SlideShare a Scribd company logo
1 of 28
Download to read offline
#Duuni:a Twitteristä, verkostoja Facebookista
                                   -seminaari
Yksilön sosiaalinen pääoma:
• verkostot määrittävät arvoasi työmarkkinoilla
• mitä minulla on sanottavaa ja annettavaa
  verkostoilleni  määrittää menestyksen verkostoissa
Google-haut ja erilaiset sosiaalisen median profiilit
      määrittelevät hakijaa työmarkkinoilla
”Työelämän tietosuojalain lähtökohtana on työntekijää
koskevien tietojen tarpeellisuusvaatimus. Tämä tarkoittaa
sitä, että työnantaja saa käsitellä vain sellaisia työsuhteen
kannalta tarpeellisia henkilötietoja, jotka liittyvät
työsuhteen osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien
hoitamiseen, työnantajan työntekijöille tarjoamiin etuuksiin
taikka johtuvat työtehtävien erityisluonteesta. Työnantaja ei
saa edes työntekijän suostumuksella kerätä sellaisia tietoja,
jotka eivät liity työsuhteeseen.”
RT @petterij: Kuka palkkaisi nuoren, jolla ei ole
lainkaan nettimenneisyyttä? Se vasta on
epäilyttävää. #a2ilta
Y-sukupolvella eli millenialseilla ei ole enää mitään
tarvetta henkilökohtaisen tiedon piilottamiseen.
          » Vilma Luoma-Aho
Voiko mielestäsi esiintymisesi sosiaalisessa mediassa
      vaikuttaa työnsaantiin tulevaisuudessa?




                                                  Kyllä
                                                  Ei
                                                  EOS
Internetissä esiintyminen on aina julkista
esiintymistä ja sen takia oman sisällön siellä
pitäisi olla katseiden kestävää.
Verkon muisti on lähestulkoon ikuinen
Verkkoidentiteetti voi olla varkauden kohde
Oletko käyttänyt sosiaalista mediaa
      hakiessasi työpaikkaa?




                                      Kyllä
                                      Ei
                                      EOS
Erilaiset sosiaalisen median profiilit kertovat
sosiaalisesta pääomasta eli osaamisesta ja
verkostoista enemmän kuin kliseiset lauseet CV:ssä.
Itsensä markkinoinnin taito

• Oman osaamisen esiin tuominen verkossa
   – Ei saa olla ärsyttävää tuputtamista
   – vaan asiantuntijuutta, tiedon jakamista, avuliaisuutta, ja
     osallistumista
• Verkostoituminen on kaiken a ja o
   – Verkostoituminen oman alan osaajien kanssa…
      • tuottaa paitsi tärkeitä kontakteja
      • myös ajantasaisimman tiedon
Miten liikkeelle?
• Varaa aikaa, verkostoja ei rakenneta viikossa eikä kahdessa…
• Tiukka rajaus yksityisen ja työminän välillä kannattaa unohtaa,
  sillä persoona ja persoonallisuus kiinnostavat osaamisesi
  lisäksi
• Dokumentoi osaamisesi digitaaliseen muotoon, jo opiskelun
  aikana
• Anna dokumentit mahdollisen työnantajan tarkasteltavaksi
  linkein
• Kuvallakin on merkitystä – vältä ylilyöntejä ja ”pönötystä”
• Kirjoita blogia, erit. jos haluat profiloitua asiantuntijana
         • Twitter ja LinkedIn hyviä ammatillisen verkostoitumisen
           paikkoja – Huom! menestyäkseen on osallistuttava
        •Facebookissa ovat kaikki, myös työnantajasi
Anna työnantajalle käyttöön osoitteet,
              joista sinut löytää!

