Successfully reported this slideshow.
We use your LinkedIn profile and activity data to personalize ads and to show you more relevant ads. You can change your ad preferences anytime.

Viestintäleirit tulevaisuus 2017

43 views

Published on

Artikkeli viestintäleirmallista tulevaisuuden tekemisenä.
Artikkelissa käisiteellään vuorovaikutusyhteiskuntaa, ihmisen olemassaolon peustarpeita ja viestintävalmiuksia. Kerrotaan, miten liestintäleirit vastaavt näihin perustarpeisiin-

Published in: Education
  • Be the first to comment

  • Be the first to like this

Viestintäleirit tulevaisuus 2017

  1. 1. Viherä 17.4.2017 VIESTINTÄLEIRI-malli TULEVAISUUDEN TEKIJNÄ Marja-Liisa Viherä JOHDANTO Se mitä teemme arjessa vaikuttaa yhä enemmän jopa koko planeetan tulevaisuuteen ja siksi on tärkeää kehittää arjen tulevaisuustyökaluja. Viestintäleiri on keino herättää tulevaisuusajattelua ja antaa konkreettisen esimerkin tulevaisuuden vaihtoehdoista. Tulevaisuuden tutkijat tutkivat yhtäältä mielellään isoja globaaleja ilmiöitä ja niiden vaikutusta tulevaisuuteen ja toisaalta esimerkiksi tekniikan kehittymistä ja käyttöä ja sen vaikutuksia arjessa. Tulevaisuusverstaat ovat yksi menetelmä tarkastella arjen tasolta tulevaisuutta (Nurmela 2012). Globaalien ilmiöiden ja arjen yhdistäminen on harvinaisempaa. Tarinat (Jarva 2012) ovat yksi keino, toinen on luoda esimerkkejä globaalin maailman elämäntavoista. Viestintäleirit ovat syntyneet tulevaisuuden tietämisen intressistä käsin. Niissä toimintaa ohjaa näkemys ihmisten väliseen luottamukseen perustuvasta vuorovaikutuksesta. Mallin kehitys on saanut alkunsa siitä huolesta, minkä globaalit ilmiöt (ympäristön saastuminen, työpaikkojen kato, globaalieriarvoisuus, ylikansallinen viihde jne.) aiheuttavat meidän arjessamme (yksinäisyys, näköalattomuus, turvattomuus, osallistumattomuus jne.). Ilmiöiden takana on usein tietotekniikan eri alojen sovellukset. Viestintäleireillä tietotekniikka on tietoisesti otettu palvelemaan tulevaisuuden vuorovaikutusyhteiskuntaa. Tässä artikkelissa haluan osoittaa, miten viestintäleirit ovat olleet - ja ovat edelleen tulevaisuuden tekemisen paikkoja ja tulevaisuusajattelun herättäjiä. Tästä syytä käyn läpi leirien 30-vuotista historiaa tulevaisuusajattelun näkökulmasta.. Tarkastelen ensin tulevaisuuden tutkimuksen antamia virikkeitä mallien kehittämisessä ja toiseksi luon katsauksen mallien teoriapohjaan: viestintävalmiuksien kolmeen komponenttiin tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa. Näistä käsittelen vielä tarkemmin yhtä komponenttia, motiivia, joka perustuu ihmisen olemassaolon perustarpeisiin. Teoreettisten tarkastelujen jälkeen kuvaan viestintäleiritoiminnan periaatteet. Tämän jälkeen arvioin, kuinka viestintäleiri-malli vastaa vuorovaikutusyhteiskunnan tarpeisiin ja esittelen tulevaisuustalkoot miniaturi-viestintäleirinä. Johtopäätöksissä esitän kuinka tärkeää tulevaisuusajattelu ja tulevaisuuden tekeminen on. Viestintäleiri Viestintäleirin idea kehitettiin vuonna 1987 ymmärtämään viestintätekniikan mahdollisuuksia tulevaisuudessa.. Leirin toiminnan perusidea on ollut alusta asti lähes sama. Leireillä tehdään joka päivä lehti, video-ohjelma ja radio-ohjelma. Vuorovaikutus syntyy päivittäin ilmestyvien medioiden avulla ja välityksellä. Kokonaisnäkemyksen saamiseksi ja yhteisön rakenteiden ymmärtämiseksi leiriläiset kiertävät eri tehtävissä siten, että joka päivä tehtävä vaihtuu. Näin jokainen leiriläinen tekee lehden, videon ja radio-ohjelmaa ja hoitaa leirin infoa, sekä ravintolaa. Samalla opitaan arvostamaan toisten ja omaa työtä. Leireillä ei ole ulkopuolisia henkilöitä ruoanlaittajina tai siivoojina. Nämäkin työt tehdään itse. Viestintävälineitä käytetään sekä toiminnan tehostamiseksi 1
  2. 2. että itseilmaisuun ja vuorovaikutukseen. Leireillä leikitään tosissaan (Luokola 1989). TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMA VIESTINTÄLEIREIHIN Tulevaisuuden tutkimus on arvorationaalista, sillä siihen sisältyy päämäärä halutuista tulevaisuuksista. Tulevaisuuden tutkimus ei ole muiden alojen kattotiede, vaikka se hyödyntää muiden tieteenalojen tuloksia ja metodeja niissä ongelmanasetteluissa, jotka koskevat ihmisyhteisöjen tulevaisuutta ja siitä tietämistä. Tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiin kuuluvat sekä skenaarioiden laadinta että tulevaisuuden tekeminen. Tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiin sisältyvät periaatteessa sen piirissä käytettyjen menetelmien lisäksi myös kaikkien muiden alojen tutkimusmenetelmät (Viherä 1999). Viestintäleirt kuuluu tulevaisuuden tekemisen menetelmiin. Viestintäleireillä viestintä, tekniikka ja yhteisöllisyys kohtaavat runsaan viikon yhdessäolon ajan. Vuorovaikutusyhteiskunta on tulevaisuuden tutkimuksen piirissä usein esitetty skenaario, joka perustuu lähtökohdiltaan informaatioyhteiskunnan tuomaan tuotannon ja sitä dominoivan tavan muutokseen teollisuudesta palveluihin ja siten murrosajatteluun. Murroksessa tarpeiden moninaisuudessa tapahtuu laadullinen muutos. Malaska kutsuu perustarpeiden yhteiskunnaksi sitä yhteiskuntaa, jossa perinteinen maa- metsä- ja karjatalous eli maatalous oli dominoivana kehitysvoimana. Näin hän haluaa kiinnittää huomiota siihen, että yhteiskuntien kehitysvaiheita eivät määrää niiden tuotantomuodot sinänsä, vaan ne tarpeet, joiden tyydyttämistä pidetään kulloinkin ensisijaisena ja joiden vaatiman tuotannon ja kulutuksen järjestäminen on yhteiskuntapolitiikan ja talouden ongelmien polttopiste. Kun nämä tarpeentyydytysongelmat pyritään mahdollisimman tehokkaasti ratkaisemaan, niin syntyy kulloisessakin historiallisessa tilanteessa mahdolliset ja tehokkaat tuotantotavat, infrastruktuuri, työn ja toimeentulon käsitteet ja järjestelmät, perhemuodot, kasvatus- ja hoitoratkaisut, omistamisen ja vallankäytön muodot sekä yhteiskunnalliset arvot, kuitenkin siten, että korkeimmalle hierarkiassa nousee se tuotanto, joka tuottaa ensisijaisen tarpeentyydytyksen mahdollisuuksia. Yhteiskunta pysyi tuotannoltaan maatalousyhteiskuntana niin kauan kun perustarpeiden (ruoan ja lämmön) tyydyttäminen oli ongelma. Ulkopuolisten panosten käytön lisääntyminen aiheutti sen, että dominoiva tuotantomuoto, maatalous, siirtyi intensiivisen kasvun kauteen, jossa vähemmästä saatiin enemmän. Samalla koko yhteiskunta siirtyi kehityksensä murrokseen, jonka aineellisen perustan tämä intensiivinen kasvu synnytti. Perustarpeiden yhteiskunnan dominoiva tuotantomuoto maatalous laajasti ymmärrettynä muuttui kehityksen myötä ongelmattomaksi ja samalla tarve järjestää koko yhteiskunta arvoineen maatalouden tehokkuuskriteerien mukaan menetti merkityksensä. Ihmisille syntyi lisää vapausasteita ja uusia tarpeita. Nämä synnyttivät uusia ongelmia tarpeentyydytyksen piirissä (Malaska, 1983). Perustarpeista seuraava vaihe on tavaratarpeiden yhteiskunta ja sen dominoiva tuotantomuoto on teollisuus. Teollisuus otti teollisen toiminnan tayloristiset tehokkuus- ja toimivuuskriteerit 2
