Ulla Oksanenulla.oksanen@helsinki.fiesitelmä Otava-opistossa 16.8.2012Merkkejä tietoyhteiskunnan maisemasta vuonna 2015- L...
2tää paljon asioita tai kehittää rationaalisia kykyjään ilman että siitä on hänelle tai hänen ympäristöl-leen kohtalokkait...
3kannattelemaan ajatukseen digitalisoituneesta ja verkottuneesta tietoyhteiskunnasta, sen ”hohdok-kaasta” tulevaisuudesta ...
4koskeva survey-tutkimus, etteivät nämä kuitenkaan ole erityisen eteviä visuaalisten viestien tulkin-nassa eivätkä niiden ...
5mastonmuutoksen ja saastumisen jälkinä ja seuraamuksina ympäristössämme, toiseksi (2) luon-nononnettomuuksina eli itse lu...
6kauas erilleen luonnosta ja ihmisestä. Kiinnostavaa näissä esityksissä oli erityisesti se, että nimen-omaan tytöt halusiv...
7ten ”attribuuttien”, digitaalisten laitteiden kuten tietokoneiden, kännyköiden ja niihin liittyviensymbolien kautta. Kuvi...
8ihmiset ja tiedon ”taivaaseen valitut” olivat oikeutettuja tiedon saantiin, kun taas alimpaan kerrok-seen eli ”helvettiin...
9tani mukaan usein luonnonvoimien kaltaisena väistämättömän omalakisesti kehkeytyvänä prosessi-na tai vieraan älyn ohjaama...
10LähteetAro, J. (1997). Miten tietoyhteiskunnasta puhutaan. Sosiologipäivät Helsingin yliopistossa 21.3.1997, Tietoyhteis...
Upcoming SlideShare
Loading in …5
×

Merkkejä tietoyhteiskunnan maisemasta 2015 - Ulla Oksanen

643 views
549 views

Published on

Merkkejä tietoyhteiskunnan maisemasta 2015, tutkija Ulla Oksanen, Helsingin yliopisto

0 Comments
0 Likes
Statistics
Notes
  • Be the first to comment

  • Be the first to like this

No Downloads
Views
Total views
643
On SlideShare
0
From Embeds
0
Number of Embeds
4
Actions
Shares
0
Downloads
1
Comments
0
Likes
0
Embeds 0
No embeds

No notes for slide

Merkkejä tietoyhteiskunnan maisemasta 2015 - Ulla Oksanen

  1. 1. Ulla Oksanenulla.oksanen@helsinki.fiesitelmä Otava-opistossa 16.8.2012Merkkejä tietoyhteiskunnan maisemasta vuonna 2015- Lukiolaisten piirroksia semioottisen tulkinnan valossaHyvät kuulijat,ymmärrän hollantilaisen semiootikon Mieke Balin tässä esittämän ajatuksen [“…[Hence,] nothingabout art is innocent: It is neither inevitable, nor without consequences” (Bal 1991, 5)] omassatyössäni tutkimieni lukiolaisten piirrosten valossa seuraavaan tapaan: Mikään näissä kuvissa ei oletäysin viatonta, niissä ei ole mitään itsestään selvää eikä mitään, mikä ei olisi seurausta tai jälkeäjostain. Toisin sanoen: kaikella mitä kuvissa on, jopa vähäisimmillä yksityiskohdillakin, on mer-kitystä. Sama koskee myös koko visuaalista ympäristöä ja laajasti ottaen koko kulttuuria, jossakaikkialla on mahdollista erottaa ihmisen ja hänen valmistamiensa esineiden aiheuttamia jälkiä taimuita toiminnasta aiheutuneita seurauksia ja muutoksia. Semiotiikan, yleisen merkkitieteen, näkö-kulmasta kysymys on tällöin merkeistä ja niiden merkitysten aikojen kuluessa tapahtuvasta evoluu-tiosta sosiaalisissa ja kulttuurisissa konteksteissaan. – Tarkoitukseni on seuraavaksi esittää joitakinvälähdyksiä samaa aihetta koskevasta väitöstutkimuksestani, jossa kiinnostukseni kohteena oli lu-kiolaisten kuvataiteen harjoitustöissä vuonna 2005 ilmaisema kuvallinen näkemys ”tietoyhteiskun-nasta vuonna 2015”, tiedon ja tekniikan nykyaikaisesta liitosta, sellaisena kuin he sen kuvittelivatnäyttäytyvän 10 vuoden kuluttua. Aluksi muutama sana tietämisestä ja siihen liittyvistä myyteistä: Varhaisissa kertomuksissa jamyyteissä ratkaisevana kysymyksenä on kautta aikojen esiintynyt arvoituksellinen ”tieto”, jolla onollut usein käänteentekevä merkitys ihmisten ongelmien ratkaisussa. Tunnetuimpia näistä tarinoistaon raamatullinen myytti, joka kertoo tiedon kaksinaisesta luonteesta. Siinä ”maailman ensimmäisetihmiset” joutuvat karkotetuksi Eedenin puutarhasta heidän uhmattuaan alullepanijansa kieltoa jasyötyään ”hyvän ja pahan tiedon puun” hedelmiä käärmeen vietteleminä. Kaikki tämän kaltaisetvanhat kertomukset, jotka uusiin muotteihin sovitettuinakin tuntuvat ikuisesti pohtivan yhtä ja sa-maa – myös omaa aikaamme koskevaa – elintärkeää kysymystä: onko ihmisen ylipäänsä hyvä tie-