•   mapoyri.wordpress.com
•   facebook.com/marika.poyri
•   twitter.com/mapoyri
•   linkedin.com/in/marikapoyri
Itsensä brändääminen:
 Facebook vr. LinkedIn
Suomessa LinkedInillä
277 000 rekisteröitynyttä
käyttäjää
LinkedIn
Plussat                              Miinukset
• Henkilölle, joka haluaa pitää      • Aikaavievä
  yksityis- ja työminänsä erillään   • Muistuttaa muita rekrypalveluita,
• Verkostoituminen mahdollista         mm. Monster
  ilman ystävyyttä                   • Ei vielä saatavilla
• Keskusteluryhmät                     suomenkielisenä
• Konsulttitoimistot käyttävät       • Elitistinen; ylempien
  paljon hyväkseen                     toimihenkilöiden ja
  headhunttauksessa                    korkeakoulututkintojen
                                       suorittaneiden kohtauspaikka
                                     • Nuorelle vaikea, ei vielä suhteita
                                     • Persoonaton
Facebook pages
Plussat                              Miinukset
• Nopea ja helppo tehdä              • Facebookia ei käytetä vielä
• Sivusta voi tykätä                   laajasti työnhaussa
• Sähköinen cv, kertoo               • Oman sivun suosituksi saaminen?
  työkokemuksesta visuaalisesti ja
  työnäytteiden avulla
• Yksityinen profiili ja työminä
  pysyy erillään
• Suurin osa ihmisistä (myös
  työnantajista) jo Facebookissa,
  helpompi ottaa käyttöön ja
  seurata
Twitterissä voi seurata työpaikkailmoituksia tai
 ilmoittaa olevansa valmis uusiin työtehtäviin
jobijobi.fi
facebook.com/JobiJobi
twitter.com/Jobi_Jobi

jobijobi@samk.fi

More Related Content

What's hot

LinkedIn profiili ja ryhmät
LinkedIn profiili ja ryhmätLinkedIn profiili ja ryhmät
LinkedIn profiili ja ryhmätPiritta Seppälä
 
LinkedIn: Aloittelijan usein kysytyt kysymykset
LinkedIn: Aloittelijan usein kysytyt kysymyksetLinkedIn: Aloittelijan usein kysytyt kysymykset
LinkedIn: Aloittelijan usein kysytyt kysymyksetUraristeys
 
LinkedIn perusteet - näin pääset alkuun
LinkedIn perusteet - näin pääset alkuunLinkedIn perusteet - näin pääset alkuun
LinkedIn perusteet - näin pääset alkuunFutureMarja
 
Sähköpostijohtamisesta parveen
Sähköpostijohtamisesta parveenSähköpostijohtamisesta parveen
Sähköpostijohtamisesta parveenKatri Luukka
 
Sosiaalinen media ammatti-identiteetin rakentamisessa ja työnhaussa
Sosiaalinen media ammatti-identiteetin rakentamisessa ja työnhaussaSosiaalinen media ammatti-identiteetin rakentamisessa ja työnhaussa
Sosiaalinen media ammatti-identiteetin rakentamisessa ja työnhaussaHarto Pönkä
 
360 asteen verkkoelämä
360 asteen verkkoelämä360 asteen verkkoelämä
360 asteen verkkoelämäTuija Aalto
 
Työnhakijan LinkedIn
Työnhakijan LinkedInTyönhakijan LinkedIn
Työnhakijan LinkedInUraristeys
 
Miten erottua työnhaussa? 10 vinkkiä sosiaaliseen työnhakuun
Miten erottua työnhaussa? 10 vinkkiä sosiaaliseen työnhakuunMiten erottua työnhaussa? 10 vinkkiä sosiaaliseen työnhakuun
Miten erottua työnhaussa? 10 vinkkiä sosiaaliseen työnhakuunSusanna Rantanen
 

What's hot (11)

LinkedIn profiili ja ryhmät
LinkedIn profiili ja ryhmätLinkedIn profiili ja ryhmät
LinkedIn profiili ja ryhmät
 
LinkedIn: Aloittelijan usein kysytyt kysymykset
LinkedIn: Aloittelijan usein kysytyt kysymyksetLinkedIn: Aloittelijan usein kysytyt kysymykset
LinkedIn: Aloittelijan usein kysytyt kysymykset
 
LinkedIn perusteet - näin pääset alkuun
LinkedIn perusteet - näin pääset alkuunLinkedIn perusteet - näin pääset alkuun
LinkedIn perusteet - näin pääset alkuun
 
Sähköpostijohtamisesta parveen
Sähköpostijohtamisesta parveenSähköpostijohtamisesta parveen
Sähköpostijohtamisesta parveen
 
LinkedIn-pikaopas
LinkedIn-pikaopasLinkedIn-pikaopas
LinkedIn-pikaopas
 
Avokadot
AvokadotAvokadot
Avokadot
 
Sosiaalinen media ammatti-identiteetin rakentamisessa ja työnhaussa
Sosiaalinen media ammatti-identiteetin rakentamisessa ja työnhaussaSosiaalinen media ammatti-identiteetin rakentamisessa ja työnhaussa
Sosiaalinen media ammatti-identiteetin rakentamisessa ja työnhaussa
 