  3. 3. määräävään asemaan niin infrastruktuurin, työn käsitteen ja toimeentulon ehtojen kuin perherakenteen ja roolijaon, koulutuksen, terveydenhuollon kuin myös maatalouden, vallankäytön ja arvojen ohjaajana ja ehdollistajana (Malaska, 1983). Tavaratarpeiden tyydyttäminen edellyttää, että niitä kulutetaan mahdollisimman paljon, koska vain täten saadaan hinnat putoamaan mahdollisimman alas ja massatuotanto käyntiin. Analogisesti aiemman murroksen kanssa voidaan nyt kysyä, mikä on tavaratarpeiden yhteiskunnan sellainen “lannoite”, joka muuttaa ekstensiivisen kasvun intensiiviseksi tuottamaan vähemmästä enemmän ja säästämään pääomaa, työtä, raaka-aineita, energiaa, työtiloja, ympäristöä sekä samalla parantamaan laatua ja palvelutasoa ja mahdollistamaan ihmisille tasapainoisen elämäntavan. Vuorovaikutusyhteiskunnassa “lisävauraus voidaan kanavoida palvelutoiminnan luoman uudenlaisen tuotantopotentiaalin avulla uusien tarpeiden tyydyttämiseen, tarpeiden, joiden tyydyttämisen mahdollisuuksille ja niiden tarvitsemalle tuotannolle informaatio ja sen teknologia ovat yhtä oleellisia kuin voimakoneet tavaratarpeiden tyydyttämisessä”. Vuorovaikutusyhteiskunnan tarpeet voidaan tyydyttää vain toisten ihmisten kanssa eri areenoilla. Vuorovaikutustarpeiden tyydyttäminen on kommunikointiprosessi ja se vaatii ihmisiltä vuorovaikutusvalmiuksia. Tietoyhteiskunnan vuorovaikutus on omiaan käynnistämään kansalaisten luovan toiminnan, “tuntuupa se kuinka idealistiselta tahansa” (Malaska 1983). Vuorovaikutusyhteiskunta nojaa ensisijaisesti kansalaisten viestintävalmiuksiin. Selkeitä merkkejä vuorovaikutusyhteiskunnan olemassaolosta jo nyt on mm. sosiaalisen median voimakas nousu sekä puhe yhteisöllisyydestä ja toimenpiteet yhteisöllisyyden mahdollistamiseksi. Millainen on se tietoyhteiskunta, missä jokaisella on oikeus ilmaista itseään ja tulla kuulluksi? Ensimmäiset sysäykset tälle ajatukselle antoi Erik Ahlman kirjassaan “Ihmisen probleemi”, missä hän toteaa, että ihmisen idea on itsensä vapaa ilmaiseminen (Ahlman 1953) sekä Pentti Malaska kirjoituksillaan vuorovaikutusyhteiskunnasta (Malaska 1983). Tietoyhteiskunnassa itsensä ilmaisemisen ja vuorovaikutuksen välineitä ovat myös uudet viestintätekniikat ja niihin sisältyvät viestintäpalvelut. Tietoyhteiskuntatarkasteluun on noussut käsite digitaalinen kuilu, jolloin osan ihmisistä katsotaan jääneen sähköisten viestintä- ja tietopalvelujen ulkopuolelle. Jos Ahlmanin ajatus ihmisen ideasta itsensä ilmaisemisessa on oikea, silloin oikeudenmukaisessa tietoyhteiskunnassa kaikilla tulisi olla oikeus ja mahdollisuus itseilmaisuun myös uuden viestintätekniikan avulla. Tasapainoiseen yhteiskuntakehitykseen tulisi liittyä myös oikeus jäädä viestintätekniikan käytön ulkopuolelle toteuttamaan itseään jollakin muulla tavoin. Viestintävalmiudet Kun viestintä nähdään yhteiskunnan kaikkien jäsenten vuorovaikutuksellisena prosessina, niin se edellyttää kansalaisilta viestintävalmiuksia. Viestintävalmiudet muodostuvat kolmesta komponentista: 3
  4. 4. Kuva 1. Viestintävalmiudet: Liittymä (Access), Osaaminen (Competence), Motivaatio (Motivation) Voidaksemme lähettää ja vastaanottaa viestejä, tarvitsemme ensiksi liittymän - välineen tai paikan. Liittymä voi olla kasvokkain tapahtuva kohtaamispaikka, puhelin, kirje, sähköposti, faksi, viesti ilmoitustaululla, jne. Onnistuneeseen viestintätapahtumaan ei riitä, että itsellämme on yksi tai useampi liittymä. Myös viestinnän toisella osapuolella tulee olla meidän liittymiemme kanssa yhteensopiva liittymä. Toiseksi on sekä osattava käyttää liittymää teknisesti että osattava viestiä: tuottaa, lähettää, ottaa vastaa, tulkita ja ymmärtää viesti ja sen merkitys laajemmassa kontekstissa. Kolmanneksi meillä tulee olla halu viestiä, kuulua joukkoon ja tuoda oma panoksemme yhteiseen kulttuuriin. Viestintä olemassaolon perustarpeiden tyydyttäjänä Usein motivaatioita tarkastellaan Maslowin tarvehierarkiaan perustuen. Maslowin tarvehierarkiaa on kuitenkin vaikea soveltaa viestintään. Mitä viestintävalmiudet merkitsevät ihmiselle? Millaisia tarpeita viestintä tyydyttää, mitä se uhkaa? Mitä tarpeita viestinnän avulla tyydytetään? Ihmisen olemassaolon perustarpeiden, jäsentyminen ajattelun avulla, liittyminen tunteen avulla ja tekemisen, roolin elämässä, (Turunen 1988) tyydytyksessä viestinnällä on suuri merkitys. 4
  5. 5. Kuva2: Olemassaolon perustarpeet Miten olemassaolon tarpeet tulevat parhaiten tyydytetyksi viestinnän avulla. Nyky-yhteiskunnassa olemassaolon perustarpeet ovat uhan alla. Useimmiten voi todeta, että globaalit informaatiovirrat uhkaavat näitä tarpeita. Jäsentyminen ajattelun avulla on vaikeaa, jos ei tunne viihde- ja uutisvirtojen syntyä ja erota esimerkiksi fiktiota ja faktaa toisistaan. Jäsentymistä eivät myöskään edistä globaalit valtarakenteet, joihin on vaikea vaikuttaa. Ihmisten yhteisöt hajoavat, perheet pirstaloituvat, työyhteisöt muuttuvat. Paikalliset yhteisöt näivettyvät toiminnan ja aktiivisten jäsenten puuttumisen vuoksi. Ihmisten on vaikea liittyä tunteen avulla ja löytää omia yhteisöjään. Työn ja tekemisen merkitys on muutoksessa. Aiemmin arvokkaaksi koetut työtehtävät ovat nykyään arvottomia, koneella korvattavia jne. On todella aika etsiä ratkaisuja ihmisten perustarpeiden tyydyttämiseksi. Teollisuusyhteiskunnan tavaratarpeiden tyydytys ei anna kaikille olemassaolon perustarpeiden tyydytystä. Ympäristömme ei kestä enää länsimaista tavarankulutusta. On aika miettiä vuorovaikutusyhteiskunnan olemassaolon perustarpeita. Sosiaalisen median suosiota nyky-yhteiskunnassa voi ymmärtää juuri perustarpeiden tyydytyksen näkökulmasta. Jokaisen itseilmaisun mahdollisuus on sosiaalisen median avulla lunastamassa tietoyhteiskunnan lupausta. Olemassaolon perustarpeiden tyydyttäminen vaatiikin uudenlaisia viestintävalmiuksia. Ilman kykyä viestiä ei itsensä ilmaiseminen eikä vuorovaikutus ole mahdollista. Ihminen ei viesti yksin. Mikäli tarkastelemme viestintävalmiuksia vain yksilön ja nimettömän somettajan näkökulmasta jätämme hänet yksin joko joukkoviestinnän kuluttajaksi tai internetin palstoilla vihapuhetta kirjoittajaksi. Samalla hämärtyy käsitys viestinnästä viestin vastaanottajan ja lähettäjän välisenä vuorovaikutustilanteena. Yhteisössä viestintään osallistujia ovat kaikki yhteisön jäsenet, jokaisen tuodessa oman merkityksensä yhteisön kulttuuriin. Keskeistä on yhteisön ylläpitäminen ajassa ja yhteisten käsitysten ilmitulo (Carey 1989). Tällöin on huolehdittava siitä, että viestintävalmiudet ovat yhteensopivat. Viestintätapojen muuttuessa, ollessa jopa murroksessa, on vaarana, että osa ihmisistä putoaa oman yhteisön viestinnän ulkopuolelle. Esimerkiksi nuorisojoukossa saa yhä useampi tiedon tapahtumista sosiaalisen median välityksellä. Ellei itsellä ole näiden viestien vastaanottomahdollisuutta, voi jäädä ulkopuolelle, ellei ole jostain muusta syystä erittäin suosittu. VIESTINTÄLEIRIT Viestintäleirejä ei ole tietoisesti tehty tutkimusten tarpeisiin, vaan ne ovat syntyneet skenaarioiden (Malaska, Viherä et al. 1982) innoittamina kokeiluina, miten opimme uutta viestintätekniikkaa ja 5
