SlideShare a Scribd company logo
1 of 3
Download to read offline
ICT-Forum 2010
10.-12.2.2010, Helsinki – Tukholma – Helsinki, Silja Serenade


ICT-Forum on vuosittain järjestettävä julkishallinnon edustajien sekä tieto- ja viestintätekniikan kärkiyritysten
tapaaminen. Estradilla ovat tällä kertaa mm. konkreettista apua ICT:stä tuottavuuteen, Sitran palveluseteli
-round table ja haastattelussa valtion IT-johtaja Yrjö Benson.

Olemme lastanneet laivan mielenkiintoisilla puhujilla, ajankohtaisilla case-esimerkeillä ja monipuolisilla
yrityskumppaneilla! Laivaseminaarissa kohtaavat valtion, kuntien, kuntayhtymien sekä seurakuntien yleis-,
tietohallinto- ja IT-johto sekä johtavat asiantuntijat.

Saat myös ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea Pohjoismaiden modernein kuntalaajakaista. Tutustumme
Västeråsin kaupungin omistamaan avoimeen verkkoon, jossa on tarjolla kymmeniä palveluntuottajia
ja yli 140 erilaista palvelua. Kuulet julkishallinnon ja kunnan kokemukset asiakaslähtöisestä
liiketoimintamahdollisuudesta. (ks. esittely takasivulla)

FCG Finnish Consulting Group Oy järjestää ICT-Forumin sekä Talous- ja rahoitusfoorumin
rinnakkaisseminaareina. ICT-Forumin osallistumismaksu mahdollistaa pääsyn talous- ja rahoitusfoorumin
puolelle, jossa on mielenkiintoista ohjelmaa ja perinteisesti yli 400 julkishallinnon edustajaa.


Tervetuloa ICT-Forumiin!



     FCG Finnish Consulting Group Oy             •     puh. 010 4090          •      www.fcg.fi
ICT-Forum, keskiviikko 10.2.2010                                                                                                                                                       ICT-Forum, torstai 11.2.2010
Päivän puheenjohtajana Ilari Heikkinen, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra
                                                                                                           Luentoja Talous- ja rahoitusfoorumin puolella                               Päivän puheenjohtajana Eppie Eloranta, TIEKE Tietoyhteiskunnan
                                                                                                                                                                                       kehittämiskeskus ry
09.30   Ilmoittautuminen
                                                                                                                                        klo 10.30                                      07.30   Aamiainen
10.30   Tulokahvit laivalla
                                                                                                                                        Hur har Sverige hanterat den                   9.45    Ruotsi kirii edellä?
11.40   Forumin avaus
                                                                                                                                        ekonomiska krisen?
        toimitusjohtaja Paul Paukku, FCG                                                                                                                                                       Case Västerås: Avoimen laajakaistaratkaisun sisältö ja hyödyt
                                                                                                                                        chefekonom Mats Kinnwall, SKL
                                                                                                                                                                                               Ekskursion Isäntänä Onninen Oy
11.45   Arjen tietoyhteiskunta – ohjelmista operatiiviseksi toiminnaksi                                                                 (Sveriges Kommuner och Landsting)
                                                                                               klo 12.30                                                                                       Kommenttipuheenvuorot
        Haastattelijana kansanedustaja Jyrki Kasvi
                                                                                               Suomen rahoitusmarkkina-                                                                        IT-strateg Björn Björk, Svenska Kommunförbundet
        valtion IT-johtaja Yrjö Benson, valtiovarainministeriö                                                                          klo 11.45
                                                                                               näkymät                                                                                         tekniikan tohtori Arto Karila, Karila A. & E. Oy
        ohjelmajohtaja Antti Kivelä, Sitra
                                                                                               toimitusjohtaja Matti Inha,              Beställar-utförarmodellen – case Västerås
        toimitusjohtaja Sirpa Ojala, Digita Oy                                                                                                                                         16.00   Kahvit ja hedelmätarjoilu laivalla
                                                                                               Suomen Hypoteekkiyhdistys                ekonomidirektör Thomas Energård,
12.45   Lounas                                                                                                                          Västerås stadens Stadsledningskontoret         16.30   Palvelut lähelle asiakasta – yhteispalvelut kunnissa
13.30   Avoimet laajakaistaverkot palveluinnovaatioiden mahdollistajana                                                                                                                        Case Karstula-Kivijärvi: hyviä kokemuksia etäpalvelupilotista
        vice president Timo Kuusela, PacketFront Oy                                                                                                                                            myyntijohtaja Mika Railosalo, Elisa Oyj