360 asteen verkkoelämä
360 asteen verkkoelämä360 asteen verkkoelämä
360 asteen verkkoelämä
 
Työnhakijan LinkedIn
Työnhakijan LinkedInTyönhakijan LinkedIn
Työnhakijan LinkedIn
 
Linkedin rekrytoinnissa
Linkedin rekrytoinnissaLinkedin rekrytoinnissa
Linkedin rekrytoinnissa
 
Miten erottua työnhaussa? 10 vinkkiä sosiaaliseen työnhakuun
Miten erottua työnhaussa? 10 vinkkiä sosiaaliseen työnhakuunMiten erottua työnhaussa? 10 vinkkiä sosiaaliseen työnhakuun
Miten erottua työnhaussa? 10 vinkkiä sosiaaliseen työnhakuun
 

Viewers also liked

Googlesciencefair
GooglesciencefairGooglesciencefair
GooglesciencefairQwertyzone
 
JobiJobi!-palvelun arviointikyselyn tulokset
JobiJobi!-palvelun arviointikyselyn tuloksetJobiJobi!-palvelun arviointikyselyn tulokset
JobiJobi!-palvelun arviointikyselyn tuloksetJobiJobi!
 
JobiJobi! yrityksille
JobiJobi! yrityksilleJobiJobi! yrityksille
JobiJobi! yrityksilleJobiJobi!
 
Työtä Meille Nyt ja Heti! -hanke 2010-2012
Työtä Meille Nyt ja Heti! -hanke 2010-2012Työtä Meille Nyt ja Heti! -hanke 2010-2012
Työtä Meille Nyt ja Heti! -hanke 2010-2012JobiJobi!
 
Human Resources and Social Media
Human Resources and Social MediaHuman Resources and Social Media
Human Resources and Social MediaJobiJobi!
 

Viewers also liked (7)

Googlesciencefair
GooglesciencefairGooglesciencefair
Googlesciencefair
 
JobiJobi!-palvelun arviointikyselyn tulokset
JobiJobi!-palvelun arviointikyselyn tuloksetJobiJobi!-palvelun arviointikyselyn tulokset
JobiJobi!-palvelun arviointikyselyn tulokset
 
Jobi osaaja
Jobi osaajaJobi osaaja
Jobi osaaja
 
JobiJobi! yrityksille
JobiJobi! yrityksilleJobiJobi! yrityksille
JobiJobi! yrityksille
 
Osaaja 2.0
Osaaja 2.0Osaaja 2.0
Osaaja 2.0
 
Työtä Meille Nyt ja Heti! -hanke 2010-2012
Työtä Meille Nyt ja Heti! -hanke 2010-2012Työtä Meille Nyt ja Heti! -hanke 2010-2012
Työtä Meille Nyt ja Heti! -hanke 2010-2012
 
Human Resources and Social Media
Human Resources and Social MediaHuman Resources and Social Media
Human Resources and Social Media
 

Similar to #Duunia Twitteristä, verkostoja Facebookista -seminaari 5.4.2011

Linkedin-koulutus @ Joensuu by Paragraaffi Oy
Linkedin-koulutus @ Joensuu by Paragraaffi OyLinkedin-koulutus @ Joensuu by Paragraaffi Oy
Linkedin-koulutus @ Joensuu by Paragraaffi OyJarl-Johan Héde
 
Linkedin koulutus @ Vaasa by paragraaffi
Linkedin koulutus @ Vaasa by paragraaffiLinkedin koulutus @ Vaasa by paragraaffi
Linkedin koulutus @ Vaasa by paragraaffiJarl-Johan Héde
 
LinkedIn koulutus / LinkedIn peruskurssi
LinkedIn koulutus / LinkedIn peruskurssiLinkedIn koulutus / LinkedIn peruskurssi
LinkedIn koulutus / LinkedIn peruskurssiIlkka O. Lavas
 
Sosiaalisen median-tekniikkaharjoitukset-verkkoon
Sosiaalisen median-tekniikkaharjoitukset-verkkoonSosiaalisen median-tekniikkaharjoitukset-verkkoon
Sosiaalisen median-tekniikkaharjoitukset-verkkoonMaria Rajakallio
 
