Oikeudenmukaiseen ja demokraattiseen globalisaatioon

OIKEUDENMUKAISEEN JA DEMOKRAATTISEEN GLOBALISAATIOON Puoluevaltuusto 10.3.2010

2 Sisältö: 0. Johdanto 1. Maailma tänään Eriarvoisuuden talouskriisi Ilmastonmuutos Globalisaatio ja turvallisuus Globalisaatio ja Suomi 2. Sosialidemokraattinen globaalipolitiikka 3. Matkalla parempaan maailmaan Vakaa ja oikeudenmukainen markkinatalous Kauppajärjestelmän tulevaisuus YK ja G20 Ilmastonmuutoksen torjuminen Yhteisen turvallisuuden vahvistaminen Globalisaation hallinta alkaa kotimaasta Tiivistelmä esityksistä

3 Saatteeksi SDP:n kansainvälisen foorumin osana toimiva globaalijaosto perustettiin lokakuussa 2009. Jaoston tavoitteena oli laatia esitys kattavasta globalisaation hallinnan parantamiseen sekä ylikansallisen demokratian vahvistamiseen liittyvästä toimenpideohjelmasta puoluehallitukselle ja puoluevaltuustolle. Jaosto kokoontui aktiivisesti talven 2009–2010 aikana. Jaoston puheenjohtajana toimii kansanedustaja Erk- ki Tuomioja ja sihteereinä Antti Alaja ja Esa Suominen. Jäseninä jaostoon kuuluvat: Joonas Rahkola, Kimmo Kiljunen, Krista Kiuru, Lauri Holappa, Liisa Jaakonsaari, Raimo Väyrynen ja Thomas Wallgren.

4 0. Johdanto Globalisaatio on laaja-alainen prosessi, jolla on taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen ulottuvuutensa. Yhtäältä globalisaatio mahdollistaa aidon maailmankansalaisuuden synnyn, ihmiskunnan keskinäisriippuvai- suuden ymmärtämisen sekä globaalien ongelmien demokraattisen ratkaisemisen, toisaalta se on tuonut tullessaan uudenlaista eriarvoisuutta ja demokratian kaventumista. Globalisaatiokehitys on tuottanut useille yhteiskunnille ja yksilöille hyötyjä, mutta myös merkittäviä ongel- mia. Erityisesti taloudellista globalisaatiota ovat leimanneet toistuvat kriisit. Viimeinen, vuoden 2007 lopul- ta alkanut, reaalitalouteen nopeasti levinnyt finanssikriisi on osoittanut nykymuotoisen kapitalismin epäon- nistumisen kestävän kasvun ja hyvinvoinnin tuottamisessa. Talouskriisiä seuraa todennäköisesti pitkäkes- toinen työllisyyskriisi, joka vaikeuttaa köyhyyden vähentämistavoitteiden saavuttamista ja lisää epävar- muutta. Nykyinen murros voi kuitenkin parhaimmillaan myös mahdollistaa aidosti uudenlaisen, oikeuden- mukaisempaan talouteen ja kestävämpään kehitykseen pohjautuvan yhteiskuntamallin ja maailman muo- dostumisen. Toimintaan paremman ja tehokkaamman globalisaation hallinnan puolesta haastaa myös aika. Ihmiskunnal- la on parhaimmillaankin vain muutamia vuosikymmeniä aikaa sovittaa oma toimintansa taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen uralle. Onnistuminen kaikilla näillä rintamilla edellyttää kokonaisvaltaista yhteiskunnallista otetta sekä kykyä yhdistää erilaisia tavoitteita ja luoda poliittisia enem- mistöjä. Nykymuotoisen talousjärjestelmän epäonnistuminen niin kestävän taloudellisen menestyksen kuin tulosten oikeudenmukaisen jakautumisen osalta näkyy edelleen globaalissa köyhyydessä. Sadat miljoonat ihmiset elävät edelleen pysyvässä aliravitsemuksen tilassa. Ilmastonmuutos ja ympäristön pilaantuminen kärjistävät ruokakriisiä. Nykyinen globaalihallinnan järjestelmä ei kykene vastaamaan näihin haasteisiin riittävän tehokkaasti. Näiden merkittävien ongelmien ratkaisua vaikeuttaa edelleen nopeana jatkuva väestönkasvu. Nykyisten arvioiden mukaan maailman väkiluku tulee tällä vuosisadalla vakiintumaan noin 9-10 miljardiin ihmiseen. Yksin toisen maailmansodan jälkeen väestö on kolminkertaistunut 2,3:sta 6,8 miljardiin ihmiseen. Nykyisen kaltaisella kasvumallilla ja kulutustottumuksilla maailman ekosysteemi ei kestä tämänkaltaista väestönlisä- ystä. Ruokakriisin ratkaiseminen ja tulevaisuuden laajamittaisten inhimillisten tragedioiden välttäminen vaatii köyhyys-, ympäristö-, demokratia- ja talouskriisin oikeudenmukaista ratkaisua, teknologista harppa- usta sekä luonnonvarojen kestämättömään käyttöön perustuvan kulutusmallin kyseenalaistamista.

5 KUVIO1: Maailman väestönkasvu Kriisit aiheuttavat turvattomuutta. Paikalliset ja alueelliset sotilaalliset kriisit ja väkivaltaiset konfliktit liitty- vät usein maailmanlaajuisiin haasteisiin, kuten ympäristön tuhoutumiseen, puhtaan veden puutteeseen, kiristyvään kilpailuun luonnonvaroista tai sivilisaatioiden ja kulttuurien yhteentörmäykseen. Vastaavasti alueelliset konfliktit voivat jatkuessaan laajentua ja heijastua koko maailmassa rauhanomaiseen kehitykseen, hyvinvointiin ja turvallisuuteen kohdistuviksi uhiksi. Maailman muutos on peruuttamaton ja pysyvä. Haasteet ovat globaaleja ja koskevat kaikkia ihmisiä kaikkialla maailmassa. Näiltä haasteilta ja ilmiöiltä ei voi eikä tule yrittää eristäytyä. Keskinäinen riippuvuus koskee kaikkia valtioita niiden koosta riippumatta. Vaihtoehtona on tyytyä seuraamaan sivusta tai olemaan osa ongelmaa. Globaalin yhteistyön ja vaikuttamisen rinnalla keskeistä on vahvistaa paikallisyhteisöjen sekä alueellisten yhteistyöelinten toimintamahdollisuuksia. Globalisaatio on kestävää ja voi tulla hyväksytyksi vain, jos kaikki pääsevät nykyistä tasapuolisemmin sen eduista osallisiksi. Tämä edellyttää niin YK:n vuosituhatjulistuksen tavoitteisiin sisältyvien kehitysyhteistyö- velvoitteiden täyttämistä kuin maailman kauppajärjestelmän pelisääntöjen kehittämistä. Globaalia hallintaa ja demokratiaa vahvistettaessa on erotettava kahden tason tavoitteet. Toiset ovat pit- kän aikavälin tavoitteita, jotka koskevat globaalia demokraattista järjestystä sekä periaatetason tavoitteiden saavuttamista, toiset taas lyhyen ja keskipitkän aikavälin tavoitteita. Välittömillä tavoitteilla pyritään puuttumaan nykymuotoisen järjestelmän akuuteimpiin ongelmiin sekä luomaan ja vahvistamaan rakenteita ja prosesseja, joiden varassa pitemmän aikavälin tavoitteet voivat toteutua. Molemmille on ominaista niiden vaihtoehtoisuus nykyisin vallitseville ajattelutavoille. Globalisaation hallinta ei toteudu, elleivät myös kansalliset toimet ole yhdensuuntaisia laajemman poliitti- sen toiminnan kanssa. Vaikka kansallisvaltioiden suhteellinen merkitys on globalisaatiokehityksen myötä vähentynyt, kyetään kansallisella tasolla merkittäviin toimenpiteisiin paitsi globalisaatioon sopeutumisessa, myös siihen vaikuttamisessa. Keskeistä on ylikansallinen yhteistyöhakuisuus ja aktiivisuus. Suomen vahvuus on yhteiskuntapolitiikka, joka vähentää kansalaisten välistä eriarvoisuutta, tukee taloudellista aktiivisuutta ja kestävää kehitystä sekä panostaa koulutukseen, kansalaisten työmarkkinavalmiuksien parantamiseen ja uusiin taloudellisen kasvun lähteisiin. EU tarjoaa tärkeän kanavan näiden kysymysten edistämiseen myös globaalilla tasolla.