  6. 6. mihin käytämme sitä. Viestintäleireillä on kokeiltu, onko tulevaisuuden ideaalisena utopiana esitetty vuorovaikutusyhteiskunta mahdollinen, syntyykö uudella tarpeiden määrittelyllä uudenlainen yhteisö. Ensimmäinen viestintäleiri pidettiin kesällä 1987 ja siitä lähtien leirien sisällöllinen anti on kasvanut koko ajan. Leirillä käytetty tekniikka on kehittynyt ajan kuluessa, mutta sen merkitys itse leirille on osoittautunut välineelliseksi. Leireistä on syntynyt henkisen kasvun paikkoja, sosiaalisen pääoman kertymistä, luottamuksen ilmapiirin rakentamista, elämää. Tekniikka on sopeutunut tähän elämänmuotoon, tosin uusimmatkin tekniikat on otettu pysyvämpään käyttöön, mutta ei itsetarkoituksellisesti. Kesäleirit ovat viestintäleirien ominta aluetta ja niillä syntyvät uudet kokeilut. Mallia voi toki soveltaa koulutyössäkin, tosin se vaatii aikaan perustuvan lukujärjestyskäytännön muuttamista. Toiveenani olisi viestintäleirimallinen toiminta koulussa siten, että kaikki kävisivät lukuvuoden aikana viikon viestintäleiriä. Samalla koululla olisivat päivittäinen lehti, video, radio, kioski ja omat vuorovaikutteiset internetsivut. Oppilaat oppisivat viestinnän lisäksi mm. yrittäjyyttä. Ellei leiri koulun sisällä ole mahdollista, viestintäkerhot voisivat toimia mallin henkeä noudattaen (Härkönen 1994). Joukkoviestimien – lehden, videon ja radion – lisäksi kohdeviestintä on aina ollut leirillä erikoisasemassa. On kokeiltu kannettavia puhelimia, radiopuhelimia, puheposteja, virtuaalifakseja ja puhelinta joka telttaan. Jotta kohdeviestintä saataisiin mukaan tehostamaan arjen toimintaa, on tärkeää, että leirillä hoidetaan arkiaskareetkin itse ja totutaan käyttämään lähialueen kyläkaupan ja pienleipomon tuotteita. Samalla opitaan pienlogistiikkaa. Kohdeviestintää on käytetty asioiden hoidon lisäksi sosiaalisten suhteiden hoitamiseen ja esimerkiksi ensimmäisellä leirillä vuonna 1987 käytiin verkkokeskusteluja (viereisten huoneiden ja muutaman ulkopuolisen kesken videotexin keskustelukanavalla), paljon ennen sosiaalisen median yleistymistä. Tämäkin oli sitä tulevaisuuden tekemistä. Viestintäleirin toimintamuodot Leirin aluksi osallistujat jaetaan viiteen ryhmään. Leirin aikana jokainen ottaa osaa jokaiseen toimintapisteeseen ja tulee näin ollen tuntemaan viisi erilaista toimintaa. Jokaisella ryhmällä on kaksi tai kolme ohjaajaa, jotka kulkevat ryhmän mukana tehtävästä toiseen. Ohjaajia vähintään kolmella leirillä olleet, avoimen, innostavan ja huolehtivan mielen omaavat nuoret. Leirillä monena vuonna olleita aikuisia kutsutaan sukupuolesta riippumatta “Vanhoiksi Rouviksi”. Leirillä on vain yksi kirjoitettu sääntö: alle 18-vuotiaat eivät saa juoda alkoholia lainkaan ja yli 18- vuotiaat vain olutta ja viiniä ruokajuomana. Toimintaa rytmittää valmiiksi saaminen. Leirillä on myös itse pidetyt omat ravintolat, oma raha, kioski ja näkymättömien töiden pisteytys. Näiden avulla opitaan näkemään toiminnan rakenteita, opitaan yrittäjyyttä sekä arvostamaan kaikkia töitä. Käyn seuraavassa läpi ensin leirin eri toimintoja ja niiden vaatimaa tekniikkaa, liittymiä. 6
  7. 7. Toiminta1: Tietotuutti ilmestyy joka aamu Leirilehti, nimeltään Tietotuutti, julkaistaan joka päivä ja se jaetaan aamuyön tunteina osoitetarralla varustettuna jokaisen telttaan. Sitä luetaan aamulla teltassa ja kahvipöydässä. Tietotuutilla on hyvin tärkeä osa vuorovaikutuksen muodostumisessa. Koska lehti todella ilmestyy joka aamu, niin seuraavassa lehdessä voi aina jatkaa edellisen teemoja. Vuorovaikutuksessa asiat syvenevät. Lehden teossa on käytössä riittävästi mikroja, joilla voi kirjoittaa oman juttunsa tai liittää itse ottamansa kuvan lehteen. Toisaalta lehdessä on useita eri osastoja, joiden tarkoituksena on jopa houkutella kirjoittamaan. Tällaisia ovat mielipidesivut, pääkirjoitus, juorupalsta, terveisiä - osasto, niksipalsta, “Ursula vastaa”, haastattelut, jatkokertomus, horoskooppi ja uutiset. Erityisesti oman juorupalstan merkitys on ollut suuri. Sen sisältäessä pääsääntöisesti hyväntahtoisia juoruja – tosin aika herkistäkin asioista (kuka vilkuilee ketäkin) – on lehden lukijakunta taattu. Samalla jokainen on saanut kokea, mitä on olla julkisuudessa. Näille jutuille ei löytyisi yleisöä muualta kuin omasta yhteisöstä. Samalla ne ylläpitävät yhteisöä ja saattavat jokaisen osaksi vuorovaikutusta. Leirilehdessä ei ole sensuuria tai muita portinvartijoita estämässä juuri oman jutun ilmestymistä. Kirjoittajaa saatetaan hienovaraisesti ohjata keskustellen siitä, miten saa sanomansa paremmin perille. Jos joku juttu ylittää lukijan kestokyvyn, hän vastaa uudella, ehkä paremmalla jutulla. Leirin tausta-ajatuksena on kreikkalaisen humanismin perinne: ihanneihminen on sosiaalinen eli poliittinen olento. Hänen oma luontonsa määrää hänet palvelemaan sitä yhteisöä, johon hän kuuluu (von Wright 1954). Monelle lehden tekemisen prosessi alkaa siitä, että hän toimittaa ensin uutiset lehteen maailmalta. Kun on onnistunut tässä, seuraavassa jutussa voi olla jo kommentteja uutisista. Samalla kun valikoi uutisia netistä lehteen, oppii jäsentämään uutismerta. Lehti taitettiin aluksi käsitaitolla, sitten eri taitto-ohjelmilla. Taittokoneita on neljä - viisi ja jokainen pääsee taittamaan oman juttunsa. Loppusilauksen sivuille antaa yleensä jo useampana vuonna leirillä ollut nuori. Itse lehden tekeminen on mahtava kokemus, siinä on töitä jokaiselle ja se tuo onnistumisen tunnetta. Lehden jakaminen yöllä telttoihin on jännittävä ja odotettu elämys. Samalla opitaan lehden teon koko prosessi ja arvostamaan jokaista työvaihetta. Lehden asema ei le muuttunut vuosikymmenien saatossa. Viestintäleiriläisille se on yhä edelleen tärkeä viestintäväline. Sosiaalinen media ei sitä uhkaa. Tarkasteltaessa tulevaisuutta näiden kokemusten valossa ainakin paikallislehdillä tuntuisi olevan kysyntää niiden kertoessa tutusta näkökulmasta maailmanmenoa. Jäsentämisen tarve pitää tästä huolen. Toiminta2: Radio Viekas kuuluu kauas Leiriradio lähettää ohjelmaa joka päivä kello 10:stä yön pikkutunneille asti. Radion kuuluvuusalue on noin 10 kilometriä, näin leiriradiolla on ikkuna auki naapuristoon. Ohjelma on leiriläisten tekemää toisille leiriläisille tarkoitettua ohjelmaa. Radiota voi kuunnella myös internetin kautta. Internetradio on suosittu entisten leiriläisten keskuudessa. Vuodesta 2016 lähten radio on vain netin kautta. Tämän mahdollistaa ohjelmien ja vastaanottimien kehittyminen. Myös radiota voidaan käyttää kahdella tasolla: jokainen on vuorollaan toimittajana, äänitarkkailijana tms. studiossa tai vastaanottamassa kuuntelijoiden soittamia puheluja. Jokainen voi myös soittaa radioon. Interaktiivisia ohjelmia on paljon. Paljon on myös puhelimia, joilla pääsee soittamaan ohjelmaan vaivattomasti. Vuorovaikutteisuus mahdollistuu myös sen vuoksi, että 7
  8. 8. ohjelmat ovat suurimmaksi osaksi suoria. Interaktiivinen radio on ehkä yhteisöllisin viestintämuoto leirillä. Internet-kuulijalle radio tuo leirielämän hyvin lähelle. Ainakin ne, jotka ovat joskus olleet itse leirillä, voivat radioita kuunnellen aistia leirin tunnelman ja hengen. Nettiradio osoittaa, kuinka sen avulla voi tuoda mm. ulkomailla asuville kotipaikan asiat lähelle ja näin pitää yllä siteitä kotiin. Sen sijaan ohjelmien tekeminen tuntemattomille ei juurikaan saa innostusta leiriläisten keskuudessa. Toiminta3: Kello 22 katsellaan yhdessä Leirivideoita katsellaan yhdessä illalla kello kymmenen. Video-ohjelmat leikkivät oikeata tv- ohjelmaa. Päivällä tehdään inserttejä ja itse ohjelma illalla on suora lähetys naapurihuoneesta salin täydelle yleisölle. Tunnelma on keskittynyt ja jopa harras. Sillä hetkellä varmaan jokainen tuntee kuuluvansa leiriin. Video on parhaimmillaan luovinta toimintaa leireillä. Sen avulla on toteutettu huimia jatkokertomuksia ja seikkailutarinoita. Erkki (11 v) odotti koko talven leirille pääsyä, kun oli edellisenä kesänä nähnyt, kuinka toiset olivat tehneet seikkailujutun. Nyt hän halusi päästä tarinaan uhriksi ja tulla kuvatuksi yltä päältä veressä – ketsupissa. Video antaa sekä tekijöilleen että katsojille elämyksiä, parhaista videoista keskustellaan pitkään. Multimedia ei ole saavuttanut leirillä vastaavaa innostusta kuin tarinaan perustuva video-ohjelma. Video on tärkeä viestinnän