Some työnhaussa - Vinkkejä opiskelijoille
Some työnhaussa - Vinkkejä opiskelijoilleSome työnhaussa - Vinkkejä opiskelijoille
Some työnhaussa - Vinkkejä opiskelijoilleSari Veikkolainen
 
Mitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössä slideshare
Mitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössä slideshareMitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössä slideshare
Mitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössä slideshareFrank Communications
 
Vinkkejä viestintään ja ammattilaisena someen
Vinkkejä viestintään ja ammattilaisena someenVinkkejä viestintään ja ammattilaisena someen
Vinkkejä viestintään ja ammattilaisena someenMatleena Laakso
 
Asiantuntija sosiaalisessa mediassa
Asiantuntija sosiaalisessa mediassaAsiantuntija sosiaalisessa mediassa
Asiantuntija sosiaalisessa mediassaMatleena Laakso
 
Rokkaako verkkobrändisi? Kaisa Hernberg twitter ja linkedin
Rokkaako verkkobrändisi? Kaisa Hernberg twitter ja linkedinRokkaako verkkobrändisi? Kaisa Hernberg twitter ja linkedin
Rokkaako verkkobrändisi? Kaisa Hernberg twitter ja linkedinSalla Brunou
 
Facebook opettajan ja ohjaajan työssä
Facebook opettajan ja ohjaajan työssäFacebook opettajan ja ohjaajan työssä
Facebook opettajan ja ohjaajan työssäMatleena Laakso
 
22.9.2010 – Sosiaalinen media henkilöbrändäyksen osana – Tammerkosken Nuorka...
 22.9.2010 – Sosiaalinen media henkilöbrändäyksen osana – Tammerkosken Nuorka... 22.9.2010 – Sosiaalinen media henkilöbrändäyksen osana – Tammerkosken Nuorka...
22.9.2010 – Sosiaalinen media henkilöbrändäyksen osana – Tammerkosken Nuorka...Marko Teräs
 
Verkostoidu Linkedin:issä
Verkostoidu Linkedin:issäVerkostoidu Linkedin:issä
Verkostoidu Linkedin:issäFutureMarja
 
Some markkinointiin perusteet_slideshare
Some markkinointiin perusteet_slideshareSome markkinointiin perusteet_slideshare
Some markkinointiin perusteet_slideshareRedesan Oy
 
Mitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössä
Mitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössäMitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössä
Mitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössäKaisa Hernberg
 
Sosiaalinen media-rekrytoinnissa-23022016
Sosiaalinen media-rekrytoinnissa-23022016Sosiaalinen media-rekrytoinnissa-23022016
Sosiaalinen media-rekrytoinnissa-23022016Maria Rajakallio
 
Katin kokemukset näkemykset 27092012
Katin kokemukset näkemykset 27092012Katin kokemukset näkemykset 27092012
Katin kokemukset näkemykset 27092012Katri Luukka
 
Linkedin. Mitkä asiat kannattaa laittaa heti kuntoon!
Linkedin. Mitkä asiat kannattaa laittaa heti kuntoon! Linkedin. Mitkä asiat kannattaa laittaa heti kuntoon!
Linkedin. Mitkä asiat kannattaa laittaa heti kuntoon! FutureMarja
 

Similar to #Duunia Twitteristä, verkostoja Facebookista -seminaari 5.4.2011 (20)

Linkedin-koulutus @ Joensuu by Paragraaffi Oy
Linkedin-koulutus @ Joensuu by Paragraaffi OyLinkedin-koulutus @ Joensuu by Paragraaffi Oy
Linkedin-koulutus @ Joensuu by Paragraaffi Oy
 
Linkedin koulutus @ Vaasa by paragraaffi
Linkedin koulutus @ Vaasa by paragraaffiLinkedin koulutus @ Vaasa by paragraaffi
Linkedin koulutus @ Vaasa by paragraaffi
 
LinkedIn koulutus / LinkedIn peruskurssi
LinkedIn koulutus / LinkedIn peruskurssiLinkedIn koulutus / LinkedIn peruskurssi
LinkedIn koulutus / LinkedIn peruskurssi
 
Sosiaalisen median-tekniikkaharjoitukset-verkkoon
Sosiaalisen median-tekniikkaharjoitukset-verkkoonSosiaalisen median-tekniikkaharjoitukset-verkkoon
Sosiaalisen median-tekniikkaharjoitukset-verkkoon
 
