SlideShare a Scribd company logo
1 of 55
Download to read offline
Tablet-laitteet tutuiksi
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Mikä on tablet-laite?
 Tabletti, täppäri, tablu, sormitietokone rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tablet-laite
on yleensä yksiosainen kosketusnäytöllinen kannettava tietokone, jota ohjataan joko
sormella tai erityisellä osoitinkynällä.
 Ensimmäisen kerran nimitystä PDA (Personal Digital Assistant) käytettiin 1992 Applen
Newton-laitteesta. Newton toimi osoitinkynän avulla ja siinä oli tuki käsinkirjoitetuille
merkeille.
 Ensimmäinen kosketusnäytöllinen tablet-laite tuli niinikään Applelta 2010
alkuvuodesta ja samana vuonna Samsung toi ensimmäisen 7 tuuman tablet-laitteen.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Tablet-heimot
 Käyttöjärjestelmän perusteella tablet-laitteet voidaan jakaa heimoihin.
 Android, IOS, Linux, Sailfish, Windows.
 Kyse on käyttöjärjestelmän valinnasta. Mikäli käytössä on pöytäkone ja
älypuhelin, niin kannattaa valita samaan käyttöjärjestelmään kuuluva tablet-
laitekin.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Tablet-laitteiden hallinnoinnista
 Mobiililaitteiden hallinnointiin ja ylläpitoon on olemassa selkeä ja edullinen
ratkaisu, jonka lisäarvo korostuu kimppakirjastoissa. MDM l. Mobile Device
Management.
 Mobile Device Managementissa on kyse arjen helpottamisesta, siten että
laitteet saadaan tietoturvallisiksi tarvitsematta miettiä kaikkia asetuksia.
Aiemmin IT-osasto määritteli käytänteet ja niiden kanssa toimittiin. Nykyisin
hallinnointi on enemmän käyttäjälähtöistä. Taustalla vaikuttavat edelleen
laitteiden helppo hallinnointi, tietoturva ja asetuksien tekeminen. Laitteet
voidaan liittää palveluun keskitetysti.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
MDM
 MDM on käytössä mm. Helmet-kirjastoissa ja sen etuna on laitteiden ylläpidon
helppous, turvallisuus ja taloudellisuus. Sisältöjä voidaan hallita ja jakaa
kirjastokohtaisesti, osastokohtaisesti tai kaikkiin laitteisiin erikseen.
 Yhteistyö kunnan toimialojen kesken sekä kuntien välinen yhteistyö MDM:n
välityksellä tuo säästöjä ja henkilöstökustannuksissa, helpottaa
kirjastotoiminnan suunnittelua ja uusien palvelujen käyttöönottoa,
laitekirjanpitoa, sovellusten hallintaa ja jakelua sekä säännönmukaistaa
valvontaa ja laitteistoprofiileja
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Tablet-laitteiden käyttökohteita
 Ensisijaistesti tablet-laitteiden käytössä korostuu visuaalisuus. Kamera on oikeastaan
kaikkein tärkein väline tabletissa.
 Tabletilla jaetaan kuvia ja tuotettuja videoita sekä pidetään yhteyttä ystäviin,
työyhteisöön tai perheeseen jne. Sosiaalisuus ja sosiaalisen median sovellusten
hyödyntäminen on keskeistä tablettien käytössä.
 Koulut ja oppilaitokset ovat ottaneet tabletit innostuneesti käyttöön. Oppilaat tuottavat
erilaisia materiaaleja opettajiensa johdolla.
 Kirjastoissa tablet-laitteiden käyttö tällä hetkellä on pääasiassa e-aineistojen
tarjonnassa.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Tablet-laitteiden käyttökohteista
 Tablet-laitteilla voi tuottaa monimuotoista
materiaalia, musiikkia, podcasteja
(edellyttää joko pilvipalvelua tai
palvelintilaa), videoita, augmentoitua
todellisuutta.
 Tablet-laitetta voi käyttää myös työvälineenä
esim. muistioiden kirjoittamiseen, tekstien
tuottamiseen, esitysten laatimiseen ja
pitämiseen sekä tiedonhakuun.
 Mediakasvatuksen parissa tablet-laitteet
ovat osoittautuneet erinomaisiksi välineiksi.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
iPadin käyttöönotto
 Yksinkertaisimmillaan IPadin voi ottaa käyttöön ensimmäistä kertaa laittamalla
virran laitteeseen oikeasta ylänurkasta.
 Painamalla hetki katkaisijaa, laitteeseen tulee omenan kuva, odota hetki ja laite
käynnistyy omenan hävittyä näytöltä.
 Ensimmäistä kertaa käyttöönotettaessa laite ei pyydä tunnuslukua, vaan se
täytyy antaa laitteelle asetuksista.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Asetukset ja laitehallinta
 Valitse näytöltä asetukset. Klikkaa WIFi ja oikealla näet ne avoimet verkot, joihin voit
liittyä tai liity suljettuun verkkoon, jonka salasana on tiedossasi.
 Laitteeseen saapuvia ilmoituksia voi hallita ilmoituskeskuksen välityksellä, asetuksissa
kohdasta ilmoitukset. Ilmoituksia pääset seuraamaan hipaisemalla näytön yläreunasta
alaspäin kevyesti.
 Asetuksista saat tarkistettua ja tarvittaessa muutettua laitteen toimintaa ylläpitäviä tietoja.
Tämän vuoksi on tärkeää tutustua laitteen asetuksiin ja niiden hallintaan kiireettömästi
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
AppleID
 AppleID on sähköpostiosoite ja tunnuksesi,
jolla kirjaudut kaikkiin Applen palveluihin.
 Sen hankkiminen on ilmaista. AppleID:n
avulla kirjaudut iCloudiin, iBooksiin,
iTunesiin sekä App Storeen.
 Ostokset ja maksullisten sovellusten
lataukset ovat aina AppleID-kohtaisia eivät
laitekohtaisia. Ne siis näkyvät vain kun
käytetään AppleID:tä, jolla ostos on tehty.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Langattomat verkot
 Bluetooth
 Ilmoituskeskus
 AirDrop
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Käyttöjärjestelmä (iOS)
 Kotivalikko ( kotipesä)
 Sovellukset löytyvät kuvakkeina kotivalikosta. Kotipesälle palataan aina painamalla
valikkopainiketta. Kotivalikoita tulee aina lisää sovellusten määrän kasvaessa. Yhdelle
kotivalikolle mahtuu 20 kuvaketta. Kuvakkeen sijasta kotivalikolla voi olla myös kansioita,
jotka sisältävät useampia sovelluksia.
 Sovellus käynnistetään napauttamalla, eikä niitä tarvitse erikseen sammuttaa. Avatut
sovellukset jäävät kuitenkin taustalle aktiivisiksi ja niiden poistaminen tapahtuu painamalla
nopeasti kaksi kertaa valikkopainiketta ja hipaisemalla sovellusta ylöspäin.
 Kotivalikon alareunassa on Dock, jossa kannattaa pitää suosituimmat sovellukset. Dock
näkyy kaikissa kotivalikoissa. Kotivalikoiden määrä näkyy palloina Dockin yläpuolella.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Kuvakkeiden siirtäminen
 Hipaisemalla valikkoriviä ylhäältä alas, saadaan
esille ilmoituskeskus. Ilmoituskeskuksessa näkyvät
päivän kalenterimerkinnät. Ilmoituskeskusta hallitaan
asetuksista, kohdasta ilmoitukset.
 Painamalla nopeasti kaksi kertaa valikkopainiketta
(kotipesä) voidaan avoinna olevia sovelluksia poistaa
moniajovalikolla.
 Hipaisemalla valikkoriviä alhaalta, saadaan esille
ohjauskeskus. Ohjauskeskuksesta on nopea pääsy
usein käytettyihin säätimiin, kuten näytön kirkkauteen
tai äänisäätimiin.. Ohjauskeskuksesta löytyvät myös
AirPlay valikko, josta laitteen voi yhdistää Apple
tv:hen sekä AirDrop-valikko, mistä aktivoidaan
iPadien välinen tiedonsiirto.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Sähköpostiasetukset
 Sähköpostitili tai tilit lisätään asetuksista kohdasta posti, yhteystiedot,
kalenterit. Napauta lisää tili ja valitse palveluntarjoaja. Anna pyydetyt tiedot ja
lisää tili.
 Kirjastoissa asiakaskäytössä olevissa laitteissa tulee pyytää asiakkaita
käyttämään webmeiliä. Asiakkaiden ei tulisi lisätä omia tilejään kirjastojen
laitteille, sillä ne saattavat unohtua laitteille, jolloin muut käyttäjät pääsevät
tilien tietoihin. Mikäli kirjastossanne on käytössä mdm-palvelu, niin tällöin
voidaan estää sovellusten ja palveluiden lisääminen asiakkaiden toimesta.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Safarin selaushistorian tyhjentäminen
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Sovellusten lataaminen
 Sovellusten lataaminen tapahtuu Apple-tunnuksella App Storesta, ITunesista
(musiikki, elokuvat ja äänikirjat sekä podcastit) tai IBookstoresta (kirjat).
Sovelluksia on saatavilla sekä ilmaisia että maksullisia.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Sovellusten päivittäminen
 Sovelluksia päivitetään usein. App Store kuvakkeesta näet kuinka monta
sovellusta odottaa päivitystä. Käynnistä App Store- sovellus. Napauta
alarivistä päivitykset. Napauta sovelluksen kohdalla päivitä tai mikäli
päivityksiä on useita odottamassa, napauta vasemmasta yläkulmasta päivitä
kaikki. Päivitykset ovat maksuttomia.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Sovellusten uudelleen lataaminen
 Mikäli olet vahingossa tullut poistaneeksi sovelluksen, saat ladattua sen
uudelleen ilmaiseksi. Valitse App Store. Napauta alarivistä Ostetut. Napauta
sovelluksen kohdalla avautuvaa pilvipainiketta. Sovellus ladataan, mutta
siihen aiemmin tallennetut tiedostot eivät lataudu mukana.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Tiedosto auki haluttuun sovellukseen
 Tiedostot tallentuvat iPadissa aina sovellukseen. Tiedostoja ei selata samalla tavoin
kuin esim. Windowsissa tai OS X:ssä, vaan se käynnistetään avaamalla sovellus.
 Tiedosto voidaan ohjata haluttuun sovellukseen Avaa ohjelmassa-toiminnolla.
Sähköposti ja selain (Safari) osaavat avata eri tiedostoja, mutta mikäli tiedosto
halutaan tallentaa iPadiin tai muokata sitä iPadissa, on se avattava jossakin
sovelluksessa.
 Avaa tiedosto esimerkiksi sähköpostista. Tiedostosta avautuu esikatselunäkymä.
Napauta näyttöä keskeltä ja klikkaa yläkulmasta avaa ohjelmassa. Valitse sovellus ja
tiedosto aukeaa sovelluksessa.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Tiedostojen lähettäminen
 Tiedostoja voidaan jakaa iPadista sähköpostilla, pilvipalveluiden välityksellä
tai Air Dropilla IPadista toiseen. Lähetä tiedosto sähköpostilla hipaisemalla
jakamispainiketta, laatikko, missä on nuoli ylöspäin ja lähetä haluttuun
sähköpostiosoitteeseen.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Pilvipalvelut
 Pilvipalveluiden käyttö on suositeltavaa.
Ne helpottavat tiedostojen jakamista,
ylläpitoa sekä varmuuskopiointia.
Pilvipalveluissa on yleensä noin 5 GB
ilmainen tila, minkä jälkeen palvelun
tarjoaja pyytää maksua.
 Pilvipalveluja tiedostojen tallennukseen
ja varmuuskopiointiin ovat mm. Box,
iCloud, Google Drive, Dropbox, One
Drive jne.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Kirjastojen käyttämiä appseja
E-kirjat
 Elisa
 Goodreader
 HS
 iBooks
 Kindle
 Overdrive
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Multimedia appseja
 YouTube
 Skype
 Netflix
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Hyötysovelluksia
 Evernote
 Pages
 Numbers
 Keynote
 Powerpoint
 Word
 Dropbox
 Skitch
 Excel
 Google Drive
 Paper by FiftyThree
 Photo Grip
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Pidä huolta IPadista
 IPadin akku kestää noin 10-12 tuntia yhdellä latauksella. Mikäli akku kuluu nopeasti, niin tarkista
ettei sovelluksia ole tarpeettomasti auki viemässä virtaa. Liiallinen lämpö tai kylmyys vaikuttavat