väline. Videoesityksessä kuultu kannanotto jää mieleen. Kun leirin vetäjät tekivät virheen ja ilmoittaneet leirin loppumisajan päivää todellista myöhäisemmäksi, viesti virheestä ja sen aiheuttamista toimenpiteistä saatiin parhaiten perille suorassa lähetyksessä videon iltauutisissa. Kukaan ei jäänyt tietämättömäksi asiasta. Muut tavat viestiä olisivat olleet huomattavasti tuloksettomampia. Muutama vuosi sitten tapahtui leirillä pieni onnettomuus. Aluksi ei tiedetty sen vakavuutta. Vaikka meillä oli käytössä kaikki viestintävälineet halusivat nuoret, että asiasta keskustellaan yhdessä lattialla istuen. Vasta kun tiedettiin, että onnettomuus ei ollut todella vakava, ja että potilas voi hyvin, alkoi viestintä. Sairaalaan lähetettiin ja sieltä saatiin kuvaviestejä, niitä katseltiin illan televisio-ohjelmassa, tehtiin radiohaastatteluja ja juttu lehteen. Viestinnän mahdollisuudet avautuivat kokonaisuudessaan. Toiminta4: Vaihtoehtojen kirjoa ravintoloissa Leirin sosiaalisten innovaatioiden joukkoon voi laskea kuuluvaksi myös leireillä syntyneet ravintolat ja niiden toiminta. Leireillä ei siis ole ruokaloita tai ruoka-aikoja vaan ravintolat, joissa on useita vaihtoehtoja, ja joiden ruokalistat suunnitellaan syöjiä, asiakkaita ajatellen. Alkuaikoina monet vanhemmat ihmettelivät, että teettekö te itse ruokaa, en ole lähettänyt lastani oppimaan ruoanlaittoa jne. Nykyään omat ravintolat ovat itsestäänselvyys sekä ruoan maun, tekemisen että hinnankin puolesta. Tässäkin asiassa leireillä on luotu tulevaisuuden yhteiskuntaa. Jo 25 vuotta ollut käytäntö saa ensimmäiset ”viralliset” hyväksymiset: 21.2.2012 julkistettiin Helsingin Yliopiston Tiedekulmassa kaksi uutta kirjaa: ¨Ruoka -oppimisen edellytys ja opetuksen voimavara" sekä ¨Kouluruokailu kutsuu nauttimaan ja oppimaan - vastuullista yhteistyötä yli toimirajojen¨. 8
  9. 9. "Ruoka on yksi ikkuna yhteiskuntaan, globalisoituvaan maailmaan, tuotantoon, talouteen, ympäristöön, omaan ja toisten maiden kulttuuriin, terveyteen ja ravitsemukseen¨ totesi Helmi Risku-Norja, MTT:n vanhempi tutkija ja Suomen Akatemian tutkimushankkeen SEED osaprojektin vastuututkija. "Ottamalla ruokakasvatus mukaan olennaisena osana kestävyyskasvatusta saadaan kouluruokailu kiinteästi mukaan opetuksen sisältöön ja tavoitteisiin" totesi dosentti Eila Jeronen Oulun Yliopistosta. Usean tutkijan voimin ja empiirisesti on todettu sama asia, mitä intuitiivisesti ja empiirisesti olemme viestintäleireillä ja tietotaitotalkoissa tehneet jo 25 vuoden ajan. Viestintäleireillä toimii ravintola(t), joita leiriläiset pitävät itse. Ruoka-ainetilaukset kaupasta on aiemmin tehty faxilla ja sähköpostilla – nykyään joudutaan keräämään itse ruoat, sillä isojen ketjujen ruokakaupat ovat muuttuneet hyvin byrokraattisiksi. Kuljetuksissa käytetään hyväksi viestintää logistiikassa: aluksi tekstihakuja, nyttemmin tekstiviestejä ja kännyköitä. Ruokaryhmässä toimii sekä ohjattu luova viestintä että integroiva viestintä. Ensin suunnitellaan luovasti, mitä tehdään, ja sitten hoidetaan työt tehokkaasti viestien. Periaatteena on: “Vie mennessäsi, tuo tullessasi” Ruokalistat laaditaan luovalla ongelmanratkaisulla: ensin kerätään ehdotuksia, ja näitä arvioidaan ja otetaan huomioon maku, terveellisyys, helppous, saatavuus jne. Menetelmä takaa sen, että kaikki sitoutuvat ruokalistaan. Kaikki pääsevät osalliseksi suunnittelusta ja tekemisestä. (Viherä, 2012) Jokainen ryhmä suunnittelee oman päivänsä menyyn ja ostaa itse raaka-aineet. Näin saadaan aina tuoretta raaka-ainetta, sillä kaupan kylmätilat ovat paljon paremmat kuin leirien jääkapit. Tällä menetelmällä on myös säästytty vatsataudeilta. Jokainen ruokaryhmä valmistaa ruoat ja tarjoilee ruoan. Ravintolassa on vähintään kaksi eri ruokalajia, usein useampia. Käytännössä on opittu, että pieniä määriä on helpompi tehdä. Maustaminenkin onnistuu. Kun on valittavana monesta eri lajista, niin kaikki löytävät mieliruokansa (nyrkkisäännöksi on jo kokemus osoittanut: 1/3 terveysruokaa, 1/3 roskaruokaa, 1/3 gourmetruokaa). Näin tähteitä jää vähän. Leirillä onkin jo muodostunut iskulause: pois heitetty ruoka on kalleinta ruokaa. Tämäkin tapahtui jo paljon ennen kun se tuli yleiseen tietoisuutteen. Kukin ravintola pitää kunnia-asianaan tehdä sen verran, että kaikilla on riittävästi ruokaa, mutta tähteitä ei jää. Välipalaa toki saa leirillä syödä koska tahansa. Suosittu harrastus on mm. yöllä leipominen. Erityisesti pojat pitävät tästä. Elintarviketuotannon jakaumaa nyt ja tulevaisuudessa voisikin tarkastella myös tämän 1/3 terveysruokaa – terveysvaikutusten korostaminen – 1/3 roskaruokaa – pikaketjut, halvat elintarvikkeet, hinnan merkitys päätöksiä tehtäessä (koulu) – gourmetruokaa: herkkukaupat, hyvät ravintolat, parhaat raaka-aineet näkökulmasta. Kuka osaa yhdistää näitä tekijöitä samoihin tuotteisiin pärjää varmaan parhaiten, kuten luomuruoka ja laatutuotanto osoittaa. Yöllä tehdään myös paikalliselle leipurille leipätilaus. Viestintäleirit tukeutuvatkin lähialueen elintarviketuotantoon ja -jakeluun noudattaen tässä kestävän kehityksen linjaa. Mikäli toiminta olisi pysyvää, kuljetusmatkojen lyhyys säästäisi energiaa ja lähialueen tuotantorakenne pysyisi elävänä (Rajala 1997). Tässäkin suhteessa on viimeiset vuodet olleet hankalampia, pieniä, joustavia leipomoja ei enää tahdo löytää leiripaikan läheltä. Ei kuitenkaan ole päivää, ettei jotain olisi unohtunut tilata. Kun leiriltä lähdetään kuvaamaan, jutuntekoon tai kauppaan, lähtijä ottaa aina mukaansa kännykän ja kertoo infopisteelle, mihin lähti ja mikä puhelin on mukana. Melko varmasti keittiössä huomataan uusi puute, soitetaan, ja matkalla 9
  10. 10. olija tuo puuttuvan tavaran. Info toimii sekä leirin päivystävänä sihteerinä että verkostosihteerinä. Ruokaryhmässä toimiminen yhdessä on myös hyvä kokemus. Se, että yhdessä päätetään, mitä tehdään, eikä etsitä helpointa ratkaisua, vaan mietitään, mitä muut haluavat syödä, on myös omiaan lisäämään yhteenkuuluvuutta. Leiriläisiltä on usein saanut kuulla, että tämä on ainoa paikka, missä itse saa päättää mitä ruokaa tehdään, kouluissakin kotitaloustunnilla korkeintaan saa valita muutamasta vaihtoehdosta. Toiminta5: Leirin sydän ja verenkierto - infopiste ja leiriraha Erityisen vaikeaksi ja haastavaksi on osoittautunut infopiste. Sen avulla huolehditaan leirin monista oheistarpeista, pidetään kirjaa sekä leirirahasta että näkymättömistä töistä annettavista pisteistä, välitetään kuljetuspalvelua, etsitään vierailulle tulleille vanhemmille leiriläinen, pidetään kioskia, jaetaan lehtiä ulkopuolisille, laitetaan kuvia nettisivuille jne. Leirikokemusten kautta syntyy käsitys siitä, että organisointi on kaikkein vaativinta työtä. Leirin infopisteessä on tarkoitus pitää “langat käsissä” ja saada asiat sujumaan joustavasti. Leirin organisoinnissa apuna on myös leirillä syntynyt toinen sosiaalinen innovaatio, leiriraha - lecu. Lecujen avulla on jo usean vuoden ajan tehty näkymätöntä työtä näkyväksi. Leiriraha syntyi käytännön toiminnan kautta. Ihan alkuvuosina loppusiivouksen roskien keruusta sai palkintoja kilpailuhenkisesti. Se, joka keräsi eniten roskia sai parhaan palkinnon. Jo kesällä 1990 palkittiin urheilukilpailujen sijaan ne, jotka olivat siivonneet vessat, eikä niitä, jotka juoksivat nopeimmin. Keväällä -92 mietittiin yhdessä leiriläisten kanssa, miten saamme pidettyä paikat kunnossa ilman “nalkutusta”. Hyvät kokemukset olivat jääneet mieliin ja yhteisideoinnissa syntyi