SlideShare a Scribd company logo
1 of 3
Download to read offline
Kaisa-talo on opiskelijoiden olohuone
Tulevaisuuden työympäristö-verkoston vierailulla 22.11.2012 tutustuttiin Kaisa-kirjastoon,
mikä on Helsingin yliopiston uusi tiedekirjasto. Kaisa-talo toimii opiskelijoiden ja
tiedeyhteisön olohuoneena. Kirjasto opastaa tilojen ja erilaisten oppimisen työkalujen avulla
kriittiseen lukutaitoon, se toimii verkkotiedon linkittäjänä ja tukee avointa,
ympärivuorokauden toimivaa maailmaa. Kaisa-kirjaston tavoitteena on laajentaa muotoilun
sovellusaluetta tavaroista palveluihin, eli pääfunktio on tuottaa palveluita asiakkaille,
erityisesti opiskelijoille. Kirjasto tarjoaa päivittäin 1000 asiakaspaikkaa.

Kaisa-kirjasto on Suomen suurin tiedekirjasto, joka yhdistää aiemmin ympäri Helsinkiä sijainneet
160 yksikköä eri laitoksista ja tiedekunnista. Nykyisellään Helsingin Kaisa-kirjaston lisäksi
yliopiston kirjaston toimipisteet sijaitsevat Kumpulassa, Meilahdessa ja Viikissä. Kaisa-kirjastossa
palveluita kävijöille antavat lisäksi Amerikka-kirjasto, Tilastokeskus ja EU-tietokeskus. Tiloissa
toimii myös Gaudeamus kirja&kahvila sekä useita yrittäjiä Kaisaniemenkadun liiketiloissa.

Luotamilla kartoitettiin eri asiakasprofiileja jo suunnitteluvaiheessa

Kirjaston käyttäjien asiakasprofilointi tehtiin palvelumuotoilun Luotain-menetelmällä, jossa
profilointi tehdään asiakkaan palvelutarpeen motiiveita tarkastellen. Näin luonnostellen asiakas voi
kuulua useampaankin asiakasprofiiliin. Ryhmäkeskustelujen profilointihavainnot kerättiin ja
analysoitiin, ja näin saatiin 5 toisistaan poikkeavaa asiakasprofiilia, joita olivat pesiytyvä,
piipahtaja, penkoja ja palveltava. Palvelumuotoiluun on myös koulutettu laajasti koko kirjaston
henkilökuntaa.




Opiskelijoiden tiimityöhön on varattu pieniä huoneita.   Lukualueilla on tarkasti mietitty valaistus ja toimiva
                                                         ilmastointi.

Asiakasprofiileita kehitettiin eteenpäin palveluiksi, joista nostettiin kehittämisen kannalta
keskeisiksi karttapalvelut, mobiilipalvelut, sekä erilaiset tilankäytön palvelut ja yhtenäiset
palvelukuvaukset. Erityisesti tilankäytön palveluihin kuuluvat selkeät toimintojen määrittämät
alueet, joita ovat mm. täysin hiljaiset alueet, keskustelualueet, virkistysalueet ja
tiimityöskentelytilat.

Kaikki nämä lähtökohdat ovat tuoneet taloon mukanaan leikkisyyttä ja iloisuutta, jota harvoin
kirjastoista löytyy. Perinteistä muotoilua on runsaasti läsnä talossa, erilaisia ratkaisuja erilaista
käyttöä varten ja monimuotoisuutta palvelujen osalta. Tämä näkyy käytännössä monenlaisille
käyttäjille ja käyttötarkoituksiin tehdyistä tiloista kalusteineen.

Moniulotteisista suunnittelutavoitteista ekologisuus tärkeää

Kaisa-talon suunnittelutavoitteita olivat mm. joustavuus, selkeys, loogisuus, opasteet, toimiva LVI-
järjestelmä, hyvä akustiikka, helppo saavutettavuus ja erinomainen sisäinen logistiikka sekä myös
esteettömyys. Esteettömyys tarkoittaa pyörätuolilla tai muulla liikkumisen apuvälineellä kulkevia
sekä näköesteisten huomiointia kaikissa tiloissa ja kerroksissa. Karttapalveluiden osalta käyttäjää
helpottaa yhdellä klikkaukselta saatava tieto kaipaamansa kirjan sijainnista ja kännykän kautta
saatavat tiedot kirjaston aukiolosta, kokoelmien käytöstä sekä eräpäivämuistukset.

