Successfully reported this slideshow.

Oppimisen tulevaisuus

566 views

Published on

Kuopiossa 29.1.2014 pitämäni alustus tekstinä.

Published in: Education
  • Be the first to comment

Oppimisen tulevaisuus

  1. 1. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa Kuopio 29.1.2014 1 Oppimisen tulevaisuus Jorma Enkenberg professori emeritus Savonlinna ”Teachers and students are now psychologically, if not literally being pushed out of school.” (Fullan & Langworthy, 2013) Koululaitos on kriisissä. Näin väittävät monien muiden tavoin mm. Michael Fullan ja Maria Langworthy (2013) kirjoittamassaan raportissa ”Towards a New End: New Pedagogies for Deep Learning”. Keskeisinä kriisiytymisen merkkeinä he pitävät mm. oppilaiden kasvavaa sitoutumattomuutta koulussa tapahtuvaan oppimiseen, yleistä viihtymättömyyttä koulussa sekä opettajien kasvavaa turhautumista. Tutkimusten mukaan sitoutumattomuus oppimiseen sekä viihtymättömyys myös kasvavat siirryttäessä koulussa ylemmille luokille. Vastaavasti opettajien tyytymättömyys työhönsä näyttää tutkimusten valossa kaiken aikaa lisääntyvän. Tunnetusti oppilaamme eivät viihdy kouluissamme. Edellä kuvatun kaltaista kriisiytymisprosessia, ei kuitenkaan meillä ole laajassa mitassa identifioitu eikä tutkimustuloksia ilmiöstä ole löydettävissä. Sen sijaan keskustelu koulumme tilasta ja suunnasta on viime aikoina käynyt varsin kiivaana. Keskusteluun ovat osallistuneet sekä opettajat, vanhemmat että oppilaat. Keskustelussa ei ole juurikaan esitetty vaatimuksia uudistaa (vrt, Fullan ja Langworthy) koulujärjestelmämme pedagogista perustaa. Keskustelussa on lähinnä puututtu nykykoulussa vallitsevaan kuriin, kritikoitu sen kasvatus- ja oppimistavoitteita suhteessa siihen, mitä tulevaisuus kansalaisilta edellyttää, kritikoitu koulussa opetettavia oppiaineita sekä oltu huolestuneita koulumme oppimistulosten kehittymisestä (vrt. PISA) mm.. Näyttää siltä, että olemme etenemässä pienten muutosten polkua tulevaisuuden koulun rakennustyössä. Tätä kehityspolkua kuvaavat hyvin meneillään olevat perus- ja lukio-asteen opetussuunnitelmien uudistamishankkeet. Tutkijan näkökulmasta tarkasteltuna opetusta ja kasvatusta koskevien muutosten ja kehittämistoimien tulisi ankkuroitua yleisesti hyväksyttyihin oppimistavoitteisiin sekä oppimistutkimuksen rakentamiin elinvoimaisiin tulkintoihin siitä, miten ihminen oppii parhaiten ja miten ihminen tulee tietämään asioita. Viime aikoina tulevaisuuden koulun kehityssuuntaa ovat nousseet määrittämään vaatimukset tarkastella koulujärjestelmiä myös systeemisestä sekä globaalista näkökulmista. Viimeksi mainittu vaatimus perustuu jokaisen havaittavissa olevaan ja jokapäiväiseen elämäämme yhä enemmän vaikuttavaan ilmiöön: internetteknologia kaikkine palveluineen sekä ongelmineen ovat yhdistäneet meidät ennen näkemättömällä tavalla, jolla on jo ollut ja tulee jatkossa olemaan väistämättä vaikutuksia jokaisen maan kasvatus- ja opetustoimintaan. Olemme kaikki kasvamassa määrin samassa veneessä ja riippuvaisia toisistamme. Taloutemme kehittyminen ja hyvinvointimme tulevaisuudessa perustuu tosiasialliseen osaamiseemme, kykyymme innovoida, globaaleihin markkinoihin sekä soveltamiimme teknologioihin. Tästä seuraa, että näiden peruslähtökohtien