ajatus töiden pisteytyksestä ja jatkokehittelyssä pisteiden palkitsemisesta rintamerkeillä, joita saatiin eri yrityksistä. Ja ideahersyttely kasvatti vielä viestintäleirin henkeen sopivan ajatuksen: pidetään pisteiden jaosta tiedotustilaisuus ja kutsutaan kaikki leirin mediat paikalle päivittäin. Sen jälkeen onkin ollut käytössä pisteiden keruu ja merkkien saanti tietystä määrästä pisteitä. Käytäntö kehitti pistepörssin: jokainen merkitsee itse pisteet Filemaker-ohjelmalla tehtyyn tiedostoon mikrolle. Kolmestakymmenestä pisteestä sai ensimmäisenä kesänä junamerkin ja viidestäkymmenestä euromerkin. Pisteitä saa lattioiden lakaisusta, roskien keruusta, vessojen siivouksesta jne. Pisteiden määrät sovitaan yhdessä: lakaisu 5 pistettä, vessan siivous 50 pistettä, sivistynyt keskustelu ruokapöydässä 10 pistettä jne. Huipennuksena illan televisiossa uutisissa pätkä, lehdessä kuva jne. Menetelmä toimii hyvin, paikat ovat puhtaat ja näkymättömät työt tulevat näkyviksi. Parhaita tekijöitä ovat 12-vuotiaat pojat, luuta heiluu ja lattiarättiä kuluu, jopa niin, että ajoittain oli harkittava vessansiivouksen estoa, tosin nopeasti huomattiin, ettei vessa pesusta kulu ja puhtaassa vessassa on kiva käydä. Keväällä 1994 yhteisessä suunnittelupalaverissa mietittiin, miten saataisiin leiri toimimaan koululla, missä on vain kaksi sisävessaa käytössä. Miten riittää vesi? Varsinkin kun suihkutkin (2 kpl) sijaitsivat vessojen edessä. Kieltojen linjalle ei millään olisi haluttu mennä, kiellot eivät sovi leirin linjaan, niitä on vaikea valvoa, ne aiheuttavat vain riitaa jne. Silloin joku keksi: laitetaan suihkun ja sisävessan käyttö maksullisiksi! Hyvä on tässä huomata, että ulkovessat ja sauna lämpimine vesineen oli koko ajan käyttövalmiina maksutta. No nyt miettimään, miten rahastaa, onko oikein sekoittaa markat toimintaan jne. Ja jälleen jollain välähti: tehdään oma raha, jota saa näkymättömistä töistä. Kaikki innostuivat ideasta heti. Ja niinpä kesällä 1994 leirillä oli oma raha - lecu. Ja leculla sai käydä sisävessassa (1 lecu), ottaa suihkun 500 lecua ja ostaa vohveleita: normaali 10
  11. 11. 1 lecu, hillolla 2 lecua ja hillolla ja kermavaahdolla 3 lecua. Infopisteessä suunnitellaan leiriraha ja painetaan sitä jokaiselle alun kansalaispalkkaa vasten 8 lecua. Raha lähtee heti kiertoon. Kansalaispalkan lisäksi lecuja saa pisteistä, 10 pisteestä lecun. Tiedotustilaisuus ja merkkien jako päätettiin pitää ennallaan, saimmepa jopa lisää merkkejä: nmt-gsm, keltainen kuljetus, euromerkki, 101-merkki ja eurolumiukko-merkki. Merkeistä muodostui ahkerille puurtajille hieno rivistö puseron rintaan. Näin kunnia ja julkisuus houkuttelee tekemään, lecut yksinään eivät siihen ole pystyneet. Pistepörssi on koko ajan julkinen ja avoin, jokainen merkitsee itse omat pisteensä mikron muistiin, näin säilyy luottamus ja avoimuus. Tässä ratkaisussa näkyi selkeästi se, että harmillisen ongelman luovalla ratkaisemisella voi synnyttää uuden pysyvän käytännön. Leirirahainnovaatio on onnistunut yli odotusten. Lecujen avulla on opeteltu talouden sääntöjä, mietitty finanssipolitiikan hienouksia ja sitä, miten yhteisön toimintaa voi ohjata rahapolitiikalla. Viimeksi mainitusta esimerkkinä jälleen vesihuolto: leirin likakaivo täyttyi ja katastrofi oli lähellä. Puheposti äänestyksellä kysyimme leiriläisten kantaa: A) Pidetäänkö vessan käyttö entisellään, eli 1 lecu ja toivotaan parasta, B) poistetaanko maksu ja varaudutaan pahimpaan, vai C) nostammeko maksun kahteen lecuun. Äänestyksen tulos a) 30 % b) 17 % ja C) 52 %. Oli helppo nostaa käyttömaksua. Avoimen päätöksenteon merkitys näkyi tässäkin ratkaisussa rakentavana tekijänä Kaaospäivän avulla elämänhallintaa Viestintäleirin sosiaalisiin keksintöihin kuuluu myös nk. kaaospäivä. Päivän syntysanat lausui Heikki Malaska (Pentin poika) Hankasalmen leirillä 1994: Olisi kiva nähdä, jos tähän omatoimisuuteen ja tekemisen iloon vielä liitettäisiin se, että jokainen voi itse valita mihin ryhmään päivän alkaessa kuuluu! Sanat jäivät itämään ja muutaman vuoden kuluttua, ehkä kesällä 1998, toteutettiin idea kaaospäivästä. Tuolloin leirin rytmiä muutettiin siten, että jäi yksi ylimääräinen päivä ja sovimmekin viimeiseksi leiripäiväksi kaaospäivän. Tällöin jokainen saa itse valita, mitä tuona päivänä tekee. Kaaospäivä on osoittautunut erittäin hyväksi keksinnöksi. Viimeisenä päivänä saa toteuttaa itseään mieluisimman tehtävän parissa. Viikolla on saattanut jäädä mieleen, että “oi jospa olisin kirjoittanut siitä ja siitä, tehnyt videon tietystä aiheesta, loihtinutkin jotain muuta ruokaa jne.” Aluksi epäilijät pelkäsivät, ettei kukaan tee ruokaa, että saamme olla nälkäisinä leirin lopun ja että liian moni vain laiskottelee. Pelot ovat osoittautuneet vääriksi. Ravintolat ovat toimineet, videot, radio-ohjelmat, lehdet ovat ilmestyneet: viimeisen päivän lehti on yleensä ollut kaikkein paksuin. Kioskikin on toiminut. Aina on löytynyt myös infopisteen hoitaja. Kaaospäivä on tullut jäädäkseen. Kaaospäivä opettaa kaikille leiriläisille yhteisöllisyyttä ja tilanteiden hallintaa: Ne ovat kykyjä, jotka on nostettu myös tulevaisuuden johtamisen merkittäviksi kyvyiksi. (Kirves 2002) ARVIOINTI Viestintäleiritoiminnan periaatteet Tietoyhteiskunnassa on tärkeää miettiä myös lasten asemaa: Miten lapset kasvavat subjekteiksi ja aktiivisiksi toimijoiksi tietoyhteiskunnassa, missä myös heitä pommitetaan yhä enenevästi 11
  12. 12. informaatiovirroilla? Vastauksena tähän kysymykseen ei riitä pelkkä tekniikan käytön opettelu, ei käyttäjäystävällinen liittymä eivätkä hyvät verkko-oppimateriaalit. Mikäli tekniikan käyttötaitojen opettelu erotetaan aidosta tilanteesta ja tarpeesta, tekniikasta tulee itsetarkoitus ja isäntä eikä renki toteuttaa jotain isompaa. Viestintäleireillä tekniikan käyttö on osa luonnollista toimintaa. Leireillä tekniikka on leikin kohde, leikkikalu. Tekniikan käyttö on iloinen asia. Tekniikkaa tärkeämpää on se, mitä sanotaan, se, miten toimitaan ja leikitään yhdessä ja se, miten huolehditaan toisista. Viestinnällä on tärkeä rooli kaikissa näissä toimissa. Viestintää ei voi oppia vain lukemalla kirjoista, vain tietämällä millaisia viestintävälineitä on, vaan elävissä tilanteissa, asioiden hoitamisessa ja organisoinnissa, siis kokemuksen kautta. Viestintäleirit ovat esimerkkinä tilanteista, joissa voi oppia viestintää sekä vuorovaikutustilanteissa että toiminnassa. Usein viestinnästä puhuttaessa ja viestintätaitoja arvioitaessa unohdetaan toimeen tarttumisen taito sekä taito käyttää viestintää arkisten asioiden hoitamisessa. Viestintäleireillä opitaan näitä kaikkia huomaamatta. Viestintäleireillä viestintävälineiden käyttö on osa prosessia kohti vuorovaikutusyhteiskuntaa. Viestintäleirin joustavassa ympäristössä leiriläiset toiminnallaan, tavoillaan ja aktiivisella viestinnällään itse muokkaavat ympäristönsä ja luovat sille merkitystä. Samalla kun leiriläinen havaitsee – vaikka alitajuisesti – toimintansa ja viestiensä vaikutuksen, hän omaksuu uusia asioita ja niiden merkityksiä. Mukana olevien vanhempien aktiivinen osallistuminen toimintaan luo myös malleja. Päätöksentekotavoilla, käytännöillä ja suhtautumisella muihin ihmisiin on voimakkaampi vaikutus kuin esitelmillä tai luennoilla (Lonka 1999). Luennointi aiheesta “Miten kommunikoida” on ajanhukkaa, toteaa Lonka. Kuulijan on vaikea motivoitua abstraktiin asiaan eikä vuorovaikutus ole vain tekninen taito vaan vuorovaikutuksen on oltava osa toiminnan