14.15   Palveluseteli, strategiasta todeksi                                                    klo 14.30                                                                               17.15   Tietohallinto ja tietotekniikan tuottaminen kuntien palveluprosessien
        kehitysjohtaja Tuomo Melin, Sitra                                                      Miten selviydymme –                                                                             kehittäjänä, kustannuserä vai pelastaja?
                                                                                               miten menestymme                                                                                tietohallintojohtaja Teppo Sulonen, Tampereen kaupunki
15.00   ITIL-klinikka                         Round table:
                                                                                               hallinto- ja kuntaministeri                                                             18.00   Kannattaako sijoittaa ennakoivaan laadunvarmistukseen - vai
        Aidosti parhaat käytänteet            Palvelusetelikeskustelu
                                                                                               Mari Kiviniemi, valtiovarainministeriö                                                          paikkailla virheitä jälkikäteen?
        oikeassa käytännössä                  kehitysjohtaja Tuomo Melin, Sitra
                                                                                                                                                                                               sales director Jyrki Hietaniemi, Symbio
        projektijohtaja Ilpo Aarni ja         Ennakkoilmoittautuminen, paikat
        tietohallintopäällikkö Rene           20 nopeimmalle ilmoittautuneelle:                                                                                                        18.30   Tieken tietoisku
        Rendic, FCG                           ict-forum@fcg.fi                                                                                                                                 toiminnanjohtaja Eppie Eloranta, TIEKE ry

16.00   Tiedolla johtaminen: yli 5 miljoonan euron säästö kunnan                                                                                                                       18.45   Päivän yhteenveto
        tuottavuusohjelmaan
                                                                                                                                                                                       20.00   Buffet-illallinen
        Case Järvenpää: RAVA tieto palvelurakennemuutoksen tukena
        osastopäällikkö Helena Venetvaara-Nurmi, Järvenpään kaupunki
        ratkaisujohtaja Maija Valta, FCG
                                                                                                                                                                                       Perjantai 12.2.2010
16.45   Päivän yhteenveto
                                                                                                                                                                                       07.30   Aamiainen
18.15   Cocktails
                                                                                                                                                                                       09.55   Laiva saapuu Eteläsatamaan
        Cocktailit tarjoaa Onninen Oy
21.00   Illallinen




Ennakkoilmoittautujan etu                                           Ilmoittautuminen                                                    Lisätietoja                                            Yhteistyössä mukana:
20.12.2009 mennessä ilmoittautuneille tarjoamme                     15.1.2010 mennessä osoitteessa www.fcg.fi/fin/koulutus              sähköpostitse ict-forum@fcg.fi tai
osallistumispaketin kahden hengen hytissä hintaan                   palvelutunnuksella 9EEK4HTAA5 tai sanahaulla ict-forum.             puhelinnumerosta 010 409 5080,
935 € ja yhden hengen hytissä 995 € hintaan. Sen                                                                                        Elina Mattila
jälkeen hinta on kahden hengen hytissä 1 050 € ja                   Ilmoitathan myös syntymäaikasi ja halukkuutesi
                                                                    osallistua Ruotsissa tilaisuuteen, jossa esitellään                 Ohjelmamuutokset ovat mahdollisia.
yhden hengen hytissä 1 150 €. Hintaan sisältyy hytti,
                                                                    Västeråsin kunnan omistama laajakaistaverkko.                       Peruutusehdot ja ohjelmapäivitykset löytyvät
tapahtumaohjelma kokonaisuudessaan, ohjelman
                                                                                                                                        nettisivuiltamme www.fcg.fi/fin/koulutus.
mukaiset tarjoilut sekä materiaalit tapahtuman
esityksistä.
Torstaina 11.2.2010, klo 9.45 – 15.30
Ruotsi kirii edellä?
Case Västerås: Avoimen laajakaistaratkaisun sisältö ja hyödyt
Avoimen verkkokonseptin asiakaslähtöiset liiketoimintamahdollisuudet ovat ilmeiset. Se hyödyttää
julkishallintoa ja erityisesti kuntaa mm. keventämällä palveluverkkoa sekä tuomalla uutta virtaa
elinkeinotoimintaan. Ratkaisut ovat strategialähtöisiä, mutta tässä tapauksessa ne eivät jää vain
ylätason puheeksi. Avoimessa laajakaistaverkossa toteutuu myös aito produsage – palveluiden
yhtäaikainen tuottaminen ja käyttäminen. Yleis-, sektori- ja tietohallintojohdolle tällaisen
tietoyhteiskuntahyppäyksen toteuttaminen tarkoittaa työtä, joka palkitsee nopeasti. Mutta kenestä
olisi Suomen tiennäyttäjäksi?