  2. 2. 2tää paljon asioita tai kehittää rationaalisia kykyjään ilman että siitä on hänelle tai hänen ympäristöl-leen kohtalokkaita seurauksia (vrt. von Wright 1989a, 315).1 Samantapaiseen tietämisen ongelmaan liittyvät myös monet vanhat kertomukset tulesta, jokatunnetaan laajalti tiedon, totuuden tai koko maailmankaikkeuden energioiden symbolina. Kun kreik-kalaiseen mytologiaan kuuluvassa tarinassa esimerkiksi titaani Prometeus varastaa jumalilta tulenihmisille, saavat nämä kostoksi kantaakseen myyttisen Pandoran lippaan kirouksen ja siitä karkaa-vat maailman kaikki vitsaukset. Niinpä tarinassa jumalallisen tiedon eli tulen anastaminen sekä lo-pulta lippaan avaaminen voivat johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin ja ihmiskunnan perikatoon. Yli-vertaista tietoa ja taikuuksia kiihkeästi tavoitteleva Faust, jota koskevat kertomukset ovat tuottaneetlukuisia versioita eri taiteenaloilla, myy puolestaan sielunsa paholaiselle ja joutuu vastineeksi siitämaksamaan velkansa. Arkisessa kielenkäytössä puhutaan usein myytistä kun halutaan viitata johonkin, joka ei vastaatodellisuutta, tai joka on ”vain mielikuvitusta”, ”ennakkoluuloa”, ”pelkkä myytti”. Tällaiset ilmaisutsisältävät usein asiaa vähättelevän sävyn ja ohittavat niihin sisältyvien kerrostumien selvittelyn, sillämyyteissä on kysymys paljon enemmästä. Dominique Lecourtin (2002, 10–11) mukaan myytit ovatsellaisia kuvitteellisia ratkaisuja pohtivia tarinoita, joita olemassaolon suurten kysymysten ahdista-man ihmisen on lakkaamatta käsiteltävä pysyäkseen kiinni muuttuvassa maailmassa, oppiakseen javoidakseen elää siinä. Kysymys on silloin merkityksiä tuottavasta toiminnasta ja tietämisestä, tut-kimukseni keskeisestä puheenaiheesta. Tällöin alkukertomusten ja jumaltarujen lisäksi myyttiä voiRoland Barthesin (1994) tapaan tarkastella myös yleisen merkkitieteen, semiotiikan, näkökulmastamodernina kertomuksena, jonka avulla kulttuuri selittää ja ymmärtää todellisuuden ilmiöitä, elämänja kuoleman, hyvän ja pahan kysymyksiä. Niinpä oman aikamme myytit liittyvätkin usein nykyih-misen arkiseen elämänpiiriin, kuten esimerkiksi ympäristökysymyksiin, sukupuoleen tai vaikkapatietoyhteiskuntaan ja uuteen teknologiaan. Kulttuurin piirissä jatkuvasti kertautuessaan ja kierrätty-essään myytti voi myös tarjota yhteisöllisiä esikuvia siitä kuinka asioiden tulisi olla ja ”sääntöjä” janormeja siitä millainen käyttäytyminen on toivottavaa ja millainen ei sitä ole. Claude Lévi-Straussinsanoin ”myytit ajattelevat meissä”2. Lecourtin (2002, 9–10) mukaan Prometeus, Faust ja Frankenstein ovat länsimaisessa ajattelus-sa olleet kaikkein vahvimmin vaikuttaneita myyttejä ja esitieteellisiä malleja, jotka pysyvät edelleenitsepintaisesti hengissä erityisesti teknologisesti pitkälle kehittyneissä maissa (vrt. von Wright1989a). Niinpä ei olekaan ihme, että myytti on ”tarttunut” myös nk. uuteen teknologiaan sekä sen1 Lecourtin mukaan myös varhaisessa Prometeus -myytissä (kr. prometheus: se, joka ajattelee edeltä käsin) kreikkalai-nen kulttuuri pohtii suhdettaan tieteisiin ja tekniikkaan sekä rohkaisee ihmisiä käyttämään järkeään niiden merkitystäarvioidessaan (Lecourt 2002, 11, 43).2 Tarastin (1994, 28) mukaan Lévi-Strauss (1964/1970, 20) teoksessa Le Cru et le Cuit.