käytänteitä. Juuri näistä käytänteistä muodostuu viestintäleiri. Koska leireillä toimitaan demokraattisemmin ja oma-aloitteisemmin kuin muualla ympäristössä, oppii leiriläinen myös katsomaan asioita uudella tavalla ja kyseenalaistamaan vanhoja toimintatapoja. Hän oppii tarkastelemaan ympäristöään tulevaisuuden visioon verrattuna, tulevaisuuden tietämisen intressistä käsin. Viestintäleireillä kaikki jakavat tietojaan ja osaamistaan muille, sillä ilman yhteistoimintaa eivät tuotokset valmistuisi. Kukaan ei selviydy vain yksin. Kuitenkin jokainen voi toimia itsenäisesti. Leirit ovat kasvupaikkoja kohti omatoimisuutta, yhteisöllisyyttä ja oman elämän hallintaa. Hyvä leirihenki perustuu leiriläisten keskinäiseen luottamukseen ja avoimuuteen. Luottamus ja avoimuus kasvavat arvostuksen ilmapiiristä. Leireillä ei arvostella, mutta arvostetaan toinen toisia sitä enemmän. Jopa leirin medioissa kritiikki on arvostavaa kritiikkiä. Viestintäleireillä valta ja rakenteet paljastetaan (Vanhat Rouvat, aikuiset, resurssit, kultsit, leiriläiset, ekakertalaiset), mutta jo nimien avulla viedään osa vallasta pois. Leirin sosiaalisen innovaation; siivouksella yms. kerättävien pinssien ja leirirahan, avulla luodaan uusi valtajärjestys; leirillä palkitaan parhaat siivoojat aplodein ja pinssein. Leirillä kaikki puhe on puhetta yhteiseen keskusteluun. Viestintäleiri on muodostunut teoriaksi: liittymä, osaaminen ja motivaatio sekä olemassaolon perustarpeet, jäsentyminen, liittyminen ja tekeminen. Näin suppeasta toiminnan ja rakenteen uudistamisesta on muodostunut vahva teoria. (Nurmela, 2002) 12
  13. 13. Toimintaperiaatteet Viestintäleirin pääperiaatteet kumpuavatkin sosiaalisuudesta ja yhdessäolosta. Pääperiaatteet voidaan kirjata seuraavasti: - tekemällä oppiminen - työn loppuunsaattaminen - oma-aloitteisuus - toisista huolehtiminen - vastuun ottaminen ja kantaminen - jokainen on toisensa opettaja ja oppilas - itsenäisesti yhdessä toimiminen - tiimityö - kokonaisprosessin oppiminen ja näkeminen - toisen työn arvostus. Näiden periaatteiden avulla kasvetaan tietoyhteiskunnassa subjekteiksi, oman elämän hallitsijoiksi yhdessä muiden kanssa. Leireillä edetään minästä maailmanyhteisöön (liittyminen), konkreettisesta abstraktiin (jäsentyminen) sekä läheltä kauas (tekeminen) Viestintäleiri matkalla kohti vuorovaikutusyhteiskuntaa Viestintäleirien perusajatushan on ihmisen olemassaolon perustarpeiden: tekemisen, liittymisen ja jäsentymisen tarpeiden tyydyttyminen. Vastaako leiri odotuksiin tässä suhteessa? Tekemisellä – roolilla elämässä – on ihmisen onnelle merkitystä. Leirillä kaikilla on monenlaista tekemistä. Yksi leimaa antava piirre leirillä on työn touhu: tulee saada valmiiksi lehti, video, ruoka. Usein lehti valmistuu vasta aamuyön pikkutunneilla ja ehtii telttaan ennen asukkaan heräämistä. Kolmenkymmenen vuoden aikana lehti ei vielä kertaakaan ole jäänyt ilmestymättä edes ukkosen, tietoverkon toimintahäiriön tai musteen loppumisen vuoksi. Videota riennetään katsomaan kymmeneltä illalla: sen pitää olla silloin valmis. Radio-ohjelmilla on itse tehdyt aikataulut. Ruoka- ajat riippuvat syöjien nälästä, mutta ruoan on oltava valmiina nälän yllättäessä. Elleivät nämä normaalityöt anna riittävästi tekemistä, aina voi kerätä näkymättömien töiden pisteitä: siivota, kerätä roskia, auttaa muita. Monelle energiselle nuorelle näkymättömien töiden teko on antanut tarvittavaa lisätekemistä leirillä. Vaikka leirillä tekeminen on leikkiä, se on myös päämäärätietoista. Tekemisen aikana mielessä on ajatus valmiista aikaansaannoksesta. Erityisesti näin on tuttujen tuotteiden kohdalla. Jokaisella on mielikuva lehdestä ja erityisesti leirilehdestä. Samoin video-ohjelmaa tehtäessä ovat mielessä aiemmat yritykset, aiemmat ohjelmat ja televisio-ohjelmat yleensä. Haastatteluissa noudatetaan tuttua kaavaa. Uuden ja erilaisen tekeminen alkaa vasta kokemuksen myötä. Tekemisen motiivia on koko ajan ollut vaikeinta löytää infopisteessä, missä pitäisi toimia organisoijana ja vuorovaikutusverkoston solmupisteenä. Työn tulos ei näyttäydy valmiina tuotoksena, vaan motiivi on haettava onnistumisen hetkistä, ja ahaa-ilmiöstä: näinhän asiat hoituvat. Hyvin hoidettu info ei saa paljon kiitosta, sen sijaan huonosti hoidettu saa takuuvarmasti moitteita. Motiivia on haettu milloin pisteyttämällä työt, milloin tekemällä lukujärjestyksiä jne, etsimällä motiivi kiertotietä pitkin, ei itse tekemisestä. 13
  14. 14. Ihminen liittyy tunteen avulla. Leirillä liittymiselle on monia mahdollisuuksia. Perusliittyminen leirillä syntyy siitä, että kaikki hyväksytään sellaisina kuin ovat, jolloin syntyy joukkoon kuulumisen tunne. Leiriläiset kiertävät toimintapisteestä toiseen vaihtaen tehtäviä päivittäin. Näin jokainen kuuluu koko leiriin eikä vain omaan ryhmäänsä. Omassa ryhmässä on mukana myös usealla leirillä ollut varhaisohjaaja tai aikuinen kummi, jonka tehtävänä on katsoa, ettei kukaan jää ulkopuoliseksi. Ihmisen olemassaolon perustarpeisiin kuuluu myös jäsentyminen ajattelun avulla. Leirillä on toteutettu jäsentymisen antamaa motivaatiota monella tapaa. Kun on luotu itse “joukkoviestintää”, sitä ymmärretään paremmin. Kiertämällä ryhmästä toiseen saadaan kokonaisnäkemystä. Luomalla “tietoyhteiskunnan konkreettinen utopia” saadaan ote tulevaisuudesta. Käyttämällä erilaisia viestintäpalveluja ymmärretään niiden merkitys. Otetaan askel verkkolukutaidon tiellä, tekniikasta tulee väline, ei itsetarkoitus. Leiriraha ja näkymättömät työt opettavat ymmärtämään toiminnan mekanismeja ja työn merkitystä. “Ursulan palstalla” käsitellään monia kipeitäkin asioita vastauksina leiriläisten kysymyksiin. Ursula on useimmiten aikuinen henkilö, joka vastaa laatikkoon nimimerkillä lähetettyihin kysymyksiin. Ursula ei itse välttämättä ole leirillä vaan lähettää vastauksensa verkon kautta. Ursulan henkilö on salaisuus. Merkittävää on, että Ursula todella vastaa vakavasti kysymyksiin etsien tiedon ja opettaen samalla tiedon etsimistä. Vastaukset ovat usein sellaisia, että niihin on kätkeytynyt paljon elämänviisautta. Viestintäleireillä on konkreettisesti todettu oman viestinnän merkitys yhtäältä yhteisön luojana ja toisaalta oman yleisön merkitys viestintää motivoivana tekijänä. Leirin medioiden sisältäessä tuttuja asioita tutuista ihmisistä (juoruja, mielipiteitä, tapahtumia, leiriuutisia, haastatteluja jne), on leirimediat koettu omiksi. Omalle yleisölle on haluttu myös jatkaa viestintää, on syntynyt vuorovaikutuksen ketju. Viestintäleiri osoittaa vuorovaikutusyhteiskunnan mahdolliseksi ainakin hetkittäin ja pienissä yhteisöissä. Ei ole kuitenkaan mitään syytä uskoa, etteikö vuorovaikutusyhteiskunta olisi laajemminkin mahdollinen. Sen syntyminen edellyttää ihmisten tarpeiden uudenlaista ymmärtämistä mm. taloudellisessa ja poliittisessa päätöksenteossa. Ei riitä, että vain osalle ihmisistä on mahdollista tyydyttää olemassaolon perustarpeensa. Demokraattisessa yhteiskunnassa tämä mahdollisuus tulee olla kaikilla. Viestintäleirit mm. kehitysvammaisten, sokeiden, kuurojen ja vanhusten piirissä ovat osoittaneet, että malli toimii kaikille ihmisille. Viestintäleirillä luodaan kipinä ottaa haltuun ja kehittää pieniä, uusia ja traditionaalisia medioita. On hyvä huomata, että paikallinen viestintä tarjoaa paljon tehtävää ja antaa monenlaista sisältöä yhteisöille (taloyhtiöt, järjestöt, seurat, harrastuspiirit, korttelit, kylät jne). Samalla se virkistää jo olemassa olevan yhteisön vuorovaikutusta tiedonkulun parannuttua ja mahdollistaa yhteisön pysymisen hengissä. Ilman tasapainoista viestintärakennetta ajan ja paikan suhteen kansakunnan kyky säilyä voi joutua uhanalaiseksi. Se on siunaukseksi koko yhteisölle. (Varis 1995) Viestintätekniikka mahdollistaa viestinnän toteuttamisen melko pienin investoinnein. On vaikeaa yleensä arvioida ihmisten viestintävalmiuksia perustarpeiden tyydytyksen näkökulmasta. Jos ihmisen olemassaolon perustarpeet ovat tyydyttämättä, se näkyy ahdistuksena, tasapainottomuutena, tyytymättömyytenä, riidanhaluna tai passiivisuutena. Jos olemassaolon perustarpeet on tyydytetty, se näkyy tasapainona, ilona, harmoniana, tavoitteellisuutena ja suvaitsevaisuutena. Viestintäleirillä voi tuntea olemassaolon perustarpeiden tyydytyksen tuovan mukanaan iloa ja aktiivisuutta, voi kokea kasvamista kohti tietoyhteiskunnan kansalaisuutta. Viestintätekniikka on otettu leikin välineeksi ja iloiseksi asiaksi. Viestintäleirin idea yhteiskunnassa sekä sosiaalisen että 14
