SlideShare a Scribd company logo

Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014

T
T

Työelämä 2020 -hankkeen ja työmarkkinajärjestöjen yhteinen seminaari 29.10.2014

Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014

1 of 28
Download to read offline
Teknologiateollisuuden 
työhyvinvointihanke 
2010-2015 
Säätytalo 29.10.2014 
Juha Pesola 
Tiina Hartikainen
Hankkeen alkumetrit, tavoite selkeäksi 
• Esillä Metallityöväen Liitto ry:n ja Teknologiateollisuus ry:n 
neuvottelupöydässä keväällä 2009. 
- Metalli tavoitteli seniorivapaata ja työantajat sairauspoissaolojen 
vähentämistä 
- työehtosopimukseen kirjattiin, että selvitetään seikkoja, jotka 
vaikuttavat työhyvinvointiin sekä edistetään yhteistoiminnallista 
työhyvinvoinnin kehittämistä. 
• Teknologiateollisuuden muut liitot tekivät saman sisältöisen kirjauksen 
• Kutsuttiin professori Juhani Ilmarinen mukaan asiantuntijaksi. 
• Päädyttiin ratkaisuun, jossa olisi mahdollisimman yksikertaiset työkalut ja 
selkeä toimintamalli. Tekoja puheiden sijaan!
Pilotista liikkeelle 
• Uusi TES-kirjaus 2010, jossa sovittiin liittojen yhteisestä 
pitkäkestoisesta hankkeesta 
• Perustetaan yhteinen johtoryhmä 
• Pidetään hankkeen julkistamistilaisuus 21.6.2010 
• Liittojen asiantuntijoiden ja Neliapilan (Ilmarinen, Näsman, Huuhtanen ja 
Louhevaara) yhteinen suunnitteluseminaari. 
• Päätetään pilottihankkeen aloittamisesta, jossa käytännössä 
testataan toimintamallia ja työkaluja 
• Palkataan yhteinen projektipäällikkö (Teknologiateollisuus 50% ja 
ammattiliitot 50%) 
• Pilottihankkeeseen otetaan mukaan 19 halukasta työpaikkaa 
• Luodaan hankkeelle nimi, ilme ja kotisivut 
• Pilottihanke toteutetaan vuonna 2011, josta tulokset ovat 
kiinnostavia ja erittäin myönteisiä!
Laajennusvaihe keskellä taantumaa! 
• Hanke laajennetaan 2012 koskemaan koko Teknologiateollisuutta 
- Tavoitteeksi asetetaan sadan yrityksen mukaan saamisen 
- yhteistyö Tekes, työeläkeyhtiöt, työsuojelurahasto ym. 
- tiedotetaan saaduista tuloksista systemaattisesti 
- järjestetään hankkeessa mukana oleville yrityksille yhteisiä 
seminaareja, joissa kerrotaan tuloksista sekä esitellään hyviä 
käytäntöjä (2 kertaa vuodessa) 
- vaikuttavuutta seurataan koko ajan mm. haastatteluilla, kyselyillä 
ja lisensiaattityöllä 
- Kaikkien liittojen yhteinen puheenjohtajakiertue 2013 alussa 
• Hanke saa EU:n tunnustuspalkinnon (European Good Practice Awards Competition) 
• Hyvät käytännöt siirrettään TTL:n Tepsi-tietokantaan 2014 
• Hanketta päätetään jatkaa kevääseen 2015 
- tulee tarve laajentua myös muille toimialoille ja etsiä uusi 
kotipesä
Työhyvinvointi ja toimintaympäristö
Toimintamalli yrityksissä: 
• Johdon ja henkilöstön sitoutuminen 
• Projektiryhmän muodostaminen->rekisteröityminen 
• Infotilaisuudet 
• Koko henkilöstö: Yksilö-tutka -työhyvinvointikyselyllä lähtötaso ja 
mittarit työhyvinvoinnin ja työkyvyn selvittämiseen (maksuton) 
• Projektiryhmä: 
Työpaikka-tutkalla dialogiin pohjautuen kehitystoimenpiteet 
(maksuton), halutessa asiantuntijatuki (päiväveloitus) 
-> osallistetaan henkilöstöä 
• Koko henkilöstö: Yksilö-tutkan uusintamittaukset vuosittain
Ad

Recommended

13.3.2018 Aivotyo toimivaksi esite
13.3.2018 Aivotyo toimivaksi esite13.3.2018 Aivotyo toimivaksi esite
13.3.2018 Aivotyo toimivaksi esiteTyöterveyslaitos
 
Rautio Yhdessä kehittämällä terveyttä edistäväksi työpaikaikaksi
Rautio Yhdessä kehittämällä terveyttä edistäväksi työpaikaikaksiRautio Yhdessä kehittämällä terveyttä edistäväksi työpaikaikaksi
Rautio Yhdessä kehittämällä terveyttä edistäväksi työpaikaikaksiTyöterveyslaitos
 
13.3.2018 Kognitiivinen ergonomia
13.3.2018 Kognitiivinen ergonomia13.3.2018 Kognitiivinen ergonomia
13.3.2018 Kognitiivinen ergonomiaTyöterveyslaitos
 
Pääkkönen Näin meillä tehdään työhyvinvointia
Pääkkönen Näin meillä tehdään työhyvinvointiaPääkkönen Näin meillä tehdään työhyvinvointia
Pääkkönen Näin meillä tehdään työhyvinvointiaTyöterveyslaitos
 
Yrityksen työhyvinvoinnin mittaaminen ja keskeiset tunnusluvut
Yrityksen työhyvinvoinnin mittaaminen ja keskeiset tunnusluvutYrityksen työhyvinvoinnin mittaaminen ja keskeiset tunnusluvut
Yrityksen työhyvinvoinnin mittaaminen ja keskeiset tunnusluvutTyöeläkeyhtiö Varma
 