  3. 3. 3kannattelemaan ajatukseen digitalisoituneesta ja verkottuneesta tietoyhteiskunnasta, sen ”hohdok-kaasta” tulevaisuudesta sekä sitä toisaalta myös uhkaavista vaaroista. Eräs tietoyhteiskuntaa, ”ai-kamme suurta kertomusta”, koskeva tyypillinen myytti on nimittäin vakuuttanut jatkuvasti, ettätekninen kehitys ja inhimillisen elämän laadun kaikenpuolinen paraneminen kulkevat käsi kädessä(mm. Wallgren 1996). Kehityksen tuomiin muutoksiin on liitetty usein myös ajatus ihmisten val-tautumisesta, luovuuden ja vapauden lisääntymisestä. Thomas Wallgrenin mukaan modernin ihmi-sen ja yhteiskunnan suhtautuminen tekniikkaan määräytyy suurelta osin kuuden keskeisen myytinpohjalta: (i) Myyttisesti esimerkiksi uskotaan, että tekniikan kehittyminen on järjen toteutumista jatiedon tehokasta hyväksikäyttöä, ja että (ii) tekninen kehitys todella johtaa edistykseen. (iii) Usko-taan myös, että tekniikka merkitsee luonnon hallintaa, ja että (iv) se on eettisesti ja yhteiskunnal-lisesti neutraalia. Tämän lisäksi pidetään itsestään selvänä, että (v) tekniikka yhdistää ihmisiä, ja(vi) että sen kehitys on järkähtämättömän omalakista, eli liikettä jota ei voi estää. (Wallgren 1996.)Erityistä kiinnostusta herättävät nykypäivänä myös kysymykset, jotka koskevat tietoyhteiskunnanvirittämiä mahdollisuuksia jakaantua tasaisesti sekä edistää demokratiaa maailmassa. Tällaiset tek-nisen edistyksen piiriin kuuluvat myytit liittyvät Georg Henrik von Wrightin mukaan läheisesti niitäyleisempään edistyksen myyttiin, jota hän pitää valistuksen ajoilta modernia aikaa kohti kehkeyty-vänä perustavanlaatuisena pohjavirtana. Myytin taustalla von Wright näkee 1700- ja 1800-lukujensuuren ihanteen: auktoriteetin ja rajoitusten vallasta vapautuvan ihmisen. Moderniksi edistyksenmyytiksi kutsumansa näkemyksen luonteenomaisimpana piirteenä von Wright pitää sen uskoa ”ra-joittamattomaan ja ikuisesti jatkuvaan edistykseen”, joka on ”luonnollista”, luonnonvoimien kaltais-ta ja välttämätöntä. (von Wright 1989b, 8.) Omassa case-tutkimuksessani kohdistin huomioni eteläsuomalaisen viestintä- ja mediapainot-teisen lukion opiskelijoiden kuvataideoppitunneillaan tuottamiin piirroksiin aiheesta ”tietoyhteis-kunnan maisema vuonna 2015”. Tutkittavia piirroksia oli yhteensä 44 kappaletta. Näkökulmakseniteorian ja metodologian kannalta valitsin siis erityisesti semiotiikan, josta katsoen ensiarvoisen tär-keiksi nousivat kuviin sisältyvät merkkien merkitykset ja miten ne rakentuvat tulkinnassa. Koulussajärjestettävää taide- ja mediakasvatusta koskien on tällaisen tulkinnan yhteydessä aihetta puhuamyös näiden merkitysten lukutaidosta ja tässä yhteydessä etenkin merkitysten visuaalisesta luku-taidosta. Tällainen laajemmin medialukutaitoon liittyvä lukutaito, jota Janne Seppänen (2001) luon-nehtii kykynä tulkita ja ymmärtää ”visuaalisten järjestysten” kulttuurisia merkityksiä, kehittyyvähittäin arjen toiminnoissa sitä jatkuvasti harjoittamalla ja merkityksiä monipuolisesti reflektoi-malla. (vrt. Seppänen 2001, 14–16, 148.) – Vaikka niin kutsuttua ”nettisukupolvea” on visuaaliseltalukutaidoltaan arveltu yleisesti aikaisempia polvia huomattavasti ”kouliintunemmaksi”, osoittaaesimerkiksi Brumbergerin (2011) viime vuonna tehty 18–23 -vuotiaita yhdysvaltalaisia opiskelijoita
  4. 4. 4koskeva survey-tutkimus, etteivät nämä kuitenkaan ole erityisen eteviä visuaalisten viestien tulkin-nassa eivätkä niiden tuottamisessa. Myös Felten (2008) katsoo, ettei kuvallistuneessa digitaalisessanykykulttuurissa eläminen millään tavoin johda automaattisesti kehittyneeseen kuvanlukutaitoon,vaan edellyttää tämän taidon aktiivista opiskelua ja merkitysten konstruointia sekä tämän prosessinasiantuntevaa ohjausta. Keskityn tässä esityksessä lähinnä tutkimusaineistoni, lukiolaisten piirrosten, diskurssianalyy-sissa ilmenneiden keskeisten tulosten esittelyyn. Työn teoreettisesta perustasta mainittakoon senverran, että sitä läpäiseväksi ydinajatukseksi omaksuin kannan, jonka mukaisesti visuaalisen kult-tuurin ja sen ”järjestysten” syvällisempi ymmärtäminen, kriittinen reflektointi ja oppiminen tulevatmahdollisiksi erityisesti sellaisen lukutaidon avulla, joka hyödyntää semiotiikan teoriaa ja metodo-logiaa. – Myös opetusministeriö on tietoyhteiskunnassa tarvittavia lukutaitoja selvittävässä Suomi(o)saa lukea -muistiossaan (2000, 21) päätynyt samantapaiseen käsitykseen, jonka olen siis