6 1. Maailma tänään Globalisaatiossa on yleisimmin ymmärrettynä kyse kansainvälisen työnjaon syvenemisestä ja keskinäisen riippuvuuden kasvusta. Globalisaatio ei ole uusi ilmiö, eikä sen eteneminen ole ollut historiallisesti yhden- suuntaista. Uutta nykymuotoisessa globalisaatiossa on sen yhdistyminen teknologian kehitykseen ja uuteen informaatioteknologiaan, jonka seurauksena muutoksista on tullut laajempia ja nopeampia kuin aiemmin historiassa samalla kun rajoista on tullut helpommin ylitettäviä ja vaikeammin kontrolloitavia. Nykymuotoi- sen globalisaation leimallinen piirre on lisäksi tuotantoketjujen pilkkoutuminen yhä pienempiin osiin ja niiden globalisoituminen. Globalisaatioon on myös keskeisesti liittynyt ylikansallisten markkinoiden ja samalla yhtiöiden vaikutusvallan kasvu suhteessa demokraattisiin päätöksentekojärjestelmiin. Pääomaliikkeiden vapauttamisen ja niiden ylikansallisen demokraattisen kontrollin puuttumisen seurauksena politiikan tekemisen tila on kapeutunut. Kansallisen tason politiikka on tullut alisteiseksi pääomaliikkeiden asettamille reunaehdoille ja pääoman tuottovaatimuksille. Käytännön ilmenemismuotoja tästä ovat esimerkiksi haitallinen verokilpailu tai tuloja uudelleen jakavan politiikan vaikeutuminen lähes kaikkialla. Oikein toimiessaan vapaat pääomaliikkeet kohdistavat investointeja tehokkaasti tiettyjen reunaehtojen vallitessa, mutta tämä ei tällä hetkellä täysimääräisesti toteudu. Ongelmien ratkaisuna ei voi olla pääoma- liikkeiden estäminen, vaan niiden saattaminen nykyistä vahvempaan demokraattiseen kontrolliin. Yksittäisen kansalaisen näkökulmasta globalisaatiokehityksellä on useita ulottuvuuksia. Vaikka työpaikkoja siirtyy erityisesti länsimaista muualle, globalisaatio myös synnyttää uutta työtä. Globalisaatio on syventänyt kansainvälistä työnjakoa, ja sen myötä on avautunut uusia markkinoita, mikä on tarkoittanut merkittäviä vientimahdollisuuksia länsimaisille yrityksille. Tämä on luonut uusia työpaikkoja. Yksilötasolla moni hyötyy kehityksestä erityisesti kuluttajina edullisempien tuotteiden ja laajempien vali- koimien vuoksi. Teknologinen kehitys avaa lukuisia mahdollisuuksia vuorovaikutukseen, arjen helpottami- seen, ekologisempaan tuotantoon ja osallistumiseen. Yhteiskunnat ovat monessa suhteessa avautuneet ja muuttuneet kulttuurisesti moniarvoisempaan suuntaan. Integraatio on myös helpottanut ihmisten liikku- mista ja matkustamista. Sen sijaan kansalaisnäkökulmasta globalisaatio on tarkoittanut vaikutusvallan vä- henemistä kansallisvaltion suhteellisten vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksien vähenemisen myötä sekä ajattelutapojen muutoksen mukanaan tuomaa eriarvoistumista. Tämä haastaa demokratiaa vahvistamaan pyrkiviä liikkeitä kehittämään ennen muuta ylikansallista politiikkaa ja toimintaa. Globalisaatio on tarkoittanut myös yhteiskuntien sisäistä monimuotoistumista, joka liittyy tuloerojen kas- vuun, yleiseen yksilöllistymiskehitykseen ja identiteettien moninaistumiseen, mutta myös etnisiin suhtei- siin. Maahanmuutto erityisesti kehittyvistä maista teollisuusmaihin on lisääntynyt merkittävästi. Tämä on paitsi lisännyt kulttuurivaihtoa ja kohtaamisia, myös aiheuttanut jännitteitä erityisesti globalisaation mukanaan tuomasta nopeutuneesta rakennemuutoksesta kärsineiden paikallisten sekä maahanmuuttajien välil- le. Eriarvoisuuden talouskriisi Nykyisessä taloudellisessa taantumassa kysymys on useista toisistaan riippuvaisista ilmiöistä, mutta ennen muuta eriarvoisuuden ja puutteellisen rahoitusmarkkinasäätelyn aiheuttamasta kriisistä. Yhdysvaltojen asuntomarkkinoilta vuonna 2007 alkunsa saanut finanssikriisi laajeni vuosikymmenen loppuun mennessä reaalitaloudelliseksi kriisiksi. Maailmanlaajuinen taantuma näkyy globaalilla tasolla korkeassa työttömyy- dessä sekä taloudellisen kasvun hidastumisessa, joka tulee vaikeuttamaan mm. YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamista. Tulevilla kehityskuluilla tulee olemaan huomattavaa merkitystä paitsi globaalin valtatasapai- non myös taloudellisen järjestelmän kannalta.

7 Nykyisen kriisin jäljet ja perustavat lähtökohdat johtavat taloushistoriassa aikaan, jolloin johtavissa talous- mahdeissa omaksuttiin uusliberalismin periaatteet. Ajankohtaisimmat ongelmien aiheuttajat voidaan kuitenkin tiivistää kolmeen toisistaan riippuvaan globaaliin tekijään; riittämättömään rahoitusmarkkinasääte- lyyn, vaihto- ja maksutaseiden epätasapainoon sekä yhteiskuntien sisäiseen eriarvoistumiseen. Taustavaikuttajista merkittävimpiä ovat yksityisen velan merkittävä kasvu, rahoitusmarkkinoiden reaalita- loudesta irrallinen laajentuminen sekä rahoitusmarkkinoiden läpinäkymättömyys. Tämä on useiden länsi- maiden, mutta erityisesti Yhdysvaltain taloutta leimaava ongelma. Erityisesti Yhdysvalloissa kestämättömäl- lä velkaantumisella on ylläpidetty kulutusta ja sen myötä työllisyyttä tukenutta talouskasvua tilanteessa, jossa reaalipalkat ovat enemmistön osalta polkeneet paikallaan ja sosiaaliturvasta on tingitty. Toisaalta tämä velkaantuminen oli mahdollista sen vuoksi, että eräät kehittyvät maat, varsinkin Kiina, tuottivat suuria ylijäämiä, jotka ne sijoittivat amerikkalaisiin velkapapereihin. Pieni- ja keskituloisten reaalitulojen hidasta kasvua on paikannut yksityisen velan kasvu. Kun muut tulot eivät ole riittäneet riittävän kulutustason ylläpitämiseen, sitä on ylläpidetty velalla. Yksityisen velan määrä Yhdysvalloissa on kasvanut tasaisesti 1970-luvulta asti. Velan kysynnän kasvun lisäksi sen kasvua on mahdollistanut lainanannon helpottuminen ja finanssimarkkinoiden kevyt kontrolli. KUVIO2: Yksityisen velan kasvu Euroopassa ja Yhdysvalloissa 1960–2008 (lähde: AMECO, Euroopan komis- sio) 250 200 150 % 100 50 0 1960 1962 1964 1966 1968 1970 1972 1974 1976 1978 1980 1982 1984 1986 1988 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 Eurooppa (EU15) Yhdysvallat

8 KUVIO3: Palkkojen osuus BKT:sta Euroopassa ja Yhdysvalloissa vuosina 1960–2008 (Lähde: World Develop- ment Indicators, Maailmanpankki) 76 74 72 % 70 68 66 64 1960 1962 1964 1966 1968 1970 1972 1974 1976 1978 1980 1982 1984 1986 1988 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 Eurooppa (EU15) Yhdysvallat Riittämättömän kysynnän taustalla on tuloerojen kasvu ja yleinen eriarvoistumiskehitys. Tuloerot ovat kas- vaneet lähes kaikissa OECD-maissa viimeisen 20 vuoden aikana samalla kun talouskasvu keskipitkällä aika- välillä on hidastunut. Samalla funktionaalinen tulonjako on monissa maissa muuttunut pääomatuloja suosi- vaan suuntaan. Varallisuuden kasvun keskittyminen ylimpiin tuloluokkiin ei kanavoidu niinkään työllisyyttä tukevaan kulutukseen vaan suuntautuu mm. arvopaperimarkkinoille. Eriarvoistuminen aiheuttaa tehotto- muutta ja rapauttaa yhteiskuntien sosiaalista eheyttä, vakautta ja luottamusta. Globalisaatio ja samanaikainen teknologian muutos ovat lisänneet tuloeroja niiden kohdellessa eri väestö- ryhmiä eri tavoin. Kiristyvä kilpailu ja paine kohtaavat eri ammattien edustajia erilailla. Rakennemuutokses- ta kärsii länsimaissa eniten perinteinen teollisuus ja erityisesti sen kouluttamattomat työntekijät. Suurim- mat mahdollisuudet nykymuotoinen kehitys taas tarjoaa pitkälle koulutetuille asiantuntijoille sekä omistajil- le. Kun aiemmin kansantalouksien kehitys kohtasi kaikkia kansallisvaltion asukkaita verrattain yhdenmukai- sesti ja erityisesti länsimaisissa hyvinvointivaltioissa harjoitettiin aktiivista uudelleenjakopolitiikkaa, pysyivät erot pieninä. Ammattiyhdistysliikkeen neuvotteluvoiman väheneminen vaikeuttaa entisestään uudelleenja- on mahdollisuutta. Vaikka globalisaatio sinällään on tuottanut uutta vaurautta, on sen oikeudenmukainen jakaminen tullut entistä vaikeammaksi. Toinen kriisin syntymiseen keskeisesti vaikuttanut tekijä koskee pääomien ohjautumista reaalitaloudellisten investointien sijasta finanssimarkkinoille. Esimerkiksi valuuttamarkkinoiden kaupan volyymin on arvioitu olevan jopa 70-kertainen tavaroiden ja palveluiden kauppaan nähden, johon valuuttakauppaa tarvitaan reaalitaloudessa. Ylipäätään arvopaperimarkkinoiden koko ja rahoitusliiketoimien määrä on moninkertaistunut verrattuna reaalitalouden toimintaan. Velkavivun käytön voimakas lisääntyminen ja antolainauksen poikkeuksellinen kasvu sekä niihin liittynyt finanssimarkkinoiden laajeneminen yleensä ovat puolestaan johtaneet varalli- suushintojen kuplien syntymiseen. Kuplien puhkeaminen on puolestaan johtanut finanssikriiseihin, jotka ovat levinneet myös reaalitalouteen. Viimeisimpänä ja suurimpana esimerkkinä on nyt maailmaa koetteleva kriisi. Finanssimarkkinoiden laajentumisen keskeinen ilmentymä oli monimutkaiset velkapaperit. Niputtamalla lainoja ja pilkkomalla niitä luottoluokittajien avulla luotiin sijoitustuotteita, joiden väitettiin olevan riskittö- miä, mutta silti niillä oli muita vastaavia tuotteita korkeammat tuotot. Kun sitten kupla puhkesi, riskit reali-