Työkuormituksesta työn iloon – työn psykososiaaliset kuormitustekijät hallintaan
Työkuormituksesta työn iloon – työn psykososiaaliset kuormitustekijät hallintaanTyökuormituksesta työn iloon – työn psykososiaaliset kuormitustekijät hallintaan
Työkuormituksesta työn iloon – työn psykososiaaliset kuormitustekijät hallintaanTyöterveyslaitos
 
Työkyvyttömyyskustannusten analyysi esittely
Työkyvyttömyyskustannusten analyysi esittelyTyökyvyttömyyskustannusten analyysi esittely
Työkyvyttömyyskustannusten analyysi esittelyToni Pekka
 

More Related Content

What's hot

Sami Uusitalo: Työhyvinvointimatriisi - Tampereen kaupunki
Sami Uusitalo: Työhyvinvointimatriisi - Tampereen kaupunkiSami Uusitalo: Työhyvinvointimatriisi - Tampereen kaupunki
Sami Uusitalo: Työhyvinvointimatriisi - Tampereen kaupunkiTyöterveyslaitos
 
Ossi Aura: Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa 2014
Ossi Aura: Strategisen hyvinvoinnin  johtaminen Suomessa  2014Ossi Aura: Strategisen hyvinvoinnin  johtaminen Suomessa  2014
Ossi Aura: Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa 2014Työterveyslaitos
 
30.8.2016 Psykososiaalisen kuormituksen riskinarviointi
30.8.2016 Psykososiaalisen kuormituksen riskinarviointi 30.8.2016 Psykososiaalisen kuormituksen riskinarviointi
30.8.2016 Psykososiaalisen kuormituksen riskinarviointi Työterveyslaitos
 
Työhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitys
Työhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitysTyöhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitys
Työhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitysPauli Forma
 
Työkykyjohtaminen ja työterveysyhteistyö julkisen alan organisaatiossa
Työkykyjohtaminen ja työterveysyhteistyö julkisen alan organisaatiossaTyökykyjohtaminen ja työterveysyhteistyö julkisen alan organisaatiossa
Työkykyjohtaminen ja työterveysyhteistyö julkisen alan organisaatiossaTyöterveyslaitos
 
Ratkaisuja huonokuuloisten työntekijöiden kuulonkuntoutuksen ja työkyvyn tuke...
Ratkaisuja huonokuuloisten työntekijöiden kuulonkuntoutuksen ja työkyvyn tuke...Ratkaisuja huonokuuloisten työntekijöiden kuulonkuntoutuksen ja työkyvyn tuke...
Ratkaisuja huonokuuloisten työntekijöiden kuulonkuntoutuksen ja työkyvyn tuke...Työterveyslaitos
 
Psykososiaaliset kuormitustekijät ja niiden arviointi työpaikoilla: Työsuojel...
Psykososiaaliset kuormitustekijät ja niiden arviointi työpaikoilla: Työsuojel...Psykososiaaliset kuormitustekijät ja niiden arviointi työpaikoilla: Työsuojel...
Psykososiaaliset kuormitustekijät ja niiden arviointi työpaikoilla: Työsuojel...Työterveyslaitos
 
Tulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataan
Tulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataanTulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataan
Tulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataanPauli Forma
 
Vanhala: Työn iloa ja työn imua
Vanhala: Työn iloa ja työn imuaVanhala: Työn iloa ja työn imua
Vanhala: Työn iloa ja työn imuaKouluterveyskysely
 
Pasanen työelämä 2020 ja ttl 291014
Pasanen työelämä 2020 ja ttl 291014Pasanen työelämä 2020 ja ttl 291014
Pasanen työelämä 2020 ja ttl 291014Tyoelama2020
 
Viljamaa Työkyvyn tuki työpaikoilla
Viljamaa Työkyvyn tuki työpaikoillaViljamaa Työkyvyn tuki työpaikoilla
Viljamaa Työkyvyn tuki työpaikoillaTyöterveyslaitos
 
Etätyö ja sosiaalisen median käyttö työpaikoilla: Työsuojelupaneeli 4
Etätyö ja sosiaalisen median käyttö työpaikoilla: Työsuojelupaneeli 4Etätyö ja sosiaalisen median käyttö työpaikoilla: Työsuojelupaneeli 4
Etätyö ja sosiaalisen median käyttö työpaikoilla: Työsuojelupaneeli 4Työterveyslaitos
 
16.5.2017 Seminaarin työkirja
16.5.2017 Seminaarin työkirja16.5.2017 Seminaarin työkirja
16.5.2017 Seminaarin työkirjaTyöterveyslaitos
 
Marja Toivanen: Työyhteisön toimivuuden edistäminen työterveysyhteistyössä - ...
Marja Toivanen: Työyhteisön toimivuuden edistäminen työterveysyhteistyössä - ...Marja Toivanen: Työyhteisön toimivuuden edistäminen työterveysyhteistyössä - ...
Marja Toivanen: Työyhteisön toimivuuden edistäminen työterveysyhteistyössä - ...Työterveyslaitos
 
Päivi Rissanen: Miten löytää mielekkyys muuttuvassa työssä?
Päivi Rissanen: Miten löytää mielekkyys muuttuvassa työssä?Päivi Rissanen: Miten löytää mielekkyys muuttuvassa työssä?
Päivi Rissanen: Miten löytää mielekkyys muuttuvassa työssä?Työterveyslaitos
 
Työsuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuus
Työsuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuusTyösuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuus
Työsuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuusTyöterveyslaitos
 

What's hot (20)

Sami Uusitalo: Työhyvinvointimatriisi - Tampereen kaupunki
Sami Uusitalo: Työhyvinvointimatriisi - Tampereen kaupunkiSami Uusitalo: Työhyvinvointimatriisi - Tampereen kaupunki
Sami Uusitalo: Työhyvinvointimatriisi - Tampereen kaupunki
 