  2. 2. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa Kuopio 29.1.2014 2 ja tosiasioiden tulisi myös ohjata koulujemme pedagogisia valintoja. Koulun tehtävänä tulee jatkossakin olemaan kasvattaa kansalaisia, jotka kykenevät kohtaamaan ulkoisen todellisuuden, tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa sekä kehittymään ihmisenä. Tulevaisuuden oppimistavoitteista Tulevaisuuden yhteiskunnan edellyttämiä taitoja on pohdittu monissa kansainvälisissä työryhmissä. ATC21S-projekti edustaa niistä kenties kaikkein kunnianhimoisinta ja tunnetuinta. Siinä on ollut mukana noin 250 tutkijaa yli 60 eri instituutiosta ympäri maailmaa - myös Suomesta. Monitieteinen työryhmä on päätynyt luokittelemaan tulevaisuuden taidot neljään kategoriaan: ajattelutavat, työskentelytavat, työskentelyn välineet sekä maailmassa elämisen taidot. Ajattelutavoissa painottuvat luovuus, kriittinen ajattelu, ongelmanratkaisu, päätöksenteko ja oppiminen. Kommunikointi ja kollaboraatio edustavat työskentelytaitoja. Työskentelyvälineinä taas toimivat tieto- ja viestintätekniikka sekä informaation lukutaito. Elämisen taidoiksi työryhmä on päätynyt ehdottamaan kansalaisuutta, elämänuraa sekä henkilökohtaista ja sosiaalista vastuullisuutta. ATC21S-projektin tulkinta tulevaisuuden taidoista on vaikuttamassa merkittävällä tavalla eri maissa menossa oleviin opetussuunnitelmien sekä oppimaisemien uudistamisprosesseihin. Myös meidän uudistumassa olevissa opetussuunnitelmissa on nähtävissä projektin vaikutus. Fullan ja Langworthy (2013) menevät ajattelussaan vielä hieman pitemmälle. Heidän mukaansa tulevaisuuden oppimistavoitteiden asettelussa on välttämätöntä pyrkiä tavoittelemaan sellaista oppimistoimintaa, joka rakentaa globaalia kumppanuutta. Opetusta ja kasvatusta tulee uudistaa siten, että oppijoista kehittyy luovia, verkostoituneita sekä yhteisölliseen ongelmanratkaisuun kykeneviä, terveitä, onnellisia yksilöitä, jotka kontribuoivat yhteiseen hyvään tämän päivän ja tulevaisuuden globaalissa, keskinäisessä riippuvuussuhteessa olevassa maailmassa. Tavoitteena tulee olla syvällinen oppiminen. Siihen yhdistyviä oppimisen kohteita he erottavat kuusi kappaletta Näitä ovat luonnekasvatus, kansalaisuus, viestintä, kriittinen ajattelu ja ongelman ratkaisu, kollaboraatio sekä luovuus ja mielikuvitus. Luonnekasvatuksen (character education) kohteina ovat heidän mukaansa rehellisyys, itsesäätely, vastuullisuus, sitkeys, empatia, itseluottamus, huolehtiminen omasta hyvinvoinnista sekä työurasuuntautuminen ja elämisen taidot. Vastaavasti kansalaisuus (citizenship) merkitsee tietoa globaalista, herkkyyttä ja kunnioitusta toisia kulttuureja kohtaan sekä aktiivista osallistumista kestävän kehityksen edistämiseen. Viestintä (communication) tarkoittaa suullista ja kirjallista viestintää, jossa hyödynnetään digitaalisia työvälineitä sekä kuuntelemisen taitoa. Kriittinen ajattelu ja ongelman ratkaisu (critical thinking and problem solving) merkitsee kriittisyyttä projektien suunnittelussa ja toteutuksessa, ongelman ratkaisemista, tehokkaiden päätösten tekemistä hyödyntämällä samalla digitaalisia työvälineitä ja resursseja. Kollaboraatiossa (collaboration) työskentely tapahtuu työryhmissä, joissa opitaan toisilta ja jaetaan omaa. Toiminnassa tuodaan lisää toisten ajatuksiin ja ehdotuksiin, opitaan verkostoitumaan sekä kokemaan yhteenkuuluvuutta ja myötäelämistä. Luovuus ja mielikuvitus (creativity and imagination) vuorostaan kehittyvät taloudellisen ja sosiaalisen yritteliäisyyden, uusien ideoiden tuottamisen ja tavoittelun sekä toiminnan johtamisen kautta. Miten opitaan?