Kaisa-talossa ekologisuus ja energiatehokkuus-tavoitteet huomioitiin erityisen tarkasti. Käytännön
ratkaisuina energiatehokkuus on mm. kaukokylmää, säädettävää ilmanvaihtoa ja valaistuksen
keskeistä osuutta suunnittelussa. Kiinteistö sijoittuu B luokkaan energiatehokkuuden osalta ja sille
on haettu LEED-sertifiointia.

Myös koko kiinteistön toimivuus, ja sisällä tapahtuva vuorovaikutus, erilaiset äänivyöhykkeet ja
oppimisen     tavat     on     huomioitu      suunnittelussa. Kirjaston    kokoelmia     valvotaan
radiotaajuusteknologialla, joka on valjastettu aineistojen käyttöön ja palauttamiseen. Esimerkiksi
palauteautomaatti lajittelee kirjat suoraan kokoelman mukaisiin kärryihin.

Kirjaston kokoelmista on tällä hetkellä painettuja kokoelmia noin 30 % ja e-julkaisuja loput 70 %.
Energiatehokkuutta tämäkin, sillä yhä enemmän asiakkaille pyritään tarjoamaan aineistoa
elektronisessa muodossa sekä suoraan lukulaitteisiin. Vain asiakkaiden lukutapoja miellyttävän
lukulaitteen puuttuminen markkinoilta on estänyt toistaiseksi elektronisen aineiston suuremman
leviämisen. Tätä läpimurtoa odotellaan innokkaasti! Hyvänä toimivana esimerkkinä ovat jo nyt
Meilahden kampuskirjaston lääketieteelliset artikkelit, joita käydään lukemassa elektronisina
versioina innokkaasti. Kurssikirjat luetaan edelleen pääosin painettuina.




Terhi Ekebomin ja Jenni Ropen teos Pienet maailmat       Korvatulppa-automaatti, palvelukioski ja lainausautomaatti
toivottaa tervetulleeksi Porthanian puoleisesta          muodostavat palvelukeskittymät.
sisäänkäynnistä.

Uudet työn tekemisen tavat esillä Kaisa-kirjastossa

Työkulttuurin muutos on seurannut myös työntekijöitä taloon muuttamisen myötä. Aiemmasta yksin
tekemisen kulttuurista on tehty loikka yhdessä tekemiseen ja tiimityöskentelyyn, jota on myös
edesauttanut tutkijaryhmille kehitellyt palvelut. Aiemmasta voimakkaan byrokraattisesta

                                                     2
työkulttuurista on siirrytty nopeiden ryhmien yhteistyökulttuuriin. Omien työntekijöiden piirissä on
edistetty dialogisuutta ja yhdessä tekemistä, jota myös raskas muuttovaihe edesauttoi.

Tilat on myös suunniteltu edistämään yhteistyötä, niin asiakkaiden kuin henkilöstönkin
vuorovaikutuksen näkökulmasta. Tiloista löytyvät nopeaan palaveri- ja tiimikäyttöön helposti
otettavat ryhmätyötilat sekä isommat työtilat muuhun työskentelyyn. Kiinteistö on suunniteltu
muuntojoustavaksi siten, että yksittäisiä työhuonekeskittymiä on helppo purkaa nopeastikin ja
muokata työn teon kannalta tarkoituksenmukaisemmaksi.

Tämä muutos on otettu henkilöstön keskuudessa ilolla vastaan, samoin kuin teknologia, mikä tukee
uusia tapoja tehdä työtä. Esimerkkinä tästä voidaan mainita RFID-teknologia, jonka avulla saadaan
tunnin tarkkuudella tietoa mitä lainaus- ja palautusautomaateissa tapahtuu. Samoin nähdään
asiakkaiden lukumäärät, ja hälytykset sekä hälytyksen aiheuttajat. Näin voidaan seurata hyvinkin
tarkasti kokoelmien käyttöä ja kurssikirjojen tarvetta kirjakohtaisesti, mikä tuo palveluun uutta
nopeutta ja joustavuutta.