Työkykyjohtaminen
TyökykyjohtaminenTyökykyjohtaminen
Työkykyjohtaminen
 
Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet
Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineetTyöpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet
Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet
 
Ossi Aura: Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa 2014
Ossi Aura: Strategisen hyvinvoinnin  johtaminen Suomessa  2014Ossi Aura: Strategisen hyvinvoinnin  johtaminen Suomessa  2014
Ossi Aura: Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa 2014
 
30.8.2016 Psykososiaalisen kuormituksen riskinarviointi
30.8.2016 Psykososiaalisen kuormituksen riskinarviointi 30.8.2016 Psykososiaalisen kuormituksen riskinarviointi
30.8.2016 Psykososiaalisen kuormituksen riskinarviointi
 
Työhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitys
Työhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitysTyöhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitys
Työhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitys
 
Työkykyjohtaminen ja työterveysyhteistyö julkisen alan organisaatiossa
Työkykyjohtaminen ja työterveysyhteistyö julkisen alan organisaatiossaTyökykyjohtaminen ja työterveysyhteistyö julkisen alan organisaatiossa
Työkykyjohtaminen ja työterveysyhteistyö julkisen alan organisaatiossa
 
Ratkaisuja huonokuuloisten työntekijöiden kuulonkuntoutuksen ja työkyvyn tuke...
Ratkaisuja huonokuuloisten työntekijöiden kuulonkuntoutuksen ja työkyvyn tuke...Ratkaisuja huonokuuloisten työntekijöiden kuulonkuntoutuksen ja työkyvyn tuke...
Ratkaisuja huonokuuloisten työntekijöiden kuulonkuntoutuksen ja työkyvyn tuke...
 
Psykososiaaliset kuormitustekijät ja niiden arviointi työpaikoilla: Työsuojel...
Psykososiaaliset kuormitustekijät ja niiden arviointi työpaikoilla: Työsuojel...Psykososiaaliset kuormitustekijät ja niiden arviointi työpaikoilla: Työsuojel...
Psykososiaaliset kuormitustekijät ja niiden arviointi työpaikoilla: Työsuojel...
 
Tulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataan
Tulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataanTulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataan
Tulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataan
 
Vanhala: Työn iloa ja työn imua
Vanhala: Työn iloa ja työn imuaVanhala: Työn iloa ja työn imua
Vanhala: Työn iloa ja työn imua
 
Pasanen työelämä 2020 ja ttl 291014
Pasanen työelämä 2020 ja ttl 291014Pasanen työelämä 2020 ja ttl 291014
Pasanen työelämä 2020 ja ttl 291014
 
Viljamaa Työkyvyn tuki työpaikoilla
Viljamaa Työkyvyn tuki työpaikoillaViljamaa Työkyvyn tuki työpaikoilla
Viljamaa Työkyvyn tuki työpaikoilla
 
Varhainen välittäminen työhyvinvoinnin johtamisen keinona
Varhainen välittäminen työhyvinvoinnin johtamisen keinonaVarhainen välittäminen työhyvinvoinnin johtamisen keinona
Varhainen välittäminen työhyvinvoinnin johtamisen keinona
 
Etätyö ja sosiaalisen median käyttö työpaikoilla: Työsuojelupaneeli 4
Etätyö ja sosiaalisen median käyttö työpaikoilla: Työsuojelupaneeli 4Etätyö ja sosiaalisen median käyttö työpaikoilla: Työsuojelupaneeli 4
Etätyö ja sosiaalisen median käyttö työpaikoilla: Työsuojelupaneeli 4
 
16.5.2017 Seminaarin työkirja
16.5.2017 Seminaarin työkirja16.5.2017 Seminaarin työkirja
16.5.2017 Seminaarin työkirja
 
Marja Toivanen: Työyhteisön toimivuuden edistäminen työterveysyhteistyössä - ...
Marja Toivanen: Työyhteisön toimivuuden edistäminen työterveysyhteistyössä - ...Marja Toivanen: Työyhteisön toimivuuden edistäminen työterveysyhteistyössä - ...
Marja Toivanen: Työyhteisön toimivuuden edistäminen työterveysyhteistyössä - ...
 
Päivi Rissanen: Miten löytää mielekkyys muuttuvassa työssä?
Päivi Rissanen: Miten löytää mielekkyys muuttuvassa työssä?Päivi Rissanen: Miten löytää mielekkyys muuttuvassa työssä?
Päivi Rissanen: Miten löytää mielekkyys muuttuvassa työssä?
 
Työsuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuus
Työsuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuusTyösuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuus
Työsuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuus
 
Inhimillinen pääoma vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden tekijänä
Inhimillinen pääoma vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden tekijänäInhimillinen pääoma vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden tekijänä
Inhimillinen pääoma vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden tekijänä
 

Similar to Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014

Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112mmukkala
 
20150518 toimialakohtaisten hankkeiden tuki
20150518 toimialakohtaisten hankkeiden tuki20150518 toimialakohtaisten hankkeiden tuki
20150518 toimialakohtaisten hankkeiden tukiTyoelama2020
 
Sykettä työhön -työkaarimalli
Sykettä työhön -työkaarimalliSykettä työhön -työkaarimalli
Sykettä työhön -työkaarimalliTyöterveyslaitos
 
Työhön kytkeytyvä kuntoutus
Työhön kytkeytyvä kuntoutusTyöhön kytkeytyvä kuntoutus
Työhön kytkeytyvä kuntoutusTyöterveyslaitos
 
Hyvät käytännöt
Hyvät käytännötHyvät käytännöt
Hyvät käytännötTimoAro
 
Maria Rautio: Yhteistyöllä toimivuutta työyhteisöön
Maria Rautio: Yhteistyöllä toimivuutta työyhteisöönMaria Rautio: Yhteistyöllä toimivuutta työyhteisöön
Maria Rautio: Yhteistyöllä toimivuutta työyhteisöönTyöterveyslaitos
 