  15. 15. digitaalisen pääoman (omat sisältötuotannot) kehittäjänä voidaan kuvata seuraavan kaavion avulla. Viestintäleirimallin oppimiseen ja yhteistyöprosessiin kohdistuva paradigma voidaan jäljittää konstruktivismiin. Paradigma leirillä ei ole ollut tietoinen valinta, vaan intuitioon perustuva toimintatapa. Konstruktivismi oppisuuntana ei ole uusi, vaan pohjautuu kulttuurimme ajattelun historiaan kuuluvista oppimisen perusolettamuksista. Olennaista konstruktivismissa on näkemys, että niin oppiminen kuin opetuskin ovat ihmisen toimintaprosesseja, saman prosessikokonaisuuden vaiheita. Lähtökohtana on oppijan oma motivaatio ja aktiivisuus. Leiriläinen on innostunut tekemisestään, hänen motivaationsa on korkea. Aktiivisen toiminnan on lähdettävä omasta mielenkiinnosta tekemistä kohtaan. Samalla kun tehdään, opitaan. Olennaista on yhdistää oma entinen osaaminen ja ymmärrys niihin havaintoihin, joita syntyy leiristä, olipa sitten kyse tunteista, tiedoista tai taidoista. (Jäntti, Suonperä, 1999) Viestintäleirillä ei ole kyse vain oppimisesta vaan koko yhteistoiminnan prosessista, jossa jokainen on toisensa opettaja - kreikkalaisen paideia - käsityksen tavoin. Nykyään mikä tahansa työ vaatii tekijältään ymmärtämistä sekä omien odotustensa ja käsitysten tiedostamista. Tähän on leirillä pyritty samalla häivyttäen hierarkkinen opettaja/oppilas -käsite. Tähän toimintatapaan on syynä ollut yksinkertaisesti se, että tietoyhteiskunnan uusien tapojen ja välineiden edessä olimme kaikki oppilaita leirien alkuaikoina ja tällöin omaksuttu toimintatapa on jatkunut. Tulevaisuuden tutkimuksen näkökulma, tulevaisuuden tekeminen, on mahdollistanut intuitiivisesti toimia vuodesta 1987 lähtien konstruktivismin tavoin. Kuva 3. Viestintäleiri matkalla kohti vuorovaikutusyhteiskuntaa Yhdessä tekemisen ja vuorovaikutuksen avulla viestintäleiriläisten keskuudessa sosiaalinen pääoma: yhteiset tavoitteet, normit, arvot ja luottamus, kasvaa ja kehittyy. Leirin tuotosten mukana kertyy leiriläisten digitaalinen pääoma, tietoverkkoihin tallennetut lehdet, videot, kuvat, radio- ohjelmat, jäsenrekisterit, keskustelupalsta, matkakertomukset jne. mahdollistaen näin vuorovaikutuksen myötä yhteisen ymmärryksen kumuloitumisen. Näen ja koen viestintäleirit askeleina kohti tulevaisuutta, missä jokaisella on oikeus ilmaista itseään 15
  16. 16. myös viestintävälineiden avulla, missä paikallinen yhteisö kasvaa kansainväliseksi toimijaksi yhteisen kestävän maailman hyväksi. JATKOKEHITTELYÄ: TULEVAISUUSTALKOOT TULEVAISUUSAJATTELUN HERÄTTÄJÄNÄ Viestintäleirien sekä tietysti tulevaisuuden tutkimuksen kokemuksista on syntynyt tulevaisuusajattelun herättämiseksi malli: Tulevaisuustalkoot, eräänlainen miniatyyri viestintäleiri . Talkoiden aluksi on lyhyehkö luento tulevaisuusajattelusta ja tulevaisuuden tutkimuksen menetelmistä, erityisesti tulevaisuustaulukkomenetelmästä. (Seppälä, 2012) On erittäin mielenkiintoista luoda yhdessä talkoolaisten kanssa eri alueiden erilaisia vaihtoehtoja ja tutustua kunkin ajatteluun. Toivotun, epätoivotun ja todennäköisen skenaarion etsiminen taulukosta on aina kiehtovaa. Koska ruoka on talkoiden hiiva, joka kohottaa yhteishengen, niinpä myös tulevaisuustalkoissa tehdään ruokaa. Mutta nyt mietitään, mitä kussakin skenaariossa tulevaisuudessa syötäisiin. Mikäli osallistujia on paljon, jakaudutaan ryhmiin ja tehdään kaikkia näitä ruokia. Vähäisemmän osallistujajoukon kanssa mietitään yhdessä mitä tehdään ja mitä skenaarioita valittu ruoka edustaa. Yhteisen ruokahetken aikana mietitään millaista arkea kukin skenaario edesauttaa, vedetään roolitikuilta roolit (luonne, ammatti, erityispiirteet) ja jakaannutaan eri skenaarioiden määrittelemiin ryhmiin. Kukin ryhmä tekee draaman skenaarionsa arkipäivästä oman arvotun roolihahmonsa näkökulmasta. Draamat esitetään joko kirjallisena kertomuksena, kuunnelmana tai videona. Loppukeskustelussamme mietitään, miten draamat, eli arjet erosivat toisistaan, mitä opitaan. Ilman tätä arjen osuutta olisi koko tulevaisuustarkastelu tyhjän päällä, nyt sitä oikein joutuu miettimään. Arvottujen roolihenkilöiden merkitys on iso. Ilman tätä lisää pitäydytään kokemukseni mukaan omissa stereotyypeissä. Roolihenkilöt auttavat ulkoistamaan myös arjen. Tulevaisuustalkoissa on onnistuttu tekemään tulevaisuuden tutkimusmalli, missä yhdistyvät isot ilmiöt ja ylätason skenaariot arkeen ja tehty tulevaisuusajattelusta elämyksellisiä ja kokemuksellisia. Näin malli vaikuttaa ajatteluumme ja siihen, millaista tulevaisuutta rakennamme. Tulevaisuustalkoot ovat antoisia.. On motivoivaa esittää tulevaisuuajattelua aluksi tarkkaavaisille kuulijoille, on motivoivaa miettiä taulukon osiaja vaihtoehtoja, miettiä zoomausta eri tekijöihin ja tutustua meidän kunkin ajatteluun. Toivotun, epätoivotun ja todennäköisen skenaarion etsiminen taulukosta on aina kiehtovaa. On motivoivaa miettiä, mitä ruokaa kussakin skenaariossa syötäisiin. Yhdessä syödessä mietitään millaista arkea kukin skenaario edesauttaa, Seuraavana päivänä ideoita onkin jo monella mielessä, yön alitajunta tekee tehtävänsä. On kiva improvisoida kolme tulevaisuuden draamaa kuunnelman muodossa. Tulevaisuustalkoot on jotain ainutlaatuista: tulevaisuuden tutkimusmalli, joka yhdistää isot ilmiöt ja ylätason skenaariot arkeen ja tekee niistä elämyksellisiä ja kokemuksellisia. Näin ne vaikuttavat meidän ajatteluun ja siihen, millaista tulevaisuutta rakennamme. 16
