SlideShare a Scribd company logo
1 of 15
Download to read offline
Läheisen psyykkinen sairastuminen aiheuttaa erilaisia ja
odottamattomia muutoksia jokapäiväiseen arkeen.
Muutokset voivat hiipiä arkeen pikkuhiljaa tai tulla
kertarysäyksellä silmien eteen. Muutos saattaa tuntua
ahdistavalta. Saatat toivoa, että kaikki vain palaisi jossain
vaiheessa ennalleen.
Arki kuitenkin jatkuu tilanteesta huolimatta ja totuttuja
toimintatapoja voi joutua arvioimaan uudelleen
Mielessä voi pyöriä kysymyksiä siitä, miten selvitä
muuttuneesta arjesta ja kuinka kaikki käytännön asiat hoituvat.
Saatat esimerkiksi miettiä:
• Miten käy opiskelujen
• Mitä kerrotaan työpaikalla
• Kuka hoitaa lapsia
• Kuka tekee kotityöt
• Kuka maksaa laskut
Onko kaikki minun vastuullani?
Arki ja koti oli yhtä kaaosta.
Viimeisimpänämietin kotitöitä,
mutta toisaaltaarjen
”perusasioiden” tekeminen toi
minulle myös turvaa.
Tilanne vaikuttaahelposti perheenjäsenten väliseen
vuorovaikutukseen jaarjen toimintaan. Psyykkisesti
sairastuneen kyky keskittyäja omaksuaasioita heikkenee.
Hänellä saattaa olla vaikeuksiailmaistaitseään,ymmärtää
mitä hänelle sanotaan tai mitä häneltä odotetaan.
Lähipiirin on joskus vaikeaakohdata sairastunut ja ilmaista
hänelle mielipiteitään sekätunteitaan.Toisinaan omaiset
saattavat vetäytyä vuorovaikutuksestasairastuneen kanssa
pelätessään sanovansa jotakin väärää tai loukkaavaa.
Veljen kanssakeskusteleminen oli
epäsuoraa ja siten haastavaa. Aina ei
tiedetty puolin eikä toisin,mitä toinen
tarkoitti sanomallaan.Vaikka ei haluttu
tarkoituksellaloukatatoisiamme,syntyi
silti arjessahelposti riitoja ja se vaikutti
kodin ilmapiiriin. Peitin omat ikävät tunteeni,
etten olisi aiheuttanut
puolisolleni lisääongelmiaja
murheita.
Pohdittavaksi:
Olisiko sinulla joku,
jonka kanssa sinä
voisit jakaa omia
ajatuksiasi?
Käytännönasioidenhoitovoi helposti jäädä omaisenvastuulle,
kun hänalkaa hoitamaansairastuneenasioita. Kaikkienasioiden
hoitaminenvoi alkaa nopeasti kuormittamaanja heikentämään
omaa jaksamista.
Vastuunottaminensairastuneenasioista ei aina palvele
sairastuneenkaanetua. Käytännönrajoista ja menettelyistä
kannattaayrittää sopia yhdessä.
Asioidenhoitamiseenkannattaa etsiäapua ja tukea muualta, ja
myös sairastunuttaonhyvä kannustaa siihen.
Sinunei tarvitsetehdä kaikkea.
Sitä haluaisi tehdä toisen puolesta
kaiken, jopa elää hänen elämäänsä.
Ajattelee, että jospa hän siten
parantuisi. En voi kuitenkaan tehdä
niin. Läheiseni tekemät tai
tekemättömät asiat ovat hänen. En
voi ottaa vastuulleni niitä.Rajat ja
rakkaus eivät sulje toisiaan pois.
Vastasin tyttäreni
puhelinsoittoihin myös
työaikana työpaikalla,
kuvittelin että minun pitää
olla aina saatavilla.
Voit yrittää kysyä suoraan sairastuneelta itseltään,
mitä mieltä hän on arjen toimintaan liittyvistä
asioista. Voit myös kysyä, miten hänen mielestään
asiat voitaisiin hoitaa.
Läheisesi ei välttämättä osaa suoraan vastata
kysymyksiisi. On kuitenkin tärkeää, että kysyt
häneltä. Silloin asiat eivät jää vain sinun
ratkaistavaksesi
Pohdittavaksi:
Mitkä ovat ne asiat,
joihin sinä kaipaisit
eniten apua?
Mietin, mahtaako hän syödä
lainkaan lämmintäruokaa, kun
hellaon aina niin puhdas. Teimme
yhdessä ruokaa ja tekemisen
lomassaoli helppo ihmetelläasiaa.
Selvisi, että hän ei käyttänyt hellaa,
koska pelkäsi sähköjen jäävän
päälle.
Ihmettelin asiaa omaisryhmässä
asiaa ja joku tokaisi:Vaihtakaa
sinne ajastimellavarustettu hella.
Kun pääsin juttelemaan
sellaisten ihmisten kanssa,
jotka on kokeneet samaa, tuli
ajatus, ettei tää olekaan ihan
maailmanloppu.
Sairastuminen tuo helposti merkittäviä muutoksia arkeen. On
hyvä tiedostaa, ettei sinun kuulu huolehtia kaikesta.
Jos arki alkaa tuntua liian kuormittavalta, on hyvä myöntää, että
tarvitsee apua. Apua on hyvä hakea ja ottaa vastaan, jotta jaksaa
itse paremmin.
Osio 2: Arjen muutos