Aki Jääskeläinen, TTY, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaarissa
Aki Jääskeläinen, TTY, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaarissaAki Jääskeläinen, TTY, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaarissa
Aki Jääskeläinen, TTY, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaarissaMittaritiimi
 
TyöterveysyhteistyöMäkitalo101214
TyöterveysyhteistyöMäkitalo101214TyöterveysyhteistyöMäkitalo101214
TyöterveysyhteistyöMäkitalo101214JormaMakitalo
 
13.2.2017 Työkykyjohtaminen
13.2.2017 Työkykyjohtaminen13.2.2017 Työkykyjohtaminen
13.2.2017 TyökykyjohtaminenTyöterveyslaitos
 
Marjaana Saarela: Kokemuksia työyhteisön kehittämisestä
Marjaana Saarela: Kokemuksia työyhteisön kehittämisestäMarjaana Saarela: Kokemuksia työyhteisön kehittämisestä
Marjaana Saarela: Kokemuksia työyhteisön kehittämisestäTyöterveyslaitos
 
30.1.2018 Muutoksen johtaminen
30.1.2018 Muutoksen johtaminen30.1.2018 Muutoksen johtaminen
30.1.2018 Muutoksen johtaminenTyöterveyslaitos
 
Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus!
Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus! Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus!
Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus! TimoAro
 
Sovelton Sujuva-palvelu
Sovelton Sujuva-palveluSovelton Sujuva-palvelu
Sovelton Sujuva-palveluSovelto
 
Miten toimia suosituksia voi hyödyntää? Esimerkkinä suositus "Työkyvyn heikke...
Miten toimia suosituksia voi hyödyntää? Esimerkkinä suositus "Työkyvyn heikke...Miten toimia suosituksia voi hyödyntää? Esimerkkinä suositus "Työkyvyn heikke...
Miten toimia suosituksia voi hyödyntää? Esimerkkinä suositus "Työkyvyn heikke...THL
 
Taltionikeskustelutilaisuus III
Taltionikeskustelutilaisuus IIITaltionikeskustelutilaisuus III
Taltionikeskustelutilaisuus IIITaltioni
 
Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...
Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...
Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...Työterveyslaitos
 

Similar to Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014 (20)

Maria rautio hyvinvointia_työstä
Maria rautio hyvinvointia_työstäMaria rautio hyvinvointia_työstä
Maria rautio hyvinvointia_työstä
 
Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112
 
20150518 toimialakohtaisten hankkeiden tuki
20150518 toimialakohtaisten hankkeiden tuki20150518 toimialakohtaisten hankkeiden tuki
20150518 toimialakohtaisten hankkeiden tuki
 
Sykettä työhön -työkaarimalli
Sykettä työhön -työkaarimalliSykettä työhön -työkaarimalli
Sykettä työhön -työkaarimalli
 
Työhön kytkeytyvä kuntoutus
Työhön kytkeytyvä kuntoutusTyöhön kytkeytyvä kuntoutus
Työhön kytkeytyvä kuntoutus
 
Hyvät käytännöt
Hyvät käytännötHyvät käytännöt
Hyvät käytännöt
 
Maria Rautio: Yhteistyöllä toimivuutta työyhteisöön
Maria Rautio: Yhteistyöllä toimivuutta työyhteisöönMaria Rautio: Yhteistyöllä toimivuutta työyhteisöön
Maria Rautio: Yhteistyöllä toimivuutta työyhteisöön
 
Aki Jääskeläinen, TTY, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaarissa
Aki Jääskeläinen, TTY, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaarissaAki Jääskeläinen, TTY, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaarissa
Aki Jääskeläinen, TTY, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaarissa
 
TyöterveysyhteistyöMäkitalo101214
TyöterveysyhteistyöMäkitalo101214TyöterveysyhteistyöMäkitalo101214
TyöterveysyhteistyöMäkitalo101214
 
13.2.2017 Työkykyjohtaminen
13.2.2017 Työkykyjohtaminen13.2.2017 Työkykyjohtaminen
13.2.2017 Työkykyjohtaminen
 
Marjaana Saarela: Kokemuksia työyhteisön kehittämisestä
Marjaana Saarela: Kokemuksia työyhteisön kehittämisestäMarjaana Saarela: Kokemuksia työyhteisön kehittämisestä
Marjaana Saarela: Kokemuksia työyhteisön kehittämisestä
 
30.1.2018 Muutoksen johtaminen
30.1.2018 Muutoksen johtaminen30.1.2018 Muutoksen johtaminen
30.1.2018 Muutoksen johtaminen
 
Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus!
Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus! Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus!
Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus!
 
Sovelton Sujuva-palvelu
Sovelton Sujuva-palveluSovelton Sujuva-palvelu
Sovelton Sujuva-palvelu
 
Schugk Johda työkykyä
Schugk Johda työkykyäSchugk Johda työkykyä
Schugk Johda työkykyä
 
Miten toimia suosituksia voi hyödyntää? Esimerkkinä suositus "Työkyvyn heikke...
Miten toimia suosituksia voi hyödyntää? Esimerkkinä suositus "Työkyvyn heikke...Miten toimia suosituksia voi hyödyntää? Esimerkkinä suositus "Työkyvyn heikke...
Miten toimia suosituksia voi hyödyntää? Esimerkkinä suositus "Työkyvyn heikke...
 