  3. 3. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa Kuopio 29.1.2014 3 Siitä miten opitaan tai miten ihminen tulee parhaiten tietämään asioita on eri aikoina vallinnut vaihtelevia tulkintoja. Kulloisellekin ajalle ominaiset ja elinvoimaiset tulkinnat ovat vaikuttaneet laajasti ja syvällisesti siihen, mitkä pedagogiset valinnat organisoivat koulujen sekä oppilaitosten toteuttamia käytänteitä. Koulujen pedagogiset valinnat voivat olla seurausta myös yhteydessä useaan erilaiseen oppimisteoreettiseen tulkintaan. Miten ihminen parhaiten oppii asioita tai tulee tietämään riippuu siitä, mistä asioista tai minkälaisesta tiedosta on kysymys. Monet asiat tulevat opetustilanteissa jaetuksi ilmoitusluontoisesti. Vastaavasti sama menettely ei toimi pyrittäessä edistämään oppilaiden taitoja ratkoa monimutkaisia ongelmia. Tunnetusti kokonaisuutta on vaikea hahmottaa saatikka koota siitä tutkimusaineistoa tutkimuksen pohjaksi. Joudumme aina valitsemaan näkökulman, jonka suunnassa tutkimuskohdetta – tässä tapauksessa ihmistä tai hänen oppimistaan tarkastellaan. Sen vuoksi oppimistutkimuksessakin on aikojen saatossa jouduttu osittamaan ihminen ja tarkastelemaan oppimista joko kehollisena, mielellisenä ja sosiaalisena ilmiönä. Tämän seurauksena on ollut mm. se, että oppimisteoreettiset tulkinnat ovat kategorisoituneet sen perusteella, onko tutkimuskohteena ihmisen keho, mieli vai sosiaalinen. Seuraavassa tarkastellaan vaihtoehtoisia oppimisteoreettisia näkökulmia kursorisesti. Behaviorismi (behaviorism). Oppiminen ankkuroituu kehoon ja siihen yhteydessä oleviin toimiin. Oppimistoiminnoissa korostuvat ulkoisesti havaittavissa olevat tapahtumat. Käytännössä oppiminen tarkoittaa tehtävien suorittamista tietyn toiminnallisten kaavojen ohjaamina. Toiminta tukeutuu olettamukseen, jonka mukaan tekemällä asioita ja suorittamalla tehtäviä opitaan. Tavoitteena on taitava, virheetön suoritus ja virheitä pyritään välttämään kaikin keinon. Virheen syntyessä oppija ohjataan nopeasti oikealle polulle. Virheistä ei ”tykätä”. Ajattelu tapahtuu tehtävien sisällä (”mind in the body”). Kognitivismi (cognitivism). Oppiminen ankkuroituu mieleen ja tietämään tuleminen on mielen sisäinen prosessi. Oppimistoiminnoissa korostuu ulkoa päin havaitsematon, katseilta piiloon jäävä ajattelutoiminta. Ulkoisesti tätä ajattelua pyritään tavallisesti kehittämään ohjaamalla oppijaa reflektoinnissa (reflection for, reflection in ja reflection on). Oppimisen ohjaus pyrkii stimuloimaan ns. geneerisiä ajattelun taitoja erotuksena tehtävien haastamista taidoista (spesifit taidot). Kognitivismi oppimisteoreettisena viitekehyksenä pyrkii edistämään oppijoissa asiantuntijoille ominaista käyttäytymistä sekä siihen yhdistyvää periaatteellista, hiljaista tietoa sekä taitoa. Ajattelu tapahtuu kehon ja sosiaalisen Voidaan puhua ajattelusta ”mind in the brain”. Tämän kaltaisille oppimistoiminnoille on tunnusomaista avoimet ja vaikeat oppimistehtävät, avoimet oppimisympäristöt sekä kokeilu ja tutkiminen (vrt. virheistä oppiminen). Virhe on yksi oppimisen avaimista. Situationaalinen kognitivismi (situated cognition). Oppiminen nousee kontekstista ja on sitä jäsentävä ja organisoiva toimintaa. Oppimistoiminnassa korostuu tilanne, jossa edellytetään toimintaa kontekstissa, johon tieto on ”piiloutuneena” ja jossa tieto selittää ilmiön käyttäytymistä. Situationaalinen kognitivismi pyrkii selittämään tiedon hitausominaisuutta (tiedon siirtäminen toiseen kontekstiin ts. soveltaminen vaatii ponnistelua). Oppimistilanteissa tieto ja sen soveltaminen opitaan samanaikaisesti. Situationaalinen kognitivismi ilmenee käytännössä ongelma- ja ilmiökeskeisyytenä sekä projektityöskentelynä. Situationaalinen kognitivismi edustaa oppimisteoreettista näkökulmaa, jota voidaan kuvata sanoilla ”mind in the context”.
