten sijoittajien johtamana
 Tesi on ollut suorien tai rahastosijoitustensa kautta mukana
18 näistä rahoituskierroksista
 EIP on myöntänyt tähän mennessä jo noin 200 milj. euroa
lainoja suomalaisille pk– ja midcap-yrityksille
16.8.2018 6
Tesistä lyhyesti
16.8.2018 7
16.8.2018 8
44 suoraa kohdeyhtiötä
3 rahastojen rahastoa
90 rahastoa
100–150 M€ uusia sijoituksia / vuosi
20+ vuoden kokemus Suomen
pääomasijoitusmarkkinan
kehittämisestä
300 vuotta kokemusta pääoma-
sijoittamisesta ja
yritysrahoituksesta
35 työntekijää Helsingissä
100% valtion omistama
Tesi numeroina
16.8.2018 9
22%
21%
4%
36%
17%
Hallinnoitavat pääomasijoitukset
1,2 mrd euroa
Venture capital rahastot
€255m
Myöhempi kasvu rahastot
€245m
Yritysjärjestelyrahastot
€52m
Kasvurahastojen rahastot
€423m
Suorat sijoitukset €199m
Vauhditamme yritysten kasvua sijoittamalla rahastoihin ja
suoraan yrityksiin
16.8.2018 10
VENTURE CAPITAL –
RAHASTOT
Kotimaiset ja kansainväliset tiimit
MYÖHEMMÄN KASVUN
RAHASTOT
Kotimaiset ja kansainväliset tiimit
KASVUSIJOITUKSET
JA TEOLLISET SIJOITUKSET
Kasvurahoitus keskisuurille yhtiöille
Pääomaintensiiviset investoinnit
Siemenvaihe Start-up Myöhempi kasvuAikainen kasvu
VENTURE CAPITAL –
SIJOITUKSET
VC-rahoitus nopean kasvun
teknologiayrityksille
Toimimme markkinaehtoisesti, samoin ehdoin ja tuotto-odotuksin yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa
Pitkäjänteinen
vaikuttavuus
Nopea
kohdennettu
vaikuttavuus
16.8.2018
11
Kumppaneina vahva verkosto kotimaisia ja
ulkomaisia Venture Capital -sijoittajia
USA
Aasia
11
tesi.fi
dtg.tesi.fi
Twitter: @TesiFII
16.8.2018 12

More Related Content

What's hot

Jyri Suonpää Ålandsbanken Turun Talouspäivät 2019
Jyri Suonpää Ålandsbanken Turun Talouspäivät 2019Jyri Suonpää Ålandsbanken Turun Talouspäivät 2019

Turun Talouspäivät
 
Joni Leskinen, Titanium - Mihin sijoittaa nyt ja tulevaisuudessa
Joni Leskinen, Titanium - Mihin sijoittaa nyt ja tulevaisuudessaJoni Leskinen, Titanium - Mihin sijoittaa nyt ja tulevaisuudessa

Karri Salmi ja Juha Kallio, Varsinais-Suomen Osakesäästäjät - Sijottaminen ka...
Karri Salmi ja Juha Kallio, Varsinais-Suomen Osakesäästäjät - Sijottaminen ka...Karri Salmi ja Juha Kallio, Varsinais-Suomen Osakesäästäjät - Sijottaminen ka...

Sijoittamalla parempaan tulevaisuuteen - 5 vinkkiä antoisaan säästämiseen
Sijoittamalla parempaan tulevaisuuteen - 5 vinkkiä antoisaan säästämiseenSijoittamalla parempaan tulevaisuuteen - 5 vinkkiä antoisaan säästämiseen

Finanssiala ry - Finance Finland
 
Hannu Huuskonen Sijoittaja.fi Turun Talouspäivät 2019
Hannu Huuskonen Sijoittaja.fi Turun Talouspäivät 2019Hannu Huuskonen Sijoittaja.fi Turun Talouspäivät 2019

Jarno Nurminen, Titanium - Miten sijoitan maailman parhaisiin osinkoyhtiöihin
Jarno Nurminen, Titanium - Miten sijoitan maailman parhaisiin osinkoyhtiöihinJarno Nurminen, Titanium - Miten sijoitan maailman parhaisiin osinkoyhtiöihin