More Related Content

What's hot

Lauseita jotka tuntuvat omilta.ppt
Lauseita jotka tuntuvat omilta.pptLauseita jotka tuntuvat omilta.ppt
Lauseita jotka tuntuvat omilta.pptjanipetteri
 
Omaishoivan arkinen etiikka ja sen jännitteet läheissuhteissa
Omaishoivan arkinen etiikka ja sen jännitteet läheissuhteissa Omaishoivan arkinen etiikka ja sen jännitteet läheissuhteissa
Omaishoivan arkinen etiikka ja sen jännitteet läheissuhteissa Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Mainio Vire Muistisairaan kohtaaminen
Mainio Vire Muistisairaan kohtaaminenMainio Vire Muistisairaan kohtaaminen
Mainio Vire Muistisairaan kohtaaminenMainio Vire Oy
 
Päihdepäivät 2019 seminaari 1 Hede Laasonen
Päihdepäivät 2019 seminaari 1 Hede Laasonen Päihdepäivät 2019 seminaari 1 Hede Laasonen
Päihdepäivät 2019 seminaari 1 Hede Laasonen EHYT
 
Muistisairaan arvokas arki
Muistisairaan arvokas arkiMuistisairaan arvokas arki
Muistisairaan arvokas arkiMikko Haarala
 

What's hot (6)

3. Monet tunteet
3. Monet tunteet3. Monet tunteet
3. Monet tunteet
 
Lauseita jotka tuntuvat omilta.ppt
Lauseita jotka tuntuvat omilta.pptLauseita jotka tuntuvat omilta.ppt
Lauseita jotka tuntuvat omilta.ppt
 
Omaishoivan arkinen etiikka ja sen jännitteet läheissuhteissa
Omaishoivan arkinen etiikka ja sen jännitteet läheissuhteissa Omaishoivan arkinen etiikka ja sen jännitteet läheissuhteissa
Omaishoivan arkinen etiikka ja sen jännitteet läheissuhteissa
 
Mainio Vire Muistisairaan kohtaaminen
Mainio Vire Muistisairaan kohtaaminenMainio Vire Muistisairaan kohtaaminen
Mainio Vire Muistisairaan kohtaaminen
 
Päihdepäivät 2019 seminaari 1 Hede Laasonen
Päihdepäivät 2019 seminaari 1 Hede Laasonen Päihdepäivät 2019 seminaari 1 Hede Laasonen
Päihdepäivät 2019 seminaari 1 Hede Laasonen
 
Muistisairaan arvokas arki
Muistisairaan arvokas arkiMuistisairaan arvokas arki
Muistisairaan arvokas arki
 

Similar to Osio 2: Arjen muutos

Osio 2: Arjen muutos_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 2: Arjen muutos_FinFamin TUKEA-verkkokurssi Osio 2: Arjen muutos_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 2: Arjen muutos_FinFamin TUKEA-verkkokurssi finfami
 