valmisjakamaan: (lainaus:) ”(v)isuaalisen lukutaidon käsite johtaa semiotiikan alueen problematiikkaan”.Lähestymistavakseni tällaisen taidon teoreettista ja metodologista viitekehystä hahmottavassa työs-säni valitsin erityisesti käytäntöperustaisen semiotiikan. Tarkoitan sellaisella lähinnä) pragmatisti-sen semiotiikan ja sosiosemiotiikan tapaa ymmärtää merkkien merkitys käytännöllisen toiminnanyhteydessä sekä suhteessa tämän toiminnan tehtäviin ja tarkoituksiin kontekstissaan. Työn teoreetti-sessa osassa otinkin tehtäväkseni lähinnä semioottisen visuaalisen lukutaidon käsitteen viitekehyk-sen selvittämisen sekä kahta mainitsemaani rinnakkaista semioottista näkökulmaa yhdistävän ”sil-lan”, eräänlaisen hybridimallin hahmottamisen. Mitä tulee tutkimuksen empiiriseen ja metodologiseen puoleen, on aiheellista todeta, että tut-kimuksessa soveltamani semioottinen ajattelu pitää ensiarvoisen tärkeinä merkitystä synnyttävinäkäytännön alueina erityisesti diskursseja. Näillä tarkoitan merkityksiä tuottavia vakiintuneita ajatte-lumalleja, jotka toteutuvat sosiaalisissa käytännöissä eli ihmisten sosiaalisesti ja kulttuurisesti ra-kentuneissa tavoissa toimia (vrt. Van Leeuwen 2008). Koska kuvan kaikilla elementeillä ja yksityis-kohdilla on periaatteessa ilmaisuvoimaa ”Shape is action; Action is shape” (Matthews 1999, 41), voikuva rikkaine ja avoimine resursseineen tehdä näkyväksi varsinaisen toiminnan, tapahtumien jatoimijoiden ohella myös itse tapahtumapaikkoihin ja -aikoihin liittyviä merkkejä: niistä aiheutuneitajälkiä, muutoksia, seuraamuksia, aikaansaannoksia jne. Varsinaista empiiristä piirrosaineistoa ai-kani tarkasteltuani siinä alkoi erottua lähinnä kolme toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevaakuvallista päädiskurssia sekä yhteensä kuusi edellisten aladiskurssia. (Kuvio 10 x 3) Diskurssit ni-mesin (i) luonnonkatastrofidiskursseiksi, (ii) teknisen edistyksen diskursseiksi ja (iii) mekanistis-organistisiksi diskursseiksi. Näistä ensimmäiset eli ”luonnonkatastrofidiskurssit” näyttäytyivät kol-mena alalajina, ensinnäkin (1) ekologisina uhkakuvina, eli pohjimmiltaan ihmisen aiheuttaman il-
  5. 5. 5mastonmuutoksen ja saastumisen jälkinä ja seuraamuksina ympäristössämme, toiseksi (2) luon-nononnettomuuksina eli itse luonnon nostattamina suuronnettomuuksina ja hävityksenä ja kolman-neksi (3) pelastusdiskursseina, jotka suuntautuivat tyypillisesti elävän luonnon suojaamiseen ja eris-tämiseen ilmaston lämpenemiseltä. ”Teknisen edistyksen diskurssit” esiintyivät taas kahtena toisil-leen vastakkaisena näkemyksenä: toisaalta (4) teknologian voittokulkua ihannoivana ajatusmallina,johon sisältyi erilaisten tieteellis-teknisten innovaatioiden korostaminen sekä luottamus ihmistenvaltautumiseen ja tuhon välttämiseen niiden avulla, ja toisaalta taas (5) teknologisen kehityksen vaa-roja korostavana kriittisenä diskurssina, jossa ihmistä kuvattiin usein teknologian armoille jäävänäja sen vallan käytön kohteeksi joutuvana uhrina. ”Mekanistis-organistisista” ajattelutavoista erottuitaas kuvallisesti selkeimpänä (6) kulttuurin mekanisaatiodiskurssi, joka ilmeni piirroksissa jähmei-den ja kulmikkaiden geometristen muotojen korostamisena, mikä näytti viittaavan kuvattujen asioi-den ja ilmiöiden kaavamaisiksi ja konemaisiksi koettuihin piirteisiin. Aineistosta saamieni tulosten perusteella oli mahdollista vetää mm. seuraavanlaisia johtopää-töksiä: Ensinnäkin (i) luonnonkatastrofidiskursseja (f=54) tarkastellessani ilmeni, että nuoret pitivätluonnonmaisemaa ja sen fragmentteja itseoikeutettuina aineksina ”tietoyhteiskunnan maisemassa” –sisälsihän jo itse tehtävä ”tietoyhteiskunnan maisema” vihjeen luontoaiheen käyttöön otolle. – Täl-laisia diskursseja hyödynnettiin esimerkiksi viittaamalla ilmaston saastumiseen, otsonikerroksentuhoutumiseen, luonnon kuihtumiseen ja aavikoitumiseen. Maapallon elämää saattoivat vaarantaamyös selittämättömät luonnonmullistukset, suuronnettomuudet ja muu ihmisten ympäristöä kohtaa-va hävitys. Tapahtumien ja toiminnan paikkoina ja näyttämöinä esiintyvät pääosin dystooppisentuhon kohteena oleva luonto, urbaani miljöö tai mielenmaisema, jotka kuvallisessa ilmaisussa rek-visiittoineen liittyivät saumattomasti toiminnan tilassa tuottamiin muutoksiin, seurauksiin, aikaan-saannoksiin tai jälkiin kuvassa, samoin kuin toimijoiden ulkoasuihin, eleisiin ja ilmeisiin sekä mui-hin tärkeisiin