myös akun kestävyyteen. Näytön kirkkauden säätäminen on tehokkain tapa säästää akkua.
 Pidä laite suojakotelossa. Suoja kotelo antaa suojaa naarmuilta ja kolhuilta. Erinomainen suoja on
Gripcase (http://www.ilonait.fi/web/gripcase/).
 Pyyhi näyttö kuivalla mikrokuituliinalla.
 Huolehdi varmuuskopioinnista ja pidä iCloud päällä. Pidä iCloud varmuuskopiointi päällä ja tarkista
Asetuksista, että varmuuskopiot ovat ajan tasalla. Hyödynnä pilvipalveluja tiedostojen tallennukseen
ja varmista, että sovelluksissa on mahdollinen varmuuskopiointi päällä. Pidä iCloudin Etsi iPad
päällä, niin voit yrittää paikantaa iPadin.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Samsung Galaxy tab 3
 Tablettien toiminnot eivät juurikaan eroa toisistaan. Taustalla toimiva
käyttöjärjestelmä sen sijaan erottaa ne toisistaan. Samsungit, Acerit, Asukset
sekä Lenovot jne. Kuuluvat Android-käyttöjärjestelmän piiriin.
 Android-tablettien valmistajia on runsaasti ja laitteet ovat käytettävyydeltään
hyvin erilaisia.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Android- käyttöjärjestelmä
 Android- käyttöjärjestelmä on Linux-pohjainen avoimen lähdekoodin järjestelmä
mobiililaitteille.
 Järjestelmä on maksuton ja sillä on lukuisia kehittäjiä. Alun perin järjestelmää kehitti
Android.Inc. Järjestelmän osti Google.
 Järjestelmän ongelmana ovat haittaohjelmat, troijalaiset, jotka naamioituvat
sovelluksiksi. Google ei juurikaan tarkista sovelluksiaan etukäteen.
 Turvallisempi vaihtoehto Googlen sovelluskaupalle on F-Droid, jonka sovellukset ovat
avointa lähdekoodia, mutta ne ovat tarkistetut ennen kuluttajille tarjoamista.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Samsungin käyttöönotto
 Galaxy käynnistetään ylänurkassa olevasta
painikkeesta. Painiketta pitää painaa vähän
aikaa, minkä jälkeen kysytään pin-koodia.
Pin-koodi on kaikilla kirjaston laitteilla tällä
hetkellä 4321, mutta otettaessa laitteet
asiakaskäyttöön niihin tulee vaihtaa pin-
koodi.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Alkunäyttö
 Alkunäyttö on laitteen kaikkien toimintojen aloituspiste. Alkunäyttöä voi muokata
mieleisekseen lisäämällä siihen pienoisohjelmia, kansioita ja sivuja (paneeleja).
Pienoisohjelmalla tarkoitetaan nimensä mukaisesti pienempiä ohjelmia, joita usein
käytetään taustalla eikä varsinaisesti päällä. Esim. sääsovellukset ovat usein
pienoisohjelmia, koska niitä on tarkoitus pitää taustalla auki esim. näyttämässä lämpötilaa,
kun taas varsinaisia sovelluksia, kuten vaikka internet-selainta käytetään yleensä
“päätoimisena”.
 Kohteen voit siirtää painamalla sitä hetken ja vetämällä sen halutulle sivulle. Sovelluksen
voit poistaa painamalla sitä hetken ja viemällä sen alkunäytön yläreunassa näkyvän
roskakorin kohdalle, roskakorin muututtua punaiseksi vapauta kohde.
 Alkunäytön alareunassa on ns. dock- kenttä, missä on yleensä käytetyimmät sovellukset.
Dock-kentän sovellukset pysyvät paikoillaan vaikka paneeleja siirtäisi.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Uuden paneelin lisääminen
 Voit lisätä uusia paneeleja painamalla valikkonäppäintä ja valitsemalla
muokkaa sivua. Lisää uusi sivu. Mikäli haluat siirtää paneelia, kosketa
paneelikatselua jonkin aikaa ja vedä paneeli haluttuun paikkaan. Paneelien
poistaminen tapahtuu samalla tavoin kuin sovellustenkin poistaminen,
vetämällä kohde yläreunan roskakorin päälle ja vapauta kohde roskiksen
muututtua punaiseksi.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Tiedostojen siirtäminen
 Voit siirtää luomiasi tiedostoja Samsung Kies-ohjelmalla..
 Musiikkitiedostojen siirtäminen onnistuu Windows Media Playerillä. Varmista, että
ohjelma on liitetty tietokoneeseen. Liitä tablet USB:llä tietokoneeseen ja avaa
Windows Media Player ja synkronoi tiedostot.
 Voit siirtää tiedostoja ja jakaa sisältöjä Group Playn avulla.
 Luo Group Play istunto, voit määrittää salasanan ryhmälle. Osallistujien on annettava
salasana päästäkseen ryhmään. Voit jakaa asiakirjoja, musiikkia, kuvia, pelejä.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Sovellus- ja mediakaupat
 Sovelluksia ja muita sisältöjä voit hankkia
Play-kaupasta sekä Samsung Apps- kaupasta
(Galaxy Apps).
 Useimmat sovellukset ovat maksullisia ja
edellyttävät luottokorttitietoja. Sovelluksia voi
tallentaa myös muistikortille.
 Play kaupan latauslahjakortit käyvät Android
tablettien maksullisten appsien ostoon. Hinnat
Play-kaupassa ovat 10 €, 25 € tai 50 € alv
24 %. Porvoossa R-kioski myy lahjakortteja
Google Play kauppaan.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Mediapalvelut Android-laitteissa
 Musiikki
 Tällä sovelluksella voi kuunnella laitteeseen ladattua musiikkia. Sovelluksella voi myös luoda
soittolistoja.
 Kameran avulla voidaan luoda videoita tai ottaa kuvia. Kamera ei jää päälle, vaan poistuu
automaattisesti käytöstä, jos sitä ei käytetä. Galleria sovelluksella katsellaan otettuja kuvia ja
videoita. Galleriassa kuvat löytyvät kansioista.
 Näytön ruudunkaappaus l. screenshot luo oman screenshot-kansion johon kuvat tallentuvat, myös
sähköposti tallentaa lähetetyn kuvan, se tallentuu downloads-kansioon Galleriassa.
 Kuvien poistaminen laitteesta tapahtuu yksinkertaisesti siirtämällä se roskakoriin katsellessa kuvaa.
Tai napautettaessa kansiossa
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Paper Artist
 Tämän sovelluksen avulla voit muuttaa
valokuvasi piirrosten kaltaisiksi. Muokattu
kuvaa tallentuu Galleriaan ja on sieltä
jaettavissa. Sovelluksen yhteydessä on
myös kamera, voit ottaa kuvia juuri sillä
hetkellä ja muokata ne piirrosten kaltaisiksi.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Google-tili
 Play kaupasta voit lisätä laitteeseen erilaisia mediasovelluksia, kuten tv-
palveluja; Katsomo, Netflix, Ruutu tai Yle Areena. Play kaupan palvelut
toimivat Google-tilin avulla.
 Google-tilin luominen tapahtuu https://accounts.google.com/signup?hl=fi
sivustolla. Google- tilin avulla voi yhdellä tunnuksella hoitaa Drivessa
tiedostojesi tallennuksen, hyödyntää Google Docsissa Office-ohjelma,
sähköposteihin gmailia, picasawebiä kuvien tallennukseen ja muokkaukseen.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Apuohjelmat
 Muistio Muistion avulla voit luoda ja tallentaa tärkeitä tietoja ja tarkastella niitä
sitten myöhemmin tai jakaa muistioita esim. Group Playssa.
 Kalenteri Kalenteriin voit lisätä muistioita, tapahtumia ja tehtäviä. Voit
muokata tapahtumatietoja ja lisätä tapahtumaan vaikka hälytyksen.
 Polaris Office ja Google palvelut Polaris Office on Samsung Galaxy tabin
tarjoama asiakirjojen muokkaus-sovellus. Sovelluksessa on tarjolla wordia,
exceliä sekä powerpointia vastaavat ohjelmat.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Pilvi ja varmuuskopiointi
 Tablet-laitteiden varmuuskopiointi tapahtuu pilveen. Samsung tarjoaa
mahdollisuutta varmuuskopioida laite Samsung-tilin tai Google-tilin avulla.
Samalla tilillä voi myös tehdä ostoksia Samsung-kaupasta. Tiedostojen
tallennukseen Samsung Galaxyssa on käytettävissä samat pilvipalvelut kuin
muissakin tablet-laitteissa. Varmuuskopiointi Samsung-tilille tapahtuu Kies-
ohjelman välityksellä. Kies on alun perin kehitetty kommunikointiin Windows ja
Macintosh järjestelmien välillä.
 Pilvipalveluista käytännöllisimpiä Android-laitteissa ovat Dropbox sekä Google
Drive.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Sähköpostitilin lisääminen
 Sähköpostitili- tai tilit lisätään asetuksista kohdasta tilit. Napauta lisää tili ja
valitse palveluntarjoaja. Anna pyydetyt tiedot ja lisää tili.
 Kirjastoissa asiakaskäytössä olevissa laitteissa tulee pyytää asiakkaita
käyttämään webmeiliä. Asiakkaiden ei tulisi lisätä omia tilejään kirjastojen
laitteille, sillä ne saattavat unohtua laitteille, jolloin muut käyttäjät pääsevät tilin
tietoihin.
 Mikäli kirjastossanne on käytössä mdm-palvelu, niin tällöin voidaan estää
sovellusten ja palveluiden lisääminen asiakkaiden toimesta.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Pidä huolta Samsungista
 Samsungin akku kestää noin 9 tuntia yhdellä latauksella. Mikäli akku kuluu nopeasti,
niin tarkista ettei sovelluksia ole tarpeettomasti auki viemässä virtaa. Liiallinen lämpö
tai kylmyys vaikuttavat myös akun kestävyyteen. Näytön kirkkauden säätäminen on
tehokkain tapa säästää akkua.
 Pidä laite suojakotelossa. Suoja kotelo antaa suojaa naarmuilta ja kolhuilta.
 Pyyhi näyttö kuivalla mikrokuituliinalla.
 Huolehdi varmuuskopioinnista. Varmuus kopioi laite Google palvelimelle ja tarkista
Asetuksista, että varmuuskopiot ovat ajan tasalla. Hyödynnä pilvipalveluja tiedostojen
tallennukseen.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Skitch Evernote
 Skitch appsin kanssa voit tehdä merkintöjä valokuviin ja pdf:iin. Näin saat
viestittyä kommenttisi visuaalisesti työkavereillesi tai ystävillesi.
 Voit käyttää valokuvakirjastosi kuvia tai ottaa uusia sovelluksen kameralla.
 Merkintöjen teko on helppoa. Voit luoda Skitch-kuvia kuudella eri tavalla.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Skitch Evernote
 Skitch appsin kanssa voit tehdä merkintöjä valokuviin ja pdf:iin. Näin saat
viestittyä kommenttisi visuaalisesti työkavereillesi tai ystävillesi.
 Voit käyttää valokuvakirjastosi kuvia tai ottaa uusia sovelluksen kameralla.
 Merkintöjen teko on helppoa. Voit luoda Skitch-kuvia kuudella eri tavalla.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Skitch-kuvan luominen
 Ota valokuva Skitch-kameralla.
 Valitse olemassa oleva kuva kuvakirjastostasi.
 Luo Skitch-kuva selaimen sivusta tai kartasta.
 Liitä leikepöydältä kuva.
 Luo Skitch-kuva tyhjästä sivusta valitsemalla Piirrä pyyhkäisyvalikosta ja ala
piirtää merkintätyökalujen avulla.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Skitch-kuvan luominen
 Ota valokuva Skitch-kameralla.
 Valitse olemassa oleva kuva kuvakirjastostasi.
 Luo Skitch-kuva selaimen sivusta tai kartasta.
 Liitä leikepöydältä kuva.
 Luo Skitch-kuva tyhjästä sivusta valitsemalla Piirrä pyyhkäisyvalikosta ja ala
piirtää merkintätyökalujen avulla.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Merkintöjen lisääminen kuviin
 Nuolityökalulla
 Tekstityökalulla
 Viiva- ja muotoilutyökalulla
 Kynällä ja korostustyökalulla
 Leimatyökalulla
 Pikselöintityökalulla
 Hymiötyökalulla
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Merkintöjen lisääminen kuviin
 Nuolityökalulla
 Tekstityökalulla
 Viiva- ja muotoilutyökalulla
 Kynällä ja korostustyökalulla
 Leimatyökalulla
 Pikselöintityökalulla
 Hymiötyökalulla
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi

Augmentoitu todellisuus
työkaluja kirjastoille
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Augmentoitu todellisuus ja mihin sitä voi
käyttää
 Yksinkertaisimmillaan laajennettu todellisuus (eng. augmented reality tai AR) on
tietokoneella tuotetun sisällön esittämistä todellisen kuvan päällä tehostaen sitä, mikä
jo on ympärillämme.
 Augmentoitu todellisuus on reaalimaailmaa ja digitaalista maailmaa yhdistävä
käyttöliittymä. Mobiililaitteella, tabletti tai älypuhelin, käynnistetään AR- sovellus, joka
tunnistaa tietokoneella luodun objektin (markkerin) ja esittää sen taustalle pilveen
sijoitetun informaation.
 Augmentoitua todellisuutta hyödynnetään Suomessa vielä melko vähän. Matkailu ja
museot ja jonkin verran kaupanala.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Erilaiset merkit augmentoidun
todellisuuden tunnistamisessa
 Kameran kautta havaitun markkerin avulla.
 GPS-koordinaattien avulla
 QR-koodien QR-koodit ovat useimmiten mustavalkoisia.
 Erilaisten muiden sensoreiden välityksellä (esim. RFID-tunniste)
 Merkitön laajennettu todellisuus käyttää laajennettua todellisuutta ilman kuvioiden tai
merkkien jäljitystä. Merkittömän laajennetun todellisuuden sovellutuksena voidaan myös
pitää kasvojen ja esineiden tunnistusta.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Augmentoinnin käyttökohteita
 Lisätyn todellisuuden sovelluksilla voidaan myös mallintaa jotakin jota ei
vielä ole, kuten esimerkiksi suunnitteilla olevia rakennuksia.
 Myös huonekaluliikkeet tarjoavat lisätyn todellisuuden sovelluksia, jotka
mallintavat käyttäjälle huonekalujen paikkaa halutussa tilassa
(esim. IKEA). Näin ostaja voi ennen ostopäätöstään kokeilla, miltä uusi
huonekalu näyttäisi hänen kotonaan.
 Reittisovelluksella olisi mahdollisuus toteuttaa esimerkiksi museokierros
kaupungissa sovelluksen itse toimiessa oppaana.
 Autonvalmistajat hyödyntävät augmentoitua todellisuutta, työopasteena,
esim. BMW:n www-sivustolta löytyy hyvä konseptivideo automekaanikon
työn tukena toimivasta lisätyn todellisuuden sovelluksesta, joka kertoo
mekaanikolle, mitä osia tulee korjaustyössä poistaa ja miten.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Miten augmentoitu todellisuus sitten
toimii?
 Augmentoidun todellisuuden sovelluksia voidaan käyttää tietokoneen ja webbikameran
avulla. Tällöin käyttäjä avaa koneelleen asennetun ohjelman tai sovelluksen www-
sivun, joihin avautuu tietokoneen webbikameran kuvaa hyödyntävä kameranäkymä.
 Mobiililaitteella käytettävät augmentoidun todellisuuden sovellukset hyödyntävät
mobiililaitteen kameranäkymää, jossa ne esittävät paikkatiedon tai kuvatunnistuksen
pohjalta erilaista dataa kuten kuvauksia lähiympäristön rakennuksista, videoita tai
vaikkapa kolmiulotteisia mallikuvia.
 Augmentoidun sovellusten sisällöntuotanto on helpointa aloittaa ilmaisille
augmentoidun todellisuuden selainsovelluksilla, kuten Aurasma, Junaio, Layar tai
Wikitude SDK.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Aurasma sanastoa
 Aurasma on alunperin Cambridgessa kehitetty augmentoidun todellisuuden alusta.
Aurasma hyödyntää älypuhelinten ja tablettien kameraa ja sen avulla voidaan välittää
kuvia, videoita ja 3D- animaatioita todellisuudesta virtuaalimaailmaan. Se on tällä
hetkellä maailman suosituimpia ja käytetyimpiä augmentoidun todellisuuden
sovelluksia .
 Kuvaa, jonka avulla augmentoitu todellisuus välitetään kutsutaan trigger-kuvaksi l.
referenssikuvaksi.
 Overlay on kuva, video tai 3Dmalli, joka näkyy trigger-kuvan välityksellä.
 Videota, kuvaa tai 3D animaatiota joka välitetään virtuaalimaailmaan kutsutaan
’auraksi’. joka myöhemmin käynnistää aikaisemmassa vaiheessa valitun
augmentoinnin.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Aurasman toiminta
 Voit myös luoda selaimessa Aurasma Studiossa auroja, mutta tällöin sinun
kirjauduttava palveluun.
 Avaa Aurasma sovellus. Aurasman avulla voit katsella ja luoda mobiililaitteellasi (IOS
ja Android) omia auroja ilman kirjautumista.
 Katsellaksesi auroja sinun tulee seurata tekijän kanavaa (Channel), paitsi ns.
Universal tai Superauroja.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Pikaohje auran luomiselle mobiililaitteella
 Käynnistä Aurasma.
 A-logosta saat valikon auki.
 +-merkkiä painamalla voit luoda auran.
 Valitse OVERLAY; omakuva/video tai valitse sovelluksen valmis 3Dmalli.
 Ota TRIGGER-kuva. Aseta Overlay triggerin päälle. Voit muokata kokoa ja sijaintia.
 Nimeä aura ja tallenna se joko yksityiseksi tai julkiseksi.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Kirjastot ja Aurasma
 Aurasman käyttö on helpompaa webbipohjaisen käyttöliittymän, Aurasma
Studion avulla monimutkaisempien aurojen luontia varten.
 Aurasma Studion käyttö vaatii rekisteröitymisen. Käyttö on helppoa ja tuloksia
syntyy nopeasti.
 Kirjastoissa sen käyttöä voisi harkita kirjavinkkauksessa, tapahtumien
järjestämisessä ja tiedonhaunopetuksessa.
 Lisättyä todellisuutta kirjastoissa.
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi

More Related Content

Similar to Tabletit haltuun hämeenlinna

Teknologia oppimisen tukena
Teknologia oppimisen tukenaTeknologia oppimisen tukena
Teknologia oppimisen tukenaOppimisvaikeus
 
Ilona IT Samsung
Ilona IT SamsungIlona IT Samsung
Ilona IT SamsungIlonaIT
 
TVT erityisopetuksessa koulutus 8 3 2016
TVT erityisopetuksessa koulutus  8 3 2016TVT erityisopetuksessa koulutus  8 3 2016
TVT erityisopetuksessa koulutus 8 3 2016Riikka Marttinen
 
Pedagoginen piristysruiske 3.6.15
Pedagoginen piristysruiske 3.6.15 Pedagoginen piristysruiske 3.6.15
Pedagoginen piristysruiske 3.6.15 Matleena Laakso
 
Tablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksista
Tablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksistaTablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksista
Tablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksistaIlonaIT
 
Appsit digiklinkka
Appsit digiklinkkaAppsit digiklinkka
Appsit digiklinkkaIrma Mänty
 
29092014 minna whatsapp_instagramok
29092014 minna whatsapp_instagramok29092014 minna whatsapp_instagramok
29092014 minna whatsapp_instagramokTaivassalo Minna
 
4. Miten asennan sovelluksia
4. Miten asennan sovelluksia4. Miten asennan sovelluksia
4. Miten asennan sovelluksiaNetikäs Projekti
 
5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelut
5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelut5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelut
5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelutMikko Horila
 
iPad apuvälineenä S2 ja reltojen työssä 2.3.2016 RM
iPad apuvälineenä S2 ja reltojen työssä 2.3.2016 RMiPad apuvälineenä S2 ja reltojen työssä 2.3.2016 RM
iPad apuvälineenä S2 ja reltojen työssä 2.3.2016 RMRiikka Marttinen
 