  4. 4. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa Kuopio 29.1.2014 4 Sosiokulttuurinen tulkinta oppimisesta ja tietämään tulemisesta (socio-cultural learning theory). Oppimisessa korostuu yhteisöön liittyminen sekä työvälineen tukema ao. yhteisön kulttuurille ominaisten käytänteiden varaan rakentuva toiminta. Tavoitteena on oppia yhteisölle (asiantuntijayhteisölle) ominaisia ajattelu- ja toimintamalleja (vrt. opettajien yhteisö ja tiedeyhteisö). Oppimisessa korostuvat vuorovaikutukset, merkitysneuvottelut, yhdessä tapahtuva toiminta sekä työskentely koulun, kodin ja niiden ulkopuolisten yhteisöjen muodostamassa ekosysteemissä. Sosiokulttuurista tulkintaa oppimisesta voidaan kuvata myös sanoin ”mind in the socio-cultural practices”. Kasvatuksen ja opetuksen näkökulmasta tarkasteluna on vaikeaa nähdä, miten yhtäkään edellä mainituista oppimisteoreettisista näkökulmista sellaisenaan voitaisiin soveltaa koulussa niin, että esim. oppilaiden viihtyvyyden sekä vastaavasti opettajien turhautumiseen liittyvät ongelmat tulisivat ratkaisuksi tai että koulun ja ympäröivä maailma tulisi muodostamaan luontevan jatkumon. Mikään edellä mainituista näkökulmista ei niiden tutkimusperustaisuudesta huolimatta ole vakiintunut yhdenkään maan koulukulttuurin perustaksi. Vallitseva kasvatus- ja opetuskäytäntö perustuu edelleenkin behaviorismin pohjalta muotoutuneisiin käytänteisiin. Edellä esitellyt oppimisteoreettiset näkökulmat eivät myöskään tarjoa kokonaisvaltaista ja eheyttävää perustaa oppimisen edistämiseen. Behaviorismi kompastuu lähinnä siihen, että se ei sovellu rakennuspilariksi opetukseen, jossa tavoitellaan ajattelun ja ongelman ratkaisutaitojen kehittämistä (kokonaisuutta ei tavoiteta osatehtävien kautta; ajattelua ei voida osittaa). Kognitivismi taas epäonnistuu tiedon hitausongelman ratkaisemisessa (soveltaminen jää ongelmaksi). Situationaalista kognitivismia on vuorostaan kritikoitu siitä, että sen soveltamisessa käsitteellisen/teoreettisen tiedon oppiminen voi muodostua ongelmaksi (yleistys ja abstrahointi yli situaatioiden jää toteutumatta). Sosiokulttuurisen oppimisteorian ongelmaksi näyttää muodostuvan ennen muuta se, että sitä sovellettaessa kulttuuristen käytänteiden uusiutuminen ja niiden kehittyminen muuttuvan maailman tarpeita vastaaviksi voi jäädä toteutumatta. Oppiminen jää vanhojen käytänteiden vangiksi. Yhteisöille ominainen kulttuuristen käytänteiden uusiutuminen edellyttää rajojen ylittämistä sekä oppimistoimintojen sijoittamista innovatiivisiin, tiedolla työskentelyä korostaviin ja uutta tietoa tuottaviin yhteisöihin. Elinvoimaisen oppimisteoreettisen tulkinnan tulee perustua siihen, että ihminen on mielen, kehon ja sosiaalisen muodostama kokonaisuus. Sen lisäksi sen tulee tukea tälle ajalle ja nähtävissä olevalle jatkuvasti muuttuvalle tulevaisuudelle ominaisten kulttuuristen käytänteiden uudelleen muotoutumista (redesign). Elinvoimainen oppimisteoreettinen tulkinta haastaa myös nykyisen ihmiskäsityksen (vrt. homo sapiens; tietävä ihminen). Muuttuvissa kulttuurisissa käytänteissämme on tunnistettavissa uudenlaisia ja käyttäytymisemme muutosta ennakoivia ilmiöitä. Ihmisille ja varsinkin lapsille ja nuorille on kehittymässä uusia addiktioita. Kosketusnäyttöpuhelimien ja padien kautta on yleistynyt uudenlainen, kehollinen vuorovaikutus teknologian välittämänä ja sen kanssa. Alkuun nopeasti tapahtunut perinteisen käsityöharrastuksen ja tekemisen räjähdysmäinen suosion kasvu on laajennut maailmalla käsittämään mitä moninaisimpia keholla tekemisen muotoja. Ilmiöstä käytetään nimitystä ”maker movement”. Keholla tekeminen on löydetty uudestaan niin lasten (vrt. Legoja muistuttavat uudet peli- ja leikkiympäristöt) kuin aikuistenkin (esim. materiaalien kierrättäminen) keskuudessa. Mieli, keho ja sosiaalinen ovat yhtäkkiä löytäneetkin uudella tavalla toisensa. Olemme