Ruotsalaisten mukaan optimaalinen vastuuorganisaatio avoimen laajakaistaverkon rakentamiseen
eli verkko-operaattoriksi on kunnan yksin omistama utility-organisaatio, kuten kunnallinen
energialaitos tai -yhtiö. Vesteråsin verkon päävastuulliset toteuttajat esittelevät vastaavalla tavalla
kommunikaatio-operaattorin (MälarEnergi Stadsnät) roolia ja liiketoiminnan keskeisiä haasteita
ja menestystekijöitä hyvin avoimesti ja rehellisesti. Näistä on kuulijoille hyötyä missä tahansa
verkon kehittämis- ja hyödyntämistapauksessa. Suora kopiointikin on mahdollista, mutta ennen
kaikkea tavoitteena on antaa ideoita ja tietoa, miten edetä ja toimia kannattavasti sekä asumista
että yritystoimintaa tukevassa asiassa, joka on tuntunut Suomessa jääneen erilaisten megojen ja
gigojen jalkoihin. Kuntakin säästää omista sisäisistä tietoliikennekustannuksistaan 1,4 miljoonaa
euroa vuodessa.

MälarEnergi Stadsnät verkkopalvelu on todella helppokäyttöinen ja houkutteleva. Verkon
asiakas maksaa esim. kiinteistön tai taloyhtiönsä kautta verkkomaksua ja palvelut ostetaan
suoraan palveluoperaattorilta on-line portaalista. Käyttöön kytkeminen tapahtuu välittömästi.
Asiakas voi myös kytkeä palvelun yhtä helposti pois. Västeråsissa on tarjolla kymmenkunta
internet-operaattoria, jotka tarjoavat näiden tuotteiden lisäksi mm. Voip-, televisio-, peli- ja
tallennuspalveluita. Kuka tahansa verkkoon kytketty käyttäjä voi ryhtyä itse palveluntarjoajaksi.
Palveluntarjoajia ei rajoiteta mitenkään, koska asiakkaat yksinkertaisesti kaikkoavat huonoista
palveluista pois.

Ekskursio toteutetaan Tukholmassa, mistä on kätevää vaikkapa poiketa kaupungilla. Vierailulla
otetaan mukaan esimerkkejä terveydenhuollon OpenCare -palvelusta sekä Pohjois-Ruotsissa
toimivasta hoivakonseptista.




FCG Finnish Consulting Group Oy            •      puh. 010 4090          •      www.fcg.fi

More Related Content

Similar to ICT Forum 2010, Esite

Joukkokohtaus-ohjelma
Joukkokohtaus-ohjelmaJoukkokohtaus-ohjelma
Joukkokohtaus-ohjelmaLeastore.fi
 
Huippukunta haussa 2017
Huippukunta haussa 2017Huippukunta haussa 2017
Huippukunta haussa 2017Anne Latvasalo
 
Sonera uuskasvua ymmärtämässä - kutsu kestävään tuottavuuteen
Sonera uuskasvua ymmärtämässä - kutsu kestävään tuottavuuteenSonera uuskasvua ymmärtämässä - kutsu kestävään tuottavuuteen
Sonera uuskasvua ymmärtämässä - kutsu kestävään tuottavuuteenSonera
 
Ydinvoimalaan valmistautuminen Kemi-Tornio-alueella seminaariohjelma
Ydinvoimalaan valmistautuminen Kemi-Tornio-alueella seminaariohjelmaYdinvoimalaan valmistautuminen Kemi-Tornio-alueella seminaariohjelma
Ydinvoimalaan valmistautuminen Kemi-Tornio-alueella seminaariohjelmakemitorniofi
 
Konferenssi kutsu ja ohjelma 2010
Konferenssi kutsu ja ohjelma 2010Konferenssi kutsu ja ohjelma 2010
Konferenssi kutsu ja ohjelma 2010Uusia Network Oy
 