kuvallisiin ilmaisuresursseihin. (1) Ekologisiin uhkakuviin luokittelin mm. seuraavanpiirroksen, jossa (Kuva 1) tekijän mukaan ”maapallo on suistunut radaltaan, se on hylätty ja sitäkansoittavat enää alkeelliset elämänmuodot”. Se on myös autioitunut ja radioaktiivinen. Musta väriilmentää oppilaan mukaan ihmisten jättämää saastetta ja romua. Koko maa on kuivaa hiekkaa jaihmiset ovat paenneet muille planeetoille. Kuvassa 2 on pyramidi, joka tekijän mukaan kuvaa aiko-jen kuluessa aavikon hiekkamassojen alle hautautuvaa historiallista tietoa, joka samalla vie muka-naan palan arvokasta menneisyyttä: Tekijän mukaan ”(...) Se vaan hajoaa (...) unohtuu (...) kaikkimaatuu”, eikä sitä voi enää löytää. Merkille pantavaa kuvissa oli, että lukiolaiset näyttivät kuvaavanluonnon ja kulttuurin välistä suhdetta äärimmäisen jännittyneenä ja polarisoituneena, mikä vastak-kainasettelu saattoi kuvastaa oppilaiden huolta ja pelkoa maailman tulevaisuudesta sekä halustamuistuttaa tai varoittaa katsojaa uhkakuvista, joissa tietoyhteiskunta ja sen kulttuuri ajautuisivat
  6. 6. 6kauas erilleen luonnosta ja ihmisestä. Kiinnostavaa näissä esityksissä oli erityisesti se, että nimen-omaan tytöt halusivat esitellä piirroksissaan näiltä uhkakuvilta pelastavia toimenpiteitä, kuten suo-jaamista, sulkeutumista ja tilanteesta pakenemista kuvaavia ratkaisuja.3 Tässä kuvassa esimerkiksi(Kuva 15 det. 1) jonka mukaan tulevaisuudessa asutaan suurissa kerrostaloyhdyskunnissa. Ulkonaei pysty liikkumaan koska ilma on pahasti saastunut ja luonto tuhoutunut. Kerrostalojen katoille onrakennettu keinotekoisia suojattuja puutarhoja, joissa voi kasvattaa elämälle tarpeellisia vihanneksiaja hedelmiä. Joissakin kuvissa koko kaupunki on jouduttu kattamaan valtavilla kuvuilla (Kuva 17det. 1). (2) Luonnononnettomuusdiskurssissa oli taas kysymys luonnon itsensä aiheuttamasta hävi-tyksestä, suuronnettomuuksista tai jostain muusta luontoon kohdistuvien selittämättömien ja kahlit-semattomien voimien tuhoavasta toiminnasta. Tällaisesta oli kysymys esimerkiksi informaatio-,tietotulvia tai -räjähdyksiä kuvaavissa piirroksissa, joissa käytetyimpinä metaforina esiintyivät hyö-kyaallot, ”tsunamit”. Eräs tällaisista (Kuva 11) esittää liekkien tavoin tulvivaa virtaa, joka saa al-kunsa jättimäisestä hanasta oikealla ylhäällä ja viettää alas vasemmalle ristikon siivilöimään aukkoonkuljettaen samalla katsetta. Tulvassa ajelehtii kupla, jonka sisällä oleva ihminen on kuplan vankinaja josta tämä yrittää pelastautua. Piirros on monella tavalla kiinnostava ja on yksi aineiston seitse-mästä esimerkkikuvasta, jotka valitsin tutkimuksen päättävää semioottista lähilukua ja analyysiavarten. Metaforinen tietotulva oli aiheina myös seuraavissa esimerkeissä. Tässä piirroksessa (Kuva10) näyttäisi esikuvana vaikuttaneen vahvasti vuoden 2004 Kaakkois-Aasiaan iskeneen ”tsunamin”uutisointi hotellialueille vyöryneistä hyökyaalloista. (Kuva 8 det 2) Vastaavan tyyppisten informaa-tioräjähdysten kuvauksia esiintyi myös jonkin verran (Kuva 4; Kuva 12 det.). Kuvia tarkastellessanäytti vahvasti siltä, että lukiolaiset luonnehtivat tietoyhteiskuntaa ja sen kehitystä usein luonnon-voimien kaltaisina ”luonnonvälttämättömyyksinä”, väistämättömän omalakisesti syntyvinä ja keh-keytyvinä energiapurkauksina, joiden ylivertaista voimaa ja oikukasta logiikkaa ei ihminen järjel-lään ja toiminnallaan kykene hallitsemaan. Luonnonkatastrofidiskurssien ohella eräänä keskeisenä kysymyksenä nuorten piirroksissaesiintyi myös teknistä edistystä koskeva diskurssi, jonka toisilleen vastakkaiset aladiskurssit nime-sin (3) teknologian voittokuluksi ja (4) teknologian kehityksen vaaroiksi. ”Teknologian voittokul-ku”, jota luonnehti keskeisesti oletus teknisten välineiden ja uuden tieteen ja teknologian ihmistävaltauttavasta merkityksestä, näytti lukiolaisille merkitsevän ennen kaikkea toiveikasta ja hallitta-vissa olevaa tulevaisuutta, arkitoimintojen helpottamista, tehostamista ja vauhdittamista sekä ihmi-sen elin- ja valtapiirin laajentamista tieteellisten harppausten ja innovatiivisen teknologian avulla.Piirroksissa tällaista karakterisoi taipumus kuvata sitä metonymisesti eli aihepiiriin liittyvien teknis-3 Samantapaisia juuri tyttöjen käyttäytymiseen liittyviä toisista välittämisen, huolehtimisen ja hoivaamisen piirteitä onhavaittu useissa muissakin tutkimuksissa (mm. Kankkunen 2004, 144; Warren 2000).