Aho: "Se kuuntelemisen taito olisi ihan ykkösjuttu" - Nuori vastaanotolla
Aho: "Se kuuntelemisen taito olisi ihan ykkösjuttu" - Nuori vastaanotollaAho: "Se kuuntelemisen taito olisi ihan ykkösjuttu" - Nuori vastaanotolla
Aho: "Se kuuntelemisen taito olisi ihan ykkösjuttu" - Nuori vastaanotollaKouluterveyskysely
 
Osio 1: Tiedon tarve_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 1: Tiedon tarve_FinFamin TUKEA-verkkokurssiOsio 1: Tiedon tarve_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 1: Tiedon tarve_FinFamin TUKEA-verkkokurssifinfami
 
Osio 5: Askel eteenpäin_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 5: Askel eteenpäin_FinFamin TUKEA-verkkokurssiOsio 5: Askel eteenpäin_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 5: Askel eteenpäin_FinFamin TUKEA-verkkokurssifinfami
 
Osio 4: Oma hyvinvointi_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 4: Oma hyvinvointi_FinFamin TUKEA-verkkokurssiOsio 4: Oma hyvinvointi_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 4: Oma hyvinvointi_FinFamin TUKEA-verkkokurssifinfami
 
Osio 1_Tietoa sairastumisen vaikutuksesta lähipiiriin (pptx)
Osio 1_Tietoa sairastumisen vaikutuksesta lähipiiriin (pptx) Osio 1_Tietoa sairastumisen vaikutuksesta lähipiiriin (pptx)
Osio 1_Tietoa sairastumisen vaikutuksesta lähipiiriin (pptx) finfami
 
Toivoa-verkkokurssi Osio 2 Omaistilanteiden erilaisuus (pptx)
Toivoa-verkkokurssi Osio 2 Omaistilanteiden erilaisuus (pptx)Toivoa-verkkokurssi Osio 2 Omaistilanteiden erilaisuus (pptx)
Toivoa-verkkokurssi Osio 2 Omaistilanteiden erilaisuus (pptx)finfami
 
Toivoa-verkkokurssi Osio 3 Informaatiota omaisten tuen tarpeista eri vaiheiss...
Toivoa-verkkokurssi Osio 3 Informaatiota omaisten tuen tarpeista eri vaiheiss...Toivoa-verkkokurssi Osio 3 Informaatiota omaisten tuen tarpeista eri vaiheiss...
Toivoa-verkkokurssi Osio 3 Informaatiota omaisten tuen tarpeista eri vaiheiss...finfami
 
Työttömän ensiapupaketti.pdf
Työttömän ensiapupaketti.pdfTyöttömän ensiapupaketti.pdf
Työttömän ensiapupaketti.pdfPeppiTervoHiltula1
 
Toivoa-verkkokurssi Osio 6 Apua ja tukea myös omaiselle itselleen (pptx)
Toivoa-verkkokurssi Osio 6 Apua ja tukea myös omaiselle itselleen (pptx)Toivoa-verkkokurssi Osio 6 Apua ja tukea myös omaiselle itselleen (pptx)
Toivoa-verkkokurssi Osio 6 Apua ja tukea myös omaiselle itselleen (pptx)finfami
 
Toivoa-verkkokurssi Osio 5 Omaisten huomiointi osana sairastuneen hoitoa ja t...
Toivoa-verkkokurssi Osio 5 Omaisten huomiointi osana sairastuneen hoitoa ja t...Toivoa-verkkokurssi Osio 5 Omaisten huomiointi osana sairastuneen hoitoa ja t...
Toivoa-verkkokurssi Osio 5 Omaisten huomiointi osana sairastuneen hoitoa ja t...finfami
 
Ilona Autti-Rämö & Anu Kippola-Pääkkönen: Sairastuminen perheen kokemana – tu...
Ilona Autti-Rämö & Anu Kippola-Pääkkönen: Sairastuminen perheen kokemana – tu...Ilona Autti-Rämö & Anu Kippola-Pääkkönen: Sairastuminen perheen kokemana – tu...
Ilona Autti-Rämö & Anu Kippola-Pääkkönen: Sairastuminen perheen kokemana – tu...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Toivoa-verkkokurssi Osio 4 Vahvistetaan toipumista (pptx)
Toivoa-verkkokurssi Osio 4 Vahvistetaan toipumista (pptx)Toivoa-verkkokurssi Osio 4 Vahvistetaan toipumista (pptx)
Toivoa-verkkokurssi Osio 4 Vahvistetaan toipumista (pptx)finfami
 
Lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen sekä vanhemmuuden voimavarojen vahvist...
Lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen sekä vanhemmuuden voimavarojen vahvist...Lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen sekä vanhemmuuden voimavarojen vahvist...
Lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen sekä vanhemmuuden voimavarojen vahvist...THL
 
Barck Laura, Päihteet perheessä, tue ja auta lasta ja perhettä
Barck Laura, Päihteet perheessä, tue ja auta lasta ja perhettäBarck Laura, Päihteet perheessä, tue ja auta lasta ja perhettä
Barck Laura, Päihteet perheessä, tue ja auta lasta ja perhettäTHL
 
Kriisitilanteiden kohtaaminen työssä
Kriisitilanteiden kohtaaminen työssäKriisitilanteiden kohtaaminen työssä
Kriisitilanteiden kohtaaminen työssäSannJok
 

Similar to Osio 2: Arjen muutos (20)

Osio 2: Arjen muutos_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 2: Arjen muutos_FinFamin TUKEA-verkkokurssi Osio 2: Arjen muutos_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 2: Arjen muutos_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
 
Aho: "Se kuuntelemisen taito olisi ihan ykkösjuttu" - Nuori vastaanotolla
Aho: "Se kuuntelemisen taito olisi ihan ykkösjuttu" - Nuori vastaanotollaAho: "Se kuuntelemisen taito olisi ihan ykkösjuttu" - Nuori vastaanotolla
Aho: "Se kuuntelemisen taito olisi ihan ykkösjuttu" - Nuori vastaanotolla
 
Osio 1: Tiedon tarve_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 1: Tiedon tarve_FinFamin TUKEA-verkkokurssiOsio 1: Tiedon tarve_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 1: Tiedon tarve_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
 
Osio 5: Askel eteenpäin_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 5: Askel eteenpäin_FinFamin TUKEA-verkkokurssiOsio 5: Askel eteenpäin_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 5: Askel eteenpäin_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
 
Osio 4: Oma hyvinvointi_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 4: Oma hyvinvointi_FinFamin TUKEA-verkkokurssiOsio 4: Oma hyvinvointi_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
Osio 4: Oma hyvinvointi_FinFamin TUKEA-verkkokurssi
 
Osio 1_Tietoa sairastumisen vaikutuksesta lähipiiriin (pptx)
Osio 1_Tietoa sairastumisen vaikutuksesta lähipiiriin (pptx) Osio 1_Tietoa sairastumisen vaikutuksesta lähipiiriin (pptx)
Osio 1_Tietoa sairastumisen vaikutuksesta lähipiiriin (pptx)
 
Toivoa-verkkokurssi Osio 2 Omaistilanteiden erilaisuus (pptx)
Toivoa-verkkokurssi Osio 2 Omaistilanteiden erilaisuus (pptx)Toivoa-verkkokurssi Osio 2 Omaistilanteiden erilaisuus (pptx)
Toivoa-verkkokurssi Osio 2 Omaistilanteiden erilaisuus (pptx)
 
Toivoa-verkkokurssi Osio 3 Informaatiota omaisten tuen tarpeista eri vaiheiss...
Toivoa-verkkokurssi Osio 3 Informaatiota omaisten tuen tarpeista eri vaiheiss...Toivoa-verkkokurssi Osio 3 Informaatiota omaisten tuen tarpeista eri vaiheiss...
Toivoa-verkkokurssi Osio 3 Informaatiota omaisten tuen tarpeista eri vaiheiss...
 