Innovaatiot ja innovaatioympäristöt
Innovaatiot ja innovaatioympäristötInnovaatiot ja innovaatioympäristöt
Innovaatiot ja innovaatioympäristötMika Martikainen
 
Sito MaaS-Workshop: Miten puheista konkretiaan? Petri Launonen
Sito MaaS-Workshop: Miten puheista konkretiaan? Petri LaunonenSito MaaS-Workshop: Miten puheista konkretiaan? Petri Launonen
Sito MaaS-Workshop: Miten puheista konkretiaan? Petri LaunonenSito_Group
 
Avaus, Harri Lehtinen
Avaus, Harri LehtinenAvaus, Harri Lehtinen
Avaus, Harri LehtinenTilastokeskus
 
Soten digitalisaation kansallinen pohja kuntoon yhteistyöllä Tiedonhallinnan ...
Soten digitalisaation kansallinen pohja kuntoon yhteistyöllä Tiedonhallinnan ...Soten digitalisaation kansallinen pohja kuntoon yhteistyöllä Tiedonhallinnan ...
Soten digitalisaation kansallinen pohja kuntoon yhteistyöllä Tiedonhallinnan ...THL
 
Miten yritysarkkitehtuurilla parannetaan strategista johtamista?
Miten yritysarkkitehtuurilla parannetaan strategista johtamista?Miten yritysarkkitehtuurilla parannetaan strategista johtamista?
Miten yritysarkkitehtuurilla parannetaan strategista johtamista?Sovelto
 
Katsaus matkailuliiketoiminnan-verkkokauppaan-mikkola-08122010
Katsaus matkailuliiketoiminnan-verkkokauppaan-mikkola-08122010Katsaus matkailuliiketoiminnan-verkkokauppaan-mikkola-08122010
Katsaus matkailuliiketoiminnan-verkkokauppaan-mikkola-08122010Kirsi Mikkola
 
Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?
Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?
Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?sofigateps
 
Työelämän tulevaisuuden ennakointia Turun malliin (EU-palkittua ennakointia) ...
Työelämän tulevaisuuden ennakointia Turun malliin (EU-palkittua ennakointia) ...Työelämän tulevaisuuden ennakointia Turun malliin (EU-palkittua ennakointia) ...
Työelämän tulevaisuuden ennakointia Turun malliin (EU-palkittua ennakointia) ...Otavan Opisto
 
Digitalisaation katekismus
Digitalisaation katekismusDigitalisaation katekismus
Digitalisaation katekismusJyrki Kasvi
 

Similar to ICT Forum 2010, Esite (20)

Joukkokohtaus-ohjelma
Joukkokohtaus-ohjelmaJoukkokohtaus-ohjelma
Joukkokohtaus-ohjelma
 
Huippukunta haussa 2017
Huippukunta haussa 2017Huippukunta haussa 2017
Huippukunta haussa 2017
 
Sonera uuskasvua ymmärtämässä - kutsu kestävään tuottavuuteen
Sonera uuskasvua ymmärtämässä - kutsu kestävään tuottavuuteenSonera uuskasvua ymmärtämässä - kutsu kestävään tuottavuuteen
Sonera uuskasvua ymmärtämässä - kutsu kestävään tuottavuuteen
 
Ydinvoimalaan valmistautuminen Kemi-Tornio-alueella seminaariohjelma
Ydinvoimalaan valmistautuminen Kemi-Tornio-alueella seminaariohjelmaYdinvoimalaan valmistautuminen Kemi-Tornio-alueella seminaariohjelma
Ydinvoimalaan valmistautuminen Kemi-Tornio-alueella seminaariohjelma
 
Konferenssi kutsu ja ohjelma 2010
Konferenssi kutsu ja ohjelma 2010Konferenssi kutsu ja ohjelma 2010
Konferenssi kutsu ja ohjelma 2010
 
Innovaatiot ja innovaatioympäristöt
Innovaatiot ja innovaatioympäristötInnovaatiot ja innovaatioympäristöt
Innovaatiot ja innovaatioympäristöt
 