Upeat tilat palveluna

Kaisa-kirjaston yleisölle avoimelta terassilta on upeat näkymät yli Helsingin, ja terassi on
osoittautunut suosituksi tapaamis- ja lukupaikaksi syksyllä ilmojen salliessa. Sisätiloista suosituin
alue on ehdottomasti Karuselli-tuolien muodostama lukualue, joka täytyy arkisin jo klo 9.15
mennessä innokkaista opiskelijoista. Karuselli-tuoli valittiinkin kirjaston suosituimmaksi
kalusteeksi yleisö äänestyksessä marraskuussa 2012. Lisäksi Kaisa-kirjastosta löytyy taidetta, kuten
Valtion taideteostoimikunnan hankkima 18 metriä pitkä Terhi Ekebomin ja Jenni Ropen teos Pienet
maailmat löytyy sisäänkäyntikerroksessa sekä pienoismallina myös muualta kirjastosta.

Kirjaston suosiosta kertoo päiväkäyttäjien suuren määrän lisäksi myös vierailijaryhmät, joita oli
esimerkiksi lokakuussa 69 kpl, yhteensä noin 700 vierailijaa.




Avarat ja hyvin valaistut aulatilat houkuttavat myös oleiluun ja opiskeluun.

Kuvat ja teksti Maarit Vuorela




                                                           3

More Related Content

Viewers also liked

Entrevista de Bruno Silva à Revista Marketing Farmacêutico Jan./Fev 2012
Entrevista de Bruno Silva à Revista Marketing Farmacêutico Jan./Fev 2012Entrevista de Bruno Silva à Revista Marketing Farmacêutico Jan./Fev 2012
Entrevista de Bruno Silva à Revista Marketing Farmacêutico Jan./Fev 2012InnovMark
 
Apresentação "Erros a evitar no Empreendedorismo"
Apresentação  "Erros a evitar no Empreendedorismo"Apresentação  "Erros a evitar no Empreendedorismo"
Apresentação "Erros a evitar no Empreendedorismo"InnovMark
 
Cidades do Semiárido Nordestino receberão R$ 135 mi do Programa Água para Todos
Cidades do Semiárido Nordestino receberão R$ 135 mi do Programa Água para Todos Cidades do Semiárido Nordestino receberão R$ 135 mi do Programa Água para Todos
Cidades do Semiárido Nordestino receberão R$ 135 mi do Programa Água para Todos Palácio do Planalto
 
1ª Consulta Púbica dos Arrendamentos Portuários
1ª Consulta Púbica dos Arrendamentos Portuários1ª Consulta Púbica dos Arrendamentos Portuários
1ª Consulta Púbica dos Arrendamentos PortuáriosPalácio do Planalto
 
10 zapovesti
10 zapovesti10 zapovesti
10 zapovesticybervuk
 
Plano Safra do Semiárido 2013/2014 tem investimentos para região do Nordeste
Plano Safra do Semiárido 2013/2014 tem investimentos para região do NordestePlano Safra do Semiárido 2013/2014 tem investimentos para região do Nordeste
Plano Safra do Semiárido 2013/2014 tem investimentos para região do NordestePalácio do Planalto
 
Linkedin garchid
Linkedin garchidLinkedin garchid
Linkedin garchidcarchid97
 
журнал сентябрь 2012
журнал сентябрь 2012журнал сентябрь 2012
журнал сентябрь 2012moskva333
 
01 dsk bm thn 1 - sk
01   dsk bm thn 1 - sk01   dsk bm thn 1 - sk
01 dsk bm thn 1 - skblackstar1987
 
Chapter 1 security_framework_base_version
Chapter 1 security_framework_base_versionChapter 1 security_framework_base_version
Chapter 1 security_framework_base_versionJu LeyHe
 

Viewers also liked (20)

Entrevista de Bruno Silva à Revista Marketing Farmacêutico Jan./Fev 2012
Entrevista de Bruno Silva à Revista Marketing Farmacêutico Jan./Fev 2012Entrevista de Bruno Silva à Revista Marketing Farmacêutico Jan./Fev 2012
Entrevista de Bruno Silva à Revista Marketing Farmacêutico Jan./Fev 2012
 