Työttömän ensiapupaketti.pdf
Työttömän ensiapupaketti.pdfTyöttömän ensiapupaketti.pdf
Työttömän ensiapupaketti.pdf
 
Lahjasoluperheiden erityiskysymyksia 070516_minna_tuominen
Lahjasoluperheiden erityiskysymyksia 070516_minna_tuominenLahjasoluperheiden erityiskysymyksia 070516_minna_tuominen
Lahjasoluperheiden erityiskysymyksia 070516_minna_tuominen
 
Toivoa-verkkokurssi Osio 6 Apua ja tukea myös omaiselle itselleen (pptx)
Toivoa-verkkokurssi Osio 6 Apua ja tukea myös omaiselle itselleen (pptx)Toivoa-verkkokurssi Osio 6 Apua ja tukea myös omaiselle itselleen (pptx)
Toivoa-verkkokurssi Osio 6 Apua ja tukea myös omaiselle itselleen (pptx)
 
Toivoa-verkkokurssi Osio 5 Omaisten huomiointi osana sairastuneen hoitoa ja t...
Toivoa-verkkokurssi Osio 5 Omaisten huomiointi osana sairastuneen hoitoa ja t...Toivoa-verkkokurssi Osio 5 Omaisten huomiointi osana sairastuneen hoitoa ja t...
Toivoa-verkkokurssi Osio 5 Omaisten huomiointi osana sairastuneen hoitoa ja t...
 
Riikka riihonen
Riikka riihonenRiikka riihonen
Riikka riihonen
 
Apinamieliohjelma
ApinamieliohjelmaApinamieliohjelma
Apinamieliohjelma
 
Ilona Autti-Rämö & Anu Kippola-Pääkkönen: Sairastuminen perheen kokemana – tu...
Ilona Autti-Rämö & Anu Kippola-Pääkkönen: Sairastuminen perheen kokemana – tu...Ilona Autti-Rämö & Anu Kippola-Pääkkönen: Sairastuminen perheen kokemana – tu...
Ilona Autti-Rämö & Anu Kippola-Pääkkönen: Sairastuminen perheen kokemana – tu...
 
Toivoa-verkkokurssi Osio 4 Vahvistetaan toipumista (pptx)
Toivoa-verkkokurssi Osio 4 Vahvistetaan toipumista (pptx)Toivoa-verkkokurssi Osio 4 Vahvistetaan toipumista (pptx)
Toivoa-verkkokurssi Osio 4 Vahvistetaan toipumista (pptx)
 
Lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen sekä vanhemmuuden voimavarojen vahvist...
Lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen sekä vanhemmuuden voimavarojen vahvist...Lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen sekä vanhemmuuden voimavarojen vahvist...
Lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen sekä vanhemmuuden voimavarojen vahvist...
 
Barck Laura, Päihteet perheessä, tue ja auta lasta ja perhettä
Barck Laura, Päihteet perheessä, tue ja auta lasta ja perhettäBarck Laura, Päihteet perheessä, tue ja auta lasta ja perhettä
Barck Laura, Päihteet perheessä, tue ja auta lasta ja perhettä
 
Kriisitilanteiden kohtaaminen työssä
Kriisitilanteiden kohtaaminen työssäKriisitilanteiden kohtaaminen työssä
Kriisitilanteiden kohtaaminen työssä
 
Nuorisopsykiatrian ABC
Nuorisopsykiatrian ABCNuorisopsykiatrian ABC
Nuorisopsykiatrian ABC
 