Risto-Matti Helminen: Tervetuloa Valtion IT-palvelukeskuksen asiakaspäivään 2013
Risto-Matti Helminen: Tervetuloa Valtion IT-palvelukeskuksen asiakaspäivään 2013Risto-Matti Helminen: Tervetuloa Valtion IT-palvelukeskuksen asiakaspäivään 2013
Risto-Matti Helminen: Tervetuloa Valtion IT-palvelukeskuksen asiakaspäivään 2013
 
Sito MaaS-Workshop: Miten puheista konkretiaan? Petri Launonen
Sito MaaS-Workshop: Miten puheista konkretiaan? Petri LaunonenSito MaaS-Workshop: Miten puheista konkretiaan? Petri Launonen
Sito MaaS-Workshop: Miten puheista konkretiaan? Petri Launonen
 
Avaus, Harri Lehtinen
Avaus, Harri LehtinenAvaus, Harri Lehtinen
Avaus, Harri Lehtinen
 
Soten digitalisaation kansallinen pohja kuntoon yhteistyöllä Tiedonhallinnan ...
Soten digitalisaation kansallinen pohja kuntoon yhteistyöllä Tiedonhallinnan ...Soten digitalisaation kansallinen pohja kuntoon yhteistyöllä Tiedonhallinnan ...
Soten digitalisaation kansallinen pohja kuntoon yhteistyöllä Tiedonhallinnan ...
 
Miten yritysarkkitehtuurilla parannetaan strategista johtamista?
Miten yritysarkkitehtuurilla parannetaan strategista johtamista?Miten yritysarkkitehtuurilla parannetaan strategista johtamista?
Miten yritysarkkitehtuurilla parannetaan strategista johtamista?
 
Katsaus matkailuliiketoiminnan-verkkokauppaan-mikkola-08122010
Katsaus matkailuliiketoiminnan-verkkokauppaan-mikkola-08122010Katsaus matkailuliiketoiminnan-verkkokauppaan-mikkola-08122010
Katsaus matkailuliiketoiminnan-verkkokauppaan-mikkola-08122010
 
Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?
Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?
Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?
 
Nopola Sometu
Nopola SometuNopola Sometu
Nopola Sometu
 
Työelämän tulevaisuuden ennakointia Turun malliin (EU-palkittua ennakointia) ...
Työelämän tulevaisuuden ennakointia Turun malliin (EU-palkittua ennakointia) ...Työelämän tulevaisuuden ennakointia Turun malliin (EU-palkittua ennakointia) ...
Työelämän tulevaisuuden ennakointia Turun malliin (EU-palkittua ennakointia) ...
 
Upgraded Life Festival 2015. Martti Mäntylä, Aalto University
Upgraded Life Festival 2015. Martti Mäntylä, Aalto UniversityUpgraded Life Festival 2015. Martti Mäntylä, Aalto University
Upgraded Life Festival 2015. Martti Mäntylä, Aalto University
 
Ari Rahkonen
Ari RahkonenAri Rahkonen
Ari Rahkonen
 
Vuosikatsaus 2015
Vuosikatsaus 2015Vuosikatsaus 2015
Vuosikatsaus 2015
 
Digitalisaation katekismus
Digitalisaation katekismusDigitalisaation katekismus
Digitalisaation katekismus
 
Tulevaisuuden osaaminen
Tulevaisuuden osaaminenTulevaisuuden osaaminen
Tulevaisuuden osaaminen
 

More from Palveluseteli-hanke

Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011
Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011
Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011Palveluseteli-hanke
 
Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malli
Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malliValinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malli
Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malliPalveluseteli-hanke
 
Palveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassa
Palveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassaPalveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassa
Palveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassaPalveluseteli-hanke
 
Sääntökirjat palvelusetelilainsäädännön näkökulmasta
Sääntökirjat palvelusetelilainsäädännön näkökulmastaSääntökirjat palvelusetelilainsäädännön näkökulmasta
Sääntökirjat palvelusetelilainsäädännön näkökulmastaPalveluseteli-hanke
 
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöön
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöönNäkökulmia sääntökirjojen sisältöön
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöönPalveluseteli-hanke
 
Palveluntuottajalle asetettavien hyväksymiskriteerien ja sääntökirjan merkitys
Palveluntuottajalle asetettavien hyväksymiskriteerien ja sääntökirjan merkitysPalveluntuottajalle asetettavien hyväksymiskriteerien ja sääntökirjan merkitys
Palveluntuottajalle asetettavien hyväksymiskriteerien ja sääntökirjan merkitysPalveluseteli-hanke
 