Työnhakijan LinkedIn
Työnhakijan LinkedInTyönhakijan LinkedIn
Työnhakijan LinkedIn
 
Some työnhaussa - Vinkkejä opiskelijoille
Some työnhaussa - Vinkkejä opiskelijoilleSome työnhaussa - Vinkkejä opiskelijoille
Some työnhaussa - Vinkkejä opiskelijoille
 
Mitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössä slideshare
Mitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössä slideshareMitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössä slideshare
Mitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössä slideshare
 
Vinkkejä viestintään ja ammattilaisena someen
Vinkkejä viestintään ja ammattilaisena someenVinkkejä viestintään ja ammattilaisena someen
Vinkkejä viestintään ja ammattilaisena someen
 
Asiantuntija sosiaalisessa mediassa
Asiantuntija sosiaalisessa mediassaAsiantuntija sosiaalisessa mediassa
Asiantuntija sosiaalisessa mediassa
 
Digi innostajat 14.2.20
Digi innostajat 14.2.20Digi innostajat 14.2.20
Digi innostajat 14.2.20
 
Rokkaako verkkobrändisi? Kaisa Hernberg twitter ja linkedin
Rokkaako verkkobrändisi? Kaisa Hernberg twitter ja linkedinRokkaako verkkobrändisi? Kaisa Hernberg twitter ja linkedin
Rokkaako verkkobrändisi? Kaisa Hernberg twitter ja linkedin
 
Facebook opettajan ja ohjaajan työssä
Facebook opettajan ja ohjaajan työssäFacebook opettajan ja ohjaajan työssä
Facebook opettajan ja ohjaajan työssä
 
22.9.2010 – Sosiaalinen media henkilöbrändäyksen osana – Tammerkosken Nuorka...
 22.9.2010 – Sosiaalinen media henkilöbrändäyksen osana – Tammerkosken Nuorka... 22.9.2010 – Sosiaalinen media henkilöbrändäyksen osana – Tammerkosken Nuorka...
22.9.2010 – Sosiaalinen media henkilöbrändäyksen osana – Tammerkosken Nuorka...
 
Verkostoidu Linkedin:issä
Verkostoidu Linkedin:issäVerkostoidu Linkedin:issä
Verkostoidu Linkedin:issä
 
Some markkinointiin perusteet_slideshare
Some markkinointiin perusteet_slideshareSome markkinointiin perusteet_slideshare
Some markkinointiin perusteet_slideshare
 
Mitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössä
Mitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössäMitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössä
Mitä hyötyä twitteristä ja linked inistä on työkäytössä
 
Sosiaalinen media-rekrytoinnissa-23022016
Sosiaalinen media-rekrytoinnissa-23022016Sosiaalinen media-rekrytoinnissa-23022016
Sosiaalinen media-rekrytoinnissa-23022016
 
Katin kokemukset näkemykset 27092012
Katin kokemukset näkemykset 27092012Katin kokemukset näkemykset 27092012
Katin kokemukset näkemykset 27092012
 
Linkedin. Mitkä asiat kannattaa laittaa heti kuntoon!
Linkedin. Mitkä asiat kannattaa laittaa heti kuntoon! Linkedin. Mitkä asiat kannattaa laittaa heti kuntoon!
Linkedin. Mitkä asiat kannattaa laittaa heti kuntoon!
 
Näyttötyö Otavan opistossa
Näyttötyö Otavan opistossaNäyttötyö Otavan opistossa
Näyttötyö Otavan opistossa
 

More from JobiJobi!

Pikavinkit työnhakuun sosiaalisessa mediassa
Pikavinkit työnhakuun sosiaalisessa mediassaPikavinkit työnhakuun sosiaalisessa mediassa
Pikavinkit työnhakuun sosiaalisessa mediassaJobiJobi!
 
Human Resources and Social Media
Human Resources and Social MediaHuman Resources and Social Media
Human Resources and Social MediaJobiJobi!
 
JobiJobi! - Keys to dream job
JobiJobi! - Keys to dream jobJobiJobi! - Keys to dream job
JobiJobi! - Keys to dream jobJobiJobi!
 
JobiJobi!-palvelun yrityskyselyn tulokset
JobiJobi!-palvelun yrityskyselyn tuloksetJobiJobi!-palvelun yrityskyselyn tulokset
JobiJobi!-palvelun yrityskyselyn tuloksetJobiJobi!
 