Raine Luomanen Invesdor
Raine Luomanen InvesdorRaine Luomanen Invesdor
Raine Luomanen Invesdor
Turun Talouspäivät
 
Elisa Saarinen ja Lauri Ketoja Vauraus Turun Talouspäivät 2019
Elisa Saarinen ja Lauri Ketoja Vauraus Turun Talouspäivät 2019Elisa Saarinen ja Lauri Ketoja Vauraus Turun Talouspäivät 2019

Realinvest – konkreettista korkotuottoa
Realinvest – konkreettista korkotuottoaRealinvest – konkreettista korkotuottoa
Realinvest – konkreettista korkotuottoa
Turun Talouspäivät
 
KV-liiketoiminnan kehittämisen rahoitus ja valmisteilla olevat kasvuohjelmat,...
KV-liiketoiminnan kehittämisen rahoitus ja valmisteilla olevat kasvuohjelmat,...KV-liiketoiminnan kehittämisen rahoitus ja valmisteilla olevat kasvuohjelmat,...

Business Finland
 
FA - Arkadia2019 tilaisuus-16012018
FA - Arkadia2019 tilaisuus-16012018FA - Arkadia2019 tilaisuus-16012018
FA - Arkadia2019 tilaisuus-16012018
Finanssiala ry - Finance Finland
 
Bisnesnekeliaktiivisuus suomessa 2014 - "Sijoitussumma nousi ennätystasolle"
Bisnesnekeliaktiivisuus suomessa 2014 - "Sijoitussumma nousi ennätystasolle"Bisnesnekeliaktiivisuus suomessa 2014 - "Sijoitussumma nousi ennätystasolle"

FiBAN
 
Talous tutuksi -koulutus 2/2020: Koronan isku talouteen – ja kryptovaluutat
Talous tutuksi -koulutus 2/2020: Koronan isku talouteen – ja kryptovaluutatTalous tutuksi -koulutus 2/2020: Koronan isku talouteen – ja kryptovaluutat

UB puolivuotiskatsaus H1 2017
UB puolivuotiskatsaus H1 2017UB puolivuotiskatsaus H1 2017
UB puolivuotiskatsaus H1 2017
Juhani Toivonen
 
Yritysrahoituksen tilanne Suomessa - Finanssialan näkemys
Yritysrahoituksen tilanne Suomessa - Finanssialan näkemysYritysrahoituksen tilanne Suomessa - Finanssialan näkemys

Jokitalo kasvua ja vientia puualalle
Jokitalo kasvua ja vientia puualalleJokitalo kasvua ja vientia puualalle
Jokitalo kasvua ja vientia puualalle
Suomen metsäkeskus
 
Pääomasijoitukset Suomessa 2014 - Yhteenvetoesitys 3.3.2015
Pääomasijoitukset Suomessa 2014 - Yhteenvetoesitys 3.3.2015 Pääomasijoitukset Suomessa 2014 - Yhteenvetoesitys 3.3.2015

Yritysrahoituksen ajankohtaiskatsaus - marraskuu 2016
Yritysrahoituksen ajankohtaiskatsaus - marraskuu 2016Yritysrahoituksen ajankohtaiskatsaus - marraskuu 2016

Pääomasijoittajat ja pörssilistautuminen - mistä on kyse
Pääomasijoittajat ja pörssilistautuminen - mistä on kysePääomasijoittajat ja pörssilistautuminen - mistä on kyse

fvca1234
 
Asuntosijoittamisen vaihtoehtoja
Asuntosijoittamisen vaihtoehtojaAsuntosijoittamisen vaihtoehtoja
Asuntosijoittamisen vaihtoehtoja
Vantaan Rotaryklubi ry - Vanda Rotaryklubb rf
 
What's hot (20)

Similar to EU-rahoitusta suomalaisten yritysten kasvuun

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n ja Euroopan investointipankin uuden yhteistyön...
Suomen Teollisuussijoitus Oy:n ja Euroopan investointipankin uuden yhteistyön...Suomen Teollisuussijoitus Oy:n ja Euroopan investointipankin uuden yhteistyön...

Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Tekesin nuoret innovatiiviset yritykset -rahoituksen painotukset (8/2016)
Tekesin nuoret innovatiiviset yritykset -rahoituksen painotukset (8/2016)Tekesin nuoret innovatiiviset yritykset -rahoituksen painotukset (8/2016)

Tekes
 
Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2013
Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2013Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2013
Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2013Tekes
 
Team finland elf
Team finland elfTeam finland elf
Team finland elf
Suomen metsäkeskus
 
Perhe- ja kasvuyritysten rahoituksen hakeminen – haasteet ja rahoittajan ratk...
Perhe- ja kasvuyritysten rahoituksen hakeminen – haasteet ja rahoittajan ratk...Perhe- ja kasvuyritysten rahoituksen hakeminen – haasteet ja rahoittajan ratk...

Anne Ala-Nissilä
 
Markkinaehtoista riskirahoitusta yksityisille hankkeille haastavilla markkino...
Markkinaehtoista riskirahoitusta yksityisille hankkeille haastavilla markkino...Markkinaehtoista riskirahoitusta yksityisille hankkeille haastavilla markkino...
Markkinaehtoista riskirahoitusta yksityisille hankkeille haastavilla markkino...
Business Finland
 
Kiihdytyskaista ensisijoitukseen
Kiihdytyskaista ensisijoitukseenKiihdytyskaista ensisijoitukseen
Kiihdytyskaista ensisijoitukseenMarkku Sjöstedt
 
Taaleri 15.11.2107
Taaleri 15.11.2107Taaleri 15.11.2107
Taaleri 15.11.2107
Nordnet Suomi
 
Julkinen kasvurahoitus 2024
Julkinen kasvurahoitus 2024Julkinen kasvurahoitus 2024
Julkinen kasvurahoitus 2024
Tommi Rissanen
 
Suomi tukee kestävää yritystoimintaa kehitysmaissa
Suomi tukee kestävää yritystoimintaa kehitysmaissaSuomi tukee kestävää yritystoimintaa kehitysmaissa

Ulkoministeriö / Ministry for Foreign Affairs of Finland
 
Kehitysmaiden talouksien vahvistaminen
Kehitysmaiden talouksien vahvistaminenKehitysmaiden talouksien vahvistaminen

Strategiasta tuloksiin - kestävien kilpailuetujen rakentaminen kehitysohjelmi...
Strategiasta tuloksiin - kestävien kilpailuetujen rakentaminen kehitysohjelmi...Strategiasta tuloksiin - kestävien kilpailuetujen rakentaminen kehitysohjelmi...

Evli Pankki
 
Kansallinen cleantech-investointifoorumi
Kansallinen cleantech-investointifoorumiKansallinen cleantech-investointifoorumi

GreenStream Network Ltd
 
Pääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujat
Pääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujatPääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujat
Pääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujat
fvca1234
 
Suominen @ Pörssi-ilta, Tampere 31.10.2017
Suominen @ Pörssi-ilta, Tampere 31.10.2017Suominen @ Pörssi-ilta, Tampere 31.10.2017

Suominen Corporation
 
Insight080512_ startupin_rahoitus_yksityinen_kasvuvaihe
Insight080512_ startupin_rahoitus_yksityinen_kasvuvaiheInsight080512_ startupin_rahoitus_yksityinen_kasvuvaihe
Insight080512_ startupin_rahoitus_yksityinen_kasvuvaiheSpinno Enterprise Center
 
UB H1 2017 tulospresentaatio
UB H1 2017 tulospresentaatioUB H1 2017 tulospresentaatio
UB H1 2017 tulospresentaatio
Juhani Toivonen
 
Elintarvikeviennin rahoituspalvelut pk-yrityksille – mihin kaikkeen voi saada...
Elintarvikeviennin rahoituspalvelut pk-yrityksille – mihin kaikkeen voi saada...Elintarvikeviennin rahoituspalvelut pk-yrityksille – mihin kaikkeen voi saada...

evirasuomi
 
FiBAN - "Bisnesenkelisijoittajaksi?" -esite
FiBAN - "Bisnesenkelisijoittajaksi?" -esiteFiBAN - "Bisnesenkelisijoittajaksi?" -esite
FiBAN - "Bisnesenkelisijoittajaksi?" -esiteFiBAN
 
Similar to EU-rahoitusta suomalaisten yritysten kasvuun (20)

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n ja Euroopan investointipankin uuden yhteistyön...
Suomen Teollisuussijoitus Oy:n ja Euroopan investointipankin uuden yhteistyön...Suomen Teollisuussijoitus Oy:n ja Euroopan investointipankin uuden yhteistyön...
Suomen Teollisuussijoitus Oy:n ja Euroopan investointipankin uuden yhteistyön...
 