9 soituivat ja pankeille eri puolilla maailmaa aiheutui valtavia tappioita. Valtiot pelastivat pankkeja veron- maksajien varoilla. Tappiot söivät pankkien pääomia, mikä heikensi niiden antolainauskykyä. Luotonanto reaalitalouteen supistui ja supistuneen lainanannon riskilisiä nostettiin yrityksille. Seurauksena on jouduttu ajamaan alas sinänsä tuottavaa taloudellista toimintaa ilman reaalitaloudellisia syitä. Samalla pääomia on suuntautunut tuotannollisten investointien sijasta spekulatiivisiin arvopaperisijoituksiin. Molemmat kehi- tyskulut hidastavat taloudellista kasvua. Nykymuotoinen taloudellinen kriisi olisi merkittävissä määrin voitu välttää tilanteessa, jossa investoinnit suuntautuisivat nykyistä korostuneemmin reaalitaloudelliseen toimintaan. Rahoitusmarkkinoiden läpinäky- vyys mahdollistaisi todellisten riskien arvioinnin ja taloudelliset voimavarat jakaantuisivat nykyistä tasai- semmin kokonaiskysyntää tukevasti. Ilmastonmuutos Ilmastonmuutos ja sen torjunta on noussut maailmanpolitiikan keskiöön. Ilmastotieteellisesti on kyse ilmi- östä, jonka vaikutukset maapallon ekologiseen tasapainoon ovat valtaisat. Ilmastonmuutos muuttaa ainut- laatuisella ja dramaattisella tavalla maailmanlaajuisen taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen reuna- ehtoja ja vaikuttaa sitä kautta maailmanpolitiikan valtasuhteisiin. Ilmastonmuutos ja sen torjunta on globaali haaste, joka sitoo kaikkien maiden ja kaikkien ihmisten kohtalot toisiinsa – niin hyvässä kuin pahassa. Siksi siitä on tullut pysyvä avainkysymys kansainvälisen politiikan asialistalla. Ilmastonmuutos tuo mukanaan maantieteellisiä muutoksia, uhkaa korostuneimmin pienten saarivaltioiden olemassaoloa ja tuhoaa miljoonien ihmisten elinympäristöä. Myös kuivuuden lisääntyminen ja vedensaan- nin heikentyminen aiheuttavat yhteiskunnallisia ja inhimillisiä tuhoja. Sääolojen muutokset johtavat lisään- tyviin ja vaikeasti ennakoitaviin katastrofeihin, jotka uhkaavat terveysolojen suotuisaa kehittymistä. Haa- voittuvimmassa asemassa ovat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevat maat. Muutos on pääosin seurausta parin vuosisadan aikana kiihtyneestä taloudellis-teollisesta kehityksestä ja sen aiheuttamista päästöistä, josta suurimman hyödyn ovat vieneet nykyiset kehittyneet maat, ja jonka kielteiset seuraukset koskettavat suhteellisesti eniten köyhiä kehitysmaita. Teollisuusmaat ovat periaat- teessa tunnustaneet historiallisen vastuunsa tästä, mikä heijastuu mm. YK:n vuonna 1992 hyväksymään kansainväliseen ilmastosopimukseen ja myöhempään Kioton pöytäkirjaan ja niiden asettamiin velvoitteisiin. Maailmanlaajuinen talouskehitys on kuitenkin lyhyessä ajassa muuttanut asetelmia, ja osa suurista ja nopeasti kehittyvistä maista on Kiinan ja Intian johdolla absoluuttisin mittarein noussut suurimpien päästöjen aiheuttajien joukkoon. Laajemminkin on kyse siitä, että siirtomaakauden jälkeisinä vuosina syntynyt ja YK:ssa aikanaan hyvin perustein luotu jako kehittyviin ja kehitysmaihin ei enää sellaisenaan vastaa maailman mullistusten luomia uusia taloudellisia ja yhteiskunnallisia realiteetteja. Kansainvälisten vastuiden ja velvoitteiden oikeudenmukainen ja muuttuneita tosiasioita vastaava määrittely ei ole toistaiseksi onnistunut. Monenkeskinen ilmastosopimus edellyttää uutta tasapainoa historiallisten ja tulevaisuuden vastuiden välil- lä. Vanhojen teollisuusmaiden tulee tunnustaa ratkaiseva osuutensa tapahtuneen ilmanmuutoksen aiheut- tamisessa ja osoittaa tämä ryhtymällä riittäviin ja uskottaviin toimiin päästöjen vähentämiseksi omissa yh- teiskunnissaan ja osallistumalla ratkaisevalla tavalla kehitysmaiden välttämättömien hillintä- ja sopeutumis- toimien rahoitukseen. Erityisesti nopeasti kehittyvien kehitysmaiden tulisi vastaavasti tunnustaa oma vastuunsa tulevaisuuden kehityksen hallintaan saamisesta ja sitoutua merkittäviin toimiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi omissa maissaan. Ilmastonmuutoksen torjunta ja YK:n ilmastokokous Kööpenhaminassa osoittavat nykyisen globaalihallinnan heikkouden sekä luottamuspulan. Ilmasto- ja ympäristökysymysten merkityksen kasvu alleviivaa uuden globaalin hallinnan järjestelmän kehittämisen välttämättömyyttä.

10 Globalisaatio ja turvallisuus Neuvostoliiton romahdus korosti Yhdysvaltojen merkitystä ainoana globaalina suurvaltana. Yhdysvaltojen johtoasema on selkeä myös tulevalla vuosikymmenellä. Muutos suuntautuu kuitenkin kohti moninapaista maailmanjärjestelmää. Tähän vaikuttaa erityisesti Kiinan merkityksen nopea ja voimakas kasvu. Kiinan ase- maa vahvistaa myös maan taloudellinen erityissuhde Yhdysvaltoihin. Voimatasapainoon vaikuttavat myös Intian ja Brasilian voimistuminen, Venäjän suhteellisen aseman heikentyminen sekä poliittisten muutosten aiheuttama Yhdysvaltain vaikutusvallan heikentyminen Latinalaisessa Amerikassa. Kylmän sodan vastakkainasettelun päättyminen jätti Afrikkaan valtapoliittisen tyhjiön, jota erityisesti suuret kehittyvät taloudet, kuten Kiina ja Intia, ovat hyödyntäneet lisäämällä tuntuvasti yhteistyötään ja investoin- tejaan ja siten myös vaikutusvaltaansa Afrikassa. Euroopan tulevaisuuden merkitys liittyy vahvasti EU:n uudistumiskykyyn. Euroopan osuus maailmantalou- desta sekä väestöstä pienenee. Tämä korostaa EU:n tarvetta toimia yhtenäisesti ja tehokkaasti. Globalisaatiokehitys haastaa perinteiset tavat käsittää turvallisuuspolitiikka sekä nykyinen, ns. westfaleni- laiseen ajatteluun pohjautuva, suvereeneihin valtioihin nojaava toimintamalli. Tämä koskee erityisesti voimapolitiikkaa. Voimapolitiikan etiikka on ollut aina kestämätöntä ja sen varaan rakennetut imperiumit ovat aina myös tuhoutuneet. Ajankohtainen kehitys kuitenkin haastaa entistä selkeämmin sotilaallisen voiman varaan rakentuvan turvallisuuskäsityksen. Muodollisen demokratian valitseminen on käynyt yhä useammalle kansalle mahdolliseksi. Myös ihmisoikeuksien asema ja ihmisoikeuksien toteutumisen seuranta on vahvistunut. Uusia jännitteitä on kuitenkin tuonut monin paikoin uskonnollinen fundamentalismi ja erilaisten kulttuurien rinnakkaisen hyväksymisen ja kehittämisen haasteet sekä kansainvälisissä suhteissa että maitten sisällä. Uudet sotilaallisen ulottuvuuden omaavat uhat ovat ennen muuta epäsymmetrisiä eikä niitä voida ratkaista perinteisellä voimapolitiikalla. Perinteisten valtioiden välisten, kokonaisten yhteiskuntien voimavarat sitovi- en sotien uhka on suurelta osin väistynyt. Niiden maiden, jotka osallistuvat globaaliin talousjärjestelmään, keskinäisriippuvuus vähentää perinteisten sotien mahdollisuutta. Samalla tämä riippuvuussuhde tekee niis- tä haavoittuvaisia epäsymmetriselle sodankäynnille, joka pyrkii ennen kaikkea luomaan epäluottamusta ja vaikeuttamaan talouden toimintaa. Laaja-alaiseen turvallisuuteen liittyvät uhat, kuten ihmiskauppa, rikollisuus, huumekauppa, kulkutaudit, heikot ja hajoavat valtiot, terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen ja ympäristökriisit, korostavat siviilikriisinhallinnan sekä ongelmien syiden poistamisen merkitystä. Samanaikaisesti kun asevarusteluun käytetään ylimitoitettuja summia, on uusien turvallisuusuhkien ennaltaehkäisyyn ja kriisinhallintaan käytettävissä olevat voimavarat alimitoitettuja. Silloinkin kun sotilaallista kriisinhallintaa tarvitaan, se ei tuota toivottua tulosta ilman siviilikriisinhallinnan ja muiden välineiden täysmääräistä ja koordinoitua käyttöä. Globalisaatio ja Suomi Suomen taloudellinen kehitys on aina ollut riippuvaista viennistä ja kansainvälisistä markkinoista. Mahdolli- suus rajat ylittävään kaupankäyntiin ja vuorovaikutukseen on pienille valtioille ja kansoille keskeinen edis- tyksen mahdollistanut voima. Globalisaatio on Suomenkin osalta pitkän, viimeistään 1800-luvun lopulla syrjäseuduillekin ulottuneen, kehityksen jatkoa. Kaupan esteiden väheneminen Euroopan integraation, kauppasopimusten ja teknologisen kehityksen kautta on luonut uusia markkinoita suomalaisille tuotteille ja palveluille. Suomen kansantalouden kehitystä luonnehtikin 1990-luvun puolivälistä vuoden 2008 talouskriisiin asti talouden globalisaation mahdollistama