  7. 7. 7ten ”attribuuttien”, digitaalisten laitteiden kuten tietokoneiden, kännyköiden ja niihin liittyviensymbolien kautta. Kuvissa vilisi runsaasti juuri tällaisiin viittaavia fragmentteja (Kuva 8 det. 3, Ku-va 20 det 1; Kuva 7 det. 3) samoin kuin tulevien aikojen ”designia” ympäristössämme (Kuva 23det.), myös tieteistarinoiden uusia kulkuneuvoja, kuten esimerkiksi ”teleportteja” (Kuva 24) ja ava-ruudessa käytävien taistelujen rekvisiittaa (Kuva 28). Tässä kuvassa (Kuva 14) taas arvoituksellinenkasvoton eli anonyymi nainen viettää iltaa MTV3:n ”yöchatissa” niin ikään anonyymin miehenkanssa, joka naisen tavoin on pukeutunut juhlavasti. Chattailijoiden asu sekä heidän välilleen syn-tyvä digitaalinen viesti ”tahdon” (kuvan keskellä) näyttäisi viittaavan henkilöiden välille syntynee-seen romanttiseen nettisuhteeseen sekä mahdolliseen ”live-tapaamiseen”; Aiheeseen viitattiin toi-saalta myös tuomalla esiin tieteen ja teknologian, erityisesti lääketieteellisen keinoelinteknologiansekä bio- ja geeniteknologian uusia saavutuksia. Edellistä kuvattiin esimerkiksi kyborgihahmon(Kuva 22 x 3) kautta, jolla esiteltiin pilapiirroksen ja tieteellisen piirroksen lajityyppejä keskenäänsekoittaen mm. erilaisia hankittavissa olevia keinotekoisia aivojen, sisäelinten ja raajojen varaosia.Projekti oli nimeltään ”Namuh” eli ironisesti sana ”Human” takaperin kirjoitettuna. Geeniteknolo-giaan viitattiin taas tässä kuvassa (Kuva 24 det 1), jossa tulevan lapsen geneettiset ominaisuudetolivat etukäteen ”tilattavissa” klikkaamalla verkossa esimerkiksi tukan ja ihon värin erilaisia valmii-ta vaihtoehtoja. Teknologisen kehityksen vaaroja, riskejä ja uhkia kuvattiin aineistossani taas usein jännitty-neisyytenä, jossa keskeisenä tekijänä esiintyi tietämiseen ja teknologiaan liittyvä vallan käyttö. Täl-löin ihminen oli usein kuvissa joutunut alistettuun asemaan tietotekniikkaan tai ”koneisiin” nähdenniiden ylivertaisen voiman, koon tai älykkyyden, niiden harjoittaman kontrollin, tiedon pakko-syötön tai muunlaisen vallankäytön vuoksi. Teknologia saattoi myös korvata ihmisen kokonaan.Kuvitteellista tulevaisuutta hahmottavan ”tietoyhteiskunnan maiseman” kontekstissa ”teknologiankehityksen vaarat” -diskurssin pääteemaa voisi näin ollen kuvata periaatteessa muutokseksi, jossaihminen joutuu yhä enemmän teknologian ja koneen armoille tai niiden vallankäytön kohteeksi.Vallankäyttöä ilmentävät tässä (Kuva 12) esimerkiksi kehittynyttä tekniikkaa edustavat valvonta-laitteet, jättiläismäinen ”kaiken näkevä” silmä, jonka katseen kohteeksi ja valvomaksi öinen kau-punki kuvassa on joutunut. Kontrollia ja vallankäyttöä edustavat myös laitteet ja koneet, jotka ovatkykeneviä siirtämään informaatiota suoraan ihmisen päähän (Kuva 29 det 1; Kuva 30). Rakenteel-lista valtaa saattoi edustaa taas itse tieto, jonka saavutettavuus jakoi ”taivaspaikkoja” yhteiskunnas-sa kuvassa nimeltä ”tiedon kerrostalo”4 (Kuva 32). Siinä piirtäjän mukaan vain ylimmän kerroksen4 1. kerros: Kuvaa taivasta, jossa Tieto on taivaaseen valittujen keskuudessa. 2. kerros: Tavallisia työläisiä. Kaksi reu-nimmaista puhuu kahteen matkapuhelimeen yhtä aikaa, eli tulevaisuudessa tulee olemaan kovin kiire. 3. kerros: Maail-ma muuttuu koko ajan ja ihmisten määrä kasvaa niin, ettei kohta kaikille riitä tilaa. 4. kerros: Urheilijat, taiteilijat, muu-