Mitronen 18012012
Mitronen 18012012Mitronen 18012012
Mitronen 18012012
 
Merja Kuparinen: Näin otimme käyttöön Valtion yhteisen viestintaratkaisun
Merja Kuparinen: Näin otimme käyttöön Valtion yhteisen viestintaratkaisunMerja Kuparinen: Näin otimme käyttöön Valtion yhteisen viestintaratkaisun
Merja Kuparinen: Näin otimme käyttöön Valtion yhteisen viestintaratkaisun
 
Taltionikeskustelutilaisuus III
Taltionikeskustelutilaisuus IIITaltionikeskustelutilaisuus III
Taltionikeskustelutilaisuus III
 
Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...
Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...
Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...
 

More from Tyoelama2020

Work&lifecafe uniikkiura oy_kaisavälivehmas_7.4.2016
Work&lifecafe uniikkiura oy_kaisavälivehmas_7.4.2016Work&lifecafe uniikkiura oy_kaisavälivehmas_7.4.2016
Work&lifecafe uniikkiura oy_kaisavälivehmas_7.4.2016Tyoelama2020
 
160315 work goes_happy_resize
160315 work goes_happy_resize160315 work goes_happy_resize
160315 work goes_happy_resizeTyoelama2020
 
Work life cafe osaamisen johtaminen_taina hanhinen 3 3 2016
Work life cafe osaamisen johtaminen_taina hanhinen 3 3 2016Work life cafe osaamisen johtaminen_taina hanhinen 3 3 2016
Work life cafe osaamisen johtaminen_taina hanhinen 3 3 2016Tyoelama2020
 
Työn ja joht_muutos_work_lifecafe 04022016_marja viluksela
Työn ja joht_muutos_work_lifecafe 04022016_marja vilukselaTyön ja joht_muutos_work_lifecafe 04022016_marja viluksela
Työn ja joht_muutos_work_lifecafe 04022016_marja vilukselaTyoelama2020
 
Työelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alenius_rantanen
Työelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alenius_rantanenTyöelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alenius_rantanen
Työelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alenius_rantanenTyoelama2020
 
Työelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alasoini
Työelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alasoiniTyöelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alasoini
Työelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alasoiniTyoelama2020
 
Kirteko toimialakohtaiset hankkeet
Kirteko toimialakohtaiset hankkeetKirteko toimialakohtaiset hankkeet
Kirteko toimialakohtaiset hankkeetTyoelama2020
 
Finanssialan yhteinen matka tulevaisuuteen 18 5 2015
Finanssialan yhteinen matka tulevaisuuteen 18 5 2015Finanssialan yhteinen matka tulevaisuuteen 18 5 2015
Finanssialan yhteinen matka tulevaisuuteen 18 5 2015Tyoelama2020
 
Toimialat kehittämisen vetureina mk 18052015
Toimialat kehittämisen vetureina mk 18052015Toimialat kehittämisen vetureina mk 18052015
Toimialat kehittämisen vetureina mk 18052015Tyoelama2020
 
Toimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kuntekoToimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kuntekoTyoelama2020
 
Matti vartiainen tiedeverkosto040315
Matti vartiainen tiedeverkosto040315Matti vartiainen tiedeverkosto040315
Matti vartiainen tiedeverkosto040315Tyoelama2020
 
Antti närhinen tiedeverkosto 040315
Antti närhinen  tiedeverkosto  040315Antti närhinen  tiedeverkosto  040315
Antti närhinen tiedeverkosto 040315Tyoelama2020
 
Työelämätoimijat viestijät
Työelämätoimijat viestijätTyöelämätoimijat viestijät
Työelämätoimijat viestijätTyoelama2020
 
Viestintätilaisuus 17112014 mk
Viestintätilaisuus 17112014 mkViestintätilaisuus 17112014 mk
Viestintätilaisuus 17112014 mkTyoelama2020
 
Viitala henryfoorumilla marraskuu 2014
Viitala henryfoorumilla marraskuu 2014Viitala henryfoorumilla marraskuu 2014
Viitala henryfoorumilla marraskuu 2014Tyoelama2020
 
Työministeri ihalainen 29.10.2014
Työministeri ihalainen 29.10.2014Työministeri ihalainen 29.10.2014
Työministeri ihalainen 29.10.2014Tyoelama2020
 
Saarinen tsr 50 50 29-10-14 ms
Saarinen tsr 50 50 29-10-14 msSaarinen tsr 50 50 29-10-14 ms
Saarinen tsr 50 50 29-10-14 msTyoelama2020
 
Laihonen toimialat kehittämisen vetureina
Laihonen toimialat kehittämisen vetureinaLaihonen toimialat kehittämisen vetureina
Laihonen toimialat kehittämisen vetureinaTyoelama2020
 
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Tyoelama2020
 

More from Tyoelama2020 (20)

Work&lifecafe uniikkiura oy_kaisavälivehmas_7.4.2016
Work&lifecafe uniikkiura oy_kaisavälivehmas_7.4.2016Work&lifecafe uniikkiura oy_kaisavälivehmas_7.4.2016
Work&lifecafe uniikkiura oy_kaisavälivehmas_7.4.2016
 
160315 work goes_happy_resize
160315 work goes_happy_resize160315 work goes_happy_resize
160315 work goes_happy_resize
 
Work life cafe osaamisen johtaminen_taina hanhinen 3 3 2016
Work life cafe osaamisen johtaminen_taina hanhinen 3 3 2016Work life cafe osaamisen johtaminen_taina hanhinen 3 3 2016
Work life cafe osaamisen johtaminen_taina hanhinen 3 3 2016
 
Työn ja joht_muutos_work_lifecafe 04022016_marja viluksela
Työn ja joht_muutos_work_lifecafe 04022016_marja vilukselaTyön ja joht_muutos_work_lifecafe 04022016_marja viluksela
Työn ja joht_muutos_work_lifecafe 04022016_marja viluksela
 
Työelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alenius_rantanen
Työelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alenius_rantanenTyöelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alenius_rantanen
Työelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alenius_rantanen
 
Työelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alasoini
Työelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alasoiniTyöelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alasoini
Työelämä2020 innovaatiot ja_tuottavuus_20151203_alasoini
 