Kommentteja sääntökirjojen sisältöön
Kommentteja sääntökirjojen sisältöönKommentteja sääntökirjojen sisältöön
Kommentteja sääntökirjojen sisältöönPalveluseteli-hanke
 
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältöSääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältöPalveluseteli-hanke
 
Palvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osa
Palvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osaPalvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osa
Palvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osaPalveluseteli-hanke
 
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011Palveluseteli-hanke
 
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011Palveluseteli-hanke
 
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011Palveluseteli-hanke
 
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...Palveluseteli-hanke
 
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...Palveluseteli-hanke
 
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011Palveluseteli-hanke
 
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....Palveluseteli-hanke
 
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...Palveluseteli-hanke
 

More from Palveluseteli-hanke (20)

Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011
Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011
Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011
 
Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malli
Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malliValinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malli
Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malli
 
Palveluseteli suun terveydessä
Palveluseteli suun terveydessäPalveluseteli suun terveydessä
Palveluseteli suun terveydessä
 
Palveluseteli kaihikirurgiassa
Palveluseteli kaihikirurgiassaPalveluseteli kaihikirurgiassa
Palveluseteli kaihikirurgiassa
 
Palveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassa
Palveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassaPalveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassa
Palveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassa
 
Palveluseteli päivähoidossa
Palveluseteli päivähoidossaPalveluseteli päivähoidossa
Palveluseteli päivähoidossa
 
Sääntökirjat palvelusetelilainsäädännön näkökulmasta
Sääntökirjat palvelusetelilainsäädännön näkökulmastaSääntökirjat palvelusetelilainsäädännön näkökulmasta
Sääntökirjat palvelusetelilainsäädännön näkökulmasta
 
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöön
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöönNäkökulmia sääntökirjojen sisältöön
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöön
 
Palveluntuottajalle asetettavien hyväksymiskriteerien ja sääntökirjan merkitys
Palveluntuottajalle asetettavien hyväksymiskriteerien ja sääntökirjan merkitysPalveluntuottajalle asetettavien hyväksymiskriteerien ja sääntökirjan merkitys
Palveluntuottajalle asetettavien hyväksymiskriteerien ja sääntökirjan merkitys
 
Kommentteja sääntökirjojen sisältöön
Kommentteja sääntökirjojen sisältöönKommentteja sääntökirjojen sisältöön
Kommentteja sääntökirjojen sisältöön
 
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältöSääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
 
Palvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osa
Palvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osaPalvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osa
Palvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osa
 