  8. 8. 8ihmiset ja tiedon ”taivaaseen valitut” olivat oikeutettuja tiedon saantiin, kun taas alimpaan kerrok-seen eli ”helvettiin” joutuneilta tieto oli kielletty. Välikerroksiin sijoittuivat ”tavalliset työläiset”,joiden vastuulla oli kiireinen työnteko, sekä tehtaat, joissa näitä kuuliaisia kansalaisia valmistettiin.Liikaa ajattelevat ”yksilöt”, kuten taiteilijat, suljettiin taas vankiloihin, etteivät he ”turmelisi” oma-peräisillä ajatuksillaan kuuliaisia työtätekeviä kansalaisia. Eräs piirrosaineistoa koskevista kiinnostavista havainnoista liittyi mielestäni edellä mainitse-miini ”teknisen edistyksen” sekä valtautumisen ulottuvuuksia kuvaavien muuttujien keskinäiseentarkasteluun. Saamistani tuloksista kävi nimittäin ilmi, että pääosa eli noin 60 % lukiolaisista oletti,että tietoyhteiskunnan kansalaiset päätyvät vuonna 2015 ”teknisen edistyksen” johdattamina yhäenemmän tiedon ja teknologian armoille sekä näiden kautta tapahtuvan vallan käytön kohteeksi.Samalla vähemmistö eli noin 40 % oppilaista taas uskoi, että kansalaiset valtautuvat teknologianvoittokulun myötävaikutuksella. Tällaisia näkemyksiä näytti ruokkivan erityisesti ajatus eloon-jäämisestä ja sopeutumista ilmastonmuutoksen oloihin uuden tieteen ja teknologian avulla. Poikienluottaessa ennemmin tieteen tuomaan edistykseen ja teknisiin laitteisiin, koneisiin ja muuhun vä-lineistöön, näyttivät tytöt sen sijaan, kuten mainitsin, pohtivan selviytymistä ilmastonmuutoksestaelollista elämää suojelemalla ja hakeutumalla suojakuvuin katettujen kaupunkiasumusten turvaan.Eräässä kriittisessä näkemyksessä (Kuva 38b) tietoyhteiskunnan kansalaiseksi tulkittavissa olevahahmo on joutunut tietoyhteiskunnan vallankäyttöä edustavan koneen ohjaamaksi marionetiksi sekätämän valtaa edustavan koko ”koneiston” rattaiden murjomaksi. Lankoja pitelevällä paholaismaisel-la tietokonehahmolla on tieteistarinoista tuttujen älykkäiden robottien piirteitä. Keskelle sijoitettuuhri kohdistaa katseensa suoraan kuvan katsojaan ja vetoaa häneen avun saamiseksi. Yleisesti ottaen lukiolaisten piirroksissa erityisen silmiinpistävää oli tietoyhteiskunnassa ta-pahtuvaan toimintaan liittyvien sosiaalisten toimijoiden vähäisyys kuvissa, sillä vain noin puolessakaikista piirroksista esiintyi ihmisiä. Erityistä huomiota herätti laajamittaisen tietoyhteiskuntapro-jektin alullepanijoiden ja siinä tapahtuneiden aikaansaannosten, muutosten tai jälkien aiheuttajien(eli tietoyhteiskuntaprojektien ”arkkitehtien”, sen kehittäjien ja erilaisten päätöksentekijöiden ym.)lähes täydellinen poissaolo kuvista kaikissa kuudessa diskurssissa. Aineistoni perusteella näytti sil-tä, että näihin toimijoihin vihjailtiin useimmin anonyymien agenttien kautta, eli toisaalta luontoa,kuten saastumista, aavikoitumista tai selittämättömiä alkuenergioita välikappaleenaan käyttävientuhovoimien avulla tai toisaalta tiedettä ja teknologiaa hyödyntävien nimettömien ja kasvottomienkoneiden ohjailuna ja vallankäyttönä. Näiden pohjalta myös itse tietoyhteiskunta näyttäytyi tulkin-sikot sun muut yksilölliset henkilöt joilla on mielipiteitä, on suljettu häkkeihin, jotteivat he turmelisi tavallista kuuliaistakansaa. 5. kerros: Tehdas, jossa valmistetaan uusia symmetrisiä ja samanlaisia ihmisiä, joille asennetaan hengittämisenmahdollistava kupla, ilman sitä ei voi tulla toimeen koska ilma on niin täynnä saasteita. 6. kerros: ”Helvetti”. Liikaaihmisiä joilta Tieto on kielletty ja he kärsivät siitä.