Ejer
EjerEjer
Ejer
 
Apresentação "Erros a evitar no Empreendedorismo"
Apresentação  "Erros a evitar no Empreendedorismo"Apresentação  "Erros a evitar no Empreendedorismo"
Apresentação "Erros a evitar no Empreendedorismo"
 
Cidades do Semiárido Nordestino receberão R$ 135 mi do Programa Água para Todos
Cidades do Semiárido Nordestino receberão R$ 135 mi do Programa Água para Todos Cidades do Semiárido Nordestino receberão R$ 135 mi do Programa Água para Todos
Cidades do Semiárido Nordestino receberão R$ 135 mi do Programa Água para Todos
 
Twitter corporativo
Twitter corporativoTwitter corporativo
Twitter corporativo
 
Egipto Antiguo
Egipto AntiguoEgipto Antiguo
Egipto Antiguo
 
1ª Consulta Púbica dos Arrendamentos Portuários
1ª Consulta Púbica dos Arrendamentos Portuários1ª Consulta Púbica dos Arrendamentos Portuários
1ª Consulta Púbica dos Arrendamentos Portuários
 
10 zapovesti
10 zapovesti10 zapovesti
10 zapovesti
 
Plano Safra do Semiárido 2013/2014 tem investimentos para região do Nordeste
Plano Safra do Semiárido 2013/2014 tem investimentos para região do NordestePlano Safra do Semiárido 2013/2014 tem investimentos para região do Nordeste
Plano Safra do Semiárido 2013/2014 tem investimentos para região do Nordeste
 
Linkedin garchid
Linkedin garchidLinkedin garchid
Linkedin garchid
 
журнал сентябрь 2012
журнал сентябрь 2012журнал сентябрь 2012
журнал сентябрь 2012
 
01 dsk bm thn 1 - sk
01   dsk bm thn 1 - sk01   dsk bm thn 1 - sk
01 dsk bm thn 1 - sk
 
Volcanes
VolcanesVolcanes
Volcanes
 
PowerPoint
PowerPointPowerPoint
PowerPoint
 
Educacion a distancia
Educacion a distanciaEducacion a distancia
Educacion a distancia
 
Chapter 1 security_framework_base_version
Chapter 1 security_framework_base_versionChapter 1 security_framework_base_version
Chapter 1 security_framework_base_version
 
Śniadanie Daje Moc
Śniadanie Daje MocŚniadanie Daje Moc
Śniadanie Daje Moc
 
Śniadanie Daje Moc
Śniadanie Daje MocŚniadanie Daje Moc
Śniadanie Daje Moc
 
Caderno Destaques nov/dez 2010
Caderno Destaques nov/dez 2010Caderno Destaques nov/dez 2010
Caderno Destaques nov/dez 2010
 