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
 
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
 
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
 
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
 
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
 
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
 
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
 
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
 

ICT Forum 2010, Esite

  • 1. ICT-Forum 2010 10.-12.2.2010, Helsinki – Tukholma – Helsinki, Silja Serenade ICT-Forum on vuosittain järjestettävä julkishallinnon edustajien sekä tieto- ja viestintätekniikan kärkiyritysten tapaaminen. Estradilla ovat tällä kertaa mm. konkreettista apua ICT:stä tuottavuuteen, Sitran palveluseteli -round table ja haastattelussa valtion IT-johtaja Yrjö Benson. Olemme lastanneet laivan mielenkiintoisilla puhujilla, ajankohtaisilla case-esimerkeillä ja monipuolisilla yrityskumppaneilla! Laivaseminaarissa kohtaavat valtion, kuntien, kuntayhtymien sekä seurakuntien yleis-, tietohallinto- ja IT-johto sekä johtavat asiantuntijat. Saat myös ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea Pohjoismaiden modernein kuntalaajakaista. Tutustumme Västeråsin kaupungin omistamaan avoimeen verkkoon, jossa on tarjolla kymmeniä palveluntuottajia ja yli 140 erilaista palvelua. Kuulet julkishallinnon ja kunnan kokemukset asiakaslähtöisestä liiketoimintamahdollisuudesta. (ks. esittely takasivulla) FCG Finnish Consulting Group Oy järjestää ICT-Forumin sekä Talous- ja rahoitusfoorumin rinnakkaisseminaareina. ICT-Forumin osallistumismaksu mahdollistaa pääsyn talous- ja rahoitusfoorumin puolelle, jossa on mielenkiintoista ohjelmaa ja perinteisesti yli 400 julkishallinnon edustajaa. Tervetuloa ICT-Forumiin! FCG Finnish Consulting Group Oy • puh. 010 4090 • www.fcg.fi
  • 2. ICT-Forum, keskiviikko 10.2.2010 ICT-Forum, torstai 11.2.2010 Päivän puheenjohtajana Ilari Heikkinen, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra Luentoja Talous- ja rahoitusfoorumin puolella Päivän puheenjohtajana Eppie Eloranta, TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 09.30 Ilmoittautuminen klo 10.30 07.30 Aamiainen 10.30 Tulokahvit laivalla Hur har Sverige hanterat den 9.45 Ruotsi kirii edellä? 11.40 Forumin avaus ekonomiska krisen? toimitusjohtaja Paul Paukku, FCG Case Västerås: Avoimen laajakaistaratkaisun sisältö ja hyödyt chefekonom Mats Kinnwall, SKL Ekskursion Isäntänä Onninen Oy 11.45 Arjen tietoyhteiskunta – ohjelmista operatiiviseksi toiminnaksi (Sveriges Kommuner och Landsting) klo 12.30 Kommenttipuheenvuorot Haastattelijana kansanedustaja Jyrki Kasvi Suomen rahoitusmarkkina- IT-strateg Björn Björk, Svenska Kommunförbundet valtion IT-johtaja Yrjö Benson, valtiovarainministeriö klo 11.45 näkymät tekniikan tohtori Arto Karila, Karila A. & E. Oy ohjelmajohtaja Antti Kivelä, Sitra toimitusjohtaja Matti Inha, Beställar-utförarmodellen – case Västerås toimitusjohtaja Sirpa Ojala, Digita Oy 16.00 Kahvit ja hedelmätarjoilu laivalla Suomen Hypoteekkiyhdistys ekonomidirektör Thomas Energård, 12.45 Lounas Västerås stadens Stadsledningskontoret 16.30 Palvelut lähelle asiakasta – yhteispalvelut kunnissa 13.30 Avoimet laajakaistaverkot palveluinnovaatioiden mahdollistajana Case Karstula-Kivijärvi: hyviä kokemuksia etäpalvelupilotista vice president Timo Kuusela, PacketFront Oy myyntijohtaja Mika Railosalo, Elisa Oyj 14.15 Palveluseteli, strategiasta todeksi klo 14.30 17.15 Tietohallinto ja tietotekniikan tuottaminen kuntien palveluprosessien kehitysjohtaja Tuomo Melin, Sitra Miten selviydymme – kehittäjänä, kustannuserä vai pelastaja? miten menestymme tietohallintojohtaja Teppo Sulonen, Tampereen kaupunki 15.00 ITIL-klinikka Round table: hallinto- ja kuntaministeri 18.00 Kannattaako sijoittaa ennakoivaan laadunvarmistukseen - vai Aidosti parhaat käytänteet Palvelusetelikeskustelu Mari Kiviniemi, valtiovarainministeriö paikkailla virheitä jälkikäteen? oikeassa käytännössä kehitysjohtaja Tuomo Melin, Sitra sales director Jyrki Hietaniemi, Symbio projektijohtaja Ilpo