  5. 5. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa Kuopio 29.1.2014 5 todistamassa pelien ja leikkien renessanssia keholliseen kosketukseen tukeutuvan digitaaliteknologian siivittämänä. John Seely Brown tulkitsee näitä ajan ilmiöitä kiinnostavalla tavalla. Hänen mukaansa ihminen ei ole pelkästään homo sapiens (tietävä ihminen) vaan myös homo faber (tekevä ihminen; vrt. maker movement) sekä homo lubens (leikkivä ihminen; vrt. digitaaliset ja muut pelit). Hänen mukaansa tämän tulisi olla lähtökohtana myös kaikessa kasvatuksessa ja opetuksessa. Nykyisin paino oppimistoiminnoissa on lähes yksinomaan tietävässä ja tietämään tulevassa ihmiskäsityksessä. Elinvoimaisen oppimisteoreettisen näkökulman tulisi myös johtaa oppimistoimintoihin, joissa korostuu uteliaisuus (curiosity), kyseenalaistaminen (questing), liittyminen (connecting) sekä reflektointi (reflection). Osallistava oppiminen (participatory learning) pyrkii tarjoamaan yhden näitä toimintaprosesseja korostavan, tässä ajassa elinvoimaisen oppimisteoreettisen näkökulman (vrt. John Seely Brown). Osallistava oppiminen (participatory learning). Osallistavaan oppimiseen kiinnittyvä oppimistoiminta pyrkii tarjoamaan oppilaille tilaisuuksia harjoitella uutta luovaa ja innovatiivista toimintaa. Se korostaa yhdessä tapahtuvaa ilmiöiden tutkimista ja ongelmien ratkaisua, missä niin oppilaat kuin opettajat tuovat prosessiin tietonsa ja taitonsa jakaen ne toiminnan yhteydessä (yhteiskehittelyn muodossa). Oppimistoiminta tukeutuu oppilaiden mielenkiintoon sekä identiteettiin. Korostus on kokeilussa sekä tiedolla leikkimisessä. Oppiminen sijoittuu koulun, kodin, sen ulkopuolisen maailman muodostamaan ekosysteemiin ts. maailmaan, missä oppilas elää ja toimii. Osallistava oppiminen korostaa tutkimista sekä tiedolla työskentelyä oppimisyhteisöissä, jotka on sitoutuneet tekemiseen ja tutkivaan otteeseen sekä asenteeseen maailman ilmiöitä kohtaan. Osallistava oppiminen merkitsee yhteisöön liittymistä. Se tarjoaa tilaisuuksia tulla ajan myötä yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi ja siinä roolissa rakentaa käsitteellisiä ja fyysisiä artefakteja turvallisessa ympäristössä. Seuraavassa tarkastellaan kahta esimerkkiä pedagogiikoista, jotka rakentuvat osallistavan oppimisen varaan, Sugata Mitran itseorganisoituvaa oppimisympäristöä (SOLE) sekä design- suuntautunutta pedagogiikkaa (DOP). SOLE (self-organizing learning environment) Miksi SOLE? Muuttuvan työn ja muokkautuvan teknologisen maiseman vuoksi on välttämätöntä, että lapset osaavat esittää suuria kysymyksiä, jotka johtavat heidät älyllisiin tutkimusmatkoihin sen sijaan, että he vain painaisivat tosiasioita mieleensä. Korostus on prosesseissa, joissa lapset (tavallisesti 8-12-vuotiaita) oppivat muodostamaan kysymyksiä, jotka saattavat heidät elävään yhteyteen maailman kanssa. Hyviä kysymyksiä ovat esim. mikä on sielu, osaako eläin ajatella tai miten ruoansulatusjärjestelmä toimii. SOLE edustaa lapsilähtöistä oppimista (child-driven learning), joka korostaa itseorganisoitumista, uteliaisuutta, sitoutumista, sosiaalisuutta, yhdessä tapahtuvaa työskentelyä, oman kiinnostuksen kohteita, rohkaisua sekä arvostusta lapsia kohtaan. SOLE ja tulkinta oppimisesta. Kasvatus muodostaa itseorganisoituvan systeemin. Oppiminen on seurausta oppimistoiminnan itseorganisoitumisesta. (Education is a self-organizing system where learning is an emerging phenomena; vrt. a self- organising system is not an organism that changes its structure as a function of