11 vientikysynnän kasvu, joka on edistänyt uusien korkean tuottavuuden sekä uuden teknologian kasvualojen kehittymistä. Monien mittareiden mukaan Suomen kilpailukyky on ollut huippuluokkaa. Julkinen sektori on tukenut kasvua sijoituksilla inhimilliseen pääomaan julkisten palveluiden, korkeatasoisen ja ilmaisen koulutuksen sekä tuotekehitysinvestointien muodossa. Julkisen vallan investoinnit kansalaisten osaamiseen ovatkin nousseet onnistuneen kasvunpolitiikan edellytykseksi tietotaloudessa. Vapaan kaupan ja pääomaliikkeiden maailmassa yksittäiset kansantaloudet altistuvat myös kilpailulle, jonka nähdään painavan verotusta, palkkoja ja sosiaaliturvaa vallitsevaa alemmalle tasolle. Vaikka palkka- ja verokilpailu eivät ole kansantalouden menestymisen ehtoja, ovat Suomessa, kuten myös muissa OECD- maissa, henkilökohtaisen tulon rajaveroasteet, yritysverotus ja palkkatulojen osuus tuotetusta ylijäämästä laskeneet. Samalla taloudellista kasvua on myös hidastanut julkisen palvelurakenteen rapautuminen sekä tuloerojen nopea kasvu. Suomen talouskehitys on aina ollut altis muutoksille maailmantalouden rakenteissa, mutta globalisaatio on entisestään kiihdyttänyt talouden rakennemuutosten vauhtia. Suomessa rakennemuutos on koskenut erityisesti teollisuutta. Useiden tuotantoalojen tuotantokapasiteettia on Suomessa pienennetty ja tuotantoa siirretty ulkomaille samalla kun teollisuuden investoinnit kotimaahan ovat pysyneet matalalla tasolla. Tämä on lisännyt epävarmuutta ja turvattomuutta työmarkkinoilla sekä aiheuttanut merkittäviä alueellisia työt- tömyysongelmia. On tärkeää, että yritykset investoivat Suomeen, niin teollisuuteen kuin palveluihinkin. Se on työllisyyden turvaamisen ja tuottavuuden kasvun kannalta keskeistä. On huolehdittava siitä, että Suomi maana tarjoaa yritystoiminnalle vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön. Hyvinvointivaltio ja kansalaisyhteiskunta kykenevät osaltaan luomaan uusia työpaikkoja sekä huolehtimaan työnsä menettäneiden hyvinvoinnista ja uusista mahdollisuuksista. Tämä vaatii aktiivisuutta nimenomaan yhteiskunnalta. Tätä taustaa vasten tapahtunut kehitys, jossa aktiivista työvoimapolitiikkaa on ajettu alas, on erityisen ongelmallista. Talouden globalisaation voi katsoa jossain määrin pienentäneen yksittäisten maiden mahdollisuuksia kan- salliseen talouspolitiikkaan, muttei poistanut sitä. Talouspolitiikan vaihtoehtoja ja välineitä on vähentänyt keskitettyjen tulopoliittisten kokonaisratkaisujen hylkääminen. Kansallisten politiikantekovälineiden vähäi- syys korostaa aktiivisen EU-politiikan merkitystä Suomen kannalta. Globalisaation mukanaan tuomaan monimuotoistumiseen liittyy myös ihmisten liikkuvuuden lisääntymi- nen. Suomeen muutetaan muualta enemmän kuin aiemmin. Tämä kehitys näkyy erityisesti suurissa kau- pungeissa, joissa ulkomaalaistaustaisen väestön osuus on kasvanut nopeasti. Tästä huolimatta Suomi on epäonnistunut korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien laajamittaisessa houkuttelemisessa. Maahan- muuttajien integroitumisen tiellä ovat olleet erityisesti työllistymisvaikeudet sekä puutteellinen kielenopetus. Maahanmuuttajaväestön alkava alueellinen keskittyminen uhkaa pahentaa toistaiseksi vähäisiä ongel- mia. 2000-luvun alkuvuosina Suomi osallistui aktiivisesti keskusteluun globaalin hallinnan kehittämisen mene- telmistä mm. Helsinki-prosessin ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n globalisaation sosiaalista ulottuvuutta selvittäneen komission kautta. Tällä hetkellä Suomi on jättäytynyt marginaaliin. Näennäisestä aktiivisuudes- ta huolimatta päämäärät rajoittuvat lähinnä olemassa oleviin rakenteisiin ilman erityistä mielenkiintoa uusien avausten kehittämiseen tai kansainvälisesti erittäin aktiivisena käytävään keskusteluun globaalin talouden uudesta arkkitehtuurista. Tällä hetkellä Suomen hallituksella ei ole todellisia haluja siirtyä kansalli- sesta sopeutumisesta ylikansalliseen vaikuttamiseen.

12 2. Sosialidemokraattinen globaalipolitiikka Edellä kuvatut globaalit haasteet vaativat ratkaisukseen ylikansallista politiikkaa ja ylikansallista demokratiaa. Sosialidemokratialla on maailmanlaajuisena poliittisena liikkeenä parhaat mahdollisuudet yhdistää taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä kehitys. Tämä vaatii laaja-alaista yhteiskuntapolitiikkaa, jota voidaan soveltaa kaikilla hallinnan tasoilla paikallisesta globaaliin. Sosialidemokratian globaalipoliittiset tavoitteet ponnistavat arvolähtökohdista; demokratiasta, oikeuden- mukaisuudesta, solidaarisuudesta ja tasa-arvosta. Globalisaatiokehityksen suunta on poliittisten päätösten tulosta – sitä muokkaamaan tarvitaan poliittista liikettä. Tämän vuoksi myös kehityksen ohjaaminen kohti inhimillisempää ja ympäristön kannalta kestävämpää maailmaa on mahdollista. Kysymys on demokratian vahvistamisesta kaikilla tasoilla sekä ihmisen toiminnan sovittamisesta luonnon kantokykyyn. Tavoitteena on maailma, josta köyhyys ja alistaminen ovat poistuneet, jossa jokaisella on mahdollisuus elää omaa elämäänsä vapaana pelosta ja väkivallasta ja jossa jokainen voi kykyjensä mukaan tehdä mielekästä työtä arvostettuina yhteisön jäseninä. Ihmisen toiminta on sovitettava luonnon kantokykyyn. Sosialidemokratia ylikansallisena ja maailmanlaajuisena liikkeenä haluaa toimia muutosvoimien etu- rintamassa. Muutokset kohti parempaa yhteiskuntaa tapahtuvat pienin askelin. Kestävä ja oikeudenmukainen muutos voidaan saada aikaan vain demokraattisin menetelmin. Autoritäärisiä toimintatapoja ei voida hyväksyä minkään syyn varjolla. Suurimmat saavutukset syntyvät tahdosta ja taidosta yhdistää konkreettiset paran- nukset tänään sellaiseen tiekarttaan, jonka tavoitteet ovat riittävän kaukonäköisiä. Politiikkaa on kaikilla tasoilla tehtävä globaali ulottuvuus sekä keskinäisriippuvuudet huomioon ottaen. Paikallisiin tai kansallisiin kysymyksiin ei voida löytää toimivia ratkaisuja, ellei ymmärretä niiden riippuvai- suussuhdetta globalisaation mukanaan tuomiin ilmiöihin. Samalla myös paikallisen ja kansallisen tason toiminnan tulee kulkea rinnan globaalitason arvotavoitteiden kanssa. Globalisaatio on olennaisilta osiltaan poliittisesti luotu prosessi. Tämän vuoksi keskiöön on nostettava demokratia. Sosialidemokraattinen globaalipolitiikka sitoutuu ennen muuta demokratian ja osallisuuden tavoitteisiin. Yksilöillä ja yhteiskunnilla on oltava aito mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisen kehityksen suuntaan. Politiikan reunaehtojen sekä ratkaistavien haasteiden ollessa entistä selkeämmin ylikansallisia on ylikansalliselle tasolle luotava tarvittavat demokraattiset rakenteet. Demokratian vahvistamisessa on kyse ennen muuta äänen ja vaikutusvallan antamisesta heille, jotka ovat sitä vailla. Tämä korostaa kaikkien kansalaisten, mutta ennen kaikkea köyhän etelän ihmisten ja yhteiskuntien merkityksen korostamista. Erityisesti kansalaisoikeus-, ammattiyhdistys- ja demokratialiikkeiden sekä sukupuolten välisen tasa-arvon tukeminen on keskeinen osa positiivisen, valtaistavan kehityksen aikaan- saamista kehittyvissä maissa, joissa ihmiskunnan suuri enemmistö elää. Demokraattisissa yhteiskunnissa jokaisella tiedostavalla kansalaisella on mahdollisuus toimia vaikuttajana. Sosialidemokraatit tukevat oikeudenmukaisempaa globalisaatiota ja demokratian vahvistamista ajavia kan- sainvälisesti verkostoituvia kansalaisliikkeitä niin länsimaissa kuin kehittyvissä maissa ja haluavat kytkeä nämä liikkeet rakentavaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Jokainen kansalainen on vaikuttaja myös päi- vittäisessä toiminnassaan. Eettisten ja kestävien kulutusvalintojen tulee olla jokaisen ulottuvilla. Pohjoismaat ovat säilyttäneet asemansa monien kansainvälisten kilpailukyky- ja elintasovertailujen kärki- maiden joukossa. Sosialidemokraattien vahvan yhteiskunnallisen kehityksen johtoroolin kautta kehitetty ns. pohjoismaisen hyvinvointivaltion malli on osoittanut vahvuutensa. Pohjoismainen malli on tänä päivänä globaalisti innostusta ja ihailua herättävä toimivaan demokratiaan ja aktiiviseen kansalaisyhteiskuntaan perustuva yhteiskuntamalli.

13 Pohjolan suhteellinen menestys ja historia antavat pohjoismaille sellaista puhe- ja vaikutusvaltaa, joka vel- voittaa niitä käyttämään sitä paremman globalisaationhallinnan kehittämiseen. Suomella on olemassa kaikki mahdollisuudet olla vastuullisen globaalipolitiikan edelläkävijä sekä esimerkkiyhteiskunta niille maille, jotka ovat hyvinvointikehityksessään jäljessä. Suomi on kokoaan suurempi toimija ja omaa maailmanlaajuista merkitystä, mikäli kansallisesti kykenemme pitämään huolta yhteiskuntamme sosiaalisesta eheydestä ja taloudellisesta suorituskyvystä samalla kun muutamme maamme ekologisen vastuullisuuden kärkimaaksi. Tämä vaatii myös maamme paluuta niihin pöytiin, joissa keskustellaan globaalista demokratiasta ja maailmanlaajuisista kysymyksistä. Tämä ei tapah- du ilman selkeää sitoutumista ja aktiivisuutta.

