1. 1
Bolognan prosessi mahdollisesti haitallinen
Viimeaikaiset suuret muutokset suomalaisessa korkeakoulutuksen järjestelmässä voivat
aiheuttaa enemmän harmia kuin hyvää tulevaisuuden opiskelijoille.
Bologna-prosessi linjaukset aiheuttavat painetta korkeakoulupolitiikkaan. Siihen liittyvät strategiat
ovat johtaneet suomalaisen korkeakoulujärjestelmään uudelleenmuokkaukseen. Tämän uudistuksen
tarkoituksena on sulauttaa Euroopan eri korkeakoulutuksen systeemit yhtenäiseksi kehykseksi,
jonka on määrä helpottaa liikkuvuutta ja yhteistyötä akateemisessa maailmassa. Tämä edellyttää
sisäisiä uudelleen muokkauksia: tarkoituksena on työelämään siirtymisen nopeuttaminen ja
välivuosien vähentäminen. Näihin päiviin saakka monet opiskelijat ovat saattaneet maisterin
tutkintonsa päätökseen seitsemässä vuodessa tai vieläkin pidemmässä ajassa; näissä tapauksissa
opiskelijat ovat tyypillisesti työskennelleet osa-aikaisesti opintojen ohessa, perustaneet perhettä tai
opiskelleet samalla myös jossain toisessa oppilaitoksessa.
Samaan aikaan vuoden 2009 Yliopistolaki muutti yliopistojen statusta lisäten niiden autonomiaa ja
valtaa ja vähentäen niihin kohdistuvaa valtion kontrollia. Yliopistot – hallinnollisesti erotettuina
valtiosta – ovat muuttuneet joko riippumattomiksi, julkisoikeudellisiksi instituutioiksi tai
yksityisoikeudellisiksi säätiöiksi tai yhdistyksiksi. Kuitenkin yliopistouudistus on merkinnyt sitä,
että yliopistoista tulee entistä enemmän liikeyrityksiä, niin että ne voivat itse rahoittaa omaa
toimintaansa.
Oma tuore sosiologinen tutkimukseni, jossa verrattiin suomalaisten ja ranskalaisten naispuolisten
yliopisto-opiskelijoiden siirtymistä koulusta työelämään, antaa todistusaineistoa siitä, että
suomalaisen yliopistojärjestelmän muuttaminen uusien eurooppalaisten standardien mukaiseksi voi
olla jopa haitallista opetuksen ladun kannalta.
Ranskalaisnuorilla on lyhyt ja suora polku työelämään – jossa ensin valmistutaan ja sitten siirrytään
töihin, ilman mahdollisuutta pitää välivuosia. He kritisoivat selkeästi yliopistokoulutustaan siitä,
että opiskelijoille opetetaan vain teoreettista tietoa kytkemättä sitä käytännöllisiin tai ammatillisiin
taitoihin; täten se ei tue työelämään siirtymistä. Ranskalainen yliopistojärjestelmä ei todellakaan
kannusta opiskelijoita siirtymään työelämään, vaan mieluummin keräämään teoreettista tietoa ja
yksilöllistä henkistä pääomaa.
Kuitenkin ranskalaisopiskelijoille työelämä olikin täysin vieras maaperä, ja heillä oli suuria
vaikeuksia muuntaa saaminaan opintosuorituksia ammatillisiksi valmiuksiksi. He ”taistelevat”
paljon kauemmin työuransa alkutaipaleella, koska heillä ei ole työelämässä tarvittavia taitoja
suomalaisten valmistuvien tapaan. Ranskan yliopistosysteemi muokattiin Bolognan prosessiin
standardien mukaiseksi vuonna 2006.
Ne suomalaiset nuoret naiset taas, joita haastattelin vuonna 2008 olivat tyytyväisiä suomalaiseen
yliopistojärjestelmään ja siihen, että se mahdollistaa myös integroitumisen työelämään. Joustavuus,
vapaus sekä korkealaatuisten palvelujen tarjonta ovat olleet Suomen korkeaan koulutukseen

2. 2
liitettyjä ominaisuuksia; kuitenkin viimeaikaisten tavoitteiden soveltaminen todennäköisesti
nakertaa järjestelmän parhaita puolia. Sen seurauksena suomalaistenkin yliopisto-opiskelijoiden
pääsy työmarkkinoille voi tulevaisuudessa vaikeutua ja muuttua kaoottisemmaksi; sellaiseksi kuin
se Ranskassa opiskelijoilla jo on. Suomessa ollaan siis menossa sellaiseen suuntaan, johon
Ranskassa opiskelijat olivat varsin tyytymättömiä.
Bolognan prosessi on ristiriitainen. Nykyiset työmarkkinat ovat yhä vaativammat, kilpailullisemmat
ja epävarmemmat kuin aikaisemmin ja edellyttävät työuralle pyrkiviltä muitakin kuin vain
muodollisia taitoja ja lisäksi työkokemusta. Täten yliopiston täytyisi vastata tähän tarpeeseen.
Mielestäni opiskelun käsitettä pitäisi laajentaa sisältämään muutakin kuin pelkkä opiskelu. Nopea
”koulusta- töihin”- malli, joka toimi vielä sodan jälkeisenä aikana, johtaa nykyään yhä enemmän
epäonnistumisiin työelämään siirtymisessä. Ottaen vielä huomioon tämän hetkisen taloudellisen
tilanteen hieman viittä vuotta pidempi ja enemmän sekoitettu ”koulu- JA- työ”- malli vaikuttaisi
näin ollen paljon järkevämmättä.
Eikö ole paradoksaalista, jos opintojen virtaviivaistamisilla todella pyritään nuorten työmarkkina-
ja sosiaalisen aseman parantamiseen, kun näiden toimenpiteiden tuloksena tilanne saattaa olla
tutkimukseni mukaan aivan päinvastainen?
Aurélie Mary