  6. 6. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa Kuopio 29.1.2014 6 its experience and environment but rather the system consisting of the organism and envirtonment taken together (Ashby, 1962)). SOLE:n taustalla olevia uskomuksia. Hyvä oppiminen on oppilaslähtöistä ja yhteisöllistä. Ihmettely ja uteliaisuus johtaa oppimiseen. Oppiminen merkitsee avoimuutta kokeilla ja tehdä virheitä. Lapsi on luontaisesti kriittisesti ajatteleva ja voi oppia hämmästyttävän nopeasti . Oppiminen tarvitsee rohkaisua sekä tarvitsee opettajalta sekä oppijalta itseltään kärsivällisyyttä. SOLE:n soveltama opetusmalli. Oppimisprosessi alkaa ison, tutkimukseen ohjaavan kysymyksen esittämisellä. Kysymyksen esittämistä voidaan tukea kuvalla, videoleikkeellä, ääninäytteellä tai lisäkysymyksen esittämisellä. Tämän jälkeen kuvataan SOLE-prosessin eteneminen ja nimetään oppilasjoukosta ns. avunantaja (helper) sekä kuvataan hänen roolinsa ja tehtävänsä. Tämä vaihe kestää tyypillisesti noin 5 minuutta. Tämän jälkeen alkaa kysymyksen tutkiminen ja vastauksen etsintä. Työskentely tapahtuu tavallisesti 3-4 oppilaan ryhmissä (ryhmän käytössä yksi tietokone tmv.) ja siinä keskeisen välineen muodostaa internet. Ohjaus ja vastuu siirretään avunantajalle. Tilanteessa opettaja voi tehdä avoimia kysymyksiä, jos oppilaat ovat umpikujassa. Opettaja dokumentoi tavallisesti oppimisprosessia muistiinpanoin, valokuvin, äänitteiden sekä lyhyin haastatteluin (esim. miltä tuntuu?). Tämä vaihe kestää tavallisesti noin 40-50 minuuttia. Oppimisprosessi päättyy koontivaiheeseen (10-20 minuuttia). Koonti tapahtuu sille sopivassa tilassa. Sen yhteydessä keskustellaan ongelmasta ja itse prosessista sekä pyydetään oppilaita esittämään niistä omia tulkintojaan. Lopuksi opettaja kokoaa oppilaiden ajatuksia siitä, miten prosessi sujui, mitä tekisit toisin ja miten toiminta onnistui. Mitä SOLE saa aikaan oppilaissa? (Sugata Mitran ja työryhmän mukaan; vaikutuksia ei ole välttämättä kaikilta osin empiirisesti verifioitu). Opetusmalli kasvattaa oppimisen omistajuutta sekä edistää oppilaissa luetun ymmärtämistä, lukutaitoa, yleistä käyttäytymistä tilanteissa, kieltä, luovuutta ja taitoja ratkoa ongelmia. Se valmistaa oppijaa elinikäiseen oppimiseen sekä edistää asioiden mieleen painumista. Yhteisölliset taidot kehittyvät sekä luottamus opettajien sekä vanhempien välillä lisääntyy. Sitoutuminen oppimiseen kasvaa ja oppimisesta tulee hauskaa. Mitä SOLE saa aikaan opettajissa ja vanhemmissa? Opettajat sekä vanhemmat oppivat tekemään hyviä kysymyksiä. Toiminta voi paljastaa oppilaista kiinnostavia asioita (edistää oppilaan tuntemusta) sekä poistaa tarpeetonta hierarkiaa (yhteisöistä tulee aiempaa horisontaalisempia). Työskentely paljastaa oppilaiden oppimisen rajoja sekä tekee opettamisesta hauskaa. Design-suuntautunut pedagogiikka (DOP) Miksi DOP? Lähtökohtana on tulkinta, jonka mukaan nykyinen opetus ei edistä ns. 21. vuosisadan taitojen (vrt. ATC21S ja Fullan ja Langworthy) kehittymissä oppilaissa. Olettamuksena on, että sellainen opetus, joka tukeutuu oppilaiden ideoihin ja heidän mielenkiinnon kohteisiin sitouttaa oppimiseen. Henkilökohtainen, jokaisen mukana kulkeva teknologia mahdollistaa uudenlaista oppimista, tehostaa perinteistä oppimistoimintaa sekä rakentaa siltoja eri oppimiskontekstien ja yhteisöjen välille. Sosiaalisen median sovellukset tarjoavat alustan ideoiden ja ajatusten sekä ratkaisujen jakamiseen, kehittelyyn sekä niiden organisointiin.