Tekesin nuoret innovatiiviset yritykset -rahoituksen painotukset (8/2016)
Tekesin nuoret innovatiiviset yritykset -rahoituksen painotukset (8/2016)Tekesin nuoret innovatiiviset yritykset -rahoituksen painotukset (8/2016)
Tekesin nuoret innovatiiviset yritykset -rahoituksen painotukset (8/2016)
 
Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2013
Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2013Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2013
Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2013
 
Team finland elf
Team finland elfTeam finland elf
Team finland elf
 
Perhe- ja kasvuyritysten rahoituksen hakeminen – haasteet ja rahoittajan ratk...
Perhe- ja kasvuyritysten rahoituksen hakeminen – haasteet ja rahoittajan ratk...Perhe- ja kasvuyritysten rahoituksen hakeminen – haasteet ja rahoittajan ratk...
Perhe- ja kasvuyritysten rahoituksen hakeminen – haasteet ja rahoittajan ratk...
 
Markkinaehtoista riskirahoitusta yksityisille hankkeille haastavilla markkino...
Markkinaehtoista riskirahoitusta yksityisille hankkeille haastavilla markkino...Markkinaehtoista riskirahoitusta yksityisille hankkeille haastavilla markkino...
Markkinaehtoista riskirahoitusta yksityisille hankkeille haastavilla markkino...
 
Kiihdytyskaista ensisijoitukseen
Kiihdytyskaista ensisijoitukseenKiihdytyskaista ensisijoitukseen
Kiihdytyskaista ensisijoitukseen
 
Taaleri 15.11.2107
Taaleri 15.11.2107Taaleri 15.11.2107
Taaleri 15.11.2107
 
Julkinen kasvurahoitus 2024
Julkinen kasvurahoitus 2024Julkinen kasvurahoitus 2024
Julkinen kasvurahoitus 2024
 
Suomi tukee kestävää yritystoimintaa kehitysmaissa
Suomi tukee kestävää yritystoimintaa kehitysmaissaSuomi tukee kestävää yritystoimintaa kehitysmaissa
Suomi tukee kestävää yritystoimintaa kehitysmaissa
 
Kehitysmaiden talouksien vahvistaminen
Kehitysmaiden talouksien vahvistaminenKehitysmaiden talouksien vahvistaminen
Kehitysmaiden talouksien vahvistaminen
 
Strategiasta tuloksiin - kestävien kilpailuetujen rakentaminen kehitysohjelmi...
Strategiasta tuloksiin - kestävien kilpailuetujen rakentaminen kehitysohjelmi...Strategiasta tuloksiin - kestävien kilpailuetujen rakentaminen kehitysohjelmi...
Strategiasta tuloksiin - kestävien kilpailuetujen rakentaminen kehitysohjelmi...
 
Insight011111_start-up_rahoitus
Insight011111_start-up_rahoitusInsight011111_start-up_rahoitus
Insight011111_start-up_rahoitus
 
Kansallinen cleantech-investointifoorumi
Kansallinen cleantech-investointifoorumiKansallinen cleantech-investointifoorumi
Kansallinen cleantech-investointifoorumi
 
Pääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujat
Pääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujatPääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujat
Pääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujat
 
Suominen @ Pörssi-ilta, Tampere 31.10.2017
Suominen @ Pörssi-ilta, Tampere 31.10.2017Suominen @ Pörssi-ilta, Tampere 31.10.2017
Suominen @ Pörssi-ilta, Tampere 31.10.2017
 
Insight080512_ startupin_rahoitus_yksityinen_kasvuvaihe
Insight080512_ startupin_rahoitus_yksityinen_kasvuvaiheInsight080512_ startupin_rahoitus_yksityinen_kasvuvaihe
Insight080512_ startupin_rahoitus_yksityinen_kasvuvaihe
 