14 3. Matkalla parempaan maailmaan Vakaa ja oikeudenmukainen markkinatalous Globaali talous on nykymuodossaan epäonnistunut tuottamaan kestävää ja vakaata taloudellista kasvua. Kasvun hedelmät ovat jakautuneet epätasaisesti. Taloudellisen järjestelmän kriisiytyminen myös heikentää länsimaisen, liberaaliin demokratiaan ja lakiin perustuvan yhteiskuntajärjestelmän houkuttelevuutta kehittyvien maiden kansalaisten silmissä. Vaihtoehtoja tarjoavat mm. Kiinan valitsema autoritäärisen kapitalismin malli sekä uskonnollinen fundamentalismi, jolla on merkittävää kannatusta erityisesti islamilaisessa maailmassa. Nykyinen, epävakaa ja kriisejä aiheuttava talousjärjestelmä on korvattava vakautta, oikeudenmukaisuutta ja tehokkuutta painottavalla markkinatalousmallilla. Oleellista on lisätä yhteiskuntien ja yksilöiden tosiasial- lisia vaikuttamismahdollisuuksia talouden toimintaan. Tämä vaatii entistä vahvempaa otetta talouden ohja- ukseen. Pääomaliikkeet on saatava palvelemaan reaalitaloutta, ja niiden hallitsematon laajeneminen on pysäytettä- vä. Tämä edellyttää demokraattisesti hallittuja ja paremmin toimivia ylikansallisia instituutioita sekä ylikansallista sääntelyä. Kansainväliset toimenpiteet ovat välttämättömiä politiikan tilan ja vaikutusmahdollisuuk- sien laajentamiseksi. Yhteiskuntia ei tule enää ohjata pelkästään pääomien tuottovaatimusten asettamien reunaehtojen sisällä. Samalla kun ylikansallisen tason on otettava entistä suurempi vastuu talouden ohjaa- misesta, sen on luotava toimintatilaa kansalliselle politiikalle. Sosialidemokraattisessa talouspolitiikassa kysynnänsääntelyn merkitys korostuu. Globaalilla tasolla on py- rittävä suhdannevaihteluja tasoittavaan talouspolitiikkaan sekä ylläpitämään työllisyyttä edistävää kysyn- tää. Tulojen uudelleenjako sekä maiden sisällä että niiden välillä on keskeinen osa globaalia kysynnänsääte- ly- ja sosiaalipolitiikkaa. Tämä tehtävä kuuluu julkiselle vallalle. Samalla yhteiskuntien on kyettävä asetta- maan taloudelle ja talouspolitiikalle myös muita kuin pääoman tuoton maksimointiin liittyviä tavoitteita, kuten korkean työllisyyden ylläpito ja ekologisesti kestävään yhteiskuntamalliin siirtyminen. Ekologisesti kestävään kasvumalliin siirtyminen luo yhteiskuntaan merkittävissä määrin uutta työtä. Vihreä kasvu on paitsi uuden, ympäristöä säästävän teknologian kehittämistä, myös investointeja yhdyskuntara- kenteiden tiivistämiseen, korjausrakentamiseen, joukko- ja kevyen liikenteen väyliin ja liikennevälineisiin, luonnon ennallistamista sekä koulutusta ja valistustyötä. Uutta työtä syntyy niin henkilöstöltään tieteellistä koulutusta vaativille, tutkimus- ja tuotekehitystyöhön keskittyville aloille kuin perinteisemmille sektoreille, erityisesti rakennusteollisuuteen. Puhtaampien ja tehokkaampien tuotantomenetelmien kehittäminen sekä energiatehokkuuden parantaminen vähentävät kustannuksia kaikilla aloilla. Ympäristön kannalta kestävään talouteen siirtymisessä erityisen keskeisessä asemassa on energiansäästö sekä puhtaammat tavat liikkua ja tuottaa energiaa. Markkinoita on kyettävä ohjaamaan ja säätelemään entistä paremmin. Ohjauksen on oltava tarkoituksen- mukaista ja tarjottava markkinoille selkeät rajat joiden puitteissa vapaa kilpailu voi toimia. Kilpailuetua ei saa tuottaa kohtuuton, järjestelmän toiminnan vaarantava riskinotto, työntekijöiden oikeuksien polkemi- nen tai muu vastuuton käyttäytyminen. Oikein asetetussa kehikossa pääomien vapaa liikkuvuus edistää niiden tehokasta kohdentumista ja siten taloudellista hyvinvointia. Keskeinen osa vakaampaa ja oikeudenmukaisempaa talousmallia on tuloeroja kaventava talouspolitiikka. Vaurauden ja ostovoiman tasaisempi jakaantuminen suosii työllistäviä investointeja, lisää yhteiskuntien sosiaalista eheyttä ja sitä kautta hyvinvointia. Sosiaalinen koheesio vahvistaa omalta osaltaan yhteiskunnallista luottamusta, vähentää sopimuskustannuksia ja lisää hyvinvointia. Rahoitusmarkkinoiden uudistukset vaativat valvonnan ja avoimuuden lisäämistä erityisesti globaalilla ja EU- tasolla. Valvonnan on koskettava sekä koko järjestelmän toimintaa että yksittäisiä rahoituslaitoksia. Val-

15 vonnan ulkopuolella ollut varjopankkisektori, mm. vipurahastot, on saatava kattavan säätelyn piiriin. Myy- tävien rahoitustuotteiden on oltava lisensoituja ja niiden kaupan on oltava julkista. Erittäin suuria järjestel- mätason riskejä tuottavat rahoitustuotteet on kiellettävä. Samalla pankkien vakavaraisuussäännöksiä on kiristettävä ja muutettava niin, etteivät ne syvennä suhdannevaihteluja. Noususuhdanteessa, antolainauksen kasvaessa voimakkaasti ja omaisuusarvojen noustessa, pääomavaatimusten tulee olla korkeampia. Yksi vaihtoehto globaalin talouden vakauttamisessa on finanssitransaktioveron käyttöönotto. Tämä vero kohdistuisi valuutoilla, velkakirjoilla, johdannaisilla ja osakkeilla käytävään kauppaan. Finanssitransaktiove- ron tarkoitus on paitsi kitkeä liiallisen riskialtista spekulatiivista toimintaa sekä ohjata sijoituksia pitkäjäntei- seen toimintaan, myös kerätä varoja ylikansallisten järjestöjen ja instituutioiden rahoitukseen, myös mm. mahdollisten rahoitusmarkkinakriisien varalle perustettavien puskurirahastojen luomiseksi. Finanssitransaktiovero lisäisi hallitusten talouspolitiikan riippumattomuutta kansainvälisistä suurpääomista. Verokanta tulee asettaa sellaiselle tasolle, että se hillitsee spekulatiivisia pääomaliikkeitä ja vakauttaa fi- nanssijärjestelmää haittaamatta reaalitalouteen suuntautuvia pitkän aikavälin sijoituksia. Näin ollen se olisi toimiva keino myös tavoitteessa saada finanssimarkkinat palvelemaan reaalitaloudellista toimintaa keinot- telun ja spekulaation sijasta. Finanssitransaktioveron tuoton osittainen ohjaaminen kansainvälisille yhteisöille luo maailmanpolitiikkaan uutta tilaa tehdä kansallisvaltioiden päätöksistä riippumatonta aidosti globaalia talous- ja sosiaalipolitiikkaa. Finanssitransaktioveron ja muiden pääomanliikkeitä säätelevien toimenpiteiden on oltava kansainvälisiä. Kansainvälisessä keskustelussa on ollut esillä myös muita malleja, jotka ovat tarkan selvittämisen arvoisia. Eräs sellainen on pankeille taseen koon perusteella määrättävä vero. Veroparatiisien ja veronkierron vastainen toiminta on oleellinen osa markkinatalouden toiminnan paran- tamista. Oleellista on läpinäkyvyyden lisääminen sekä lainsäädännön ja valvonnan tiukentaminen. Uusilla kirjanpitosäännöksillä yritykset velvoitetaan kertomaan mihin maahan ne maksavat veronsa. Samalla vero- tietoja koskevista kahdenvälisistä tiedonvaihtosopimuksista on siirryttävä automaattiseen tietojenvaihtoon. Vakaampi ja oikeudenmukaisempi talousjärjestelmä antaa myös kehitysmaille mahdollisuuden kehittää omaa talouttaan ja keskinäistä yhteistyötään entistä vapaammin. Kehitysyhteistyö on välttämätöntä niin kauan, kunnes rakenteelliset ongelmat on korjattu. Kehitysmailla tulee olla selkeä johtajuus ja vastuu omas- ta kehityksestään. Globaali kumppanuus edellyttää monenkeskisen järjestelmän vaatiman luottamuksen uudelleenrakentamista. Nykymuotoinen kehitysyhteistyö muodostaa pohjan globaalille sosiaalipolitiikalle. Kehittyvien maiden jalkeille pääsyn kannalta keskeistä on puuttua talouskriisin uudelleen paisuttamaan velkakriisiin. On luotava avoin ja läpinäkyvä velkasovittelujärjestelmä, jonka puitteissa kehittyviä maita voidaan vapauttaa kohtuuttomista ja epäoikeudenmukaisista veloistaan. Tämän elimen on oltava riippumaton ja se tulee sijoittaa YK:n yhteyteen. Työelämän perusoikeudet tulee toteuttaa kaikkialla maailmassa. Nämä perusoikeudet on päätetty kolmi- kantaisesti Kansainvälisen työjärjestön ILO:n työelämän perusoikeuksien julistuksessa. Perusoikeuksiin kuuluvat järjestäytymisvapaus ja kollektiivinen neuvotteluoikeus, kaiken pakko- ja orjatyön kieltäminen, lapsi- työn kieltäminen, samapalkkaisuuden toteuttaminen ja syrjinnän kieltäminen. Nämä ovat ihmisoikeuksia, joiden toteuttaminen ei riipu taloudellisen tai sosiaalisen kehityksen tilasta tai kulttuuritekijöistä. Kaikkien ILO:n jäsenvaltioiden tulee edistää näiden oikeuksien toteutumista. Työelämän ja talouspolitiikan suuntaamisessa keskeistä on vahvistaa ammatillisen järjestäytymisen merki- tystä. Kolmikantayhteistyöllä tulee olla merkittävä rooli työelämän lainsäädännön kehittämisessä.