  9. 9. 9tani mukaan usein luonnonvoimien kaltaisena väistämättömän omalakisesti kehkeytyvänä prosessi-na tai vieraan älyn ohjaamana tapahtumankulkuna, eli teknologiseen determinismiin vertautuvinailmiöinä, joihin ihmiset, tietoyhteiskunnan kansalaiset, eivät voi vaikuttaa (vrt. mm. Niiniluoto 2000; Aro1997). Kun ”luonnonkatastrofidiskurssien” paikkana esiintyivät yleisesti dystooppisen tuhon kohtee-na oleva luonto ja sen mielenmaisemat, hallitsi ”teknisen edistyksen” diskurssien ympäristöjä taaskaupunkia edustavat miljööt sekä niihin liittyvä rekvisiitta: erilaiset elektroniset laitteet, koneet janiihin viittaavat symbolit. Myös (iii) kulttuurin mekanisaatio -diskurssin vallitsevana tapahtuma-paikkana oli urbaani ja tehdasmainen miljöö tai laatikkomaisia elementtejä sisältävä mie-lenmaisema, jota luonnehtivat erityiset kuvallis-mekanistiset ominaisuudet. Tietoyhteiskunnan kon-tekstissa ymmärsin tällaiset piirteet esityksiksi tätä yhteiskuntaa koskevasta kulttuurin kuvallisestamekanisaatioprosessista, eli geometrisesta kaavamaistumisesta, konemaistumisesta, hierarkisoitu-misesta sekä ritualisoitumisesta, mikä käytännössä merkitsi ympäristön monimuotoisuuden, elä-vyyden ja kaikenlaisen luovuuden poissaoloa. (Kuva 37, Kuva 17 det. 2, Kuva 35) Samalla kuvauk-sen kohteena oli myös yleisesti tiedon, teknologian ja tietoyhteiskunnan abstraktimpi olemus jamerkitys. Oppilaspiirroksissa tällaista maisemaa luonnehtivat yksinkertaistetussa perspektiivissäkuvatut tiheään ahdetut talot, koneet ja robotit, jotka näyttäytyivät suorakulmaisina särmiöinä, kuu-tioina, palikoina, ruudukoina, hammasrattaina tai muina jähmeän konemaisuuden tai rationaali-suuden ilmaisuina (Kuva 38 b det. 1, Kuva 7 det.). Lewis Mumfordin (1970) mukaan teknologinen determinismi saa ilmaisunsa laitteiden ja ko-neiden ohella myös konemetaforien ja -metonymioiden mekaanisina malleina, kuten esimerkiksirobotteina ja kyborgeina. Tällöin raja inhimillisen ja ei-inhimillisen toimijan välillä hämärtyy, jol-loin laatikot, kulmikkaat talot ja arkkitehtooniset rakennelmat sekä muut konemaiset hahmot voiyhtä hyvin nähdä tietoyhteiskunnan ihmisen identiteetin edustajina, kaupunkeja peittävien kaareviensuojakupujen alta suojaa hakevina inhimillisinä olentoina. Ajatusta tukee myös syvyyspsykologianpiirissä kannatusta saanut ajatus, jonka mukaisesti esimerkiksi rakennuksiin on viitattu ihmisruu-miin arkkityyppisinä esityksinä (Jung 1964/1991, 78). Tällöin tietoyhteiskunnan kulttuurin ku-vallista mekanisoitumista, jota ilmentävät erityisesti kuvien urbaanit ja tehdasmaiset miljööt, mie-lenmaisemat sekä niiden kuvallis-mekanistiset ominaispiirteet, voi pitää laajasti myös merkkeinätämän yhteiskunnan ihmiskuvaa ja identiteettiä uhkaavista kaavamaisista ja konemaisista piirteistä.
  10. 10. 10LähteetAro, J. (1997). Miten tietoyhteiskunnasta puhutaan. Sosiologipäivät Helsingin yliopistossa 21.3.1997, Tietoyhteiskun- nan tutkimustyöryhmä. Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos, Tampereen yliopisto.Barthes, R. (1957/1994). Mytologioita. Helsinki: Gaudeamus.Brumberger, E. (2011). Visual Literacy and the Digital Native: An Examination of the Millenial Learner. The Journal of Visual Literacy, 30(1), 48–65.Felten, P. (2008). Visual Literacy. Change, 4(6), 60–63.Kress, G. (2003). Literacy in the New Media Age. London and New York: Routledge.Lecourt, D. (2002). Prometeus, Faust ja Frankenstein: Tieteen etiikka ja sen myyttiset kuvat. Helsinki: Gaudeamus.Niiniluoto, I. (2000). Tekniikan filosofia. Teoksessa T. Lemola (toim.), Näkökulmia teknologiaan (16–35). Helsinki: Gaudeamus.Opetusministeriö. (2000). Suomi (o)saa lukea: Tietoyhteiskunnan lukutaidot -työryhmän linjaukset 4. Opetusministeriön työryhmien muistioita.Seppänen, J. (2001). Katseen voima: Kohti visuaalista lukutaitoa. Tampere: Vastapaino.Tarasti, E. (1994). Myytti ja musiikki: Semioottinen tutkimus myytin estetiikasta. Helsinki: Gaudeamus.Uexküll, J. von (1940/1982). The Theory of Meaning. Semiotica, 42(1), 25–82.Van Leeuwen, T. (2008). Discourse and Practice: New tools for critical discourse analysis. Oxford: Oxford University Press.Wallgren, T. (1996). Tietoyhteiskunnan arvot ja moraali. Esitelmä Creo -messuilla 15.11.1996. Vanha Satama, Helsin- ki.Wright, von G.H. (1989a). Ajatus ja julistus. Helsinki: WSOY.Wright, von G.H. (1989b). Edistyksen myytti: Puheenvuoro keskusteluun modernista. Tiede ja edistys, 1, 6–26.

×