UB H1 2017 tulospresentaatio
UB H1 2017 tulospresentaatioUB H1 2017 tulospresentaatio
UB H1 2017 tulospresentaatio
 
Elintarvikeviennin rahoituspalvelut pk-yrityksille – mihin kaikkeen voi saada...
Elintarvikeviennin rahoituspalvelut pk-yrityksille – mihin kaikkeen voi saada...Elintarvikeviennin rahoituspalvelut pk-yrityksille – mihin kaikkeen voi saada...
Elintarvikeviennin rahoituspalvelut pk-yrityksille – mihin kaikkeen voi saada...
 
FiBAN - "Bisnesenkelisijoittajaksi?" -esite
FiBAN - "Bisnesenkelisijoittajaksi?" -esiteFiBAN - "Bisnesenkelisijoittajaksi?" -esite
FiBAN - "Bisnesenkelisijoittajaksi?" -esite
 
More from Työ- ja elinkeinoministeriö

Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...

Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020

Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020

Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020

Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020

Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariotSuomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot

Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020

Kohti yhteistä yrityspalvelustrategiaa
Kohti yhteistä yrityspalvelustrategiaaKohti yhteistä yrityspalvelustrategiaa
Kohti yhteistä yrityspalvelustrategiaa
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteLyhyen aikavälin työmarkkinaennuste
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
TEM:n kasvun päivä 1.11.2019
TEM:n kasvun päivä 1.11.2019TEM:n kasvun päivä 1.11.2019
TEM:n kasvun päivä 1.11.2019
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Pk-yritysbarometrin keskeiset tulokset
Pk-yritysbarometrin keskeiset tuloksetPk-yritysbarometrin keskeiset tulokset
Pk-yritysbarometrin keskeiset tulokset
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessaElinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa

Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessaPetri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa

Faktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisesta
Faktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisestaFaktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisesta

Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...

Osatyökykyisten reitit työllisyyteen
Osatyökykyisten reitit työllisyyteenOsatyökykyisten reitit työllisyyteen
Osatyökykyisten reitit työllisyyteen
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminenTyösopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen

Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018

Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitysTiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys

More from Työ- ja elinkeinoministeriö (20)