Hanke-esittely 2010
Hanke-esittely 2010Hanke-esittely 2010
Hanke-esittely 2010JobiJobi!
 
Rekrytointi murroksessa
Rekrytointi murroksessaRekrytointi murroksessa
Rekrytointi murroksessaJobiJobi!
 
10 tips for finding a job
10 tips for finding a job10 tips for finding a job
10 tips for finding a jobJobiJobi!
 
10 vinkkiä työnhakuun
10 vinkkiä työnhakuun10 vinkkiä työnhakuun
10 vinkkiä työnhakuunJobiJobi!
 
Sosiaalinen media rekrytoinnissa -seminaari 5.5.2011
Sosiaalinen media rekrytoinnissa -seminaari 5.5.2011Sosiaalinen media rekrytoinnissa -seminaari 5.5.2011
Sosiaalinen media rekrytoinnissa -seminaari 5.5.2011JobiJobi!
 
Facebook-sovellus nuorten työllisyyden ja rekrytoinnin edistämisessä, ITK2011
Facebook-sovellus nuorten työllisyyden ja rekrytoinnin edistämisessä, ITK2011Facebook-sovellus nuorten työllisyyden ja rekrytoinnin edistämisessä, ITK2011
Facebook-sovellus nuorten työllisyyden ja rekrytoinnin edistämisessä, ITK2011JobiJobi!
 

More from JobiJobi! (10)

Pikavinkit työnhakuun sosiaalisessa mediassa
Pikavinkit työnhakuun sosiaalisessa mediassaPikavinkit työnhakuun sosiaalisessa mediassa
Pikavinkit työnhakuun sosiaalisessa mediassa
 
Human Resources and Social Media
Human Resources and Social MediaHuman Resources and Social Media
Human Resources and Social Media
 
JobiJobi! - Keys to dream job
JobiJobi! - Keys to dream jobJobiJobi! - Keys to dream job
JobiJobi! - Keys to dream job
 
JobiJobi!-palvelun yrityskyselyn tulokset
JobiJobi!-palvelun yrityskyselyn tuloksetJobiJobi!-palvelun yrityskyselyn tulokset
JobiJobi!-palvelun yrityskyselyn tulokset
 
Hanke-esittely 2010
Hanke-esittely 2010Hanke-esittely 2010
Hanke-esittely 2010
 
Rekrytointi murroksessa
Rekrytointi murroksessaRekrytointi murroksessa
Rekrytointi murroksessa
 
10 tips for finding a job
10 tips for finding a job10 tips for finding a job
10 tips for finding a job
 
10 vinkkiä työnhakuun
10 vinkkiä työnhakuun10 vinkkiä työnhakuun
10 vinkkiä työnhakuun
 
Sosiaalinen media rekrytoinnissa -seminaari 5.5.2011
Sosiaalinen media rekrytoinnissa -seminaari 5.5.2011Sosiaalinen media rekrytoinnissa -seminaari 5.5.2011
Sosiaalinen media rekrytoinnissa -seminaari 5.5.2011
 
Facebook-sovellus nuorten työllisyyden ja rekrytoinnin edistämisessä, ITK2011
Facebook-sovellus nuorten työllisyyden ja rekrytoinnin edistämisessä, ITK2011Facebook-sovellus nuorten työllisyyden ja rekrytoinnin edistämisessä, ITK2011
Facebook-sovellus nuorten työllisyyden ja rekrytoinnin edistämisessä, ITK2011
 