Kirteko toimialakohtaiset hankkeet
Kirteko toimialakohtaiset hankkeetKirteko toimialakohtaiset hankkeet
Kirteko toimialakohtaiset hankkeet
 
Finanssialan yhteinen matka tulevaisuuteen 18 5 2015
Finanssialan yhteinen matka tulevaisuuteen 18 5 2015Finanssialan yhteinen matka tulevaisuuteen 18 5 2015
Finanssialan yhteinen matka tulevaisuuteen 18 5 2015
 
Toimialat kehittämisen vetureina mk 18052015
Toimialat kehittämisen vetureina mk 18052015Toimialat kehittämisen vetureina mk 18052015
Toimialat kehittämisen vetureina mk 18052015
 
Toimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kuntekoToimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kunteko
 
Matti vartiainen tiedeverkosto040315
Matti vartiainen tiedeverkosto040315Matti vartiainen tiedeverkosto040315
Matti vartiainen tiedeverkosto040315
 
Antti närhinen tiedeverkosto 040315
Antti närhinen  tiedeverkosto  040315Antti närhinen  tiedeverkosto  040315
Antti närhinen tiedeverkosto 040315
 
Työelämätoimijat viestijät
Työelämätoimijat viestijätTyöelämätoimijat viestijät
Työelämätoimijat viestijät
 
Viestintätilaisuus 17112014 mk
Viestintätilaisuus 17112014 mkViestintätilaisuus 17112014 mk
Viestintätilaisuus 17112014 mk
 
Paneeli henry ry
Paneeli henry ryPaneeli henry ry
Paneeli henry ry
 
Viitala henryfoorumilla marraskuu 2014
Viitala henryfoorumilla marraskuu 2014Viitala henryfoorumilla marraskuu 2014
Viitala henryfoorumilla marraskuu 2014
 
Työministeri ihalainen 29.10.2014
Työministeri ihalainen 29.10.2014Työministeri ihalainen 29.10.2014
Työministeri ihalainen 29.10.2014
 
Saarinen tsr 50 50 29-10-14 ms
Saarinen tsr 50 50 29-10-14 msSaarinen tsr 50 50 29-10-14 ms
Saarinen tsr 50 50 29-10-14 ms
 
Laihonen toimialat kehittämisen vetureina
Laihonen toimialat kehittämisen vetureinaLaihonen toimialat kehittämisen vetureina
Laihonen toimialat kehittämisen vetureina
 