16 Kauppajärjestelmän tulevaisuus Maailman kauppajärjestö WTO:n on laajennuttava kattamaan kaikki YK:n jäsenmaat. Samalla kaupan tar- koituksettomien esteiden purku on tärkeää myös jatkossa. On kuitenkin varmistettava, ettei kaupan vapa- uttaminen estä kehittyvien maiden omaa teollisuutta tai muita tuotantoaloja kehittymästä. WTO:n sään- nöstöä ja toimintaa on kehitettävä niin, että se ottaa paremmin huomioon köyhempien maiden tarpeet ja sallii niiden ylläpitää epäsymmetrisiä oman paikallisen tuotantonsa suojaa harkintansa mukaan. Kansainvälisten sopimusten soveltamisen hierarkiaa on kehitettävä. WTO:n säännöstön on määriteltävä vapaakauppaan pohjautuva yleislainsäädäntö. Tämän edelle menevät erityisjärjestöjen säännöstöt, kuten Kansainvälisen työjärjestön ILO:n työn perusoikeuksia koskevat sopimukset sekä tarvittavan uuden Maail- man ympäristöjärjestön (World Environmental Organisation WEO) määrittämät ympäristönsuojelunormit. Kaupan vapauttamisen varjolla ei tule pakottaa valtioita avaamaan julkisia palveluitaan ylikansallisille yrityksille tai yksityistämään luonnonvarojaan. On oleellista havaita, että ne merkittävät valtiot kuten Kiina ja Intia, joiden varassa globaali talouskasvu on ollut, ovat menestyneet ennen muuta vapauttamalla talouksi- aan avoimelle kilpailulle hallitusti ja maltillisesti. Näissä maissa myös valtion merkitys talouden ohjaamises- sa on merkittävä. Kauppajärjestelmän keskeisinä periaatteina on pidettävä suosituimmuutta, syrjimättömyyttä ja kaupan esteettömyyttä. Kehittyneiden maiden maatalouteen liittyvän protektionismin purkaminen tuottaa merkit- tävimmät hyödyt. EU:n tai muiden kehittyneiden alueiden kauppa- ja maatalouspolitiikka eivät saa heiken- tää kaikille ihmisille kuuluvaa oikeutta riittävään ravintoon, puhtaaseen juomaveteen tai toimeentuloon. WTO on kauppakiistojen ratkaisumekanismina antanut myös pienemmille ja köyhemmille maille mahdollisuuden valvoa ja vaatia syrjimättömyyden tasapuolista toteuttamista myös suurilta valtioilta. Monenkeski- sen kauppajärjestelmän sopimuspohjan vahvistuminen ja laajentuminen on poistanut monia niitä epäkoh- tia, jotka liittyvät alueellisiin ja kahdenvälisiin sopimusverkostoihin, joissa kauppapoliittisesti vahvimmilla mailla on ollut parhaat mahdollisuudet yksipuolisesti sanella ehtonsa. Köyhimpien maiden sopeutumista kansainvälisen kaupan laajentumisen muutoksiin on myös tuettava esimerkiksi kansainvälisen muutosturvarahaston kautta. Samalla niiden mahdollisuuksia käydä neuvotteluita tasavertaiselta pohjalta on vahvistettava. Kansainvälisten talousinstituutioiden (IMF, Maailmanpankki) pää- töksentekoa on demokratisoitava. Kauppapolitiikan perussääntöjä ja niiden tulkintaa on siten kehitettävä, että ne nykyistä paremmin ottavat huomioon työn perusoikeudet, ympäristön- ja kuluttajasuojelun tarpeet ja hyvinvointipalveluiden turvaamisen samoin kuin pienten ja vähemmistökulttuurien aseman turvaamisen. Työn perusoikeuksien sekä muiden edellä mainittujen ehtojen huomioiminen tulee asettaa vapaakauppaan osallistumisen ehdoksi. Eräät nykyisen kauppajärjestelmän merkittävistä epäkohdista liittyvät patentti- ja immateriaalioikeuksien kauppaan. Kehitysmaihin kohdistuva syrjintä ja geneeristen lääketuotteiden käyttöön kohdistuvat kohtuut- tomat esteet on purettava. Universaalilla pohjalla esimerkiksi WTO:ssa on käynnistettävä neuvottelut sellaisen maailmanlaajuisen investointeja koskevan sopimuksen aikaansaamiseksi, joka toisin kuin kymmenen vuotta sitten OECD:ssa valmisteltu MAI-sopimus määrittää kohdevaltioiden ja monikansallisten investoijien velvollisuudet ja oikeudet tasapainoisella valtioiden intressit huomioon ottavalla tavalla.

17 YK ja G20 Globalisaation hallinta edellyttää kansainvälisen yhteistyön päätöksentekorakenteiden kehittämistä, sel- kiyttämistä ja demokratisointia. Keskeisin yhteistyörakenne on YK erityisjärjestöineen. Merkittäviksi teki- jöiksi nousevat myös alueellisen yhteistyön foorumit ja järjestöt sekä G20. Alueellisen yhteistyön foorumit voivat maailmassa kehittyä samaan suuntaan kuin Euroopan unioni, joka on luonteeltaan ainutlaatuinen kansainvälisen yhteistyön väline. Unionissa on sekä hallitustenvälisen yhteis- työn että suoran kansalaisdemokratian piirteitä, mutta koko kansainvälinen yhteistyön järjestelmä tulee kuitenkin vielä pitkään tulevaisuudessa perustumaan hallitustenväliseen yhteistyöhön. Tämän yhteistyön avoimuutta ja demokraattista legitimiteettiä tulee kaiken tavoin lisätä ja vahvistaa. YK erityisjärjestöineen on kansainvälisen yhteistyön edustavin ja suurimman legitimiteetin omaava foorumi. Kylmän sodan päättymisen jälkeen on niiden ihmisten määrä ja osuus kaikista ihmisistä, jotka voivat vapaissa vaaleissa valita ja erottaa hallituksensa kasvanut suuremmaksi kuin koskaan historiassa. Tämä demokra- tisoitumiskehitys on kuitenkin pysähtynyt ja useissa maissa on nähty myös takaiskuja. Demokratian sekä ihmisoikeuksien kunnioittamisen tukeminen ja vahvistaminen kaikkialla maailmassa on keskeisiä maailmanlaajuisen yhteistyön kohteita. YK:n ja kaikkien muiden kansainvälisten yhteistyöfoorumeiden demokratiaa vahvistaa se, että niihin osallistuvat hallitukset ovat vapaissa ja rehellisissä vaaleissa valittuja ja kunnioitta- vat demokraattisia prosesseja. YK-järjestelmän universaalisuuden ylläpitäminen on välttämätöntä eikä siitä sen vuoksi voi eikä pidä kuin poikkeustapauksissa sulkea pois maita niiden epädemokraattisen hallinnon vuoksi. On kuitenkin tarkoin pidettävä huolta siitä, että epädemokraattisten maiden osallistuminen kansainvälisiin järjestöihin ei tuo mukanaan niiden toimintaan kestämättömiä piirteitä ja toimintatapoja. Hyvän hallinnon periaatteiden ja avoimuuden toteutuminen on edellytys sille, että kansainväliset järjestöt voivat saavuttaa riittäviä tuloksia paremman globalisaation hallinnan toteuttamisessa. Niiden toiminnassa on kehitettävä muotoja, joilla parlamentaarikot sekä kansalaisyhteiskunnan voivat olla konsultoivassa roo- lissa mukana. Kansalaisliikkeiden merkitystä näissä yhteyksissä on korostettava. Maailmassa on kansainvälisten järjestöjen rinnalla jo pitkään toiminut myös erilaisia epävirallisia eri maiden muodostamia G-ryhmittymiä. Näistä suurimman edustavuuden omaa viime vuosina keskeiseen asemaan noussut G20-ryhmittymä, jossa mukana olevat maat edustavat yhdessä yli 85 prosenttia maailman BKT:sta ja väestöstä. G20:n aseman korostuminen aiempien G7 ja G8 ryhmittymien ohitse on askel oikeaan suuntaan, koska tämän ryhmittymän kokoonpanossa tunnustetaan se, ettei globalisaation hallinnan kysymyksi- en ja kriisien ratkaiseminen ole mahdollista ilman, että myös keskeiset kehitysmaat ovat tasaveroisina tässä yhteistyössä mukana. Globalisaation hallinta edellyttää G-ryhmittymien tapaisia kokoontumisia, sillä G192 ei ole kykenevä toimimaan tehokkaana ja tuloksekkaana neuvottelufoorumina. Nykyinen G20 ei ole kansainvälinen järjestö vaan itsensä asettanut foorumi ilman sovittuja ja avoimia toi- mintasääntöjä. Tämä on sen vahvuus verrattuna siihen institutionaaliseen halvaantumiseen mikä vakavasti haittaa monia kansainvälisiä järjestöjä ja neuvotteluja, mutta myös heikkous. Saavuttaakseen maailmanlaa- juisesti sitovia ja toimivia tuloksia on kaikkien G20 -ryhmässä sovittujen päätösten saatava monien kansain- välisten järjestöjen ja niiden kaikkien jäsenvaltioiden hyväksyntä, usein myös niin, että sopimukset ratifioi- daan kansallisesti ennen kuin niistä voi tulla sitovia. Hyväksynnän edellytyksenä on neuvotteluprosessin riittävä avoimuus ja heikoimmassa asemassa olevien maiden huomioiminen. G20:n legitimiteettivaje on korjattava. Yhden mahdollisuuden tähän tarjoaa G20:n ja YK:n turvallisuusneuvoston reformin yhdistäminen. YK:n turvallisuusneuvostoa on laajennettava viidellä uudella pysyvällä jäse- nellä, joista ensisijaisia ehdokkaita ovat Brasilia, Japani, Intia, Etelä-Afrikka ja Saksa. Uusille pysyville jäsenil- le ei tule antaa veto-oikeutta. Samalla vaihtuvien jäsenten määrää lisätään. Uusi turvallisuusneuvosto voisi tulevaisuudessa toimia nykyisen G20:n korvaavana kokoonpanona.