#Duunia Twitteristä, verkostoja Facebookista -seminaari 5.4.2011

  • 1. #Duuni:a Twitteristä, verkostoja Facebookista -seminaari
  • 2.
  • 3. Yksilön sosiaalinen pääoma: • verkostot määrittävät arvoasi työmarkkinoilla • mitä minulla on sanottavaa ja annettavaa verkostoilleni  määrittää menestyksen verkostoissa
  • 4. Google-haut ja erilaiset sosiaalisen median profiilit määrittelevät hakijaa työmarkkinoilla
  • 5.
  • 6.
  • 7.
  • 8. ”Työelämän tietosuojalain lähtökohtana on työntekijää koskevien tietojen tarpeellisuusvaatimus. Tämä tarkoittaa sitä, että työnantaja saa käsitellä vain sellaisia työsuhteen kannalta tarpeellisia henkilötietoja, jotka liittyvät työsuhteen osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien hoitamiseen, työnantajan työntekijöille tarjoamiin etuuksiin taikka johtuvat työtehtävien erityisluonteesta. Työnantaja ei saa edes työntekijän suostumuksella kerätä sellaisia tietoja, jotka eivät liity työsuhteeseen.”
  • 9. RT @petterij: Kuka palkkaisi nuoren, jolla ei ole lainkaan nettimenneisyyttä? Se vasta on epäilyttävää. #a2ilta
  • 10. Y-sukupolvella eli millenialseilla ei ole enää mitään tarvetta henkilökohtaisen tiedon piilottamiseen. » Vilma Luoma-Aho
  • 11. Voiko mielestäsi esiintymisesi sosiaalisessa mediassa vaikuttaa työnsaantiin tulevaisuudessa? Kyllä Ei EOS
  • 12. Internetissä esiintyminen on aina julkista esiintymistä ja sen takia oman sisällön siellä pitäisi olla katseiden kestävää.
  • 13. Verkon muisti on lähestulkoon ikuinen
  • 14. Verkkoidentiteetti voi olla varkauden kohde
  • 15. Oletko käyttänyt sosiaalista mediaa hakiessasi työpaikkaa? Kyllä Ei EOS
  • 16.
  • 17. Erilaiset sosiaalisen median profiilit kertovat sosiaalisesta pääomasta eli osaamisesta ja verkostoista enemmän kuin kliseiset lauseet CV:ssä.
  • 18. Itsensä markkinoinnin taito • Oman osaamisen esiin tuominen verkossa – Ei saa olla ärsyttävää tuputtamista – vaan asiantuntijuutta, tiedon jakamista, avuliaisuutta, ja osallistumista • Verkostoituminen on kaiken a ja o – Verkostoituminen oman alan osaajien kanssa… • tuottaa paitsi tärkeitä kontakteja • myös ajantasaisimman tiedon
  • 19. Miten liikkeelle? • Varaa aikaa, verkostoja ei rakenneta viikossa eikä kahdessa… • Tiukka rajaus yksityisen ja työminän välillä kannattaa unohtaa, sillä persoona ja persoonallisuus kiinnostavat osaamisesi lisäksi • Dokumentoi osaamisesi digitaaliseen muotoon, jo opiskelun aikana • Anna dokumentit mahdollisen työnantajan tarkasteltavaksi linkein • Kuvallakin on merkitystä – vältä ylilyöntejä ja ”pönötystä” • Kirjoita blogia, erit. jos haluat profiloitua asiantuntijana • Twitter ja LinkedIn hyviä ammatillisen verkostoitumisen paikkoja – Huom! menestyäkseen on osallistuttava •Facebookissa ovat kaikki, myös työnantajasi
  • 20. Anna työnantajalle käyttöön osoitteet, joista sinut löytää! • mapoyri.wordpress.com • facebook.com/marika.poyri • twitter.com/mapoyri • linkedin.com/in/marikapoyri
  • 22. Suomessa LinkedInillä 277 000 rekisteröitynyttä käyttäjää
  • 23. LinkedIn Plussat Miinukset • Henkilölle, joka haluaa pitää • Aikaavievä yksityis- ja työminänsä erillään • Muistuttaa muita rekrypalveluita, • Verkostoituminen mahdollista mm. Monster ilman ystävyyttä • Ei vielä saatavilla • Keskusteluryhmät suomenkielisenä • Konsulttitoimistot käyttävät • Elitistinen; ylempien paljon hyväkseen toimihenkilöiden ja headhunttauksessa korkeakoulututkintojen suorittaneiden kohtauspaikka • Nuorelle vaikea, ei vielä suhteita • Persoonaton
  • 24.
  • 25. Facebook pages Plussat Miinukset • Nopea ja helppo tehdä • Facebookia ei käytetä vielä • Sivusta voi tykätä laajasti työnhaussa • Sähköinen cv, kertoo • Oman sivun suosituksi saaminen? työkokemuksesta visuaalisesti ja työnäytteiden avulla • Yksityinen profiili ja työminä pysyy erillään • Suurin osa ihmisistä (myös työnantajista) jo Facebookissa, helpompi ottaa käyttöön ja seurata
  • 26.
  • 27. Twitterissä voi seurata työpaikkailmoituksia tai ilmoittaa olevansa valmis uusiin työtehtäviin