  7. 7. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa Kuopio 29.1.2014 7 DOP:n peruslähtökohtia. Design-suuntautunut pedagogiikka korostaa kohteista oppimista ja avaa sitä kautta mahdollisuuksia tarkastella maailman monimutkaisia ilmiöitä systeemisesti kohteisiin liittyvien erilaisten intressien ja näkökulmien sekä niihin suhteessa olevien muiden kohteiden kautta. Oppimisen kohteet sijoittuvat aina johonkin laajempaan kontekstiin sekä asiayhteyteen. Lähtökohtana oppimistoiminnoille on kokonaiseen ilmiöön liittyvä, ajattelua ja toimintaa vangitsemaan pyrkivä ja sitä suuntaava kysymys. Design- suuntautunut pedagogiikka tukeutuu olettamukseen, jonka mukaan oppiminen muodostaa systeemin, jonka rakenneosina ovat oppimisen kohde, toimija(t) sekä työvälineet. Opetuksen suunnittelu merkitsee sen kontekstin suunnittelua, johon oppiminen sijoittuu. Konteksti muodostaa oppimisen ekosysteemin. Design-suuntautuneen pedagogiikan tavoitteena on edistää monimutkaisten ongelmien ratkaisun taitojen kehittymistä sekä hiljaista tietoa yhdessä muiden kanssa tapahtuvan työskentelyn avulla. Oletuksena on, että useimpia globaaleja ongelmia (kestävä kehitys esim.) voidaan oppia ratkomaan paikallisista konteksteista käsin. Nykyinen oppimisen tila on keinotekoisesti rajattu ja sen laajentaminen koulun ulkopuolisiin konteksteihin on sen vuoksi välttämätöntä. DOP:n keskeiset käsitteet. Design. Design merkitsee osallistumista kulttuurisiin käytänteisiin niitä uudistamalla (redesign) (leikin, tekemisen, simuloinnin, omaksumisen, ”multitaskingin”, jakamisen, yhdistämisen, päättelemisen, eri medioiden hyödyntämisen, verkostoitumisen sekä neuvottelujen avulla). Oppimisaihio. Oppimisaihio on todellista ilmiötä tai ongelman ratkaisua edustava fyysinen artefakti tai digitaalinen representaatio (tavallisesti monimediainen digitarina), joka kuvaa valitusta näkökulmasta ilmiön käyttäytymistä tai ratkaisua ongelmaan. Design-suuntautunut oppimistoiminta. Merkitsee yhdessä tapahtuvaa monimutkaisen ongelman ratkaisua tai luonto- ja kulttuuriympäristön todellisiin kohteisiin yhdistyvien ilmiöiden tutkimista, kuvaamista sekä selittämistä valitusta tiedonaluenäkökulmasta. Oppimisen ekosysteemi. Se muodostuu kuudesta pilarista: tutkittavasta ilmiöstä/ratkaistavana olevasta ongelmasta, artikuloidusta oppimistehtävästä, yhteisöllisistä resursseista, teknologisesta työvälineistä, informaatioresursseista sekä oppimisen kontekstista. Viimeksi mainitussa siltautuvat koulu sekä luonto- tai kulttuuriympäristö. Oppimistehtävän tulee olla huonosti määritelty. Tästä seuraa, että oppijoiden on ensimmäiseksi tarkennettava ja rajattava sitä. Oppimistehtävän tulee olla myös semanttisesti rikas, mikä mahdollistaa erilaisten tulkintojen tekemisen siitä. Sen tulee myös olla eettisesti kestävä ja nousta todellisen maailman ilmiöstä. Oppimistehtävälle on ominaista myös, että siihen ei ole olemassa yhtä ainoaa vastausta tai lopullista ratkaisua. Sosiaalinen ympäristö rakentuu yhteisöllisten toimintojen perustalle. Työskentely tapahtuu pienryhmissä, joiden jäsenet omaavat erilaisia osaamisia ja taitoja. Opettajan ja vastaavasti muiden aikuisten roolina on oppimisen tukeminen ja aktiivinen toiminta yhteisön jäsenenä. Ulkopuoliset yhteisölliset resurssit (vanhemmat, asiantuntijat tai harrastajat) toimivat lähinnä konsultin roolissa.