Osio 2: Arjen muutos

  • 1.
  • 2.
  • 3. Läheisen psyykkinen sairastuminen aiheuttaa erilaisia ja odottamattomia muutoksia jokapäiväiseen arkeen. Muutokset voivat hiipiä arkeen pikkuhiljaa tai tulla kertarysäyksellä silmien eteen. Muutos saattaa tuntua ahdistavalta. Saatat toivoa, että kaikki vain palaisi jossain vaiheessa ennalleen. Arki kuitenkin jatkuu tilanteesta huolimatta ja totuttuja toimintatapoja voi joutua arvioimaan uudelleen
  • 4. Mielessä voi pyöriä kysymyksiä siitä, miten selvitä muuttuneesta arjesta ja kuinka kaikki käytännön asiat hoituvat. Saatat esimerkiksi miettiä: • Miten käy opiskelujen • Mitä kerrotaan työpaikalla • Kuka hoitaa lapsia • Kuka tekee kotityöt • Kuka maksaa laskut Onko kaikki minun vastuullani?
  • 5. Arki ja koti oli yhtä kaaosta. Viimeisimpänämietin kotitöitä, mutta toisaaltaarjen ”perusasioiden” tekeminen toi minulle myös turvaa.
  • 6. Tilanne vaikuttaahelposti perheenjäsenten väliseen vuorovaikutukseen jaarjen toimintaan. Psyykkisesti sairastuneen kyky keskittyäja omaksuaasioita heikkenee. Hänellä saattaa olla vaikeuksiailmaistaitseään,ymmärtää mitä hänelle sanotaan tai mitä häneltä odotetaan. Lähipiirin on joskus vaikeaakohdata sairastunut ja ilmaista hänelle mielipiteitään sekätunteitaan.Toisinaan omaiset saattavat vetäytyä vuorovaikutuksestasairastuneen kanssa pelätessään sanovansa jotakin väärää tai loukkaavaa.
  • 7. Veljen kanssakeskusteleminen oli epäsuoraa ja siten haastavaa. Aina ei tiedetty puolin eikä toisin,mitä toinen tarkoitti sanomallaan.Vaikka ei haluttu tarkoituksellaloukatatoisiamme,syntyi silti arjessahelposti riitoja ja se vaikutti kodin ilmapiiriin. Peitin omat ikävät tunteeni, etten olisi aiheuttanut puolisolleni lisääongelmiaja murheita.
  • 8. Pohdittavaksi: Olisiko sinulla joku, jonka kanssa sinä voisit jakaa omia ajatuksiasi?
  • 9. Käytännönasioidenhoitovoi helposti jäädä omaisenvastuulle, kun hänalkaa hoitamaansairastuneenasioita. Kaikkienasioiden hoitaminenvoi alkaa nopeasti kuormittamaanja heikentämään omaa jaksamista. Vastuunottaminensairastuneenasioista ei aina palvele sairastuneenkaanetua. Käytännönrajoista ja menettelyistä kannattaayrittää sopia yhdessä. Asioidenhoitamiseenkannattaa etsiäapua ja tukea muualta, ja myös sairastunuttaonhyvä kannustaa siihen. Sinunei tarvitsetehdä kaikkea.
  • 10. Sitä haluaisi tehdä toisen puolesta kaiken, jopa elää hänen elämäänsä. Ajattelee, että jospa hän siten parantuisi. En voi kuitenkaan tehdä niin. Läheiseni tekemät tai tekemättömät asiat ovat hänen. En voi ottaa vastuulleni niitä.Rajat ja rakkaus eivät sulje toisiaan pois. Vastasin tyttäreni puhelinsoittoihin myös työaikana työpaikalla, kuvittelin että minun pitää olla aina saatavilla.
  • 11. Voit yrittää kysyä suoraan sairastuneelta itseltään, mitä mieltä hän on arjen toimintaan liittyvistä asioista. Voit myös kysyä, miten hänen mielestään asiat voitaisiin hoitaa. Läheisesi ei välttämättä osaa suoraan vastata kysymyksiisi. On kuitenkin tärkeää, että kysyt häneltä. Silloin asiat eivät jää vain sinun ratkaistavaksesi
  • 12. Pohdittavaksi: Mitkä ovat ne asiat, joihin sinä kaipaisit eniten apua?
  • 13. Mietin, mahtaako hän syödä lainkaan lämmintäruokaa, kun hellaon aina niin puhdas. Teimme yhdessä ruokaa ja tekemisen lomassaoli helppo ihmetelläasiaa. Selvisi, että hän ei käyttänyt hellaa, koska pelkäsi sähköjen jäävän päälle. Ihmettelin asiaa omaisryhmässä asiaa ja joku tokaisi:Vaihtakaa sinne ajastimellavarustettu hella. Kun pääsin juttelemaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka on kokeneet samaa, tuli ajatus, ettei tää olekaan ihan maailmanloppu.
  • 14. Sairastuminen tuo helposti merkittäviä muutoksia arkeen. On hyvä tiedostaa, ettei sinun kuulu huolehtia kaikesta. Jos arki alkaa tuntua liian kuormittavalta, on hyvä myöntää, että tarvitsee apua. Apua on hyvä hakea ja ottaa vastaan, jotta jaksaa itse paremmin.