  17. 17. Tulevaisuustalkoot sopivat mm.: -Erityisen hyvin tämä menetelmä sopii tulevaisuuden palvelujen- sekä teknisten että muiden - ideoijille. Yhtäältä monta uutta tapaa käyttää tekniikkaa (toivottu tulevaisuus) ja toisaalta, millaisia haittavaikutuksia käytöllä saattaa olla (epätoivottu ja todennäköinen skenaario). Todella tärkeää tarkastella tekniikan käyttöä myös halutun tulevaisuuden elämäntavan näkökulmasta! Tämä on yksi vastaus alkaa purkaa ongelmaa, joka muodostuu tekniikan kehittäjien, julkishallinnon ja kansalaisyhteiskunnan erilaisista tavoista esittää asioita ja niiden ratkaisuja (Viukari 2010). -Tulevaisuustalkoot on tiedollisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti edullinen tapa aloittaa opiskelu. Se syventää opiskelijoiden tulevaisuusajattelua, jolloin ymmärrys omista tavoitteista ja mahdollisuuksista laajenee. Tulevaisuustalkoot auttaa myös opiskelijaa ryhmäytymisessä muiden opiskelijoiden kanssa. - Tulevaisuustalkoot on nopea, tehokas ja edullinen malli tehdä kuntien tulevaisuustyötä. Malli on työkalu kuntien luottamushenkilöiden ja virkamiesten yhteisen ajattelupohjan tekemiseen. Tulevaisuustalkoisiin syntyy yhdessä tekemisen meininki, aito vuorovaikutus osallistujien kesken, koska talkoot eivät ole konsultointia, eivätkä powerpointteja. Talkoissa ei myöskään ole ulkopuolista tarkkailua, koska luotsit ovat mukana itsenään. LOPUKSI Millainen tulevaisuus on talkoiden ja viestintäleirien näkökulmasta toivottu? Kesällä 2011 viestintäleirillä oli kaikenikäisiä ensikertalaisia, kokeneita, kävijöitä, viipyjiä, kokoajan mukanaolijoita. Ja kaikki sujui hyvin, vanhempi opettaa nuorempaa ja päinvastoin, kävijät täydensivät leirin vahvuutta toisten käydessä suorittamassa tenttiä jne. Lukiolainen Lauri totesikin: Viestintäleiri on siitä hieno paikka, että tänne voi vaikka tulla lyhyemmäksi aikaa, täällä voi keskustella vanhempien kanssa. Täällä voi leikkiä lasten kanssa. Missään muualla näin ei ole. Olisiko tämä yksi mahdollinen toivottu tulevaisuuden elämäntapa? Jos näin on, se edellyttää myös tietotekniikan palvelujen taipumista ihmisten toivoman elämäntavan tarpeisiin yhteiskunnan rakenteiden muuttamiseksi. Se edellyttää luopumista ikäluokka-ajattelusta koulutuksessa, se edellyttää erilaisten raja-aitojen poistamista niin hallinnossa kuin maantieteellisestikin. Viestintäleirit ja tulevaisuustalkoot auttavat selkiyttämään ajatteluamme tulevaisuuden toiveista. Kun tämä on tehty niin nykypäivää tarkastelemalla tulevaisuuden tietämisen – toivotun tulevaisuuden näkökulmasta – löydetään ratkaisuja tämän päivän tekoihin. Ja näin luomme mahdollisuuden toivotulle tulevaisuuden elämäntavalle. 17
  18. 18. Kuva 4: Tulevaisuusajattelu opastaa toivottuun tulevaisuuteen Muisti kohdistuu menneisyyteen, ymmärrys nykyhetkeen ja huolenpito tulevaisuuteen, totesi filosofian professori Mikael Wexionius vuonna 1640. Emme voi muuttaa menneisyyttä, mutta tulevaisuus on edessämme avoin, täynnä vaihtoehtoisia mahdollisuuksia, joista osa toteutuu. Akatemian perustamisjuhlassa Wexionius asetti tavoitteeksi sen, että työteliäisyyden ja vaatimattomuuden rinnalle kohoavat sellaiset sivistykselliset ansiot, että tulevaisuudessa ei ole mitään suomalaisia ansioituneempaa kansaa. (Niiniluoto, 2001). Onko Wexioniuksen toive toetutunut? Ellei ihan kokonaan, niin lähes kuitenkin. Tämä on edellyttänyt esi-isiltämme sekä ymmärrystä että tietoista tavoitteelisuutta hyvän elämän rakentamiseksi. Opetusneuvos emerita, KTM Ritva- Sini Merilampi arvio Tietotaitotalkoita pedagogisesta näkökulmasta. Hän toteaa loppuraportissaan, että Tietotaitotalkoiden tavoitteena ei ole media-alan ammattilaisten kouluttaminen vaan kansalaisyhteiskunnan mediaa koskevan yleissivistyksen vaaliminen – mediasivistys! Näin on myös viestintäleirien kohdalla. Sivistäminen on opettamista vaativampaa, toteaa Merilampi. Sivistäminen on luovaa ja ennustamatonta. Sivistyminen kuuluu kaikille aktiivisille kansalaisille. Pelkästään tieteeseen ja tekniikkaan tukeutuminen yhteiskunnassa rakentaa siitä tehtaankaltaisen yhteiskunnan. Olkoonkin, että se on tehokasta ja taloudellista. Henkisesti rikkaan inhimillisen kulttuurin luomiseen tarvitaan sivistystä. Kulttuurin perusta on aina ollut se, että ihmisten enemmistö on tietoinen menneisyydestään, toteaa Merilampi Wexioniuksen tavoin. Keskustelu on mahdollista silloin kun ihmisillä on yhteisesti jaettua tietoa. Hyvä mediayleissivistys kouluttaa ennakkoluulottomuuteen, suvaitsevaisuuteen ja epävarmuuden sietokykyyn. Viestintäleiri osuu mediasivistyksen ytimeen. Se pyrkii ottamaan huomioon ihmisen kulttuuria luovan kyvyn kaikki kolme haaraa: tieteen, taiteen ja filosofian. Tätä kautta näyttäytyy hankkeen taustalla oleva ihmiskuva: tietävä, tunteva ja tahtova yksilö.(Merilampi,2012), joka toimii yhdessä 18
  19. 19. toisten kanssa toinen toistaan huolehtien, toinen toistaan opettaen ja yhteistä tulevaisuutta rakentaen. Kun nyt otamme tavoitteeksi mediasivistyneen ja työteliään ja vaatimattoman kansan, niin tulevaisuus näkyy kaikille toiveikkaana, tasapainoisena ja elämänmyönteisenä. Viestintäleirit ja tulevaisuustalkoot tulevaisuuden tekemisen menetelminä auttavat tässä tavoitteessa. Kirjallisuus Ahlman Erik (1953): Ihmisen probleemi. Gummerus, Jyväskylä Carey James W. (1989): Communication As Culture. Essays on Media and Society. Boston, Unwin Hakkarainen K, K. Lonka & L. Lipponen (1999): Tutkiva oppiminen – älykkään toiminnan rajat ja niiden ylittäminen. WSOY Härkönen Ritva-Sini (1994): Viestintäkasvatuksen ulottuvuudet. Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos, Yliopistopaino, Helsinki Jarva Vuokko 2012: Skenaariodraama, miten kirjoittaa vaikuttavia tulevaisuustarinoita? Kirjassa (käsikirjoitus) Miten tutkimme tulevaisuutta? Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry Jäntti Lauri & Matti Suonperä (1999): Oppivan organisaation salaisuus - Taso Oy:n tie menestykseen, Educons Oy, Gummerus, Jyväskylä Kirves Liisa (2008): Tulevaisuuden mediamaisema viestintäleiriläisten silmin, Tampereen Yliopisto Lintukangas Seija, Palojoki Päivi (2012): Kouluruokailu kutsuu nauttimaan ja oppimaan – vastuullista yhteistyötä yli toimialarajojen. MMM Luokola Tuula (1989): Kertomus viestintäleiristä -tutkimusraportti. Viestintäkasvatuksen seura ry. Painatuskeskus, Helsinki Luokola Tuula (1991): The Story of the Communications Camp. Hakapaino, Helsinki Luokola Tuula (1993): Viestintäleiri – Konkreettinen Utopia. Viestintäkasvatuksen seura ry. Painatuskeskus, Helsinki Malaska Pentti (1983): Tulevaisuuspoliittinen hahmotelma. PTT-katsaus 4/1983 Merilampi Ritva-Sini (2012): Tietotaitotalkoot (t3) pedagogisena mallina/mediasivistyksenä, Tietotekniikan liitto ry Niiniluoto Ilkka, 2000: Huolenpito tulevaisuudesta, Futura 2000/4 Nurmela Juha (2012): Tulevaisuusverstas ja uusia "verstashenkisiä" tulevaisuuden muovaamisen menetelmiä. Kirjassa (käsikirjoitus) Miten tutkimme tulevaisuutta? Tulevaisuuden 19
  20. 20. tutkimuksen seura ry Nurmela Juha (2002): Alustus Viestintäkasvatuksen seura ry:n opintopiirissä 3092002 Rajala J. (1997): Lähiruoka on viisas valinta. Tietoyhteiskuntafoorumi 4, 31–35. Turunen K. E. (1988): Ihmisen kasvatus. Atena. Gummerus, Jyväskylä Risku-Norja Helmi, Jeronen Eila, Kurppa Sirpa, Mikkola Minna ja Uitto Hanna (toim) (2012) ¨Ruoka -oppimisen edellytys ja opetuksen voimavara" Helsingin Yliopisto Seppälä, Yrjö (2012): Tulevaisuustaulukkomenetelmä. Sovelluksena vanhustenhuolto (Osmo Kuusen jälkisanoin), Kirjassa (käsikirjoitus) Miten tutkimme tulevaisuutta? Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry Turunen K. E. (1989): Mieli ja sielu. Arator Oy, Helsinki Varis T. (1995): Tiedon ajan media. Yliopistopaino, Helsinki Viherä M-L, H. Kyyrö, T. Luokola ja T. Rönkä (1982): Tietoliikenteen uudet haasteet yhteiskunnassa. Moniste, Posti- ja telehallitus Viherä M-L. (1999): Ihminen tietoyhteiskunnassa – kansalaisten viestintävalmiudet kansalaisyhteiskunnan mahdollistajana. Turun kauppakorkeakoulu, Turku Viherä M-L (2000): Digitaalisen arjen viestintä - miksi, millä ja miten. Edita, Helsinki Viherä M-L (2012): Avoimella päätöksenteolla toiminnan muutokseen kirjassa Mika Sihvonen ja Kirsi Saloniemi, toim.: Apuja aktiivisuuteen, välineitä verkostoihin. Hämeen ammattikorkeakoulu Viukari Leena (2010): Kolme diskurssia, Jyväskylän yliopisto Volkmann Krister (2011) Paikallisraha tulevaisuusmallina? Futura1/2011 von Wright G. H. (1954): Ajatus ja julistus. WSOY, Helsinki 20

×