Similar to Tabletit haltuun hämeenlinna (12)

Teknologia oppimisen tukena
Teknologia oppimisen tukenaTeknologia oppimisen tukena
Teknologia oppimisen tukena
 
Ilona IT Samsung
Ilona IT SamsungIlona IT Samsung
Ilona IT Samsung
 
TVT erityisopetuksessa koulutus 8 3 2016
TVT erityisopetuksessa koulutus  8 3 2016TVT erityisopetuksessa koulutus  8 3 2016
TVT erityisopetuksessa koulutus 8 3 2016
 
Pedagoginen piristysruiske 3.6.15
Pedagoginen piristysruiske 3.6.15 Pedagoginen piristysruiske 3.6.15
Pedagoginen piristysruiske 3.6.15
 
Tablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksista
Tablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksistaTablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksista
Tablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksista
 
KairaTVT, osa 6, 4.9.15
KairaTVT, osa 6, 4.9.15KairaTVT, osa 6, 4.9.15
KairaTVT, osa 6, 4.9.15
 
Appsit digiklinkka
Appsit digiklinkkaAppsit digiklinkka
Appsit digiklinkka
 
29092014 minna whatsapp_instagramok
29092014 minna whatsapp_instagramok29092014 minna whatsapp_instagramok
29092014 minna whatsapp_instagramok
 
4. Miten asennan sovelluksia
4. Miten asennan sovelluksia4. Miten asennan sovelluksia
4. Miten asennan sovelluksia
 
5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelut
5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelut5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelut
5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelut
 
Hannu Laivamaan esitys
Hannu Laivamaan esitysHannu Laivamaan esitys
Hannu Laivamaan esitys
 
iPad apuvälineenä S2 ja reltojen työssä 2.3.2016 RM
iPad apuvälineenä S2 ja reltojen työssä 2.3.2016 RMiPad apuvälineenä S2 ja reltojen työssä 2.3.2016 RM
iPad apuvälineenä S2 ja reltojen työssä 2.3.2016 RM
 