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
 

Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014

  • 1. Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke 2010-2015 Säätytalo 29.10.2014 Juha Pesola Tiina Hartikainen
  • 2. Hankkeen alkumetrit, tavoite selkeäksi • Esillä Metallityöväen Liitto ry:n ja Teknologiateollisuus ry:n neuvottelupöydässä keväällä 2009. - Metalli tavoitteli seniorivapaata ja työantajat sairauspoissaolojen vähentämistä - työehtosopimukseen kirjattiin, että selvitetään seikkoja, jotka vaikuttavat työhyvinvointiin sekä edistetään yhteistoiminnallista työhyvinvoinnin kehittämistä. • Teknologiateollisuuden muut liitot tekivät saman sisältöisen kirjauksen • Kutsuttiin professori Juhani Ilmarinen mukaan asiantuntijaksi. • Päädyttiin ratkaisuun, jossa olisi mahdollisimman yksikertaiset työkalut ja selkeä toimintamalli. Tekoja puheiden sijaan!
  • 3. Pilotista liikkeelle • Uusi TES-kirjaus 2010, jossa sovittiin liittojen yhteisestä pitkäkestoisesta hankkeesta • Perustetaan yhteinen johtoryhmä • Pidetään hankkeen julkistamistilaisuus 21.6.2010 • Liittojen asiantuntijoiden ja Neliapilan (Ilmarinen, Näsman, Huuhtanen ja Louhevaara) yhteinen suunnitteluseminaari. • Päätetään pilottihankkeen aloittamisesta, jossa käytännössä testataan toimintamallia ja työkaluja • Palkataan yhteinen projektipäällikkö (Teknologiateollisuus 50% ja ammattiliitot 50%) • Pilottihankkeeseen otetaan mukaan 19 halukasta työpaikkaa • Luodaan hankkeelle nimi, ilme ja kotisivut • Pilottihanke toteutetaan vuonna 2011, josta tulokset ovat kiinnostavia ja erittäin myönteisiä!
  • 4. Laajennusvaihe keskellä taantumaa! • Hanke laajennetaan 2012 koskemaan koko Teknologiateollisuutta - Tavoitteeksi asetetaan sadan yrityksen mukaan saamisen - yhteistyö Tekes, työeläkeyhtiöt, työsuojelurahasto ym. - tiedotetaan saaduista tuloksista systemaattisesti - järjestetään hankkeessa mukana oleville yrityksille yhteisiä seminaareja, joissa kerrotaan tuloksista sekä esitellään hyviä käytäntöjä (2 kertaa vuodessa) - vaikuttavuutta seurataan koko ajan mm. haastatteluilla, kyselyillä ja lisensiaattityöllä - Kaikkien liittojen yhteinen puheenjohtajakiertue 2013 alussa • Hanke saa EU:n tunnustuspalkinnon (European Good Practice Awards Competition) • Hyvät käytännöt siirrettään TTL:n Tepsi-tietokantaan 2014 • Hanketta päätetään jatkaa kevääseen 2015 - tulee tarve laajentua myös muille toimialoille ja etsiä uusi kotipesä
  • 6. Toimintamalli yrityksissä: • Johdon ja henkilöstön sitoutuminen • Projektiryhmän muodostaminen->rekisteröityminen • Infotilaisuudet • Koko henkilöstö: Yksilö-tutka -työhyvinvointikyselyllä lähtötaso ja mittarit työhyvinvoinnin ja työkyvyn selvittämiseen (maksuton) • Projektiryhmä: Työpaikka-tutkalla dialogiin pohjautuen kehitystoimenpiteet (maksuton), halutessa asiantuntijatuki (päiväveloitus) -> osallistetaan henkilöstöä • Koko henkilöstö: Yksilö-tutkan uusintamittaukset vuosittain
  • 7. Parantuneet työhyvinvoinnin osatekijät (26 yritystä) • Terveydentila • Toimintakyky • Ammatillinen osaaminen • Luottamus työnantajaan • Oikeudenmukainen kohtelu • Esimiehen palaute • Aikaa ystäville ja harrastuksille • Voimavarojen riittävyys • Työkykyarvio • Jaksaminen vanhuuseläkeikään Lähde: Juhani Ilmarinen ja Ville Ilmarinen 08/2014
  • 8. Käytännön esimerkki kehitystyöstä: Kemppi Oy ” Olemme kaarihitsauksen erikoisosaajia ja toimitamme asiakkaillemme edistyksellisiä ratkaisuja. Kempin ratkaisut koostuvat laitteista, ohjelmistoista ja palveluista.” • Yksityinen sukuyritys • Perustettu 1949 • Liikevaihto 111 MEUR • Kansainvälisen myynnin osuus 90 % • Henkilöstöä 626, 15 eri maassa • Hallituksen puheenjohtaja Teresa Kemppi- Vasama • Toimitusjohtaja Anssi Rantasalo
  • 9. 9 Projektin taustaa • Projekti käyntiin vuoden 2011 alussa • Projektiryhmä 7 hlöä: HR, työsuojelupäällikkö, työterveyshuolto, henkilöstön edustajat eri toimipisteistä • Henkilöstön tiedotustilaisuudet 03/2011, Yksilö-tutka 04/2011, Yritys-tutka 08/2011
  • 10. Yksilötutkan tulokset Kempillä 2011-2014 Terveys ja toimintakyky Ka. Osaaminen Ka. Arvot, asenteet, motivaatio Ka. Työ, työn org., työyhteisö, joht. Ka. 10 7.5 7.41 7.7 7.07 7.47 7.19 7.71 7.78 8.05 8.23 7.27 7.82 7.61 8.28 6 6.5 7 7.5 8 8.5 9 9.5 Työ ja perhe-elämä Ka. Työkyky Ka. Työhyvinvointi-indeksi Kemppi 2014 Kemppi 2011
  • 11. Hyvä työ – pidempi työura –talon kerrosten priorisointi ©TTL 2010 Ikävoimaa Työympäristö, työn sisältö, työaika, työyhteisö, johtaminen Voimavarojen hyödyntäminen ja kehittäminen, kuormittuminen Ammattietiikka, arvot vs. työ, suhtautuminen itseen, palkitsemisen ymmärrys Koulutustausta, työkokemus, tieto&taito, hiljainen tieto, toimintaympäristön tuntemus Elämäntavat, terveydentila
  • 12. Valitut kehittämiskohteet ja tavoitteet 1. Työkuormituksen tasaaminen ja säätely tavoitteena työssäjaksamisen parantaminen 2. Esimiespalaute-suorituksen johtaminen tavoitteena työntuloksellisuuden ja työmotivaation parantaminen 3. Ergonomia/ikäergonomia tavoitteena sairauspoissaolojen ja työtapaturmien vähentäminen 12
  • 13. Hyvä työ – pidempi työura –hankkeen toimenpiteitä Työkuormituksen tasaaminen ja säätely • Varhaisen puuttumisen mallin 13 käyttöönotto ja sairauspoissaolo-palaverikäytäntö • Työterveysneuvottelumalli • Työhyvinvointiluento esimiehille • Tuotannon työaikapankki • Tuotannon osaamismatriisien käytön tehostaminen • Työjonojen päivityksistä informaatio: tehdaskohtaiset mallit • Toimenkuvat päivitetty osana kehityskeskustelua • Sijaistukset päivitetty toimenkuviin Esimiespalaute ja suorituksen johtaminen • Tuotannon vuositavoiteinfot ja kuukausi-infot • Pienryhmien kehityskeskustelut esimiehen kanssa (pilotoitu) • Tiedotusjärjestelmien käytön tehostaminen: Kemppi-INTRA ja info-TV:t • Kemppi Leader -esimiesvalmennus Ergonomia/ikäergonomia • Ergonomiaprojekti • Työfysioterapia ja työfysioterapian korvausmalli • Layout-projektit tuotannossa • ELMERIn käytön tehostaminen työsuojelussa • Ergonomiatarkastukset Kalkkinen ja Lahti
