SlideShare a Scribd company logo
1 of 2
Tuntisuunnitelma
HI 44
Ke 15.4 klo 9-10 Kansalliset herättäjät ja to 16.4 klo 13-14 Kielipuolueita ja kansansivistystä


Tuntien tavoite:
Edellistunneilla Suomen 1800-luvusta ryhmätöiden kautta luodun kuvan syventäminen, talouden ja
teollisuuden lisäksi käsittelyyn oman kulttuurin kehittyminen ja siihen vaikuttaneet henkilöt.
Ensimmäisellä tunnilla keskustelun herättäminen Suomen aseman muutoksesta siirryttäessä Ruotsin
yhteydestä Venäjän yhteyteen ja siitä, miten tämä vaikutti tulevaan. Toisella tunnilla keskittyminen
siihen, miten kyseinen kulttuurihenkilöiden työ näkyi 1800-luvun loppupuolella, tavoitteena
esimerkein muodostaa kuva tuon ajan eri kansankerroksien elämästä.


Työtavat:
Molempien tuntien aluksi edetään behavioristisen mallin mukaan opettajajohtoisesti, tämän jälkeen
sosio-konstruktivistisesti oppilaskeskeisyyden kautta. Myös behavioristisissa osioissa on tarkoitus
saada aikaan keskustelua. Tunnit rakentuvat hyvin pitkälti puheelle ja havainnollistaville kuvallisille
esimerkeille.


I tunti:
n.5 min
Motivoiva pohdintatehtävä: Mikä on mielestänne tyypillisen suomalaista, luonnossa ja ihmisissä?
Tämän jälkeen kysymys: Mistä voisi johtua?
n.20 min
Turun romantiikka,      Lauantaiseura,   Lönnrot, Runeberg,       Snellman.   Suomalaisuuden synty
opettajajohtoisesti.
n.15 min
Paljon esillä ollut asia (vuoden 1809 200v-juhla): Olisiko Suomesta kehittynyt erilainen valtio/
valtiota ollenkaan, jos se olisi jäänyt 1809 Ruotsille? Asian pohjalta väittely, noin 5 minuuttia
valmisteluun ja 10 itse väittelyyn. Motivointina pätkä asiasta käydyn keskustelun videosta (yle
areenalta).
n.5 min
Väittelyn purku.
II tunti:
n.5 min
Motivoiva aloitus: Miten tämä luokka olisi erilainen 1800-luvun puolivälissä? Miten eriäisivät jatko-
opiskelusuunnitelmasi?
n.20 min
Kielitaistelu ja kansansivistys opettajajohtoisesti: kielipuolueet, koulukysymys, kansansivistys,
naisasialiike.
n.15 min
Pätkä täällä pohjantähden alla – elokuvasta, katsoessa pohdintatehtävä: mitä eri 1800-luvun lopun
ilmiöitä havaitset elokuvasta? Keskustelua huomioiden pohjalta.
n.5 min
Kirjan sivun 44 taulukko suurimpien joukkoliikkeiden jäsenmääristä autonomian aikana,
pohdintatehtävä: mistä voisi johtua? Tällä on tarkoitus pohjustaa tulevia asioita.

More Related Content

More from Jaakko Väisänen (20)

Saksa Kylman Sodan Nayttamona
Saksa Kylman Sodan NayttamonaSaksa Kylman Sodan Nayttamona
Saksa Kylman Sodan Nayttamona
 
Johan Ludvig Runeberg
Johan Ludvig RunebergJohan Ludvig Runeberg
Johan Ludvig Runeberg
 
Tuntisuunnitelma Et Abortti
Tuntisuunnitelma Et AborttiTuntisuunnitelma Et Abortti
Tuntisuunnitelma Et Abortti
 
Miksi Ruotsi Menetti Suomen Venajalle
Miksi Ruotsi Menetti Suomen VenajalleMiksi Ruotsi Menetti Suomen Venajalle
Miksi Ruotsi Menetti Suomen Venajalle
 
Iyj Lyhythistoria
Iyj LyhythistoriaIyj Lyhythistoria
Iyj Lyhythistoria
 
Ii Maailmansodan Seurauksia Euroopassa
Ii Maailmansodan Seurauksia EuroopassaIi Maailmansodan Seurauksia Euroopassa
Ii Maailmansodan Seurauksia Euroopassa
 
Hallituksen Muodostaminen
Hallituksen MuodostaminenHallituksen Muodostaminen
Hallituksen Muodostaminen
 
Ii Maailmansodan Ratkaisut Euroopassa
Ii Maailmansodan Ratkaisut EuroopassaIi Maailmansodan Ratkaisut Euroopassa
Ii Maailmansodan Ratkaisut Euroopassa
 
Lukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
Lukion 1. Kurssin Kokeen VastauksiaLukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
Lukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
 
Vietnam War
Vietnam WarVietnam War
Vietnam War
 
Vietnam War
Vietnam WarVietnam War
Vietnam War
 
Tuntisuunnitelma
TuntisuunnitelmaTuntisuunnitelma
Tuntisuunnitelma
 
Oma Tiivistelmä
Oma TiivistelmäOma Tiivistelmä
Oma Tiivistelmä
 
Lauri TöRni
Lauri TöRniLauri TöRni
Lauri TöRni
 
KäSitteitä
KäSitteitäKäSitteitä
KäSitteitä
 
Fortunate Son Lyrics
Fortunate Son LyricsFortunate Son Lyrics
Fortunate Son Lyrics
 
Marimekko
MarimekkoMarimekko
Marimekko
 
Eurooppalainen Ihminen Koe VäIsäNen
Eurooppalainen Ihminen   Koe VäIsäNenEurooppalainen Ihminen   Koe VäIsäNen
Eurooppalainen Ihminen Koe VäIsäNen
 
Yritykset Toimialoittain Vuonna 2007
Yritykset Toimialoittain Vuonna 2007Yritykset Toimialoittain Vuonna 2007
Yritykset Toimialoittain Vuonna 2007
 
Yritysmuodot Tyhjä
Yritysmuodot TyhjäYritysmuodot Tyhjä
Yritysmuodot Tyhjä
 

Lukion Suomenhissa I

  • 1. Tuntisuunnitelma HI 44 Ke 15.4 klo 9-10 Kansalliset herättäjät ja to 16.4 klo 13-14 Kielipuolueita ja kansansivistystä Tuntien tavoite: Edellistunneilla Suomen 1800-luvusta ryhmätöiden kautta luodun kuvan syventäminen, talouden ja teollisuuden lisäksi käsittelyyn oman kulttuurin kehittyminen ja siihen vaikuttaneet henkilöt. Ensimmäisellä tunnilla keskustelun herättäminen Suomen aseman muutoksesta siirryttäessä Ruotsin yhteydestä Venäjän yhteyteen ja siitä, miten tämä vaikutti tulevaan. Toisella tunnilla keskittyminen siihen, miten kyseinen kulttuurihenkilöiden työ näkyi 1800-luvun loppupuolella, tavoitteena esimerkein muodostaa kuva tuon ajan eri kansankerroksien elämästä. Työtavat: Molempien tuntien aluksi edetään behavioristisen mallin mukaan opettajajohtoisesti, tämän jälkeen sosio-konstruktivistisesti oppilaskeskeisyyden kautta. Myös behavioristisissa osioissa on tarkoitus saada aikaan keskustelua. Tunnit rakentuvat hyvin pitkälti puheelle ja havainnollistaville kuvallisille esimerkeille. I tunti: n.5 min Motivoiva pohdintatehtävä: Mikä on mielestänne tyypillisen suomalaista, luonnossa ja ihmisissä? Tämän jälkeen kysymys: Mistä voisi johtua? n.20 min Turun romantiikka, Lauantaiseura, Lönnrot, Runeberg, Snellman. Suomalaisuuden synty opettajajohtoisesti. n.15 min Paljon esillä ollut asia (vuoden 1809 200v-juhla): Olisiko Suomesta kehittynyt erilainen valtio/ valtiota ollenkaan, jos se olisi jäänyt 1809 Ruotsille? Asian pohjalta väittely, noin 5 minuuttia valmisteluun ja 10 itse väittelyyn. Motivointina pätkä asiasta käydyn keskustelun videosta (yle areenalta). n.5 min Väittelyn purku.
  • 2. II tunti: n.5 min Motivoiva aloitus: Miten tämä luokka olisi erilainen 1800-luvun puolivälissä? Miten eriäisivät jatko- opiskelusuunnitelmasi? n.20 min Kielitaistelu ja kansansivistys opettajajohtoisesti: kielipuolueet, koulukysymys, kansansivistys, naisasialiike. n.15 min Pätkä täällä pohjantähden alla – elokuvasta, katsoessa pohdintatehtävä: mitä eri 1800-luvun lopun ilmiöitä havaitset elokuvasta? Keskustelua huomioiden pohjalta. n.5 min Kirjan sivun 44 taulukko suurimpien joukkoliikkeiden jäsenmääristä autonomian aikana, pohdintatehtävä: mistä voisi johtua? Tällä on tarkoitus pohjustaa tulevia asioita.