Śniadanie Daje Moc
Śniadanie Daje MocŚniadanie Daje Moc
Śniadanie Daje Moc
 

Kaisa talo 22.11.2012 ekskursio

  • 1. Kaisa-talo on opiskelijoiden olohuone Tulevaisuuden työympäristö-verkoston vierailulla 22.11.2012 tutustuttiin Kaisa-kirjastoon, mikä on Helsingin yliopiston uusi tiedekirjasto. Kaisa-talo toimii opiskelijoiden ja tiedeyhteisön olohuoneena. Kirjasto opastaa tilojen ja erilaisten oppimisen työkalujen avulla kriittiseen lukutaitoon, se toimii verkkotiedon linkittäjänä ja tukee avointa, ympärivuorokauden toimivaa maailmaa. Kaisa-kirjaston tavoitteena on laajentaa muotoilun sovellusaluetta tavaroista palveluihin, eli pääfunktio on tuottaa palveluita asiakkaille, erityisesti opiskelijoille. Kirjasto tarjoaa päivittäin 1000 asiakaspaikkaa. Kaisa-kirjasto on Suomen suurin tiedekirjasto, joka yhdistää aiemmin ympäri Helsinkiä sijainneet 160 yksikköä eri laitoksista ja tiedekunnista. Nykyisellään Helsingin Kaisa-kirjaston lisäksi yliopiston kirjaston toimipisteet sijaitsevat Kumpulassa, Meilahdessa ja Viikissä. Kaisa-kirjastossa palveluita kävijöille antavat lisäksi Amerikka-kirjasto, Tilastokeskus ja EU-tietokeskus. Tiloissa toimii myös Gaudeamus kirja&kahvila sekä useita yrittäjiä Kaisaniemenkadun liiketiloissa. Luotamilla kartoitettiin eri asiakasprofiileja jo suunnitteluvaiheessa Kirjaston käyttäjien asiakasprofilointi tehtiin palvelumuotoilun Luotain-menetelmällä, jossa profilointi tehdään asiakkaan palvelutarpeen motiiveita tarkastellen. Näin luonnostellen asiakas voi kuulua useampaankin asiakasprofiiliin. Ryhmäkeskustelujen profilointihavainnot kerättiin ja analysoitiin, ja näin saatiin 5 toisistaan poikkeavaa asiakasprofiilia, joita olivat pesiytyvä, piipahtaja, penkoja ja palveltava. Palvelumuotoiluun on myös koulutettu laajasti koko kirjaston henkilökuntaa. Opiskelijoiden tiimityöhön on varattu pieniä huoneita. Lukualueilla on tarkasti mietitty valaistus ja toimiva ilmastointi. Asiakasprofiileita kehitettiin eteenpäin palveluiksi, joista nostettiin kehittämisen kannalta keskeisiksi karttapalvelut, mobiilipalvelut, sekä erilaiset tilankäytön palvelut ja yhtenäiset palvelukuvaukset. Erityisesti tilankäytön palveluihin kuuluvat selkeät toimintojen määrittämät alueet, joita ovat mm. täysin hiljaiset alueet, keskustelualueet, virkistysalueet ja tiimityöskentelytilat. Kaikki nämä lähtökohdat ovat tuoneet taloon mukanaan leikkisyyttä ja iloisuutta, jota harvoin kirjastoista löytyy. Perinteistä muotoilua on runsaasti läsnä talossa, erilaisia ratkaisuja erilaista
  • 2. käyttöä varten ja monimuotoisuutta palvelujen osalta. Tämä näkyy käytännössä monenlaisille käyttäjille ja käyttötarkoituksiin tehdyistä tiloista kalusteineen. Moniulotteisista suunnittelutavoitteista ekologisuus tärkeää Kaisa-talon suunnittelutavoitteita olivat mm. joustavuus, selkeys, loogisuus, opasteet, toimiva LVI- järjestelmä, hyvä akustiikka, helppo saavutettavuus ja erinomainen sisäinen logistiikka sekä myös esteettömyys. Esteettömyys tarkoittaa pyörätuolilla tai muulla liikkumisen apuvälineellä kulkevia sekä näköesteisten huomiointia kaikissa tiloissa ja kerroksissa. Karttapalveluiden osalta käyttäjää helpottaa yhdellä klikkaukselta saatava tieto kaipaamansa kirjan sijainnista ja kännykän kautta saatavat tiedot kirjaston aukiolosta, kokoelmien käytöstä sekä eräpäivämuistukset. Kaisa-talossa ekologisuus ja energiatehokkuus-tavoitteet huomioitiin erityisen tarkasti. Käytännön ratkaisuina energiatehokkuus on mm. kaukokylmää, säädettävää ilmanvaihtoa ja valaistuksen keskeistä osuutta suunnittelussa. Kiinteistö sijoittuu B luokkaan energiatehokkuuden osalta ja sille on haettu