EU-rahoitusta suomalaisten yritysten kasvuun

  • 2. Mitä uusi rahoitusmuoto tarjoaa yrityksille?  Täydentää ja samalla monipuolistaa voimakkaaseen kansainväliseen kasvuun tähtäävien yritysten rahoitustarjontaa  Mahdollistaa suuremmat rahoituskierrokset ja lisää riskinottokykyä  nuorille kasvuyrityksille kansainvälisen kokoluokan rahoitusta  vakiintuneille pk-yrityksille ja pienemmille suuryrityksille rahoitusta kunnianhimoisiin kasvuloikkiin  Vahvistaa yrityksen tasetta ja mahdollistaa siten tasapainoisemmat rahoitusratkaisut  Käytettävissä on 100 milj. euroa arviolta 5 – 7 yrityksen rahoitukseen seuraavan kahdeksan vuoden aikana 16.8.2018 2
  • 3. 16.8.2018 3 Millaisille yrityksille rahoitus on tarkoitettu?  Pk– ja innovatiiviset midcap-yritykset  Alle 3 000 työntekijää  Liikevaihto alle 300 milj. euroa  Pääomasijoituksen kokonaistarve vähintään 30 milj. euroa  Rahoituksen tulee kohdistua esimerkiksi kansainväliseen kasvuun, tuotekehitykseen, investointeihin tai liiketoiminnan kehittämiseen Rahoitus toteutetaan Tesin tavanomaisen pääomasijoituksen tapaan:  Tesi tekee sijoituspäätökset ja toimii kohdeyhtiöiden kehittämisessä aktiivisena omistajana yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa
  • 4. 59 89 94 156 208 15 13 27 28 5624 33 37 53 2687 74 87 81 59 0 50 100 150 200 250 300 350 400 2013 2014 2015 2016 2017 M€ Suomalaisten aikaisen vaiheen kasvuyritysten rahoitus Kansainväliset sijoittajat Kotimaiset pääomasijoitusyhtiöt Kotimaiset bisnesenkelit Muut (mm. joukkorahoitus ja kiihdyttämöt) 541 530 845 670 438 44 44 82 70 72142 29 1 1 30 200 400 600 800 1 000 2013 2014 2015 2016 2017 M€ Kotimaiset ja kansainväliset kypsemmän vaiheen sijoitukset suomalaisiin yhtiöihin Yritysostot Kasvu Muut (mm. jälkirahoitus) Sijoitukset kohdistetaan isompiin venture-kierroksiin sekä kypsemmän vaiheen kasvuyhtiöihin 4 Venture n. 300 M€ / vuosi Buyout n. 700 M€ / vuosi Lähde: Pääomasijoittajat 16.8.2018
  • 5. Tesin suora sijoitustoiminta on yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa kanavoinut 1,2 miljardia euroa suomalaisille kasvuyrityksille viimeisen 5,5 vuoden aikana 16.8.2018 5 Kpl Ensisijoituksia 8 6 4 7 3 9 Jatkosijoituksia 12 16 10 18 14 16 Yhteensä 20 22 14 25 17 25 37 38 26 62 29 48 65 56 147 207 89 97 28 69 20 130 45 43 0 50 100 150 200 250 300 350 400 450 2013 2014 2015 2016 2017 H1-2018 M€ Tesin suorien sijoitusten rahoituskierrosten volyymit ja kohdeyhtiöiden kpl-määrät Kansainvälinen pääoma Muu kotimainen pääoma Tesi
  • 6. Tesin ja EIP:n yhteistyö täydentää ja monipuolistaa kasvuyritysten rahoitustarjontaa  Suomen pääomasijoitusmarkkinan vuosittainen volyymi on tällä hetkellä noin 1 mrd. euroa  Tesi tekee vuosittain suoria sijoituksia noin 50 milj. eurolla  Tesin suora sijoitustoiminta on kanavoinut yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa 1,2 mrd. euroa suomalaisille kasvuyrityksille viimeisen 5,5 vuoden aikana  Suomessa on tehty 25 kpl kookkaita, yli 10 milj. euron rahoituskierroksia vuodesta 2013 lähtien pääosin kansainvälisten sijoittajien johtamana  Tesi on ollut suorien tai rahastosijoitustensa kautta mukana 18 näistä rahoituskierroksista  EIP on myöntänyt tähän mennessä jo noin 200 milj. euroa lainoja suomalaisille pk– ja midcap-yrityksille 16.8.2018 6
  • 9. 44 suoraa kohdeyhtiötä 3 rahastojen rahastoa 90 rahastoa 100–150 M€ uusia sijoituksia / vuosi 20+ vuoden kokemus Suomen pääomasijoitusmarkkinan kehittämisestä 300 vuotta kokemusta pääoma- sijoittamisesta ja yritysrahoituksesta 35 työntekijää Helsingissä 100% valtion omistama Tesi numeroina 16.8.2018 9 22% 21% 4% 36% 17% Hallinnoitavat pääomasijoitukset 1,2 mrd euroa Venture capital rahastot €255m Myöhempi kasvu rahastot €245m Yritysjärjestelyrahastot €52m Kasvurahastojen rahastot €423m Suorat sijoitukset €199m
  • 10. Vauhditamme yritysten kasvua sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin 16.8.2018 10 VENTURE CAPITAL – RAHASTOT Kotimaiset ja kansainväliset tiimit MYÖHEMMÄN KASVUN RAHASTOT Kotimaiset ja kansainväliset tiimit KASVUSIJOITUKSET JA TEOLLISET SIJOITUKSET Kasvurahoitus keskisuurille yhtiöille Pääomaintensiiviset investoinnit Siemenvaihe Start-up Myöhempi kasvuAikainen kasvu VENTURE CAPITAL – SIJOITUKSET VC-rahoitus nopean kasvun teknologiayrityksille Toimimme markkinaehtoisesti, samoin ehdoin ja tuotto-odotuksin yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa Pitkäjänteinen vaikuttavuus Nopea kohdennettu vaikuttavuus
  • 11. 16.8.2018 11 Kumppaneina vahva verkosto kotimaisia ja ulkomaisia Venture Capital -sijoittajia USA Aasia 11