18 Ilmastonmuutoksen torjuminen Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi niin keskipitkällä kuin pitkällä aikavälillä on sovittava sellaisista päästö- jen vähentämistavoitteista, jotka varmistavat lämpötilan nousun jäävän korkeintaan kahteen asteeseen. On saatava aikaan maailmanlaajuinen ja oikeudellisesti sitova ilmastosopimus, joka perustuu tasapainoon eri maaryhmien historiallisten ja tulevaisuuden vastuiden ja velvoitteiden välillä. Kehittyneiden maiden on vähennettävä päästöjään 80–95 % vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna. Kehitysmaiden tulee sitoutua vähähiilisten kehityssuunnitelmien tekoon hiili-intensiteettinsä merkittäväksi vähentämiseksi sekä asteittain selkeiden päästövähennystavoitteiden asettamiseen ja toimeenpanoon. Vähiten kehittyneiden maiden vastaavat suunnitelmat perustuvat vapaaehtoisuuteen. Lyhyellä tähtäyksellä on tärkeää edetä Kööpenhaminassa syntyneen sitoumuksen konkretisoimisessa ja toimeenpanossa. Tähän tähtääviä neuvotteluja tulee jatkaa ilmastokonvention alaisissa virallisissa työryh- missä, tavoitteena Meksikon ilmastokonferenssissa vuoden 2010 lopussa vahvistettava neuvottelutulos. Kööpenhaminassa sovitut lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet kehitysmaiden ilmastotoimien rahoitustuen lisäämiseksi ovat sopiva lähtökohta, ja erityisesti lyhyen aikavälin sitoumusten toimeenpanossa on edettävä ripeästi. Osana pitkän aikavälin rahoitusratkaisua on panostettava erityisesti ns. vaihtoehtoisten tai innovatiivisten rahoituslähteiden kehittämiseen. Ilmastotoimien rahoituksen tulee olla luonteeltaan uutta rahoi- tusta. Maat jotka kieltäytyvät liittymästä ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi tarpeellisiin sitoviin sopimuksiin tulee ympäristödumppaukseen syyllistyvinä asettaa niiden vapaamatkustajina tavoitteleman edun mitätöivi- en vastatullien kohteeksi. On luotava valmiudet ottaa EU-tasolla käyttöön hiilidioksidimaksu, jonka kohteeksi joutuvat tuotteet sellaisista maista, jotka eivät ole sitoutuneet joko päästökauppaan tai muihin vastaaviin päästöjenvähennystavoitteisiin. Kansallisesti on säädettävä velvoittava ilmastolaki. Kööpenhaminan sitoumuksen hengessä on lisäksi lyhyellä tähtäyksellä keskityttävä tukemaan kehitysmaiden vähähiilisten kehityssuunnitelmien laadintaa, kehitysmaiden kansallisten sopeutumissuunnitelmien toimeenpanoa, kehitysmaiden valmiuksia ehkäistä metsäkatoa ja kehittää metsityshankkeita sekä teknologian siirron helpottamista. YK:n yhteyteen on perustettava uusi, vahvalla toimivallalla varustettu Maailman ympäristöjärjestö (World Environmental Organisation) WEO, jonka tehtävänä on määrittää velvoittavat ympäristönsuojelunormit sekä valvoa niiden noudattamista. Yhteisen turvallisuuden vahvistaminen Globalisaatiokehitys osoittaa perinteisen, joukkotuhoaseisiin ja sotilaalliseen uhkaan perustuvan turvalli- suuskäsityksen auttamattoman vanhentuneeksi. Uusien turvallisuushaasteiden menestyksekäs hallinta edellyttää kaikilta sitoutumista mahdollisimman laajaan monenkeskiseen yhteistyöhön ja uusien siviilikriisinhallinnan välineiden sekä ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen keinojen vahvistamista ja yhteiskäyttöä konfliktien ennaltaehkäisyyn ja kriisinhallintaan. Kaiken toiminnan tulee pohjautua lakiin ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Rauha on kehityksen ehdoton ennakkoedellytys. Turvallisuutta vahvistetaan sitoutumalla laaja-alaisesti yhteistyövaraiseen turvallisuuskäsitteeseen. Yhteistyövarainen turvallisuus tarkoittaa laajaan kansainväli- seen yhteistyöhön osallistumista kriisien ennaltaehkäisemiseksi sekä nopeaa reagointia syntyviin alueellisiin kriiseihin. Keskinäisriippuvuuden kasvu ehkäisee konflikteja. Konfliktien ratkominen voimankäytöllä on viimesijaisena vaihtoehtona oikeutettua vain silloin, kun rauhan- omaiset keinot ongelmien ratkaisemiseksi eivät tuota tulosta ja uhkana on suurempi ihmishenkien menetys

19 kuin ilman väliintuloa. Kaikkeen sotilaalliseen väliintuloon on liityttävä aina siviiliulottuvuus. Kriisinhallinnan tulee perustua YK:n mandaattiin ja sen toimeenpanijana voi olla YK, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjär- jestö (ETYJ), Euroopan unioni (EU) taikka muu kansainvälinen järjestö tai maaryhmä. Terrorismi on tuomittava kaikissa muodoissaan. Terrorismin vastainen taistelu on taistelua rikollisuutta vastaan. Kansainvälistä oikeusjärjestystä on kunnioitettava kaikissa tilanteissa. Asevarustelumenot on jäädytettävä, käännettävä laskuun ja asekauppaa säädeltävä kansainvälisellä sopimuksella. Osana joukkotuhoaseiden leviämisen estämistä keskeistä on Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n aseman ja tarkastusvaltuuksien vahvistaminen. Ydinkokeet kieltävä sopimus on saatettava voimaan kaikissa maailman maissa ja ydinaseiden määrää on vähennettävä. Ydinaseiden leviäminen on estettävä. Ydinsulku- sopimuksen velvoitteiden mukaisesti lopullisena tavoitteena on oltava ydinaseiden hävittäminen maailmas- ta. Globalisaation hallinta alkaa kotimaasta Suomi voi vaikuttaa globalisaatiokehitykseen vain aktiivisessa yhteistyössä. Samalla myös kansallisilla toi- menpiteillä on merkitystä. Tämä koskee niin ylikansallista vaikuttamista kuin kansallista sopeutumistakin. Keskeinen osa suomalaista globalisaation hallintaa on aktiivinen toiminta EU:ssa ja globaaleissa yhteis- työelimissä. Suomi toimii integraation syventämiseksi ja vahventamiseksi. Parasta työtä suomalaisten työ- paikkojen puolesta on vahva sitoutuminen tehokkaan globalisaation hallinnan rakentamiseen. Nopean rakennemuutoksen oloissa keskeistä on huolehtia pohjoismaisen mallin keskeisistä kulmakivistä, aktiivisesta työvoimapolitiikasta, tasa-arvoisesta koulutuksesta, hyvinvointipalveluista sekä kattavasta sosiaaliturvasta. Suomen kilpailukyvyn vahvistaminen liittyy ennen muuta osaavaan työvoimaan sekä yhteis- kunnallisten instituutioiden, kuten hallinnon ja julkisten palveluiden, luotettavuuteen ja toimivuuteen. Yri- tysten toimintaedellytysten parantamiseen kiinnitetään jatkuvaa huomiota. Julkisen vallan on myös Suomessa otettava entistä selkeämmin vastuu aktiivisesta talouspolitiikasta jolla pyrtään pitämään yllä korkeaa kysyntää sekä varmistamaan kaikkien kansalaisten ostovoiman positiivinen kehittyminen. Innovaatiotoimintaan sekä tutkimus- ja kehittämistyöhön investoidaan. Tavoitteena on paitsi rakentaa olemassa oleville vahvuuksille, myös etsiä uusia kokeilevia aloja. Keskeinen osa kotimaista globalisaation haittojen ja hyötyjen hallintaa on toimiva sopimusjärjestelmä sekä muutosturva. Taloutta ja kilpailukykyä vahvistavat muutokset eivät saa tuhota kenenkään tulevaisuutta. Muutosturvan tarkoituksena on auttaa kaikki työntekijät uuteen alkuun työttömyyden tai sen uhan kohdatessa. Pohjoismaista sopimiseen sekä laajaan julkiseen hyvinvointivastuuseen perustuvaa yhteiskuntamallia markkinoidaan myös Suomen rajojen ulkopuolella tapana yhdistää sosiaaliset, taloudelliset sekä ekologiset tavoitteet yhteiskuntatasolla. Suomi osallistuu johdonmukaisesti kansainväliseen yhteistyöhön, jolla ennaltaehkäistään muuttoliikkeitä aiheuttavia kriisejä sekä autetaan hädästä kärsiviä ihmisiä mahdollisimman lähellä heidän kotiseutuaan. Maahanmuutto tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia, mikäli edellytykset onnistuneelle integraatiolle ovat olemassa. Avainasemassa ovat koulutus ja kielenopetus. Kotouttamistoimenpiteiden kohteena tulee olla myös työvoiman ulkopuolella oleva maahanmuuttajaväestö. Asuinalueiden liiallinen eriytyminen tulee es- tää. Onnistunut maahanmuuttopolitiikka rakentuu oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainolle. Kaikilta Suomessa asuvilta edellytetään lakien kunnioittamista ja yhteiskunnan perusperiaatteiden hyväksymistä.

20 Suomen globaaleissa yhteistyöelimissä harjoittama politiikka tulee tuoda entistä selkeämmin osaksi joka- päiväistä poliittista keskustelua ja sen tulee tapahtua vahvemmassa parlamentaarisessa ohjauksessa. Edus- kunnan tulee saada säännöllinen selonteko Suomen kannoista ja toiminnasta mm. IMF:ssä ja Maailman- pankissa. Suomi edistää Venäjän jäsenyyttä WTO:ssa. Venäjän WTO-jäsenyydellä olisi Suomelle suuri merkitys sen antaessa tukevamman pohjan maiden välisen kaupallis-taloudellisen yhteistyön syventämiselle. Suomi antaa täyden tukensa kaikille niille sopimuksille Osana globaalia vastuunkantoaan Suomi pitää kiinni sovituista kehitysyhteistyömäärärahatavoitteistaan. Suomella on kansainvälisesti arvokasta kokemusta osallistavan, tasa-arvoisen ja ihmisoikeuksien kunnioi- tukseen perustuvan hyvinvointivaltion rakentamisessa. Tämä muodostaa hyvän pohjan suomalaiselle lisä- arvolle kehitysyhteistyössä. Erityistä osaamista Suomella on myös vesi- ja metsäosaamisensa viennissä.