Tabletit haltuun hämeenlinna

  • 1. Tablet-laitteet tutuiksi Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 2. Mikä on tablet-laite?  Tabletti, täppäri, tablu, sormitietokone rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tablet-laite on yleensä yksiosainen kosketusnäytöllinen kannettava tietokone, jota ohjataan joko sormella tai erityisellä osoitinkynällä.  Ensimmäisen kerran nimitystä PDA (Personal Digital Assistant) käytettiin 1992 Applen Newton-laitteesta. Newton toimi osoitinkynän avulla ja siinä oli tuki käsinkirjoitetuille merkeille.  Ensimmäinen kosketusnäytöllinen tablet-laite tuli niinikään Applelta 2010 alkuvuodesta ja samana vuonna Samsung toi ensimmäisen 7 tuuman tablet-laitteen. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 3. Tablet-heimot  Käyttöjärjestelmän perusteella tablet-laitteet voidaan jakaa heimoihin.  Android, IOS, Linux, Sailfish, Windows.  Kyse on käyttöjärjestelmän valinnasta. Mikäli käytössä on pöytäkone ja älypuhelin, niin kannattaa valita samaan käyttöjärjestelmään kuuluva tablet- laitekin. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 4. Tablet-laitteiden hallinnoinnista  Mobiililaitteiden hallinnointiin ja ylläpitoon on olemassa selkeä ja edullinen ratkaisu, jonka lisäarvo korostuu kimppakirjastoissa. MDM l. Mobile Device Management.  Mobile Device Managementissa on kyse arjen helpottamisesta, siten että laitteet saadaan tietoturvallisiksi tarvitsematta miettiä kaikkia asetuksia. Aiemmin IT-osasto määritteli käytänteet ja niiden kanssa toimittiin. Nykyisin hallinnointi on enemmän käyttäjälähtöistä. Taustalla vaikuttavat edelleen laitteiden helppo hallinnointi, tietoturva ja asetuksien tekeminen. Laitteet voidaan liittää palveluun keskitetysti. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 5. MDM  MDM on käytössä mm. Helmet-kirjastoissa ja sen etuna on laitteiden ylläpidon helppous, turvallisuus ja taloudellisuus. Sisältöjä voidaan hallita ja jakaa kirjastokohtaisesti, osastokohtaisesti tai kaikkiin laitteisiin erikseen.  Yhteistyö kunnan toimialojen kesken sekä kuntien välinen yhteistyö MDM:n välityksellä tuo säästöjä ja henkilöstökustannuksissa, helpottaa kirjastotoiminnan suunnittelua ja uusien palvelujen käyttöönottoa, laitekirjanpitoa, sovellusten hallintaa ja jakelua sekä säännönmukaistaa valvontaa ja laitteistoprofiileja Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 6. Tablet-laitteiden käyttökohteita  Ensisijaistesti tablet-laitteiden käytössä korostuu visuaalisuus. Kamera on oikeastaan kaikkein tärkein väline tabletissa.  Tabletilla jaetaan kuvia ja tuotettuja videoita sekä pidetään yhteyttä ystäviin, työyhteisöön tai perheeseen jne. Sosiaalisuus ja sosiaalisen median sovellusten hyödyntäminen on keskeistä tablettien käytössä.  Koulut ja oppilaitokset ovat ottaneet tabletit innostuneesti käyttöön. Oppilaat tuottavat erilaisia materiaaleja opettajiensa johdolla.  Kirjastoissa tablet-laitteiden käyttö tällä hetkellä on pääasiassa e-aineistojen tarjonnassa. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 7. Tablet-laitteiden käyttökohteista  Tablet-laitteilla voi tuottaa monimuotoista materiaalia, musiikkia, podcasteja (edellyttää joko pilvipalvelua tai palvelintilaa), videoita, augmentoitua todellisuutta.  Tablet-laitetta voi käyttää myös työvälineenä esim. muistioiden kirjoittamiseen, tekstien tuottamiseen, esitysten laatimiseen ja pitämiseen sekä tiedonhakuun.  Mediakasvatuksen parissa tablet-laitteet ovat osoittautuneet erinomaisiksi välineiksi. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 8. iPadin käyttöönotto  Yksinkertaisimmillaan IPadin voi ottaa käyttöön ensimmäistä kertaa laittamalla virran laitteeseen oikeasta ylänurkasta.  Painamalla hetki katkaisijaa, laitteeseen tulee omenan kuva, odota hetki ja laite käynnistyy omenan hävittyä näytöltä.  Ensimmäistä kertaa käyttöönotettaessa laite ei pyydä tunnuslukua, vaan se täytyy antaa laitteelle asetuksista. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 9. Asetukset ja laitehallinta  Valitse näytöltä asetukset. Klikkaa WIFi ja oikealla näet ne avoimet verkot, joihin voit liittyä tai liity suljettuun verkkoon, jonka salasana on tiedossasi.  Laitteeseen saapuvia ilmoituksia voi hallita ilmoituskeskuksen välityksellä, asetuksissa kohdasta ilmoitukset. Ilmoituksia pääset seuraamaan hipaisemalla näytön yläreunasta alaspäin kevyesti.  Asetuksista saat tarkistettua ja tarvittaessa muutettua laitteen toimintaa ylläpitäviä tietoja. Tämän vuoksi on tärkeää tutustua laitteen asetuksiin ja niiden hallintaan kiireettömästi Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 10. AppleID  AppleID on sähköpostiosoite ja tunnuksesi, jolla kirjaudut kaikkiin Applen palveluihin.  Sen hankkiminen on ilmaista. AppleID:n avulla kirjaudut iCloudiin, iBooksiin, iTunesiin sekä App Storeen.  Ostokset ja maksullisten sovellusten lataukset ovat aina AppleID-kohtaisia eivät laitekohtaisia. Ne siis näkyvät vain kun käytetään AppleID:tä, jolla ostos on tehty. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 11. Langattomat verkot  Bluetooth  Ilmoituskeskus  AirDrop Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 12. Käyttöjärjestelmä (iOS)  Kotivalikko ( kotipesä)  Sovellukset löytyvät kuvakkeina kotivalikosta. Kotipesälle palataan aina painamalla valikkopainiketta. Kotivalikoita tulee aina lisää sovellusten määrän kasvaessa. Yhdelle kotivalikolle mahtuu 20 kuvaketta. Kuvakkeen sijasta kotivalikolla voi olla myös kansioita, jotka sisältävät useampia sovelluksia.  Sovellus käynnistetään napauttamalla, eikä niitä tarvitse erikseen sammuttaa. Avatut sovellukset jäävät kuitenkin taustalle aktiivisiksi ja niiden poistaminen tapahtuu painamalla nopeasti kaksi kertaa valikkopainiketta ja hipaisemalla sovellusta ylöspäin.  Kotivalikon alareunassa on Dock, jossa kannattaa pitää suosituimmat sovellukset. Dock näkyy kaikissa kotivalikoissa. Kotivalikoiden määrä näkyy palloina Dockin yläpuolella. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 13. Kuvakkeiden siirtäminen  Hipaisemalla valikkoriviä ylhäältä alas, saadaan esille ilmoituskeskus. Ilmoituskeskuksessa näkyvät päivän kalenterimerkinnät. Ilmoituskeskusta hallitaan asetuksista, kohdasta ilmoitukset.  Painamalla nopeasti kaksi kertaa valikkopainiketta (kotipesä) voidaan avoinna olevia sovelluksia poistaa moniajovalikolla.  Hipaisemalla valikkoriviä alhaalta, saadaan esille ohjauskeskus. Ohjauskeskuksesta on nopea pääsy usein käytettyihin säätimiin, kuten näytön kirkkauteen tai äänisäätimiin.. Ohjauskeskuksesta löytyvät myös AirPlay valikko, josta laitteen voi yhdistää Apple tv:hen sekä AirDrop-valikko, mistä aktivoidaan iPadien välinen tiedonsiirto. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 14. Sähköpostiasetukset  Sähköpostitili tai tilit lisätään asetuksista kohdasta posti, yhteystiedot, kalenterit. Napauta lisää tili ja valitse palveluntarjoaja. Anna pyydetyt tiedot ja lisää tili.  Kirjastoissa asiakaskäytössä olevissa laitteissa tulee pyytää asiakkaita käyttämään webmeiliä. Asiakkaiden ei tulisi lisätä omia tilejään kirjastojen laitteille, sillä ne saattavat unohtua laitteille, jolloin muut käyttäjät pääsevät tilien tietoihin. Mikäli kirjastossanne on käytössä mdm-palvelu, niin tällöin voidaan estää sovellusten ja palveluiden lisääminen asiakkaiden toimesta. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 15. Safarin selaushistorian tyhjentäminen Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 16. Sovellusten lataaminen  Sovellusten lataaminen tapahtuu Apple-tunnuksella App Storesta, ITunesista (musiikki, elokuvat ja äänikirjat sekä podcastit) tai IBookstoresta (kirjat). Sovelluksia on saatavilla sekä ilmaisia että maksullisia. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 17. Sovellusten päivittäminen  Sovelluksia päivitetään usein. App Store kuvakkeesta näet kuinka monta sovellusta odottaa päivitystä. Käynnistä App Store- sovellus. Napauta alarivistä päivitykset. Napauta sovelluksen kohdalla päivitä tai mikäli päivityksiä on useita odottamassa, napauta vasemmasta yläkulmasta päivitä kaikki. Päivitykset ovat maksuttomia. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 18. Sovellusten uudelleen lataaminen  Mikäli olet vahingossa tullut poistaneeksi sovelluksen, saat ladattua sen uudelleen ilmaiseksi. Valitse App Store. Napauta alarivistä Ostetut. Napauta sovelluksen kohdalla avautuvaa pilvipainiketta. Sovellus ladataan, mutta siihen aiemmin tallennetut tiedostot eivät lataudu mukana. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 19. Tiedosto auki haluttuun sovellukseen  Tiedostot tallentuvat iPadissa aina sovellukseen. Tiedostoja ei selata samalla tavoin kuin esim. Windowsissa tai OS X:ssä, vaan se käynnistetään avaamalla sovellus.  