Aarni ja Ennakkoilmoittautuminen, paikat tietohallintopäällikkö Rene 20 nopeimmalle ilmoittautuneelle: 18.30 Tieken tietoisku Rendic, FCG ict-forum@fcg.fi toiminnanjohtaja Eppie Eloranta, TIEKE ry 16.00 Tiedolla johtaminen: yli 5 miljoonan euron säästö kunnan 18.45 Päivän yhteenveto tuottavuusohjelmaan 20.00 Buffet-illallinen Case Järvenpää: RAVA tieto palvelurakennemuutoksen tukena osastopäällikkö Helena Venetvaara-Nurmi, Järvenpään kaupunki ratkaisujohtaja Maija Valta, FCG Perjantai 12.2.2010 16.45 Päivän yhteenveto 07.30 Aamiainen 18.15 Cocktails 09.55 Laiva saapuu Eteläsatamaan Cocktailit tarjoaa Onninen Oy 21.00 Illallinen Ennakkoilmoittautujan etu Ilmoittautuminen Lisätietoja Yhteistyössä mukana: 20.12.2009 mennessä ilmoittautuneille tarjoamme 15.1.2010 mennessä osoitteessa www.fcg.fi/fin/koulutus sähköpostitse ict-forum@fcg.fi tai osallistumispaketin kahden hengen hytissä hintaan palvelutunnuksella 9EEK4HTAA5 tai sanahaulla ict-forum. puhelinnumerosta 010 409 5080, 935 € ja yhden hengen hytissä 995 € hintaan. Sen Elina Mattila jälkeen hinta on kahden hengen hytissä 1 050 € ja Ilmoitathan myös syntymäaikasi ja halukkuutesi osallistua Ruotsissa tilaisuuteen, jossa esitellään Ohjelmamuutokset ovat mahdollisia. yhden hengen hytissä 1 150 €. Hintaan sisältyy hytti, Västeråsin kunnan omistama laajakaistaverkko. Peruutusehdot ja ohjelmapäivitykset löytyvät tapahtumaohjelma kokonaisuudessaan, ohjelman nettisivuiltamme www.fcg.fi/fin/koulutus. mukaiset tarjoilut sekä materiaalit tapahtuman esityksistä.
  • 3. Torstaina 11.2.2010, klo 9.45 – 15.30 Ruotsi kirii edellä? Case Västerås: Avoimen laajakaistaratkaisun sisältö ja hyödyt Avoimen verkkokonseptin asiakaslähtöiset liiketoimintamahdollisuudet ovat ilmeiset. Se hyödyttää julkishallintoa ja erityisesti kuntaa mm. keventämällä palveluverkkoa sekä tuomalla uutta virtaa elinkeinotoimintaan. Ratkaisut ovat strategialähtöisiä, mutta tässä tapauksessa ne eivät jää vain ylätason puheeksi. Avoimessa laajakaistaverkossa toteutuu myös aito produsage – palveluiden yhtäaikainen tuottaminen ja käyttäminen. Yleis-, sektori- ja tietohallintojohdolle tällaisen tietoyhteiskuntahyppäyksen toteuttaminen tarkoittaa työtä, joka palkitsee nopeasti. Mutta kenestä olisi Suomen tiennäyttäjäksi? Ruotsalaisten mukaan optimaalinen vastuuorganisaatio avoimen laajakaistaverkon rakentamiseen eli verkko-operaattoriksi on kunnan yksin omistama utility-organisaatio, kuten kunnallinen energialaitos tai -yhtiö. Vesteråsin verkon päävastuulliset toteuttajat esittelevät vastaavalla tavalla kommunikaatio-operaattorin (MälarEnergi Stadsnät) roolia ja liiketoiminnan keskeisiä haasteita ja menestystekijöitä hyvin avoimesti ja rehellisesti. Näistä on kuulijoille hyötyä missä tahansa verkon kehittämis- ja hyödyntämistapauksessa. Suora kopiointikin on mahdollista, mutta ennen kaikkea tavoitteena on antaa ideoita ja tietoa, miten edetä ja toimia kannattavasti sekä asumista että yritystoimintaa tukevassa asiassa, joka on tuntunut Suomessa jääneen erilaisten megojen ja gigojen jalkoihin. Kuntakin säästää omista sisäisistä tietoliikennekustannuksistaan 1,4 miljoonaa euroa vuodessa. MälarEnergi Stadsnät verkkopalvelu on todella helppokäyttöinen ja houkutteleva. Verkon asiakas maksaa esim. kiinteistön tai taloyhtiönsä kautta verkkomaksua ja palvelut ostetaan suoraan palveluoperaattorilta on-line portaalista. Käyttöön kytkeminen tapahtuu välittömästi. Asiakas voi myös kytkeä palvelun yhtä helposti pois. Västeråsissa on tarjolla kymmenkunta internet-operaattoria, jotka tarjoavat näiden tuotteiden lisäksi mm. Voip-, televisio-, peli- ja tallennuspalveluita. Kuka tahansa verkkoon kytketty käyttäjä voi ryhtyä itse palveluntarjoajaksi. Palveluntarjoajia ei rajoiteta mitenkään, koska asiakkaat yksinkertaisesti kaikkoavat huonoista palveluista pois. Ekskursio toteutetaan Tukholmassa, mistä on kätevää vaikkapa poiketa kaupungilla. Vierailulla otetaan mukaan esimerkkejä terveydenhuollon OpenCare -palvelusta sekä Pohjois-Ruotsissa toimivasta hoivakonseptista. FCG Finnish Consulting Group Oy • puh. 010 4090 • www.fcg.fi