  8. 8. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa Kuopio 29.1.2014 8 Teknologisen ympäristön ytimen muodostavat internetin tarjoamat palvelut. Sen lisäksi hyödynnetään esitysohjelmia tiedon järjestämisessä ja jakamisessa. Ilmiön tutkimisessa hankittu aineisto kerätään digitaalikameroilla, nauhureilla sekä henkilökohtaisilla (tavallisesti) älypuhelimilla. Design-suuntautuneen oppimistoiminnan eteneminen. Ongelman/ilmiön artikulointi, kohteen kiinnittäminen sekä tutkimusongelmien valinta tapahtuvat tavallisesti oppilaitoksessa ideaperustaisen kuva-aineiston tukemana (vrt. SOLE). Myös aineiston koonnin suunnitelman laatiminen tapahtuu oppilaitoksen seinien sisällä. Sen sijaan aineiston koonti tapahtuu pääosin koulun ulkopuolella luonto- tai kulttuuriympäristössä, missä ilmiö/ongelma on löydettävissä ja edustettuna kohteisiin tai artefakteihin kätkeytyneenä. Kootun aineiston valinta, järjestäminen ja integrointi, ratkaisun/oppimisaihion rakentaminen sekä jakaminen tapahtuu pääosin oppilaitoksen sisällä. Miten SOLE ja DOP edistävät 21. vuosisadan taitojen kehittymistä oppilaissa? Soveltamamme arviointikäytänteet määrittävät lopulta sen, mitä asioita ja miten niitä lapsillemme opetamme. Tunnetusti ajattelun taitojen arviointi on vaikeaa eikä edes olennaisista ajattelun taidoista esiinny tutkijoiden keskuudessa yksimielisyyttä. Samaa koskee luovuutta sekä ongelmanratkaisun taitoja. Tässä yhteydessä tukeudutaan olettamukseen, jonka mukaan se mitä opetetaan ja miten se tehdään, määrittävät lopulta sen mitä opitaan. Nykyinen opetussuunnitelma-ajattelu perustuu laajasti tulkintaan, jonka mukaan opetuksessa tulee edetä asteittain vaikeutuvien osatehtävien kautta kokonaisuuksiin. Tämän uskomuksen ongelmaksi muodostuu se, että kokonaisuudet jäävät useimmiten tavoittamatta, koska useimmat oppilaista kompastuu osatehtäviin. Tunnetusti kokonaisuus on myös aina enemmän kuin osiensa suora summa. Sekä SOLE että DOP korostavat edellä mainitulle käänteistä etenemisprosessia. Oppimisprosessi etenee kokonaisesta osiin ja geneerisistä taidoista (vrt. 21. vuosisadan taidot) spesifeihin taitoihin. Tosiasiat sekä käsitteellinen tieto opitaan tehtävän suorituksen/ongelman ratkaisun yhteydessä. Kasvatuksessa ja opetuksessa on ollut tapana kehittää erikseen kehollisia, ajattelun sekä yhteisöllisiä taitoja eri oppiaineiden yhteydessä (vrt. liikunta, matematiikka, luonnontiede ja taideaineet). Ihminen on kuitenkin kehon, mielen ja sosiaalisen muodostama kokonaisuus. Eheyttääksemme opetusta meidän tulee kehittää sellaisia opetuskäytänteitä, joissa näiden osien muodostama kokonaisuus on lähtökohtana. SOLE ja DOP edustavat tämänkaltaisia pedagogiikkoja. Viime aikoina on käyty keskustelua siitä, mihin tavoitteisiin kouluopetuksen tulisi lopulta pyrkiä (vrt. työelämän taidot, elämisen taidot sekä ns. 21. vuosisadan taidot). Koulussa opittujen työskentelymuotojen tulisikin olla sellaisia, että ne toimivat kaikkialla oppilaan toiminnallisessa ekosysteemissä (koti, koulu ja vapaa-aika). SOLE sekä DOP korostavat rajojen ylittämistä sekä tulevaisuusorientaatiota tavoitteiden asettelussa. Ne haastavat oppilaiden mielikuvituksen ja luovuuden sekä olemassa olevien ajattelu- ja toimintamallien kestävyyden. Ne kannustavat hakemaan ilmiöille pitäviä selityksiä sekä tarkastelemaan niitä systeemisestä näkökulmasta.
  9. 9. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa Kuopio 29.1.2014 9 Kirjallisuutta (vrt. viittaukset) Brown John Seely (2013) Learning in and for the 21st Century. Saatavilla (online): http://www.johnseelybrown.com/CJKoh.pdf Case Forest- pedagogiikan käsikirja käsikirja (nyt DOP-pedagogiikka). Saatavilla (online): http://www.skogsstyrelsen.se/Projektwebbar/caseforest/Teacher- courses/Manuals/ Enkenberg et al (2013) Design-suuntautunut pedagogiikka, esite. Saatavilla (online): https://dl.dropboxusercontent.com/u/17956009/DOP_esite2013.pdf Fullan, M.& Langwothy, M. (2013) Towards a New End: New Pedagogies for Deep Learning. Saatavilla (online): http://www.newpedagogies.info/ Mitra, Sugata (2013) SOLE: How to Bring Self-Organized Learning Environments to Your Community. Saatavilla (online): http://www.ted.com/pages/sole_toolkit

×