  • 15. Ergonomiaprojektin taustatietoja • Kolmen vuoden tavoitteellinen projekti (2012- 2014) • Toteutettu yhteistyössä Okeroisten työterveysaseman ja eläkevakuutusyhtiö Elon kanssa 15
  • 16. Miksi ergonomiaprojekti tarvittiin? • Sairauspoissaoloista yli kolmannes tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvista syistä • Pitkät työsuhteet, pieni vaihtuvuus; ikääntyvä henkilöstö • Hankalat ja staattiset työasennot • Toistuvat liikkeet • Toimistoergonomian parantaminen 16
  • 17. 17 Ergonomiaprojektin pääkohdat Ergonomiainfot henkilöstölle Työergonomian kehittämisinfot esimiehille ja työnopastajille Työpiste-kohtaiset ergonomia-ohjaukset Seuranta-käynnit Kehittämis- ja muutos-ehdotukset ja toteutus Työpaikka-käynnit
  • 18. Työpistekohtaiset ergonomiaohjaukset – Jokaisen työpisteen läpikäynti työfysioterapeutin toimesta – Työpisteen ja työvaiheiden ergonomian hiominen kuntoon yhdessä työntekijän kanssa – Kannustaminen muutokseen • Huomioitu erityisesti seisomatyö-mahdollisuudet – Pienet muutokset, esim. toimistopöytien nostot, toteutettiin heti ohjauskäynnin jälkeen Työpaikka-käynnit 18 Ergonomiainfot henkilöstölle Työergonomian kehittämisinfot Työpistekohtaiset ergonomiaohjaukset Seuranta-käynnit Kehittämis- ja muutosehdotukset
  • 19. Kehittämis- ja muutosehdotukset ja niiden toteutus – Työfysioterapeutin selkeät ja yksityiskohtaiset työpistekohtaiset raportit muutostarpeista • Raporttien läpikäynti vastuullisten esimiesten kanssa yhdessä työterveyshuollon kanssa Työpaikka-käynnit 19 Ergonomiainfot henkilöstölle Työergonomian kehittämisinfot Työpistekohtaiset ergonomiaohjaukset Seuranta-käynnit Kehittämis- ja muutosehdotukset
  • 20. Kehittämis- ja muutosehdotukset ja niiden toteutus • Helposti ja nopeasti toteutettavat 20 muutokset toteutettiin heti • Muut ehdotetut toimenpiteet kirjattu ja vastuutettu tehdaskohtaisesti • Tuotannossa kirjattu lähes 200 toimenpidettä, joista toteutettu yli 70 % • Kaikkien toimenpiteiden toteuttamismahdollisuudet selvitetty • Toimenpiteiden toteutusta seurattu ja päivitetty • Työlistat kaikkien nähtävillä • Toimenpiteiden läpikäynti osastopalavereissa Työpaikka-käynnit Ergonomiainfot henkilöstölle Työergonomian kehittämisinfot Työpistekohtaiset ergonomiaohjaukset Seuranta-käynnit Kehittämis- ja muutosehdotukset
  • 21. Kehittämis- ja muutosehdotukset – mitä tehty – Tyypillisiä muutostoimenpiteitä: • Työpöytien ja muiden kalusteiden säädöt • Kalusteiden uudelleenjärjestelyt • Huomio siisteyteen – tavaroilla omat paikat • Valaistuksen parantaminen • Työtuolien kaasujousien vaihdot • Muutettu kevenninkiskojen sijoitteluja ja vaihdettu keventimiä • Polkimia muutettu ergonomisemmiksi • Pistoolimallisten ruuvinvääntimien vaihtaminen aksiaalivääntimiin Työpaikka-käynnit 21 Ergonomiainfot henkilöstölle Työergonomian kehittämisinfot Työpistekohtaiset ergonomiaohjaukset Seuranta-käynnit Kehittämis- ja muutosehdotukset
  • 22. Kehittämis- ja muutosehdotukset – mitä tehty – Tyypillisiä hankintoja: • Työtuoleja • Satulatuoleja • Sähkösäätöisiä pöytiä • Kumimattoja • Seisomatukia Työpaikka-käynnit 22 Ergonomiainfot henkilöstölle Työergonomian kehittämisinfot Työpistekohtaiset ergonomiaohjaukset Seuranta-käynnit Kehittämis- ja muutosehdotukset
  • 23. Seurantakäynnit – Ohjauskäynnin lisäksi kolme seurantakäyntiä – Työasennoissa ja työpisteissä tehtyjen muutosten vahvistaminen – Jäljelle jääneiden ongelmakohtien tunnistaminen => toimenpidelistan päivitys ja muutosten toteutus Työpaikka-käynnit 23 Ergonomiainfot henkilöstölle Työergonomian kehittämisinfot Työpistekohtaiset ergonomiaohjaukset Seuranta-käynnit Kehittämis- ja muutosehdotukset
  • 24. 24 Muita projektissa huomioituja asioita • Työnkiertomahdollisuudet • Ergonomian huomiointi työvaihesuunnittelussa • Nostotekniikkakoulutus • Matkustus- ja kokousergonomia • Ergonomisten apuvälineiden kierrätyspiste • Ergonomisten apuvälineiden koekäyttömahdollisuus • Taukovenyttelyt
  • 25. 25 Kustannuksista: työterveyshuollon resurssit • Työfysioterapeutti, yhteensä n. 350 tuntia • Kartoituskäynnit • Ergonomiainfot • Ergonomiaohjaukset • Seurantakäynnit • Työterveyslääkäri, yhteensä n. 70 tuntia • Kartoituskäynnit • Ergonomiainfot • Kustannukset / henkilö: n. 75 eur
  • 26. 26 Ergonomiaprojektin tuloksista • Pikavoittoja ei tarjolla! Pitkäjänteinen kehittäminen tärkeää • Viimeisimmät tilastot näyttävät oikeansuuntaisilta • Henkilöstön palaute hyvää: projekti nähty tärkeänä ja suuri osa henkilöstöstä ollut innokas muutoksiin
  • 27. Tulevia ja käynnissä olevia työhyvinvointitoimenpiteitä • Ergonomiaprojekti • Kemppi Leader – esimiesten valmennusohjelma • Varhaisen puuttumisen mallin jatkokehitys • Työkykykeskustelut (yli 58-vuotiaat) • Työhyvinvointikorttikoulutus • Hyvinvointikartoitukset määräaikaistarkastusten yhteydessä • Kuntoutusryhmäpilotti: selkävalmennusryhmä • Työyhteisötaidot -pilottikoulutus • Elämänhallintakoulutuspilotointi 27
  • 28. Lisätietoa • Hankkeen kotisivut www.tyohyvinvointi.info • projektipäällikkö Tiina Hartikainen tiina.hartikainen@teknologiateollisuus.fi p. 050 586 2879

Editor's Notes

  1. 9
  2. 17
  3. 24
  4. 25
  5. 26