Tiedosto voidaan ohjata haluttuun sovellukseen Avaa ohjelmassa-toiminnolla. Sähköposti ja selain (Safari) osaavat avata eri tiedostoja, mutta mikäli tiedosto halutaan tallentaa iPadiin tai muokata sitä iPadissa, on se avattava jossakin sovelluksessa.  Avaa tiedosto esimerkiksi sähköpostista. Tiedostosta avautuu esikatselunäkymä. Napauta näyttöä keskeltä ja klikkaa yläkulmasta avaa ohjelmassa. Valitse sovellus ja tiedosto aukeaa sovelluksessa. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 20. Tiedostojen lähettäminen  Tiedostoja voidaan jakaa iPadista sähköpostilla, pilvipalveluiden välityksellä tai Air Dropilla IPadista toiseen. Lähetä tiedosto sähköpostilla hipaisemalla jakamispainiketta, laatikko, missä on nuoli ylöspäin ja lähetä haluttuun sähköpostiosoitteeseen. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 21. Pilvipalvelut  Pilvipalveluiden käyttö on suositeltavaa. Ne helpottavat tiedostojen jakamista, ylläpitoa sekä varmuuskopiointia. Pilvipalveluissa on yleensä noin 5 GB ilmainen tila, minkä jälkeen palvelun tarjoaja pyytää maksua.  Pilvipalveluja tiedostojen tallennukseen ja varmuuskopiointiin ovat mm. Box, iCloud, Google Drive, Dropbox, One Drive jne. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 22. Kirjastojen käyttämiä appseja E-kirjat  Elisa  Goodreader  HS  iBooks  Kindle  Overdrive Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 23. Multimedia appseja  YouTube  Skype  Netflix Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 24. Hyötysovelluksia  Evernote  Pages  Numbers  Keynote  Powerpoint  Word  Dropbox  Skitch  Excel  Google Drive  Paper by FiftyThree  Photo Grip Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 25. Pidä huolta IPadista  IPadin akku kestää noin 10-12 tuntia yhdellä latauksella. Mikäli akku kuluu nopeasti, niin tarkista ettei sovelluksia ole tarpeettomasti auki viemässä virtaa. Liiallinen lämpö tai kylmyys vaikuttavat myös akun kestävyyteen. Näytön kirkkauden säätäminen on tehokkain tapa säästää akkua.  Pidä laite suojakotelossa. Suoja kotelo antaa suojaa naarmuilta ja kolhuilta. Erinomainen suoja on Gripcase (http://www.ilonait.fi/web/gripcase/).  Pyyhi näyttö kuivalla mikrokuituliinalla.  Huolehdi varmuuskopioinnista ja pidä iCloud päällä. Pidä iCloud varmuuskopiointi päällä ja tarkista Asetuksista, että varmuuskopiot ovat ajan tasalla. Hyödynnä pilvipalveluja tiedostojen tallennukseen ja varmista, että sovelluksissa on mahdollinen varmuuskopiointi päällä. Pidä iCloudin Etsi iPad päällä, niin voit yrittää paikantaa iPadin. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 26. Samsung Galaxy tab 3  Tablettien toiminnot eivät juurikaan eroa toisistaan. Taustalla toimiva käyttöjärjestelmä sen sijaan erottaa ne toisistaan. Samsungit, Acerit, Asukset sekä Lenovot jne. Kuuluvat Android-käyttöjärjestelmän piiriin.  Android-tablettien valmistajia on runsaasti ja laitteet ovat käytettävyydeltään hyvin erilaisia. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 27. Android- käyttöjärjestelmä  Android- käyttöjärjestelmä on Linux-pohjainen avoimen lähdekoodin järjestelmä mobiililaitteille.  Järjestelmä on maksuton ja sillä on lukuisia kehittäjiä. Alun perin järjestelmää kehitti Android.Inc. Järjestelmän osti Google.  Järjestelmän ongelmana ovat haittaohjelmat, troijalaiset, jotka naamioituvat sovelluksiksi. Google ei juurikaan tarkista sovelluksiaan etukäteen.  Turvallisempi vaihtoehto Googlen sovelluskaupalle on F-Droid, jonka sovellukset ovat avointa lähdekoodia, mutta ne ovat tarkistetut ennen kuluttajille tarjoamista. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 28. Samsungin käyttöönotto  Galaxy käynnistetään ylänurkassa olevasta painikkeesta. Painiketta pitää painaa vähän aikaa, minkä jälkeen kysytään pin-koodia. Pin-koodi on kaikilla kirjaston laitteilla tällä hetkellä 4321, mutta otettaessa laitteet asiakaskäyttöön niihin tulee vaihtaa pin- koodi. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 29. Alkunäyttö  Alkunäyttö on laitteen kaikkien toimintojen aloituspiste. Alkunäyttöä voi muokata mieleisekseen lisäämällä siihen pienoisohjelmia, kansioita ja sivuja (paneeleja). Pienoisohjelmalla tarkoitetaan nimensä mukaisesti pienempiä ohjelmia, joita usein käytetään taustalla eikä varsinaisesti päällä. Esim. sääsovellukset ovat usein pienoisohjelmia, koska niitä on tarkoitus pitää taustalla auki esim. näyttämässä lämpötilaa, kun taas varsinaisia sovelluksia, kuten vaikka internet-selainta käytetään yleensä “päätoimisena”.  Kohteen voit siirtää painamalla sitä hetken ja vetämällä sen halutulle sivulle. Sovelluksen voit poistaa painamalla sitä hetken ja viemällä sen alkunäytön yläreunassa näkyvän roskakorin kohdalle, roskakorin muututtua punaiseksi vapauta kohde.  Alkunäytön alareunassa on ns. dock- kenttä, missä on yleensä käytetyimmät sovellukset. Dock-kentän sovellukset pysyvät paikoillaan vaikka paneeleja siirtäisi. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 30. Uuden paneelin lisääminen  Voit lisätä uusia paneeleja painamalla valikkonäppäintä ja valitsemalla muokkaa sivua. Lisää uusi sivu. Mikäli haluat siirtää paneelia, kosketa paneelikatselua jonkin aikaa ja vedä paneeli haluttuun paikkaan. Paneelien poistaminen tapahtuu samalla tavoin kuin sovellustenkin poistaminen, vetämällä kohde yläreunan roskakorin päälle ja vapauta kohde roskiksen muututtua punaiseksi. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 31. Tiedostojen siirtäminen  Voit siirtää luomiasi tiedostoja Samsung Kies-ohjelmalla..  Musiikkitiedostojen siirtäminen onnistuu Windows Media Playerillä. Varmista, että ohjelma on liitetty tietokoneeseen. Liitä tablet USB:llä tietokoneeseen ja avaa Windows Media Player ja synkronoi tiedostot.  Voit siirtää tiedostoja ja jakaa sisältöjä Group Playn avulla.  Luo Group Play istunto, voit määrittää salasanan ryhmälle. Osallistujien on annettava salasana päästäkseen ryhmään. Voit jakaa asiakirjoja, musiikkia, kuvia, pelejä. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 32. Sovellus- ja mediakaupat  Sovelluksia ja muita sisältöjä voit hankkia Play-kaupasta sekä Samsung Apps- kaupasta (Galaxy Apps).  Useimmat sovellukset ovat maksullisia ja edellyttävät luottokorttitietoja. Sovelluksia voi tallentaa myös muistikortille.  Play kaupan latauslahjakortit käyvät Android tablettien maksullisten appsien ostoon. Hinnat Play-kaupassa ovat 10 €, 25 € tai 50 € alv 24 %. Porvoossa R-kioski myy lahjakortteja Google Play kauppaan. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 33. Mediapalvelut Android-laitteissa  Musiikki  Tällä sovelluksella voi kuunnella laitteeseen ladattua musiikkia. Sovelluksella voi myös luoda soittolistoja.  Kameran avulla voidaan luoda videoita tai ottaa kuvia. Kamera ei jää päälle, vaan poistuu automaattisesti käytöstä, jos sitä ei käytetä. Galleria sovelluksella katsellaan otettuja kuvia ja videoita. Galleriassa kuvat löytyvät kansioista.  Näytön ruudunkaappaus l. screenshot luo oman screenshot-kansion johon kuvat tallentuvat, myös sähköposti tallentaa lähetetyn kuvan, se tallentuu downloads-kansioon Galleriassa.  Kuvien poistaminen laitteesta tapahtuu yksinkertaisesti siirtämällä se roskakoriin katsellessa kuvaa. Tai napautettaessa kansiossa Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 34. Paper Artist  Tämän sovelluksen avulla voit muuttaa valokuvasi piirrosten kaltaisiksi. Muokattu kuvaa tallentuu Galleriaan ja on sieltä jaettavissa. Sovelluksen yhteydessä on myös kamera, voit ottaa kuvia juuri sillä hetkellä ja muokata ne piirrosten kaltaisiksi. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 35. Google-tili  Play kaupasta voit lisätä laitteeseen erilaisia mediasovelluksia, kuten tv- palveluja; Katsomo, Netflix, Ruutu tai Yle Areena. Play kaupan palvelut toimivat Google-tilin avulla.  Google-tilin luominen tapahtuu https://accounts.google.com/signup?hl=fi sivustolla. Google- tilin avulla voi yhdellä tunnuksella hoitaa Drivessa tiedostojesi tallennuksen, hyödyntää Google Docsissa Office-ohjelma, sähköposteihin gmailia, picasawebiä kuvien tallennukseen ja muokkaukseen. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 36. Apuohjelmat  Muistio Muistion avulla voit luoda ja tallentaa tärkeitä tietoja ja tarkastella niitä sitten myöhemmin tai jakaa muistioita esim. Group Playssa.  Kalenteri Kalenteriin voit lisätä muistioita, tapahtumia ja tehtäviä. Voit muokata tapahtumatietoja ja lisätä tapahtumaan vaikka hälytyksen.  Polaris Office ja Google palvelut Polaris Office on Samsung Galaxy tabin tarjoama asiakirjojen muokkaus-sovellus. Sovelluksessa on tarjolla wordia, exceliä sekä powerpointia vastaavat ohjelmat. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 37. Pilvi ja varmuuskopiointi  Tablet-laitteiden varmuuskopiointi tapahtuu pilveen. Samsung tarjoaa mahdollisuutta varmuuskopioida laite Samsung-tilin tai Google-tilin avulla. Samalla tilillä voi myös tehdä ostoksia Samsung-kaupasta. Tiedostojen tallennukseen Samsung Galaxyssa on käytettävissä samat pilvipalvelut kuin muissakin tablet-laitteissa. Varmuuskopiointi Samsung-tilille tapahtuu Kies- ohjelman välityksellä. Kies on alun perin kehitetty kommunikointiin Windows ja Macintosh järjestelmien välillä.  Pilvipalveluista käytännöllisimpiä Android-laitteissa ovat Dropbox sekä Google Drive. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 38. Sähköpostitilin lisääminen  Sähköpostitili- tai tilit lisätään asetuksista kohdasta tilit. Napauta lisää tili ja valitse palveluntarjoaja. Anna pyydetyt tiedot ja lisää tili.  Kirjastoissa asiakaskäytössä olevissa laitteissa tulee pyytää asiakkaita käyttämään webmeiliä. Asiakkaiden ei tulisi lisätä omia tilejään kirjastojen laitteille, sillä ne saattavat unohtua laitteille, jolloin muut käyttäjät pääsevät tilin tietoihin.  Mikäli kirjastossanne on käytössä mdm-palvelu, niin tällöin voidaan estää sovellusten ja palveluiden lisääminen asiakkaiden toimesta. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 39. Pidä huolta Samsungista  Samsungin akku kestää noin 9 tuntia yhdellä latauksella. Mikäli akku kuluu nopeasti, niin tarkista ettei sovelluksia ole tarpeettomasti auki viemässä virtaa. Liiallinen lämpö tai kylmyys vaikuttavat myös akun kestävyyteen. Näytön kirkkauden säätäminen on tehokkain tapa säästää akkua.  Pidä laite suojakotelossa. Suoja kotelo antaa suojaa naarmuilta ja kolhuilta.  Pyyhi näyttö kuivalla mikrokuituliinalla.  Huolehdi varmuuskopioinnista. Varmuus kopioi laite Google palvelimelle ja tarkista Asetuksista, että varmuuskopiot ovat ajan tasalla. Hyödynnä pilvipalveluja tiedostojen tallennukseen. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 40. Skitch Evernote  Skitch appsin kanssa voit tehdä merkintöjä valokuviin ja pdf:iin. Näin saat viestittyä kommenttisi visuaalisesti työkavereillesi tai ystävillesi.  Voit käyttää valokuvakirjastosi kuvia tai ottaa uusia sovelluksen kameralla.  Merkintöjen teko on helppoa. Voit luoda Skitch-kuvia kuudella eri tavalla. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 41. Skitch Evernote  Skitch appsin kanssa voit tehdä merkintöjä valokuviin ja pdf:iin. Näin saat viestittyä kommenttisi visuaalisesti työkavereillesi tai ystävillesi.  Voit käyttää valokuvakirjastosi kuvia tai ottaa uusia sovelluksen kameralla.  Merkintöjen teko on helppoa. Voit luoda Skitch-kuvia kuudella eri tavalla. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 42. Skitch-kuvan luominen  Ota valokuva Skitch-kameralla.  Valitse olemassa oleva kuva kuvakirjastostasi.  Luo Skitch-kuva selaimen sivusta tai kartasta.  Liitä leikepöydältä kuva.  Luo Skitch-kuva tyhjästä sivusta valitsemalla Piirrä pyyhkäisyvalikosta ja ala piirtää merkintätyökalujen avulla. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 43. Skitch-kuvan luominen  Ota valokuva Skitch-kameralla.  Valitse olemassa oleva kuva kuvakirjastostasi.  Luo Skitch-kuva selaimen sivusta tai kartasta.  Liitä leikepöydältä kuva.  Luo Skitch-kuva tyhjästä sivusta valitsemalla Piirrä pyyhkäisyvalikosta ja ala piirtää merkintätyökalujen avulla. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 44. Merkintöjen lisääminen kuviin  Nuolityökalulla  Tekstityökalulla  Viiva- ja muotoilutyökalulla  Kynällä ja korostustyökalulla  Leimatyökalulla  Pikselöintityökalulla  Hymiötyökalulla Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 45. Merkintöjen lisääminen kuviin  Nuolityökalulla  Tekstityökalulla  Viiva- ja muotoilutyökalulla  Kynällä ja korostustyökalulla  Leimatyökalulla  Pikselöintityökalulla  Hymiötyökalulla Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 46.  Augmentoitu todellisuus työkaluja kirjastoille Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 47. Augmentoitu todellisuus ja mihin sitä voi käyttää  Yksinkertaisimmillaan laajennettu todellisuus (eng. augmented reality tai AR) on tietokoneella tuotetun sisällön esittämistä todellisen kuvan päällä tehostaen sitä, mikä jo on ympärillämme.  Augmentoitu todellisuus on reaalimaailmaa ja digitaalista maailmaa yhdistävä käyttöliittymä. Mobiililaitteella, tabletti tai älypuhelin, käynnistetään AR- sovellus, joka tunnistaa tietokoneella luodun objektin (markkerin) ja esittää sen taustalle pilveen sijoitetun informaation.  Augmentoitua todellisuutta hyödynnetään Suomessa vielä melko vähän. Matkailu ja museot ja jonkin verran kaupanala. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 48. Erilaiset merkit augmentoidun todellisuuden tunnistamisessa  Kameran kautta havaitun markkerin avulla.  GPS-koordinaattien avulla  QR-koodien QR-koodit ovat useimmiten mustavalkoisia.  Erilaisten muiden sensoreiden välityksellä (esim. RFID-tunniste)  Merkitön laajennettu todellisuus käyttää laajennettua todellisuutta ilman kuvioiden tai merkkien jäljitystä. Merkittömän laajennetun todellisuuden sovellutuksena voidaan myös pitää kasvojen ja esineiden tunnistusta. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 49. Augmentoinnin käyttökohteita  Lisätyn todellisuuden sovelluksilla voidaan myös mallintaa jotakin jota ei vielä ole, kuten esimerkiksi suunnitteilla olevia rakennuksia.  Myös huonekaluliikkeet tarjoavat lisätyn todellisuuden sovelluksia, jotka mallintavat käyttäjälle huonekalujen paikkaa halutussa tilassa (esim. IKEA). Näin ostaja voi ennen ostopäätöstään kokeilla, miltä uusi huonekalu näyttäisi hänen kotonaan.  Reittisovelluksella olisi mahdollisuus toteuttaa esimerkiksi museokierros kaupungissa sovelluksen itse toimiessa oppaana.  Autonvalmistajat hyödyntävät augmentoitua todellisuutta, työopasteena, esim. BMW:n www-sivustolta löytyy hyvä konseptivideo automekaanikon työn tukena toimivasta lisätyn todellisuuden sovelluksesta, joka kertoo mekaanikolle, mitä osia tulee korjaustyössä poistaa ja miten. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 50. Miten augmentoitu todellisuus sitten toimii?  Augmentoidun todellisuuden sovelluksia voidaan käyttää tietokoneen ja webbikameran avulla. Tällöin käyttäjä avaa koneelleen asennetun ohjelman tai sovelluksen www- sivun, joihin avautuu tietokoneen webbikameran kuvaa hyödyntävä kameranäkymä.  Mobiililaitteella käytettävät augmentoidun todellisuuden sovellukset hyödyntävät mobiililaitteen kameranäkymää, jossa ne esittävät paikkatiedon tai kuvatunnistuksen pohjalta erilaista dataa kuten kuvauksia lähiympäristön rakennuksista, videoita tai vaikkapa kolmiulotteisia mallikuvia.  Augmentoidun sovellusten sisällöntuotanto on helpointa aloittaa ilmaisille augmentoidun todellisuuden selainsovelluksilla, kuten Aurasma, Junaio, Layar tai Wikitude SDK. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 51. Aurasma sanastoa  Aurasma on alunperin Cambridgessa kehitetty augmentoidun todellisuuden alusta. Aurasma hyödyntää älypuhelinten ja tablettien kameraa ja sen avulla voidaan välittää kuvia, videoita ja 3D- animaatioita todellisuudesta virtuaalimaailmaan. Se on tällä hetkellä maailman suosituimpia ja käytetyimpiä augmentoidun todellisuuden sovelluksia .  Kuvaa, jonka avulla augmentoitu todellisuus välitetään kutsutaan trigger-kuvaksi l. referenssikuvaksi.  Overlay on kuva, video tai 3Dmalli, joka näkyy trigger-kuvan välityksellä.  Videota, kuvaa tai 3D animaatiota joka välitetään virtuaalimaailmaan kutsutaan ’auraksi’. joka myöhemmin käynnistää aikaisemmassa vaiheessa valitun augmentoinnin. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 52. Aurasman toiminta  Voit myös luoda selaimessa Aurasma Studiossa auroja, mutta tällöin sinun kirjauduttava palveluun.  Avaa Aurasma sovellus. Aurasman avulla voit katsella ja luoda mobiililaitteellasi (IOS ja Android) omia auroja ilman kirjautumista.  Katsellaksesi auroja sinun tulee seurata tekijän kanavaa (Channel), paitsi ns. Universal tai Superauroja. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 53. Pikaohje auran luomiselle mobiililaitteella  Käynnistä Aurasma.  A-logosta saat valikon auki.  +-merkkiä painamalla voit luoda auran.  Valitse OVERLAY; omakuva/video tai valitse sovelluksen valmis 3Dmalli.  Ota TRIGGER-kuva. Aseta Overlay triggerin päälle. Voit muokata kokoa ja sijaintia.  Nimeä aura ja tallenna se joko yksityiseksi tai julkiseksi. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 54. Kirjastot ja Aurasma  Aurasman käyttö on helpompaa webbipohjaisen käyttöliittymän, Aurasma Studion avulla monimutkaisempien aurojen luontia varten.  Aurasma Studion käyttö vaatii rekisteröitymisen. Käyttö on helppoa ja tuloksia syntyy nopeasti.  Kirjastoissa sen käyttöä voisi harkita kirjavinkkauksessa, tapahtumien järjestämisessä ja tiedonhaunopetuksessa.  Lisättyä todellisuutta kirjastoissa. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi
  • 55. Hämeenlinnan kirjasto 4.6.2015 Tohtorikoulutettava Anna-Kaisa Sjölund, ankasj@utu.fi