21 Tiivistelmä esityksistä: Vakaa ja oikeudenmukainen markkinatalous 1. Nykyisestä, epävakaasta ja kriisejä aiheuttavasta talousjärjestelmästä on kehitettävä vakaampaa, ekologista kestävyyttä, oikeudenmukaisuutta ja tehokkuutta painottavaa markkinatalousmallia. 2. Pääomaliikkeitä on ohjattava palvelemaan entistä paremmin reaalitaloutta. 3. Globaalissa talouspolitiikassa on huolehdittava kasvua ja työllisyyttä tukevasta globaalista koko- naiskysynnästä erityisesti tasaisemman tulonjaon kautta. 4. Rahoitusmarkkinoilla on tehtävä uudistuksia, jotka lisäävät läpinäkyvyyttä. Rahoituslaitokset on saatettava kattavan valvonnan piiriin. Pankkien vakavaraisuussäännöksiä on kiristettävä. 5. Valuutoilla, velkakirjoilla, johdannaisilla ja osakkeilla käytävään kauppaan kohdistuva finanssitransaktiovero on osa uutta vakaampaa talousjärjestystä. Verokanta tulee asettaa sellaiselle tasolle, et- tä se hillitsee spekulatiivisia pääomaliikkeitä ja vakauttaa finanssijärjestelmää haittaamatta reaalitaloutta. 6. On selvitettävä mahdollisuudet myös muiden ylikansallisten verojen käyttöönottoon. 7. Veronkierron kitkemiseksi valtioiden välillä on otettava käyttöön automaattinen verotietojen vaih- to. 8. On luotava avoin ja läpinäkyvä velkasovittelujärjestelmä, jotta kehittyvät maat voitaisiin vapauttaa epäoikeudenmukaisista veloistaan. 9. Taloutta on ohjattava kohti ympäristön kannalta kestävää kasvua. Tämä luo merkittävästi uutta työtä kaikille yhteiskunnan sektoreille. 10. Työelämän perusoikeudet ovat ihmisoikeuksia ja ne tulee toteuttaa kaikkialla maailmassa. Kauppajärjestelmän tulevaisuus 11. Maailman kauppajärjestön on laajennuttava kattamaan kaikki YK:n jäsenmaat. Kaupan tarkoituk- settomien esteiden purkaminen on tärkeää myös vastaisuudessa. Monenkeskinen kauppajärjes- telmä edistää syrjimättömyyden periaatetta kauppapolitiikassa. 12. Kaupan vapauttamisen varjolla ei tule pakottaa valtioita avaamaan julkisia palveluitaan ylikansallisille yrityksille tai yksityistämään luonnonvarojaan. 13. Kauppapolitiikassa merkittävimmät hyödyt tuottaa kehittyvien maiden maatalouteen liittyvän protektionismin purkaminen. 14. On tuettava köyhimpien maiden sopeutumista kansainvälisen kaupan muutoksiin muutosturvarahaston kautta. 15. Kansainvälisiä talousinstituutioita on demokratisoitava ja kehitysmaiden neuvottelumahdollisuuksia parannettava. 16. Kauppapolitiikan tulkintaa ja perussääntöjä on kehitettävä siten, että ne ottavat nykyistä paremmin huomioon työn perusoikeudet, ympäristö- ja kuluttajasuojelun tarpeet, vähemmistökulttuurien aseman sekä hyvinvointipalvelujen turvaamisen. 17. Patentti- ja immateriaalioikeuksien kaupan epäoikeudenmukaisuudet on korjattava. 18. Maailmankauppajärjestössä on aloitettava neuvottelut investointeja koskevan sopimuksen aikaansaamiseksi, joka määrittää valtioiden ja monikansallisten yritysten oikeudet ja velvollisuudet tasapainoisella tavalla. YK ja G20 19. Globalisaation hallinta edellyttää kansainvälinen yhteistyön päätöksentekorakenteiden kehittämis- tä, selkiyttämistä ja demokratisointia. 20. YK erityisjärjestöineen on kansainvälisessä yhteistyössä edustavin ja suurimman legitimiteetin omaava globaali foorumi. YK-järjestelmän universaaliuden ylläpitäminen on välttämätöntä. 21. Globalisaation hallinta edellyttää G-ryhmittymien tapaisia kokouksia, sillä G192 ei ole kykenevä toimimaan tehokkaana ja tuloksekkaana neuvottelufoorumina.

22 22. G20-ryhmittymän legitimiteettivaje on korjattava. Parhaan mahdollisuuden tähän tarjoaa G20:n ja YK:n turvallisuusneuvoston reformien yhdistäminen. Turvallisuusneuvostoa on laajennettava. 23. Alueellisen yhteistyön foorumit voivat maailmassa kehittyä samaan suuntaan kuin Euroopan unioni. Ilmastonmuutoksen torjuminen 24. Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi niin keskipitkällä kuin pitkällä aikavälillä on sovittava sellaisista päästöjen vähentämistavoitteista, jotka varmistavat lämpötilan nousun jäävän korkeintaan kahteen asteeseen. 25. Kehittyneiden maiden on vähennettävä päästöjään 80–95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna. Kehitysmaiden tulee sitoutua vähähiilisten kehityssuunnitelmien tekoon hiili-intensiteettinsä merkittäväksi vähentämiseksi sekä asteittain selkeiden päästövähennys- tavoitteiden asettamiseen ja toimeenpanoon. 26. Kööpenhaminassa sovitut lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet kehitysmaiden ilmastotoimien rahoitustuen lisäämiseksi ovat sopiva lähtökohta, ja erityisesti lyhyen aikavälin sitoumusten toimeenpanossa on edettävä ripeästi. 27. Osana ilmastotoimien pitkän aikavälin rahoitusratkaisua on panostettava erityisesti niin sanottujen vaihtoehtoisten tai innovatiivisten rahoituslähteiden kehittämiseen. 28. On luotava valmiudet ottaa EU-tasolla käyttöön hiilidioksidimaksu, jonka kohteeksi joutuvat tuotteet sellaisista maista, jotka eivät ole sitoutuneet joko päästökauppaan tai muihin vastaaviin pääs- töjenvähennystavoitteisiin 29. YK:n yhteyteen on perustettava uusi, vahvalla toimivallalla varustettu Maailman ympäristöjärjestö (World Environmental Organisation) WEO. Yhteisen turvallisuuden vahvistaminen 30. Globalisaatiokehitys osoittaa perinteisen, joukkotuhoaseisiin ja sotilaalliseen uhkaan perustuvan turvallisuuskäsityksen auttamattoman vanhentuneeksi. Turvallisuutta vahvistetaan sitoutumalla laaja-alaisesti yhteistyövaraiseen turvallisuuskäsitteeseen. 31. Kriisinhallinnan tulee perustua YK:n mandaattiin ja sen toimeenpanijana voi olla YK, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (ETYJ), Euroopan unioni (EU) taikka muu kansainvälinen järjestö tai maaryhmä. 32. Terrorismi on tuomittava kaikissa muodoissaan. Terrorismin vastainen taistelu on taistelua rikollisuutta vastaan. Kansainvälistä oikeusjärjestystä on kunnioitettava kaikissa tilanteissa. 33. Asevarustelumenot on jäädytettävä ja asekauppaa säädeltävä kansainvälisellä sopimuksella. Ydin- sulkusopimuksen velvoitteiden mukaisesti tavoitteena on oltava ydinaseiden hävittäminen maail- masta. Globalisaation hallinta alkaa kotimaasta 34. Suomi voi vaikuttaa globalisaatioon vain aktiivisen yhteistyön kautta. Keskeinen osa suomalaista globalisaation hallintaa on aktiivinen toiminta EU:ssa ja globaaleissa yhteistyöelimissä. Suomen harjoittama globaalipolitiikka tulee tuoda entistä selkeämmin osaksi jokapäiväistä poliittista keskustelua ja sen tulee tapahtua vahvemmassa parlamentaarisessa ohjauksessa. 35. Globalisaation mukanaan tuoman nopean rakennemuutoksen oloissa keskeistä on huolehtia pohjoismaisen mallin keskeisistä kulmakivistä, aktiivisesta työvoimapolitiikasta, koulutuksesta, hyvinvointipalveluista sekä kattavasta sosiaaliturvasta. 36. Julkisen vallan on myös Suomessa otettava entistä selkeämmin vastuu aktiivisesta talouspolitiikasta jolla pyritään pitämään yllä korkeaa kysyntää sekä varmistamaan kaikkien kansalaisten ostovoiman positiivinen kehittyminen. Julkinen vallan tulee investoida innovaatiotoimintaan sekä tutkimus- ja kehittämistyöhön.

23 37. Keskeinen osa kotimaista globalisaation haittojen ja hyötyjen hallintaa on toimiva sopimusjärjes- telmä sekä muutosturva. Muutosturvan tarkoituksena on auttaa kaikki työntekijät uuteen alkuun työttömyyden tai sen uhan kohdatessa. 38. Yhteiskuntien monimuotoistuessa tulee panostaa maahanmuuttajien integroitumismahdollisuuk- siin. Suomeen muuttavilta vaaditaan Suomen lakien noudattamista sekä yhteiskunnan perusperiaatteiden hyväksymistä. 39. Suomi edistää Venäjän jäsenyyttä WTO:ssa. 40. Osana globaalia vastuunkantoaan Suomi pitää kiinni sovituista kehitysyhteistyömäärärahatavoit- teistaan.

Oikeudenmukaiseen ja demokraattiseen globalisaatioon

by SDP on Mar 10, 2010

Accessibility

Categories

Tags

Upload Details

Usage Rights

1 Embed 135

Statistics

Oikeudenmukaiseen ja demokraattiseen globalisaatioon — Document Transcript