LEED-sertifiointia. Myös koko kiinteistön toimivuus, ja sisällä tapahtuva vuorovaikutus, erilaiset äänivyöhykkeet ja oppimisen tavat on huomioitu suunnittelussa. Kirjaston kokoelmia valvotaan radiotaajuusteknologialla, joka on valjastettu aineistojen käyttöön ja palauttamiseen. Esimerkiksi palauteautomaatti lajittelee kirjat suoraan kokoelman mukaisiin kärryihin. Kirjaston kokoelmista on tällä hetkellä painettuja kokoelmia noin 30 % ja e-julkaisuja loput 70 %. Energiatehokkuutta tämäkin, sillä yhä enemmän asiakkaille pyritään tarjoamaan aineistoa elektronisessa muodossa sekä suoraan lukulaitteisiin. Vain asiakkaiden lukutapoja miellyttävän lukulaitteen puuttuminen markkinoilta on estänyt toistaiseksi elektronisen aineiston suuremman leviämisen. Tätä läpimurtoa odotellaan innokkaasti! Hyvänä toimivana esimerkkinä ovat jo nyt Meilahden kampuskirjaston lääketieteelliset artikkelit, joita käydään lukemassa elektronisina versioina innokkaasti. Kurssikirjat luetaan edelleen pääosin painettuina. Terhi Ekebomin ja Jenni Ropen teos Pienet maailmat Korvatulppa-automaatti, palvelukioski ja lainausautomaatti toivottaa tervetulleeksi Porthanian puoleisesta muodostavat palvelukeskittymät. sisäänkäynnistä. Uudet työn tekemisen tavat esillä Kaisa-kirjastossa Työkulttuurin muutos on seurannut myös työntekijöitä taloon muuttamisen myötä. Aiemmasta yksin tekemisen kulttuurista on tehty loikka yhdessä tekemiseen ja tiimityöskentelyyn, jota on myös edesauttanut tutkijaryhmille kehitellyt palvelut. Aiemmasta voimakkaan byrokraattisesta 2
  • 3. työkulttuurista on siirrytty nopeiden ryhmien yhteistyökulttuuriin. Omien työntekijöiden piirissä on edistetty dialogisuutta ja yhdessä tekemistä, jota myös raskas muuttovaihe edesauttoi. Tilat on myös suunniteltu edistämään yhteistyötä, niin asiakkaiden kuin henkilöstönkin vuorovaikutuksen näkökulmasta. Tiloista löytyvät nopeaan palaveri- ja tiimikäyttöön helposti otettavat ryhmätyötilat sekä isommat työtilat muuhun työskentelyyn. Kiinteistö on suunniteltu muuntojoustavaksi siten, että yksittäisiä työhuonekeskittymiä on helppo purkaa nopeastikin ja muokata työn teon kannalta tarkoituksenmukaisemmaksi. Tämä muutos on otettu henkilöstön keskuudessa ilolla vastaan, samoin kuin teknologia, mikä tukee uusia tapoja tehdä työtä. Esimerkkinä tästä voidaan mainita RFID-teknologia, jonka avulla saadaan tunnin tarkkuudella tietoa mitä lainaus- ja palautusautomaateissa tapahtuu. Samoin nähdään asiakkaiden lukumäärät, ja hälytykset sekä hälytyksen aiheuttajat. Näin voidaan seurata hyvinkin tarkasti kokoelmien käyttöä ja kurssikirjojen tarvetta kirjakohtaisesti, mikä tuo palveluun uutta nopeutta ja joustavuutta. Upeat tilat palveluna Kaisa-kirjaston yleisölle avoimelta terassilta on upeat näkymät yli Helsingin, ja terassi on osoittautunut suosituksi tapaamis- ja lukupaikaksi syksyllä ilmojen salliessa. Sisätiloista suosituin alue on ehdottomasti Karuselli-tuolien muodostama lukualue, joka täytyy arkisin jo klo 9.15 mennessä innokkaista opiskelijoista. Karuselli-tuoli valittiinkin kirjaston suosituimmaksi kalusteeksi yleisö äänestyksessä marraskuussa 2012. Lisäksi Kaisa-kirjastosta löytyy taidetta, kuten Valtion taideteostoimikunnan hankkima 18 metriä pitkä Terhi Ekebomin ja Jenni Ropen teos Pienet maailmat löytyy sisäänkäyntikerroksessa sekä pienoismallina myös muualta kirjastosta. Kirjaston suosiosta kertoo päiväkäyttäjien suuren määrän lisäksi myös vierailijaryhmät, joita oli esimerkiksi lokakuussa 69 kpl, yhteensä noin 700 vierailijaa. Avarat ja hyvin valaistut aulatilat houkuttavat myös oleiluun ja opiskeluun. Kuvat ja teksti Maarit Vuorela 3